Mitä vikaa näissä puolueissa: Vihreät, Kokoomus, Keskusta, SDP, RKP?

  • Viestiketjun aloittaja mitä vikaa
  • Ensimmäinen viesti
moneymoneymoney
Kokoomus on rahapuolue, ei aja ihmisen vaan rahavirtojen ja markkinoiden asiaa. Puolueen nimen voisi muuttaa bisnespuolueeksi, ja oikeastaan koko puolueen voisi kokonaan irrottaa politiikasta ja ampua jupiteriin pomppimaan masseissaan.
 
Vihreät: Tuntuu, että tämä puolue haluaa lapin tyhjäksi ja ajavat vain pääkaupunkiseudun asioita.

Kokoomus: Rikkaiden puolue. Vastustavat alueellistamista ja haluaisivat entistä vähemmän kuntia.

Keskusta: Eivät ole oikein onnistuneet tällä hallituskaudella. En vain henkilökohtaisesti enää pidä koko puolueesta, vaikka ennen heitä äänestinkin. Keskustan pohjoisen kansanedustajat eivät osaa puolustaa pohjoisen asioita, vaikka heidän pitäisi.

SDP: En ole koskaan pitänyt kyseisestä puolueesta.

RKP: Ajavat edelleen pakkoruotsia, vaikka ruotsia ei pahemmin tarvitse muualla kuin tuolla länsirannikolla.
 
Lepsa harmaantui. :LOL:
Luuletko oikeesti ettei näitä sun länkytyksiä tunnista jo 5 kilometrin päästä, kamoon.

KANNATTAIS JÄTTÄÄ SE POLITIIKAN TUNTEMUS NIILLE, JOTKA OSAA OIKEESTI PUOLUEETTOMASTI TARKASTELLA ASIOITA, eikä sieltä persulaaksosta puskista ammuskella.
Sori nyt vaan, mut on palstalla muitakin fiksuja ihmisiä kuin minä (sinä et niihin lukeudu).
 
ohhoi
Kokoomus:

- Haluaa nostaa eläkeikää!
- Haluaa lisää ydinvoimaa
- Ajaa vain rikkaimpien asiaa ja haluaa köyhät kyykkyyn

Ja mitä tulee tuohon, että ei kannata äänestää puoluetta, vaan ihmistä, niin olen ehdottomasti eri mieltä! Eduskuntavaaleissa puolueella nimenomaan on väliä!
 
tiivistys
Tiivistän niin että tyhmempikin ymmärtää:

Kokoomus: ilkeiden, pahojen ja ahneiden ihmisten puolue

Vihreät: pilvenpolttajien ja taivaanrannanmaalarien puolue

SDP: työläisten ja reilujen ihmisten puolue

RKP: ruotsinkielisten kauniaislaisten puolue

Persut: junttien ja rasistien puolue

Keskusta: jyväjemmarien ja ahneitten puolue

Vasemmistoliitto: rohkeiden ja hyvien ihmisten puolue

Kristillisdemokraatit: uskovaisten puolue
 
poliitikko
Vasemmisto
Ei löydy huonoja puolia. Puolustaa hyviä arvoja joka asiassa. Vastustaa rohkeasti kaikkinaista julmuutta, kusetusta ja hyväksikäyttöä. Asiaa!
- Haluaa rangaista aina, jos joku yrittää menestyä
- Muiden työllistäminen on vasemmiston mielestä haitallista ja halveksuttavaa
- Haluaa tehdä työllistämisestä mahdollisimman vaikeata, eli ajaa työttömyyttä
- Listaa aina näyttävästi menojen lisäyksiä, mutta ei osaa kertoa mistä rahat otetaan laiskureiden ja mamujen hyysäämiseen
 
Mama the strange
Vihreät: Liian oikeistolaiseksi ajautunut Helsinkiläis-keskeinen puolue

Kokookus: Lipeviä, ahneita, rikkaiden etuja ajavia

Keskusta: Entinen maalaisliitto, oikealla ajautunut.

SDP: Liian hajuton ja mauton. Nykyinen keskusta.

RKP: öööööh... miksi äänestäisin pienen kieliryhmän etujärjestöä

KD: En pidä uskonnon sekoittamisesta politiikkaan.

PERSUT: Ei asiantuntemusta. Öykkäröiviä juntteja jotka vastustavat periaatteessa vähän kaikkea nuoleskellakseen kansan syviä rivejä

VAS: Valitettavan alhainen kannatus. Pitäisi oppia vähän pr-työtä ja hommata kunnon mainostoimisto
 

Yhteistyössä