"varjo"
Ei saisi valittaa tiedän sen. Asiat vois olla huonomminkin. Mutta silti on alkanut ihan älyttömästi ärsyttämään tämä elämäntilanne vai miksi sitä nyt kutsuiskaan.
Miksi minä olen tällainen nykyään? Olen kai henkisesti uupunut. En tiedä olenko nyt päivisin mitenkään erityisen väsynyt mutta esim nyt tähän aikaan illasta olen ihan tööt ja valmis menemään nukkumaan vaikka en ole tänään tehnyt mitään erityisen raskasta. Onko sekään normaalia?
Äsken nuo lapset kinasteli keskenään ja kun sain asian selvitetty voi luoja mikä uupumus sen jälkeen iski.
Enkä mä käsitä miks mä aina vaan uudestaan laitan itseni sellaisiin tilanteisiin josta mä jo tiedän ettei siitä vaan tuu yhtään mitään. En käsitä miksi mun piti aloittaa opintoja. Kun mä jo tiedän että siitä ei vaan tule mitään. Ei tällainen muistamaton, keskittymiskyky nolla ja täysin dorka joka ei ymmärrä helpointakaan tehtävää kykene suorittamaan mitään(onko sekään normaalia/tervettä että on sellainen?). Toisaalta oliko mulla vaihtoehtojakaan? No ei, edellinen tutkinto ei enää millään työllistänyt ja 2-vuoden työttömyyden jälkeen oli pakko alkaa jotain tekemään. Mutta eipä se vissiin mitään auttanut, kun en tule ikinä valmistumaan. Pikkuhiljaa varmaan nämä sijaisuudetkin loppuu kun ne huomaa etten oo vieläkään saanu opintojani tehtyä.
Itketty tässä on mutta ei se auta... ei mikään auta...
Tulevaisuus pelottaa että kuinka paljon huonommaksi tää vielä menee... Nytki melkeen kaikki raha menee mitä tulee... Heipparallaa vaan kaikki tulevaisuuden suunnitelmat...
anteeksi jos kuulostaa hirveältä purkaukseni... en nyt enää jaksa olla positiivinen..
Miksi minä olen tällainen nykyään? Olen kai henkisesti uupunut. En tiedä olenko nyt päivisin mitenkään erityisen väsynyt mutta esim nyt tähän aikaan illasta olen ihan tööt ja valmis menemään nukkumaan vaikka en ole tänään tehnyt mitään erityisen raskasta. Onko sekään normaalia?
Äsken nuo lapset kinasteli keskenään ja kun sain asian selvitetty voi luoja mikä uupumus sen jälkeen iski.
Enkä mä käsitä miks mä aina vaan uudestaan laitan itseni sellaisiin tilanteisiin josta mä jo tiedän ettei siitä vaan tuu yhtään mitään. En käsitä miksi mun piti aloittaa opintoja. Kun mä jo tiedän että siitä ei vaan tule mitään. Ei tällainen muistamaton, keskittymiskyky nolla ja täysin dorka joka ei ymmärrä helpointakaan tehtävää kykene suorittamaan mitään(onko sekään normaalia/tervettä että on sellainen?). Toisaalta oliko mulla vaihtoehtojakaan? No ei, edellinen tutkinto ei enää millään työllistänyt ja 2-vuoden työttömyyden jälkeen oli pakko alkaa jotain tekemään. Mutta eipä se vissiin mitään auttanut, kun en tule ikinä valmistumaan. Pikkuhiljaa varmaan nämä sijaisuudetkin loppuu kun ne huomaa etten oo vieläkään saanu opintojani tehtyä.
Itketty tässä on mutta ei se auta... ei mikään auta...
Tulevaisuus pelottaa että kuinka paljon huonommaksi tää vielä menee... Nytki melkeen kaikki raha menee mitä tulee... Heipparallaa vaan kaikki tulevaisuuden suunnitelmat...
anteeksi jos kuulostaa hirveältä purkaukseni... en nyt enää jaksa olla positiivinen..