Miten jaksaa uhmaa?

Meillä uhmakas tyttö joka täyttää kuukauden päästä 2 vuotta. Nyt jo aivan poikki joka päiväisestä kiukuttelusta vaikka uhma ei oo edes viä kunnolla alkanut eikä oikein lohduta ajatus että se kestää enää vain muutaman vuoden! Oon ostanu kirjoja (mm. kiukkukirja) ja luen sitä aika usein, neuvot kuulostaa helpoilta mutta kun pinna palaa niin mitään en muista lukeneeni. Lisäksi tietysti ruoskin itteeni joka ilta kun teen "aina kaiken väärin". Kuitenkin järjellä ajateltuna en huuda lapselleni jatkuvasti ja koko ajan mutta poden huonoa omatuntoa jos meen esimerkiksi makuuhuoneeseen hetkeksi rauhottuun ja jätän lapsen yksin kiukkunsa kans. Ajatuksia uhmasta?

 

meilä kohta 3v uhmailija :wave: mä pistän tytön omaan huoneeseen rauhoittumaan ku tulee sellanen oikein kunnon kiukku-uhma-känkkäränkkä kohtaus...mä poden huonoa omatuntoa siitä ku neiti kiukkuaa serkkujen luona kylässä ku se niitten äiti on monen monta kertaa antanu ymmärtää että ku lapset kasvattaa alusta asti kunnolla nii ei tarvii muuta ku kieltää nätillä äänellä nii ne uskoo!!!serkut on ihan ylirauhallisia lapsia ja nää meijän on kaikkea muuta ku rauhallisia

 

Varmaan jokainen vanhempi painiskelee tuon ah, niin ihanan asian kanssa. Ja, kun niitä uhmia on kaiken aikaa, monessa ikäkaudessa. Itse oon ottanut asian niin, että suljen korvani vähäksi aikaa, keskityn ajattelemaan jotain muuta. Tuo pois lähteminen ei mun mielestä oo hyvä ajatus, kos sillon lapsi varmaan alkaa testaamaan sinua entistä enemmän. Sitähän se on, kiukulla testaamista ja mitkä rajat annat, hermostumatta. Toinen on sylitys, mutta ainakaan meillä ei sen kiukkuamisen aikana saanut mennä lähellekkään. Voin vaan todeta, että sen 2 ikävuoden jälkeen tulee myös parempia aikoja, useinmiten ja ainakin vähäksi aikaa =)

 

meillä uhmakohtauksiin auttaa paikalta poistuminen...eipä kauaa mene kun lapsi tulee kyyneleet silmissä antamaan halin.

TYYNE TYLLERÖ saman asian kanssa taisteleva. savu nousee päästä kun melkeen päin pläsiä paukautetaan että on kasvatuksesta kiinni että miten lapset saa tottelemaan uhmakausina. JA kakkan marjat ..tässä on tullut kolme lasta kasvatettua ja nähty kun uhmakausi iskee pahimilleen se on ihan sama kuin seinälle puhuisi.. EI kannata syyllistää itseään , lapset on toiset rauhallisempia ja toiset vähemmän rauhallisia. Oon kyllä monesti miettinyt että miten nää joiden lapset ovat vähemmän uhmakkaita ns. kilttejä lapsia...löytyykö edes sellaisia?? Tekevätkö vanhemmat pelokkaan lapsesta jotta he eivät uskalla raivota?? kaikkea tälläistä käy välillä mielessä.

uhmia tulee ja menee, ehkä se helpottaa murrosiän jälkeen

 

Meillä tuo kiukkuilija/uhmailija on 1v 8kk.
Ja itseni tuntien on kaikille parasta että kun pojalle pamahtaa päälle aivan mahdoton uhma ja raivo on se, että menen muualle hetkeksi, mieluiten suljetun oven taakse (muuten poika seuraa perässä raivoten ja paikalta poistumisesta ei ole mulle itselleni mitään hyötyä ). Tiedän, että mun pinnani on hetkittäin aivan liian lyhyt ja se katkeaa liian helposti. Se, että istuu hetken vaikka vessanpöntön päällä auttaa saamaan oman tunteet edes jonkinmoiseen hallintaan ja voi ottaa toisen raivon tyynemmin vastaan (eli ei mene hermot samointein ja alan korottamaan ääntään).
Mä en usko, että lapsi saa siitä mitään traumoja jos jää hetkeksi kiukkunsa kanssa yksin. Minä en ainakaan yksinkertaisesti osaa olla superhermoilla varustettu äiti joka kestää mitä tahansa kuin peruskallio tuolta pieneltä ihmisen alulta. Mahtavaa olisi jos pystyisin ottamaan tyynesti vastaan kaiken sen tunnekuohun mitä tuossa pienessä mielessä liikkuu ja purkaantuu kauheana kiukkuna. Mutta en osaa.
Välillä sitten on niitä iltoja, että itkee miehelle että oon ihan paska äiti ja surullisemmaksi olon tekee se, että olen ainoa äiti tuolle pojalle ja tällasen äidin tekeleen on itselleen saanut. Ja mikään ei kauheasti lohduta siinä mielentilassa.

Oon lukenut joskus jostain, että lapsi raivoaa/kiukkuaa/uhmaa sitä henkilöä, jonka tietää rakastavan häntä vaikka lapsi negatiiviset tunteensa näyttäisi. Tuo tieto lohduttaa sillon kun itsellä on huono fiilis väärin toimimisesta lapsen uhmailun aikana. Kaikesta huolimatta lapsi edelleen luottaa ja tietää että äiti kyllä rakastaa vaikka välillä äidilläkin homma mene överiksi. Ihan pieleen ei vielä ole siis kaikki voinut mennä.

Ja mitä omalla kohdalla oon huoannut tärkeäksi on se, että YRITTÄÄ muuttaa itseään ja käyttäytymistään. Yrittää kasvattaa pinnaa (se on kyllä kauheen hidasta puuhaa) ja keksiä uusia tapoja suhtautua tilanteisiin missä normaalisti menettää homman hallinan. Ja kun onnistuu edes pienesti, on siitä Tyytyväinen, mutta jatkaa yrittämistä.

 

Kiitos viesteistä, kiva tietää etten oo ainut äiti jolla palaa helposti käämit! Pakko se on ruveta harjotteleen pinnan pidättelyä mutta helpompaa tästä tekis varmasti sen että pystyis tytön kans keskusteleen asioista. Meillä vasta harjotellaan puhumaan joten ei oo ihan helppoo meidän kommunikointi kiukun keskellä. Huumoristakin on kuulemma apua mutta siihenkin taidetaan tarvita sitä puhekykyä?! =)