Mitä päiväkodin hoitajille kiitokseksi?

Meillä tyttö on ollut 2v samassa ryhmässä päiväkodissa ja nyt jää kotihoitoon. Lastentarhanopettaja on ollut koko ajan sama ja hoitajat välillä vaihtuneet. Yhteensä heitä on kolme.

Ideoita kaipaisin miten voisin hoitajia kiittää. Mies ehdotti Fresita pulloja, mutta alkoholi on aina hieman hankala lahja kun en henkilöitä yhtään tunne. Kukat on tietysti varma vaihtoehto, mutta mitä muuta voisin viedä?

Lapsille viedään vikana päivänä eskimopuikot (tästä on hoitajien kanssa jo sovittu) ja pari tofujätskiä olen myös hoitajien pyynnöstä varannut.
 
"vieras"
Mä vein kaikille hoitajille sellaiset ruukkukukat, karpaattienkelloa. Paketoivat kukkakaupassa tosi nätisti sellofaaniin.

Yhteiseksi muistamiseksi voi päiväkotiin viedä myös jokun pelin, jota siellä voidaan pelata ryhmän kesken, jos ajattelee että jää joku konkreettinen muisto.

Päiväkodissa jossa itse olin harjoittelijana jokainen harjoittelija teki aina puisen palapelin joka jäi ryhmän käyttöön harjoittelijan lähdön jälkeen.
 
"hoitaja"
Lahjakassiin vaikka tuo Fresita, kesäkukka ja vaikka suklaata tai vain jokin noista. Mutta oman kukkaron mukaan mitä vain. Ystäväni on saanut mm. Longchamp laukun, Marimekon laukun tms. itse en koskaan mitään noin arvokasta. Mutta ihan mitä itse haluatte antaa, vaikka joku kukkasipuli pussi, joita voi istuttaa omaan tai pk:n pihaan muistoksi lapsestanne. Itse pitäisin tosi paljon jostain tuollaisesta ikuisesta muistosta, joka aina muistuttaa uudelleen ja uudelleen lapsesta.
 
6v:n äiti
Meillä tyttö jää nyt kesällä pois päiväkodista kun siirtyy eskariin. Samassa päikyssä päiväkotiura aloitettiin 2,5-vuotiaana ja nyt sitten tuo elämänvaihe loppuu. Samat tädit, yhtä lukuunottamatta, ovat olleet koko tuon ajan tytön päiväkodissa mutta eivät koko ajan tytön ryhmässä. Tuttuja ovat siis useamman vuoden ajalta.

Työkaverini ompelee ryhmän tädeille nätit kangaskassit. Ei mitään pussukoita vaan kunnon kassit vetoketjuineen ym. Niiden sisälle keksin vielä jotain mukavaa :)
Koko henkilökunnalle ajattelin viedä kahvihetkiä varten jonkun herrkukorin tai sitten leipoa jotain. Suunnitelmissa viedä myös joku peli tai kirja muistoksi ja kiitokseksi koko päiväkodille.
 
Mä oon vienyt pph:lle sen kevään uuden muumimukin ja muumikulhon, joissa oli karkkeja. Sit (eri vuonna) päiväkodin tädeille vein kaikille (3 kpl) Marimekon kangaskukkarot. Nämä siis silloin, kun lapsi on lopettanut k.o. hoitopaikassa.
 
"vieras"
Lapsi samassa päiväkodissa useamman vuoden, samat hoitajat koko ajan; ja aivan huiput ovatkin!! Tulevat saamaan rannekorut, joka kaverini valmistaa ja laulukirjan cd:n kera. Lähtee siis syksyllä eskariin.
 

Yhteistyössä