Miten niitä ystäviä tehdään?

Siitä lähtien kun nykyisen mieheni tapasin 18-vuotiaana olen sulkenut pikkuhiljaa kaiken muun elämästäni pois, omat mielenkiinnonkohteeni ja mikä surkeinta omat ihmissuhteet.
Lasten syntymän myötä tilanne on vain pahentunut kun on niin hurjan äidillistä elää vain perheelleen..
Kukaan ei tätä ole minulta vaatinut, itse olen valintani tehnyt.
Monta vuotta olin siinä uskossa, etten edes halua ystäviä/omaa elämää.
Kriittinen 30 vuoden ikäkö sen nyt esille nostaa, mutta nyt tuntuu, että tukehdun.
En tiedä miten ihmisiä lähestyisin, mitä sanottavaa minulla olisi?

On pari lapsuudenystävää, joihin yhteys on säilynyt. Mutten osaa heitäkään oikein lähestyä itse.

Ei vissiin enää käy päinsä tyyli: Hei ootsä mun kaveri?

 

ööh... pakko sanoa, mutta ehkä suurin virhe minkä pystyy tekemään kun alkaa seurustella.
aloita niistä lapsuuden ystävistä, ala soittelemaan useammin ja sitten jossakin puhelussa lipsautat että voisitte nähdäkin pitkästä aikaa?

 

Aloita esimerkiksi käsityöharrastus, työväenopiston kurssi tms. jossa voit tavata ihmisiä ja jossa on aikaa rupatteluun. Mene lastesi kanssa ulos, yritä tutustua esimerkiksi vastaavassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin. Rupattelun voi aloittaa luontevasti itseä kiinnostavasta aiheesta, kurssit ja muut ovat mielestäni siihen oivallisia. Ei ole yhtään outoa esimerkiksi ehdottaa jos mentäisiin yhdessä käymään lastennäytelmässä, pulkkamäessä tai muuta, jos on samanikäisiä lapsia.

 

Minä oon aikuisella iällä saanu uusia ystäviä perhekerhosta ja lasten kerhojen toisista äideistä leikkipuistoissaki on tullu tutustuttua muutamiin kivoihin vanhempiin. rohkeesti vaan juttelemaan ja lapsista yleensä aina irtoaa juttua. Oon lähemmin tustunu äiteihin joiden lasten kanssa mun lapsi on leikkiny niin sitte oon vaan kysyny et haluaisko teidän pekka tulle meille jokupäivä leikkimään, et jos tuutte vaikka kahville niin pojat saa leikkiä kun noin näyttää juttu sujuvan