Mitä olet tehnyt sen eteen, että lapsellasi olisi mahdollisimman lyhyet hoitopäivät?

  • Viestiketjun aloittaja saw
  • Ensimmäinen viesti
vv
En suostunut vaihtamaan muuton jälkeen lapsen hoitopaikkaa. Saman alueen toinen päiväkoti lakkautetaan ja tämän lakkautettavan päiväkodin lapsille etsitään nyt uusia paikkoja. Muutimme vähän aikaa sitten toiseen kaupunginosaan ja meille koitettiin ehdottaa, että vaihtaisimme päiväkotipaikkaa lähemmäs kotiamme. Samassa kaupunginosassa ei ole päiväkotia, mutta huomattavasti nykyistä lähempänä olisi kuitenkin useampikin päiväkoti. Emme kuitenkaan suostu vaihtoon, koska nämä päiväkodit ovat päinvastiasessa suunnassa kuin työpaikkani, joten lapsen hoitoaika lisääntyisi vähintään tunnilla päivittäin. Onneksi siirtoa voidaan vain ehdottaa, mutta ei mitenkään vaatia, kun ei ole mitään päivähoitopiirejä erikseen.
 
pyhök
poljen tuhatta ja sataa melkein 4km lähestulkoon yhtäsoittoa ylämäkeen, jotta ehdin hakea lapseni ja käydä kaupassa ja mennä kotiin. Leikkimään kilttiä kotirouvaa!

- joskus laiskuuttani annan pennun olla 4 asti. Normaalisti haen puoli 4, tai 3. kerta maksan korkeimman mukaan,annan myös rahoille vastinetta. Lapsi on perhepäivähoidossa. ja aivan vapaasti haukkukaa. te täydelliset posliiniakin hauraammat äidit.
 
km
Me ollaan kumpikin 3vuorotyössä joten lapsillamme on paljon päiviä, jolloin ovat hoidossa vain 11-15 välisen ajan. ja hoitopäiviäkään ei oo ollut kuin alle 10 kuukaudessa.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Huspati Huta:
Teimme yli kymmenen vuotta eri aikaan töitä. Vaihdoimme joskus lapsia työpaikan pihassa tai kotiovella, mutta usein kyllä toinen ehti kotiin, ennen kuin toisen piti lähteä. Näin mentiin alakouluvuodetkin, oli aina joku kotona sekä aamulla että iltapäivällä. Hoitopaikka oli, yksityisellä pph:lla, hyvin satunnaisesti käytetty.
Mites parisuhde voi tuon 10v:n jälkeen? Mä en vois/haluais elää noin, että tavattais miehen kanssa vaan pikaisesti ulko-ovella...
Meillä lapset on päiväkodissa max. 12pv/kk, useimpina kuukausina vain 6-8pv. Hoitoaika joko 7.30-16 tai 10-16, mun 30h/vko kolmivuorotyö ja miehen säännölline päivätyö mahdollistavat tuon
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mites parisuhde voi tuon 10v:n jälkeen? Mä en vois/haluais elää noin, että tavattais miehen kanssa vaan pikaisesti ulko-ovella...
Meillä lapset on päiväkodissa max. 12pv/kk, useimpina kuukausina vain 6-8pv. Hoitoaika joko 7.30-16 tai 10-16, mun 30h/vko kolmivuorotyö ja miehen säännölline päivätyö mahdollistavat tuon
Parisuhteella on ensi vuonna jo 20-vuotispäivä :) Ihan hyvin se voi, kiitos kysymästä. Meillä vaikuttanee se, että työpaikka on yhteinen, voimme tehdä toistemme vuoroja ja sovitella listojamme yhteen tai erikseen sen mukaan, miten on hyvä. Vuorotyö ja suht lyhyt työaika tarjosivat/tarjoavat melko paljon vapaa-aikaa yhdessäoloon ja lomaakin on ollut aina yhtä aikaa. Joten kyllä me pärjäsimme, nyt tuntuu vähän oudolta ollakin useammin yhdessä töissä :)
 
-
Alkuperäinen kirjoittaja Teenlitku Taikinaterapia:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
opiskellut opettajaksi =)
Peesaan!
Juu peesi. Tosin työn laatu on kärsinyt huomattavasti, kun ei ehdi enää iltasella samalla tavalla (tai oikeastaan juuri lainkaan) valmistella. Noh, onneksi ehti olla töissä muutaman vuoden ennen lapsia, niin menee rutiinilla. Nyt mä panostan omiin muksuihin muitten muksujen sijasta ;)
 
Kun olin pojan isän kanssa niin poika oli max 16 päivää kuussa hoidossa, usein päivät alittuivat, päivät olivat 4-6 tuntisia, joskus harvoin 8 tuntia.
Tuon mahdollisti molempien vuorotyöt.

Nyt vuorotyössä käyvä yh-äiti. Vien pojan hoitoon työvuorojeni mukaan 6.30-10 välillä. Haen pojan suoraan töiden jälkeen.
Mummu hakee iltavuoropäivinä. Mun arkivapaina pidän pojan kotona.
 
Mörri
Mä en niinkään tee, mutta mies tekee.. Eli minä vien lapset aamulla päiväkotiin klo 8 (työpäivä alkaa klo 8.30) ja mies hakee lapset kolmen aikaan. Mies ihan vapaaehtoisesti menee joka arkiaamu kuudeksi töihin, että pääsee ajoissa kotiin ja lapsia hakemaan.

(Ja siinä on sekin etunsa, että mä saan istua joka päivä valmiiseen päivällispöytään kun tulen töistä kotiin)
 
Aamuina, jolloin minä vien lapsen hoitoon, vien hänet vasta klo 8 ja menen itse myöhemmin töihin. Muuten lapsen hoitoajat on pystytty miehen työvuorojen vuoksi säätelemään sellaisiksi, että on hoidossa neljänä päivänä viikossa ja tavallisesti klo 8-15.
 
Anu
Alkuperäinen kirjoittaja Huspati Huta:
Parisuhteella on ensi vuonna jo 20-vuotispäivä :) Ihan hyvin se voi, kiitos kysymästä. Meillä vaikuttanee se, että työpaikka on yhteinen, voimme tehdä toistemme vuoroja ja sovitella listojamme yhteen tai erikseen sen mukaan, miten on hyvä. Vuorotyö ja suht lyhyt työaika tarjosivat/tarjoavat melko paljon vapaa-aikaa yhdessäoloon ja lomaakin on ollut aina yhtä aikaa. Joten kyllä me pärjäsimme, nyt tuntuu vähän oudolta ollakin useammin yhdessä töissä :)
Saako kysyä mikä/millainen työpaikka on kyseessä? :)
 
äiti
Teen osapäivätyötä (78% eli 6 tuntista päivää) ja olen sopinut työnantajan kanssa työvuorokseni 10.30-16.30. Vien lapsen (3 v.) klo 10 ja isänsä hakee, kun pääsee töistä, viimeistään klo 15. Lapsen "työpäiväksi" tulee siis max. 5 tuntia. Toki olisi itselle mukavampaa päästä kotiin ennen neljää (tehdä vaikka työvuoroa 8-14 tai 9-15), mutta lapsen takia teen sitten "iltaa".
 
Opiskelen :whistle: mies vie lapset 8:30 päiväkotiin, mä haen joko 14:30, 15 tai 15:45 - riippuu päivän pituudesta. Kuitenkin alle 7h ovat pk:ssa, 2-5pv/vko.Kaikki hyppytunnit keskityn tehtäviin, ainoastaan tentteihin täytyy tarvittaessa nipistää yöunista lukuaikaa.
 
vieras
Meillä eskarilainen on kokopäivähoidossa vaikka ite olen kotona. Olen Rv 37 ja olen ollut yhtäjaksoisesti kotona jo rv 29 asti. Hetken harkitsin et muksu tulis kotiin heti eskarin jälkeen,mut olen ollu niin huonossa kunnossa et parempi pk:ssa kuin kotona raihnaisen äidin kanssa.Ja lääkärikin oli sitä mieltä et lapsi pysyy hoidossa et saan levättyä.Kesällä tietenkin on kokonaan kotona ja syksyllä alkaakin sit koulu josta tulee suoraan kotiin.
 
vieras
Valitsin päiväkodin, joka on samassa korttelissa kuin työpaikkani. Hyödynnän liukumia. Lapsen ollessa pienempi tein 6-tuntista päivää. Haen lapsen aina heti kun voin, en esim. poikkea ruokakauppaan ennen lapsen hoidosta hakemista.
 

Yhteistyössä