Miten eroon seksisuhteesta?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Mistä saada voimia katkaista koukuttava (seksi)suhde, joka vain satuttaa. Miksi ihmeessä minä tykkään ihan hulluna miehestä, joka kohtelee minua kuin minua ei olisikaan tai ihan kuin minulla olisi vähintään rutto. Paitsi silloin kun haluaa seksiä. On maailman hellin, kiihoittavin, ihanin. Ikinä kenekään läheisyys ja kosketus ei ole tuntunut niin hyvältä.
 
"unto"
Suhteen pitää antaa enemmän kuin ottaa. Sinun pitää ensinnäkin punnita tekeekö suhde sinut onnellisemmaksi vai onnettomammaksi. Sitten teet päätöksen ja lopetat sen tai jatkat toistaiseksi.
 
Siinä vaiheessa jos seksisuhteen ja parisuhteen ero alkaa hämärtyä jommalle kummalle osapuolelle eikä tulevaisuudessa näy mitään parisuhteen mahdollisuutta on paras päättää suhde niin pian ja selkeästi kuin mahdollista, kuitenkin toista kunnioittaen. Puhelinsoitto riittää hyvin.
 
Ja poista miehen numero puhelimesta heti soiton jälkeen.
Aika auttaa, usko pois. Eikä siihen irtautumiseen välttämättä mene edes puolta vuotta, parikin päivää saattaa olla riittävä ja sitten huomaat että elämässä on muutakin. Tsemppiä!
 
ap.
Valitettavasti ollaan työkavereita, joten väkisin nähdään tosi paljon ja joudutaan olemaan tekemisissä siinä suhteessa. Nyt sen ymmärtää hyvin, miksi työkavereihin ei pitäsi sekaantua.
 
tsemppiä
Mulla oli kans suhde yhteen mieheen, joka kohteli mua huonosti ja satutti mua. En oo ennen tavannut sellaista, sillä oli oikein sellanen "seksuaalisuuden lahja" tai ansa paremminkin. Se oli tosi läsnä ja intohimoinen ja ihan mieletön sängyssä. Mut loppujen lopuks se suhde (onneksi aika lyhyt) tuhosi mua paljon enempi. Lopulta laitoin sille vaan viestin, että en halua nähdä enää ,koska tää tilanne vaan satuttaa mua. Senkin jälkeen se vielä on käynyt pari kertaa mun ovella, mut en oo enää avannut enkä avaa.
Niinkuin Yö laulaa, että "Se kerran kirpaisee" kun jää pois väärästä junasta tms.
 
Näin
Minulla oli vuoden kestänyt suhde eräseen mieheen, johon tunsin niin suurta vetovoimaa, että ei sellaista olekaan. Tunne oli molemminpuolinen. Seurusteltiin ensin puolisen vuotta, sitten mies totesi ettei enää halua seurustella, ja jatkettiin tapailua noin kerran viikossa seksin merkeissä lähinnä. Tehtiin kyllä muutakin ja vietetiin päiviä ja öitä yhdessä.
Pari kuukautta sitten vaan yhtäkkiä tajusin, että tilanne hajottaa minua enemmän kuin se antaa ja päätin että nyt riitti. Eikä ole todellakaan kaduttanut. Haluaisin kyllä vielä kokea sen mielettömän halun ja toisen kosketuksen, mutta olen päättänyt että en halua nähdä koko ihmistä.
Tsemppiä sinulle, ei se helppoa ole, jos fyysinen vetovoima on kova. Mutta onnistut kyllä, päättäväisyydellä.
 

Yhteistyössä