Miten olisi pitänyt toimia?? Aiheutin kolarin aamulla :,(

  • Viestiketjun aloittaja voi-itketys :(
  • Ensimmäinen viesti
voi-itketys :(
Ajoin aamuruuhkassa töihin. Kolme kaistaa menee vierekkäin, ajoin keskimmäistä kaistaa. Yhtäkkiä vasemmalta puolelta alkoi kohdaltani Audi puskemaan kaistalleni eli suoraan kylkeen. Olin ilmeisesti hänelle "kuolleessa kulmassa", sillä hän sanoi ettei nähnyt minua. Ehdin painamaan tööttää ja jarruttamaan, mutta Audi siis tuli kylkeen. Takanani ajava auto ajoi perääni. Vauhtia oli n 30-40km/h, ruuhkaa kun oli.

Audin kuski oli ihan ok, tunnusti että hän teki virheen koska hän ei nähnyt minua. Mutta takanani ajanut Mersu-mies vaan huusi minulle :,( Olin vaarantanut liikenteen jarruttamalla ja aiheuttamalla siten peräänajon. Huusi, ettei asia jää tähän. No, poliisi kävi paikalla ottamassa tiedot ylös, mutta minua pelottaa nyt, mitä minulle voi seurata tästä. Voiko ajokortti lähteä? Kuinka isot korvaukset joudun maksamaan?

En tiedä, miten uskallan enää aamuruuhkaan auton rattiin...tuntuu, että vieläkin kädet tärisee ja itkettää vaan :,(
 
"vieras"
Kyllä nuo aina säikäyttää. Ja menee hetki toipumiseen. Ole kiitollinen ettei henkilövahinkoja sattunut. Kaikki muu on kyllä korvattavissa. En tiedä tuossa tapauksessa kuka maksaa ja mitä mutta eiköhän ne ajan kans selviä ja yleensä vakuutus maksaa.
 
"Kiraki"
Älä välitä siitä Mersukaverista, hän näkee varmaan tilanteen vaan omalta kantiltaan (sinä jarrutit yllättäen ja tuli törmäys), kyllä hänkin varmaan tajuaa tilanteen myöhemmin..tuollaiissa tilanteissa ihmiselle vaan tuppaa tulemaan "tunne" että jotakin täytyy syyttää :p
 
"vieras"
Luultavasti kaikki kolme osallista saa sakot liikenteen vaarantamisesta.
Ja vakuutus korvaa.
Älä turhaan stressaa, pääasia, ettei kenellekään sattunut mitään, peltiä saa uutta.
Mersu-kuskia vaan harmittaa tilanne ja purki sen sinuun. Onhan siitä vaivaa viedä autoja korjaamoon yms.
 
"henni"
Voi halaus sinulle, varmasti säikäytti <3
Mutta olipa idiootti kuski sinun takana. Hänen vikansahan se oli että perään ajoi. Hän ei pitänyt turvaväliä. Ties vaikka ajoi ylinopeutta. Sinä et joudu maksamaan mitään korvauksia. Ja vakuutuksethan kaikilla on pakollisena. Jos joku joutuu maksaa jotain, niin ensin se audikuski, sitten se takanasi tullut. Sinä suoristat selkäsi ja otat rauhassa aamukahvia :) Vika ei ollut sinun.
 
wut
Suomessahan saa sakot liikenteen vaarantamisesta vaikka ajaa yksin ojaan. Eiköhän se Audi-kuski ole tässä se suurin pahis ja Mersu-miestä nyt vaan vituttaa, jos mersuun tuli jälkiä. Mersu-mies saa itkeä itsensä uneen, olisi seurannut liikennettä eikä puhunut puhelimeen. Puhumattakaan, että oli ruuhkaa tai ei niin turvavälit tulee olla riittävät myös kesäkelillä, että ehtii reagoida juuri tälläisissä tilanteissa.
 
lady x
Poliisin kyllä kuuluisi kertoa mitä sanktioita sinulle seuraa. Ehkäpä tiedustelet asiaa sitä kautta. Ei tollaisesta korttia pois oteta, sakkoja tosin tulee niille jotka todetaan tieliikennelain mukaan syyllisiksi. Eri asia on sitten mikä vakuutus korvaa minkäkin aineellisen vahingon. Kivapa on lähtökohta sillä mersutyypillä, että pitää heti raivota. Vahinkojahan nämä on, ei niille jälkeenpäin mitään muuta voi kuin aikuismaisesti hoitaa mitä tarvitsee. Itse ajoin viime syksynä pahan kolarin ja olin syyllinen asiaan, vietin sairaalassa pari viikkoa ja kotona petipotilaana pari kuukautta. Minä huokasin siitä asiasta, että henki säilyi minulla ja vastapuolella. Materiaa saa aina uutta.
 
åpoiu
saa jarruttaa :) mersu mies on unohtanut turvallisuusvälimatkan pitää ja sen takia sua syytti. Älä nyt syitä ota niskaasi vaan pidäppä puolesi. Jos ajaa toisen perässä niin lähellä ettei kerkiä jarruttaa jos edellä ajava joutuu jarruttamaan on se perään ajajan syy, aina.
Muutenhan meillä olis monia perään ajoja jos peräänajajan ei tarvitsisi väistää ja varoa.

Kunhan meuhkasi ja pelotteli. Hyvä että poliisi kävi. Toivottavasti on mersukuskin tiedot ylhäällä ja hän kylläkin joutuu korvaan sinulle rempan taakse ja sivusta tullut sinun autosi kyljen joutuu laittaa kuntoon. Mersu-mies voi yrittää hakea korvausta sivusta ajaneelta mutta tuskin saa. On hänen oma vikansa jos nuuski persiissä kiinni.
 
"vieras"
Perään/kylkeen ajaja maksaa. Kylkeen ajaminen ei koske busseja kaikilla ajonopeuksilla.

Siksi mersumiestä vitutti.
Juuri näin. Asiatonta, mutta ikävä kyllä niin tyypillistä käytöstä ihmiseltä, jota ottaa päähän oma virheensä (ja jota ei myöskään halua myöntää). Mersukuskin virhe oli ajaa liian lähellä edellä ajavaa (eli sinua). Turvavälit tulee pitää myös ruuhkassa juuri yllättävien tilanteiden takia.
 
"Satunnainen"
Mun ymmärryksen mukaan peräänajaja on aina syyllinen. Takana olijan on huolehdittava riittävästä turvavälistä juurikin tällaisten tilanteiden varalle. Eikä kannata välittää mersukuskin räksytyksestä, tuolla vauhdilla hänen olisi pitänyt ehtiä jarruttaa ilman törmäystä...
 
  • Tykkää
Reactions: SuzieQ.
"mä vaan"
Vaikka teoriassa kolarin aiheutit jarruttamalla, niin peräänajaja maksaa. (Jos ei pystytä esim. osoittamaan, että kolarin aiheutti sivusta tulija, joka ei huomannut sinua.) Perässä ajavan on pidettävä riittävä turvaväli, jotta jarrutustilanteessa ei päin ajaisi. Käytännössä tämä ruuhkassa on hieman hankalaa, mutta näin se menee. Siksi mersukuskia vituttaa. Aivan sama mitä huutaa. Ja onneksi henkilövahinkoja ei sattunut. Hyvä, että poliisi oli paikalla, niin mitään myöhempiä tappeluita ei tule turhaan.
 
"hippo"
[QUOTE="Kiraki";28500628]Älä välitä siitä Mersukaverista, hän näkee varmaan tilanteen vaan omalta kantiltaan (sinä jarrutit yllättäen ja tuli törmäys), kyllä hänkin varmaan tajuaa tilanteen myöhemmin..tuollaiissa tilanteissa ihmiselle vaan tuppaa tulemaan "tunne" että jotakin täytyy syyttää :p[/QUOTE]

no kun se mersumies olis pitänyt kunnon turvavälin olis ehtiny jarruttaa ajoissa! kun kaikki pitäis liikenteessä turvavälit niin ap:lla olis voinu olla amhdollisuus väistää.

mä en ymmärrä miks ihmiset on niin tyhmiä että kuvittelee sen nopeuttavan matkan tekoa ku ajaa puskuris kiinni! no ei nopeuta.
 
mä...
Ei tietenkään ap:lle tule mitään. Ei hän ole tehnyt mitään väärää vaan toimi oikein. Jos ei pysty väistämään toisen aiheuttamaa kolaria, pitää vauhti pyrkiä saamaan mahdollisimman alhaiseksi. Ja se saadaan jarruttamalla. Takana tulevan tehtävä on pitää huoli siitä, ettei aja liian lähellä edellä menevää. Audi ja Mersu maksavat tuon koko lystin ja ap:n auton korjautukset.
 
Juu, juu..en tarkoittanut tällä mitenkään aapeetä syyttää! :wave:

[QUOTE="hippo";28500683]no kun se mersumies olis pitänyt kunnon turvavälin olis ehtiny jarruttaa ajoissa! kun kaikki pitäis liikenteessä turvavälit niin ap:lla olis voinu olla amhdollisuus väistää.

mä en ymmärrä miks ihmiset on niin tyhmiä että kuvittelee sen nopeuttavan matkan tekoa ku ajaa puskuris kiinni! no ei nopeuta.[/QUOTE]
 

Yhteistyössä