legoja, perennoja, dvd/bd, askartelutarvikkeita, kirjoja. Nuo ovat ainakin sellaisia, mistä ei pysty luopumaan ja osaa tulee ostettua yli tarpeen. Olen sentään pystynyt hillitsemään keittiötavaran suhteen parin viime vuoden aikana...
[QUOTE="vieras";24407533]meidän ekaluokkalainen kerää kiviä. Niitä on oikeasti joka paikassa, lastenhuoneessa kirjahyllyssä ja pöydällä, olohuoneessa takan reunalla, portailla jne.
Ja saattaa tulla esim koulusta aivan innoissaan kun on löytänyt uuden hienon kiven. Tuota on kyllä suvussa molemmin puolin joten en ihmettele.[/QUOTE]
Mä keräsin kans pienenä kiviä, siis ihan luonnonkiviä. Valkoisia ja "toffeekiviä" varsinkin. Niitä oli kans kaikki paikat täys.
On vissiin jäänyt vähän päälle toi kerääminen kun tosiaan huomennakin tulee noita luonnonkiviä pihaan kuorma-autolla.
Meidän 5v. kantaa myös kiviä kotiin. Viime vuonna hoidosta hakiessa oli parhaillaan housun taskuissa niin isot murikat ettei meinannut housut pysyä jalassa Ite keräilen pingviinejä, tai siis lähinnä pingviini aiheisia tavaroita.
Muumimukeja,sekä posliinisena että emalina...ennen keräsin lehmätavaroita,niitä oli yli 250 kunnes isäntä möi mun hyllyn kaverilleen,eikä meillä ollu paikkaa enää niille...möin kirpparilla kaikki sit pois