Miten juhlistaa 3v synttäreitä viikolla kun varsinaiset juhlat on viikonloppuna?

Antakaapa ideoita siitä miten voisimme juhlistaa varsinaista synttäripäivää viikolla? Viikonloppuna tulevat sitten sukulaiset ja tehdään kakku. Synttäripäivä osuu kuitenkin viikolle ja siitä ollaan tytön kanssa suurin osa kahdestaan kun mies on töissä. Mitä kivaa extraa voisi tuon päivän varalle keksiä?
 
"kolmen äiti"
Itse tosiaan antaisin sen sinun ja miehesi ostaman lahjan varsinaisena päivänä (viikonloppuna saa kuitenkin niin paljon, että kiva jakaa kahdelle päivälle). Lisäksi käytäisiin vaikka jäätelökioskilla (jos kiva ilma), tai herkuteltaisiin kotona lapsen herkkuruoalla ja jäätelöllä. Jos olisi aikaa voitais käydä uimassa, HopLopissa tms. Jotain mikä olisi lapselle mahdollisimman mieleistä.

Siis jotain sellaista pienimuotoista muistamista ihan omalla porukalla.
 
Kiitoksia vastauksista! Jotan tämän tapaista ajattelinkin. Meillä taitaa siis lounaaksi olla nakkikeittoa ja jäätelöä :D ja yritetään keksiä jotain kivaa tekemistä. Lahjan saa laulunkera tottakai aamulla ja tarkoitus on että mies tuo vielä ihan pienen paketin illalla kun tulee töistä.
 

Yhteistyössä