Miten tällä palstalla on niin paljon useampilapsisia perheitä joilla nettotulot n 3000€/kk?

  • Viestiketjun aloittaja täh
  • Ensimmäinen viesti
bter
Meillä oli perheessä nettotulot juurikin jotain 2800 € kk, kun minä opiskelin (vaihdoin alaa) ja vain mies oli töissä. Perheessä kolme lasta, jotka nyt 14v, 11v ja 7v. Valmistuin viime vuonna kesäkuun lopussa ja sain uuden alani töitä heti heinäkuun alusta lähtien. Tällä hetkellä perheemme nettotulot ovat 4800 - 4900 € kk ja tulevat vielä tuosta ajan saatossa nousemaan.

Pärjäsimme ihan ok noilla pienemmilläkin tuloilla, mutta tällä hetkellä tilanne on se, ettei tarvitse stressata rahasta. Olemme edelleen hyvin tarkkoja kuluttajia, mutta mieltä rauhoittavaa puskurirahastoa olemme nykyisillä tuloilla saaneet kartutettua mukavasti.
 
hmmmm
[QUOTE="jen";30015127]Niin no miehellä on 3000 ennen veroja. Siitä lähtee aika iso pois. Maksaa laskut, vuokra, sähköt, vedet tms. ja mun tuloilla sitten eletään. Totta kai me pärjätään, ja säästöjä saadaan, mutta trkoitin vain että meillä, kahden pienen lapsen kanssa ei jää suuria summia käteen näistä tuloista. Saati jos olisi yhteiset tulot 3000 ja 3 lasta!

Ja me asutaan vuokralla, koska ei olla saatu säästettyä 10% meidän lainasummasta, opiskeluiden ja lapsien takia. Enkä vielä uskaltaisi omistaa, kun elämäntilanne on niin.. muuttuvainen :)[/QUOTE]

Niin, aloituksessa nyt kuitenkin puhuttiin 3000€;n NETTOtuloilla elämisestä. :)
 
"Kukka"
Meillä nettotulot (kaikki laskettu yhteen lapsilisistä lähtien) on nyt noin 3200 euroa. Tulomäärä on oma valintamme, maksamme siis palkkaa itsellemme vain sen mitä tarvitsemme. Perheessä 2 aikuista ja viisi lasta. Hyvin pärjäämme. Kohta teemme miehen kanssa pikavisiitin Ranskaan jne. - "turhuuteenkin" on siis varaa.
 
hmmmm
Kolmentonnin nettotuloista kyllä pystyy helposti säästämään sen puskurinkin kohtuu ajassa. Silloin kun olin hoitovapaalla ja tulot oli reippaasti alle 2000€, oli jo vähän tiukempaa mutta kumma kyllä toimeen tultiin silloinkin ja jotain jäi säästöönkin. Aloitettiin asuntosäästäminen silloin, hitaasti mutta varmasti.
 
hmmmm
[QUOTE="jen";30015589]Kyllä me nettona saadaan yli 3000e yhteensä, mutta en silti kolmatta ikinä tekisi. On se kiva kun jää vähän säästöönkin tulevaisuutta varten.[/QUOTE]

Jospa koittaisit kirjoittaa hieman selvemmin jatkossa.

Kenenkään ei ole pakko lapsia tehdä ainuttakaan tai saa tehdä kymmenen, mitäpä tuosta. Pointti oli että mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa ei ole kolmen lapsen elatus kolmentonnin nettotuloilla. Ja ihan siitä jää vielä säästöönkin, jos vähääkään osaa rahaa käyttää.
 
"jen"

Tässä ihmeteltiin miksi, ja mä sanoin että mä en ikinä uskaltaisi tehdä, vaikka kuinka saisi elettyä kädestä suuhun. Mä lasken teinien menoja, mä lasken meidän tulevaisuutta. En vauva-aikaa tai taaperoikää. Mä mietin että jos mä jään työttömäksi, pystyykö mies elettämään meidät ja kaksi teiniä (tai jopa kolme). Nyt kun lapset on pieniä, todellakin pystyy ja todellakin saadaan säästöön, mutta nyt lapsille menee 7.95e legginsit, kun taas 10 vuoden päästä ne maksaa 29.95e isommille.

Mies tienasi ekan lapsen aikana 1300e käteen ja mä sain 400e kotihoidontukea, ja silti pärjättiin ja sain muutaman kympin säästöön! Silti en olisi tokaa tehnyt ellei tulot olisi miehellä noussut, koska ei noilla tuloilla olisi 13v ja 14v tavaroita ja harrastuksia + autoa maksettu. Saati koskaan saatu omaan asuntoon säästettyä rahaa.
 
hmmmm
[QUOTE="jen";30015623]Tässä ihmeteltiin miksi, ja mä sanoin että mä en ikinä uskaltaisi tehdä, vaikka kuinka saisi elettyä kädestä suuhun. Mä lasken teinien menoja, mä lasken meidän tulevaisuutta. En vauva-aikaa tai taaperoikää. Mä mietin että jos mä jään työttömäksi, pystyykö mies elettämään meidät ja kaksi teiniä (tai jopa kolme). Nyt kun lapset on pieniä, todellakin pystyy ja todellakin saadaan säästöön, mutta nyt lapsille menee 7.95e legginsit, kun taas 10 vuoden päästä ne maksaa 29.95e isommille.

Mies tienasi ekan lapsen aikana 1300e käteen ja mä sain 400e kotihoidontukea, ja silti pärjättiin ja sain muutaman kympin säästöön! Silti en olisi tokaa tehnyt ellei tulot olisi miehellä noussut, koska ei noilla tuloilla olisi 13v ja 14v tavaroita ja harrastuksia + autoa maksettu. Saati koskaan saatu omaan asuntoon säästettyä rahaa.[/QUOTE]

Juu ihmeteltiin, ja minä sanoin että kyllä pystyy. Ja vielä ihan kivasti, venyttämättä penniä äärimmilleen. Toisilla taas sula mahdottomuus, syystä tai toisesta.

Pienet lapset kuluttaa vähemmän, toisaalta pikkulapsiaikana usein maksetaan niitä velkoja. Teinit kuluttaa enemmän, mutta sitten ei ole enää maksettavana talovelkaa, opintolainaa ja kenties autolainaa. JOS on sitä rahaansa osannut fiksusti käyttää.

Meillä on aina kaikki laskettu niin että yhden tuloilla SELVITÄÄN, asuntolainasta lähtien. Silti voidaan joskus olla tilanteessa että molemmat on työttömiä tai jalkapuolia jne, ihan kaikkeen ei voi varautua eikä elämää kannata jättää elämättä sen pelossa että jotain voi tapahtua 30 vuoden päästä. Varmasti tilanteet muuttuukin, tavalla tai toisella. Minusta voi hyvillä mielin näillä tuloilla tehdä sen kolmannen JOS haluaa, jos sijoittaa ne rahansa fiksusti. Oikein mitoitettu asuntolaina ja säästäväisyys + hyvät vakuutukset päälle niin aika hyvin on kortit pelattu. Kaikkea kuitenkaan ei voi elämässä kontrolloida.

ps. jopa itse saan legginsit halvemmalla kuin 30€:lla, valinta lienee sekin missä ja miten haluaa shoppailla.
 
"Jen"

Niin, meillä ei ole velkaa yhtään, meillä ei ole autoa, ostan suurimmaksi osaksi kaiken käytettynä, käytetään kestovaippoja ja teen ruuat itse, emme pahemmin syö ulkona, tai tuhlaile kauppoihin. Kyllä, olemme järkeviä rahankäyttäjiä, silti en ikinä ikinä ikinä tehdä kolmatta lasta tässä rahatilanteessa. Mutta se on mun mielipide, ei se etteikö me osattaisi käyttää rahaa oikein.
 
"Heh"
Meillä oli 5vuotta tulot (käteenjäävät) noin 3000€ Kun olin hoitovapaalla ja silti on ostettu talo josta maksettu velkaa noin 50te jo, on autot (ei velkaa) jne. Ja noin 20.000€ säästössä. Ei ne suuret tulot vaan...
 
[QUOTE="jen";30015127]Niin no miehellä on 3000 ennen veroja. Siitä lähtee aika iso pois. Maksaa laskut, vuokra, sähköt, vedet tms. ja mun tuloilla sitten eletään. Totta kai me pärjätään, ja säästöjä saadaan, mutta trkoitin vain että meillä, kahden pienen lapsen kanssa ei jää suuria summia käteen näistä tuloista. Saati jos olisi yhteiset tulot 3000 ja 3 lasta!

Ja me asutaan vuokralla, koska ei olla saatu säästettyä 10% meidän lainasummasta, opiskeluiden ja lapsien takia. Enkä vielä uskaltaisi omistaa, kun elämäntilanne on niin.. muuttuvainen :)[/QUOTE]

No se on teidän tilanne. Muilla on omansa.

Miksi tällä palstalla on niin paljon ihmisiä, joiden on niin kovin vaikea ymmärtää, että ihmisiä ja elämäntapoja ja lastenkasvatustapoja ja rahankäyttötapoja on ihan hirveän erilaisia, eikä se, että elää eri tavalla, tee siitä tavasta yhtään sen huonompaa?
 
No mitä helvettiä? :D Kysyttiin kysymys ja mä vastasin. MINÄ EN HALUAISI KOLMEA LASTA TÄSSÄ RAHATILANTEESSA! Muut tehköön vaikka sossuntuilla 10 lasta, _aivan vitun sama_ ei voikuta mun elämään mitenkään. Mun elämään vaikuttaisi jos tekisin kolmannen rahareiän, mutta en tee.
 
hmmmm
[QUOTE="jen";30016207] Mun elämään vaikuttaisi jos tekisin kolmanNEN rahareiän, mutta en tee.[/QUOTE]

No ehkä olis kannattanut jättää ne kaksi ekaakin tekemättä, jos lapsiaan luonnehtii "rahanrei'iksi".

Aloituksessa väitettiin että noilla tuloilla elättää max. yhden lapsen, olen eri mieltä. Niin ilmeisesti sinäkin, jos teillä on kaksi lasta.
 
Onhan ne aikamoisia rahareikiä, niin kuin jokainen vanhempi tietää. Samoin kuin ruoka on rahareikä, ja vuokra. Älä tee olettamuksia millaisia vanhempia olemme, kun käytän yhtä sanaa.

Kyllä meillä on kaksi ihanaa lasta, ja kyllä yksi lapsi olisi oikein ihanteellinen näihin tuloihin. Voisimme ehkä jopa pitää autoa, mutta kaksi halusin, kaksi olen valmis mahduttamaan meidän elämään. Kolmatta en.
 
"ellinoora"
Meillä tulot reilu 3000e ja lapsia 3.On iso talo ja 2autoa,lapset harrastaa jalkapalloa ja kuvataidetta.Ulkomaan matkalla käydään n.kerran vuodessa.Kaikkeen on varaa mitä tarvitaan.
 
Meillä on nettotulot jonkin verran päälle 3000€, lapsia 4 ja joka kk saadaan rahaa myös säästöön. Lapsilla (ja aikuisilla) on harrastukset, eli ei ole niistä tarvinnut lapsiluvun vuoksi luopua :)

Oma rajamme lapsiluvun suhteen kulkee tässä neljässä. Viidettä emme enää pystyisi elättämään ilman, että joutuisimme tekemään sellaisia taloudellisia ratkaisuja, joita en pidä järin mukavina. Joten toivotaan, ettei ehkäisy petä ja viides ilmoita tulostaan. Tosin eiköhän se viideskin kuitenkin ihan ilolla vastaan otettaisi...ja ne asiat, joista luopuminen tuntuisi nyt melko mahdottomalta, eivät sitä enää tuossa kohtaa sitten kuitenkaan olisi.

Pohdin tässä nyt sitäkin, että meidän tulomme ovat niin korkeat, ettemme ole oikeutettuja toimeentulotukeen, tai asumistukeen...ja koska ihmiset kuitenkin pystyvät elämään myös toimeentulotuen varassa (mikä tarkoittaa sitä, että heillä on vähemmän rahaa, kuin mitä meillä) ja pitämään lapsensa ja itsensä hengissä ja tyytyväisinä...niin millä ihmeen laskukaavalla ap laskee, jos 3000€ netto ei riitä kahteen, kolmeen tai vaikka sitten siihen neljään lapseen.

Toki asuinpaikkakunta, talolainat yms. vaikuttavat...mutta eivät kaikki kaiketi asu kalliilla asuinalueella, kallissa talossa. Aika moni elää hieman vaatimattomammin...tällöin on sitten laittaa rahaa enemmän niihin lapsiin, kun asuminen ei maksa maltaita.
 
bter
Kolmentonnin nettotuloista kyllä pystyy helposti säästämään sen puskurinkin kohtuu ajassa.
Puskurirahasto meiltä löytyi siis ennestäänkin, mutta nyt se on entiseen nähden useampikertainen. Siinä mielessä stressittömämpää.

Ja toisaalta, kyllä se säästöön saaminen riippuu kovasti myös siitä, missä päin Suomea asuu, kuinka monta lasta on ja minkä ikäisiä he ovat, missä iässä lapset on saatu, missä iässä ammatti hankittu jne...eli väitän kyllä, ettei säästäminen onnistu kaikilta samalla tavalla, vaikka yhtä taitavia rahankäyttäjiä olisivatkin. Muuttujia on paljon enemmän kuin voi äkkiseltään edes kuvitella.
 
huoooohhh
Meillä brutto molemmilla 4500e ja kun olen kotona, tosiaan nettotulot ovat 3000e kun kotihoidontuki on aika pieni kaikilla. Senkin köyhät eikö? :D Hyvin riittäisi vaikka viidelle lapselle, kolme kuitenkin tehtiin.
 
plaa
No ehkä siitä syystä että monissa ammateissa jää käteen se noin 1500€.

Meillä on tulot nettona 3500€ ja kolme lasta. Kaks koulussa,yks alle. Asutaan isossa neliössä,kohtuu uus auto on.lapsilla maksullisia harrastuksia ja uudet laadukkaat vaatteet. Säästöönki laitetaan ja kesäisin matkustellaan.
 
"jaaha"
Niin no jotkut haluaa tehdä lapset nuorena ja opiskella ja hankkia työn myöhemmin, tällöin tulot ja pienten lasten menotkin on pienet. Toiset taas vanhempana kun on jo valmiina hyvä työ. Liikaa ei kannata kuitenkaan tuudittautua siihen että tulot pysyvät aina hyvänä, kaikkea kun voi sattua. Pointtina siis että ehkä tulot eivät ole aina olleet "vain" 3000e kk.

En minäkään kolmatta tee ennen kuin nettotulot väh. 4000 mutta voihan ne tippua rajusti heti kolmannen synnyttyä. Sitten pitää vaan elää sen mukaan.
 
vieras_x
Meillä (minulla) nettotulot 2200 € ja kaksi teini-ikäistä lasta. Tullaan just ja just toimeen ja välillä menee miinuksen puolelle. Ruoka, asumiskulut, vakuutukset ja työmatkakulut vie koko palkan. Ei tarvitse miettiä säästämistä.

Voin kokemuksesta sanoa, että mitä vanhemmaksi lapset tulee niin sitä enemmän elämiseen menee rahaa. Jo pelkästään ruokakustannukset kasvaa tosi paljon ja jossain vaiheessa huomaa, että vaatteet on pakko ostaa uutena, kun enää ei löydy sopivankokoisia vaatteita kirppikseltä.
 
Yhteistyössä