alkuper.
Minulla on eräs parantumaton sairaus, kaksi kuukautta on ollut nyt huonompaa vointia, en pysty kävelemään kuin noin 50-100 metriä kerrallaan, olenkin nyt koittanut sen verran rollaattorin tai kepin kanssa kävellä joka päivä, ikävä kyllä parempaan en kykene.
Paino on alkanut nousta noussut 3 kg tämän 2 kk aikana, bmi on tällä hetkellä 25,4, haluaisin sen tuonne edes 23,5 tienoille.
Olen vähentänyt annoskokoja ja muutenkin syönyt kevyesti, silti painoa vaan tulee pikkuhiljaa lisää! Mikä on vikana?
Tässä kolme esimerkkipäivää. Joka päivä vettä 1,5-2 l. Viikonloppuisin herkutellaan, joskus käydään ulkona syömässä paremmin, tai sitten pizzalla, jolloin syön puolikkaan pizzan. Vkl saatan myös usein syödä joko 100 g suklaalevyn, pienen pussillisen salmiakkia, tai yksi tai kaksi itsetehtyä pullaa tai jotain muuta leivonnaista. Muut päivät aika pitkälti esimerkin mukaan, kalaa, kanaa ja kasviksia, hyvin vähän punaista lihaa
Päivä 1.
Aamupala klo 8-9
2,5 dl kahvia, rasvaton maito, ilman sokeria
1 pala täysjyväruisleipääsipaus oivariinia, keittokinkkua, kurkkua, tomaattia
mandariini
Lounas klo 12-13 välillä
2 dl rasvatonta maitoa
2,5 dl pinaattikeittoa
1 kananmuna
2 palaa hapankorppua, ripaus oivariinia, päällä lehtisalaattia, paprikaa
välipala klo 15 maissa
1 omena
Iltapala klo 18 maissa
Noin 2 dl caesar-salaattia
2 dl maustamatonta jugurttia, 2 rkl mustikoita
persikka
Päivä 2.
Aamupala
2,5 dl kahvia
2 dl kaurapuuroa
2 rkl mansikoita
2 dl rasvatonta maitoa
tomaatti
Lounas:
2 dl rasvatonta maitoa
2,5 dl rasvattomaan maitoon tehtyä lohikeittoa
1 pala täysjyväruisleipää, päällä salaatinlehti ja tomaattia
Välipala:
Omena
Iltapala:
2 dl maitoa
1 pala pinaatti-fetapiirakkaa
1,5 dl rasvatonta, maustamatonta jogurttia
2 rkl mustikoita
Päivä 3:
aamupala
2 dl rasvatonta maitoa
2 dl itsetehtyä mysliä
pala hunajamelonia
Lounas
2 dl kasvis-broileriwokkia
1,5 dr jasmiiniriisiä
omena
Välipala:
Kaksi isoa porkkanaa
Iltapala:
2 palaa Real-täysjyväruisleipää
pieni sipaisu Oivariinia, salaatinlehti molemmissa, sekä kurkkua, tomaattia ja paprikaa
Päärynä