xcv
Sama tilanne. Käyn tosin itse päivätöissä, mies vuorotyössä. Tiedän itsekin että kyseessä on asenneongelma, mutta en voi mitään sille että olen juuri tuollainen tunnollinen suorittaja, jonka mielestä asiat on hoidettava kunnolla ja ajallaan ja kaikkialla on oltava ajoissa. Lapsilla on joitakin harrastuksia, joita en heiltä halua viedä. Noita harrastuksia en tosin koe ongelmaksi, vaan kaikki muut yllättävät "ylimääräiset" menot joita on nyt ainakin kertynyt paljon... lääkärit, vasu-keskustelut, hammaslääkärit, luokan myyjäisten järjestelyt, vanhempainvartit jne. jne. jotka järjestään hoidan minä yksin miehen vuorotyön vuoksi. Lisäksi äitini asioita on hoidettava jonkin verran hänen (mielen)terveysongelmiensa vuoksi.
Välillä tuntuu että palan loppuun ihan just. Mutta kai se on vaan jaksettava ja toivottava että jossain vaiheessa helpottaa... pahimpina päivinä huomaan toivovani että äitini flippaisi kunnolla jotta voisin järjestää hänet vaikka pakkohoitoon eikä kaikki olisi enää omilla harteillani, siitä vasta hyvä fiilis tuleekin.
Olen varmaan hirveä ihminen mutta olen toisinaan töihin ilmoittanut olevani sairas, jotta saan pari päivää levätä. Kai se on kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin se burnout mikä ei kovin kaukana enää ole.
Välillä tuntuu että palan loppuun ihan just. Mutta kai se on vaan jaksettava ja toivottava että jossain vaiheessa helpottaa... pahimpina päivinä huomaan toivovani että äitini flippaisi kunnolla jotta voisin järjestää hänet vaikka pakkohoitoon eikä kaikki olisi enää omilla harteillani, siitä vasta hyvä fiilis tuleekin.
Olen varmaan hirveä ihminen mutta olen toisinaan töihin ilmoittanut olevani sairas, jotta saan pari päivää levätä. Kai se on kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin se burnout mikä ei kovin kaukana enää ole.