Miten te ootte käsitelly kuolemaa?

Mun isä kuoli auto onnettomuudessa kun olin 9 v. Olen nyt 12 v ja päässyt jotenkin yli rakkaan isäni kuolemasta.Isi kuoli isan päivänä vuonna 2012.Tuona sanana päivänä isä täytti 30 v . Eli isä kuoli tasan 30 vuotiaana. Haluaisin mielelläni kuulla teidän tarinan ja selviytymis tarinan.

 

Itse olen kokenut veljeni kuoleman. Suurin suru menee yleensä ohi kuukausien tai vuosien kuluessa, mutta koskaan siitä ei varmasti lopullisesti selviä. Rakkaamme elävät muistoissamme aina ja hyvä niin. On varmasti todella raskasta menettää lapsena vanhempansa. Samoin olisi hyvin raskasta jos oma lapsi kuolisi. Toivon sinulle voimia, ja että sinulla on nyt ja tulevaisuudessa ympärilläsi rakastavia ihmisiä.

 

Kiitos ja samoin mulla on läheisiä suht paljon.mm äiti +Muu perhe, suku.
Ja en osaa oikein käyttää tätä keskustelua
Mutta koita sinäkin pärjäillä

 

Kaikki me joskus kuolemme, sen hyväksyminen ei sinäänsä ole kovin vaikeaa. Mutta ikvävä jää tietty joillekin enemmän ja vähemmän.

Toinen mikä on se juttu, saattaa vaikeuttaa tilannetta jos kuolee murhan tai muun seurauksena. Lisänä katkeruus yms.

Mutta onnettomuudet ja vanhuuskuolemat ovat osa normaalia elämää, ja näin käsiteltävissä ihmisyyden rajoissa.

 

suru käsitellään suremalla. itkemällä, miettimällä kaikkia juttuja, mitä kuolleen kanssa on ollut, hyviä ja huonoja asioita, tähän on oikeestaan aika vaikee vastata. kun jokainen käsittelee asiaa omalla tavallaan

 

Perinteisesti lukemalla raamattua ja rukoilemalla.