Miten toimitte uhmaikäisen kiukutessa

Hei !


Meillä 2,7 vuotias tyttö jolla alkanut olemaan ihan hirveitä raivareita. Aina hän on ollut todella tempperamenttinen, mutta nyt saa usein todella megalomaanisia raivareita ja tuntuu ettei niihin oikein auta edes mikään. Olen koittanut rauhallisesti jutella ns. sanoittaa lapsen pahaa oloa, niinkuin olen lukenut jotain. Olen antanut vaan olla ja huutaa, itse ollut välillä eri huoneessa, välillä samassa huoneessa. Olen testannut jäähypenkkiä jne. Syliinkään ei saa ottaa kun rimpuilee ja raivostuu vaan enemmän. Harvemmin, ihme kyllä, olen alkanut itse huutamaan, vaan olen ollut ihan rauhallinen. Välillä kyllä koittanut tiukkaan äänen sävyyn komentaa. Mutta ei näistäkään ole apuja ollut. Lapsi vaan huutaa pää punaisena ja useimmiten heittäytyy lattialle makaamaan, sätkii, huitoo, kiemurtelee jne. Välillä pitää mennä ihan suojaamaan ettei satuta itseään esim. lyömällä päätänsä johonkin terävään kaapin kulmaan tms.

Toki mikä auttaa toiselle ei välttämättä auta taas toiselle. Mutta silti mielenkiinnosta lukisin, että millaisia keinoja muilla on käytetty näihin pahimpiin kiukunpuuskiin ja mikä on tuntunut edes vähän auttavan ?

Kiitollisna muiden kokemuksia odottaen

 

Meillä nyt reilu 3-vuotias poka jolla temperamenttia riittää. Joskus ei auta mikään, mutta paras keino meillä on ollut, että kannan pojan rauhallisesti omaan huoneeseen rauhoittumaan. Tämä ei siis ole tarkoitettu rangaistukseksi sanon vain hänele, että tervetuloa takaisin, sitten kun olet huutanut kiukun pois. Jos tulee ulos kannan vain takaisin. Useimmiten tulee jonkin ajan päästä ulos ja sanoo, että nyt olen rauhoittunut. Pari kertaa on nukahtanut ja joskus jos huuto vaan jatkuu niin menen katsomaan mikä on tilanne.... Kuulostaapa yksinkertaiselta...Ei se sitä ole, mutta noita raivareita tulee kausittain ja nyt on ollut hieman rauhallisempi kausi ja silloin unohtuu mitä se pahimmillaan on.

 

Meillä poika on 2,5 vuotta ja on välillä ihan kauheita raivareita. Annan hänen olla omissa oloissaan ja käyn välillä katsomassa onko kaikki hyvin. Se yleensä on auttanut. Kun on rauhoittunut tulee ja rupeaa leikkimään. B)

 

Meillä vanhemman lapsen kohdalla ei oo auttanu mikään muu kuin että antaa rauhassa purkaa paineet ja nyt tuo nuorempi 3v rauhottuu kun puhun rauhallisesti ja otan syliin ja silittelen.

 

Meillä on vajaa 3v tyttö, joka saa myös megaraivareta. Mikään ei auta, paitsi aika eli kun kiukku on kiukuttu,neiti jatkaa touhuamista kuin mitään ei olisi tapahtunut.Lohduttavaa kuulla, että muillakin on samanlaisia kokemuksia.

 

Mun 3-vuotias tyttöni kunnon kiukkupussi. HYVIN HYVIN tempperamenttinen tapaus. Suuttuessaan huutaa,potkii,"läpsii",itkee yms. Otan vaan syliin ja pidän siinä siihen asti, että rauhottuu. Siinä menee aikaa mutta kun hän tajuaa ettei siitä pääse ennenkuin on rauhottunut niin leppyy. Alussa tarvitsee kyllä pitkää pinnaa, mutta toi kyllä on toiminu.

 

pistääkä pikku kullannuput vastaan, kun yritätte rauhoittaa.
Onko normaalia,että 2.5 vuotias on ruvennut imemään paitaansa. Olen todella
raivoissani asiasta. Ei ole tehnyt sitä kuin n.3 vkoa.
Olen uhannut sinapilla.Se tehoaa hetken. Neuvoja kaivataan. :hug:

 

Tulipa hyvä mieli kun luin että muillakin saman laisia "ongelmia". Meidän 2,5v. tyttö alkanut saamaan kanssa tuollaisii MEGA kohtauksii ihan pikkuisistakin vastoin käymisistä. tempperamenttiä lyötyy muutenkin. Itseltä joskus itku oikein pääsee kun niin toivoton olo. Itse olen ihme kyllä pystynyt pitämään hillinnän kasassa. Olen huomannut että kohtauksen saa suht hyvin loppumaan kun sanon tytölle aivan muina miehinä kesken raivarin esim. että "soitetaankos vaikka mummulle josko se keittäisi meille kahvit tänään ja oliskohan siellä ehkä pipareitakin..."

 

Tuo toimii meilläkin, mitä merppa78 sanoi, että alkaa puhumaan ihan jotain muuta. Lastani en koskaan jätä yksin esim. huoneeseensa kiukun kanssa, on liian pieni käsittelemään kiukkuaan ja haluaa siihen turvakseen aikuisen (3,5 v.). Voi olla, että joillain yksin jättäminen on ainoa vaihtoehto, että rauhoittuu, mutta meillä saa kiukuta aikuisen lähellä. Ja on kovia kiukkuja, läpsii, huutaa jne.

 

Voi, meilläkin on tuollaista! Välillä ei kyllä naurata yhtään kun lapsi saa raivarin jostain eikä sitä saa millään poikki. Joskus sitten tepsii jokin juttu mihin kiinnittää huomion mutta useasti ei auta mikään muu kuin aika. Myöhemmin sitten lapsi toteaa että on rauhoittunut ja että "vähän kiukuttelin"... just joo :saint: Poika on oikea sylikissa muuten mutta raivarin vallassa ei auta oikein koskeakaan, raivostuu entistä enemmän. Jos taasen sanoo että menen tästä jonnekin ja saat rauhoittua sillä aikaa niin ei anna lähteä silti. Pienempänä annoin usein periksi noille kiukutteluille koska pääsin helpommalla, mutta nyt ollaan opetettu että raivoamalla ei saa tahtoaan läpi ja ollaan pidetty siitä kiinni. Inhottavinta on kun raivari tulee väsyneenä illalla ja lapsi haluaa jotain ja ei halua. Eli ei enää itsekään tiedä mitä haluaa eikä yhtään mikään kelpaa vaikka sitä vaaditaankin. Koita siinä saada lasta nukkumaan sitten. Mieheni on ollut melkein ollut viemässä lasta lääkäriin että toi ei oo normaalia. Mutta meidän kahden tempperamentillä varustettu lapsi vaan on tuollainen

 

Millasia keinoja käytätte esim. pihalla, kaupassa jne. kun lapsi saa raivareita??
Oon ite koittanut keksiä jtn hyvää keinoa kun lähtee näiden kahen kanssa kauppaan, välillä tulee aivan epätoivoinen olo kun toinen lähteekin toiseen suuntaan ja toinen toiseen.. siinä koittaa toista hakea samalla kun toista huudella... :/
noh onneks saa toisen osotos kärryihin niin saa pidettyä vieressä

 

No mulla kulkee vasta yksi uhmaikäinen mukana joten täytyy vain tilanteen mukaan mennä. En ole antanut kohta 3v kulkea itsekseen kaupoissa, ainoastaan silloin jos haetaan pelkkä maito tma. Väilillä on kova taisto saada poika pysymään kärryissä. Yleensä yritän keksiä jotain joka veisi huomion pois kiukuttelusta, vaikken pidä periaatteessa lahjomisesta niin joskus väsyneenä tulee luvattua rusinoita tms. Joskus on kannettu poika autoon riehumaan jos on ollut molemmat vanhemmat mukana. Poika haluaisi usein jäädä autoon eikä hänelle mene jakeluun etten voi noin pientä jättää yksin autoon. Jos isommat (10-16v) ovat mukana, jäävät joskus keskenään autoon odottamaan kun kipaisen kaupassa. Joskus autokärryssä riehuessaan ja roikkuessaan olemme keränneet katseita kaupassa mutta en anna sen häiritä, teen vain tyynesti ostokset ja huikkaan välillä pojalle että kohta voi sattua päähän jollet väistä. Kärsivällisyys on kyllä ollut niin monet kerrat koetuksella että välillä tuntuu ettei enää jaksa hetkeäkään. Mun täytyy vääntää tuon 3v kanssa joka asiasta ja nuo teinit ei tee mitään jollei sata kertaa käske. Kuitenkin ne on niin ihania ja kultaisia kaikki! Välillä vaan tuntuu että olen motkotusautomaatti... :saint:

 

Kannattaa koittaa myös sitä, että jättää television pois muutamaksi viikoksi ja testata siten, rauhoittuuko lapsi.

 

Meillä 5-vuotias mätkii minua joskus tosi kipeästi tai syljeskelee päälleni !! Joskus otan häntä tiukasti käsistä kiinni ja sanon, että EI SAA tehdä tuolla tavalla, se sattuu, joskus taas yritän vaan lempeämmin kieltää. Joskus asia menee perille, joskus ei, sitten pitää uhkailla: tv laitetaan nyt kiinni, et saa suklaata, en leiki sinun kanssasi.. En ole muutakaan keksinyt. Omaan huoneeseen arestiin laitto ei auta yhtään eikä pysy millään tietyllä tuolilla kovin kauan, en jaksa häntä vahtia.. Kaupoissa tms. paikassa on yleensä ihan kiltisti, koska niin harvoin pääsee niihin.

 

Joku kysyi neuvoja julkisilla paikoilla kiukun hanskaamiseen. Meillä toimitaan julkisella ihan samalla tavalla kuin kotonakin. Eli annetaan kiukun rauhottua itsekseen. Eli pysyn lapsen lähellä juttelen silloin tällöin muutamia lauseita "olekto väsynyt kun noin kiukuttaa", "äiti tietää, että sinua harmittaa, kun äiti ei tuota osta, mutta nyt se jätetään kaupan hyllylle", "anna kiukun purkautua rauhassa ulos, niin sitten palataan kerhoon" jne. Jos paikka on sellainen, missä huuto ei ole sallittua tai häiritsee muiden toimimista liikaa (esim. joku esitys, kevätjuhla, kerhon lauluhetki ym.), niin poistuisin lapsen kanssa tilasta.

Kyllä siinä välillä oma niska punottaa, kun toinen vetää täydellä keukoilla huutoa ilmaan. Ja tuntuu että ihmiset tuijottaa. Mutta ajattelen vaan, että tämä kuuluu asiaan, ja lapselle on parasta, että kiukku kohdataan aina suht samalla tavalla. Tosin enpä tiedä olenko oikeassa...

 

Kotona varoitan kolmesti ja lasken kolmeen, sitten tuulikaappiin arkulle jäähylle niin moneksi minuutiksi kuin ikävuosia. Sitten käydään kehityskeskustelua Jos homma heilahtaa lapsella kunnolla hanskasta, jäähylle autokatokseen (lue, nyt on kesä) ja viimeisenä vaihtoehtona (vanhempia rassaava) kotiaresti päiväksi. Lapsi on kohta 4 vuotta.

Meillä kerätään reippaustarroja hyvistä nukkumaanmenoista ja öistä. Joskus muistakin tilanteista karkkipäivää varten.

 

Reippaustarrat kuulostaa hyvältä, meillä onkin tarroja kerätty nyt vaan hyvistä yönukkumisista, nukkumisesta omassa sängyssä (äidin ja isin sängyn sijaan) ja hampaiden pesusta... Pitää ottaa siis reippaustarrat käyttöön, kun tarrat on joka tapauksessa pop.

Meillä 3vuotias saa kanssa kamalia raivareita. Meillä on menetelmänä se, että joutuu syliin ja pääsee pois vasta kun rauhoittuu. Sylissä pitää olla rauhoittuneena sen aikaa että lasketaan rauhassa kymmeneen. Sitten pääsee pois ja keskustellaan. Sama pätee julkisilla paikoilla eli jonnekin vaan istumaan ja lapsi syliin. Rimpuilee tosin kovasti joten välillä on itsellä hiki päässä kun koittaa pitää lasta sylissä. Käy melkein kuntoilusta. Joskus kiukkuja tulee usein, joskus saattaa olla muutaman-kolmen viikon jaksoja ilman. Kauankohan noita kiukkukohtauksia vielä jatkuu?

 

mulla on 4,5 v tyttö ja raivarit kiukkukohtaukset vaan lisääntyneet ja tiukentuneet.puhun siis päivttäisistä raivareista ja kiukusta.kovasti sanotaan ei joka asiaan ja välillä tuntuu et olen kadottanut yhetyden kokonaan.
meillä annetaan yleensä raivota aikansa ja jos ei lopu itekseen niin huoneeseen rauhoittumaan vaan.
uhkaus,kiristys ja lahjonta kätössä....

 

Mulla on 3,5 vuotias poika joka on todella itepäinen ja tempperamenttinen. Saa ihan järkyttäviä raivareita kotona, huutaa, raivoo, heittelee esineitä/tavaroita rikki (tänään juuri rikkoi taulutelvision) lyö, potkii ja heittelee isoja leluja tavaroita mua päin. Kaikkee olen tähän kokeillut; vieny jäähylle, pitänyt kiinni ja jutellut rauhallisesti, vaihtanut puheen aihetta, antanu tukkapöllöä.. mikään ei auta. Voimat on aivan loppu kun yksin joudun olemaan. Ei siinä mitään jos poika vain huutaisi ja raivoisi, mutta kun hajottaa paikkoja ja ihan selvästi koittaa satuttaa pahasti. kalliiks tulee ja itellä alkaa puhti ja jaksaminen loppua.. :ashamed:

 

ihana kuulla, että en ole ainut joka taistelee kiukkupussin kanssa. Tyttö on nyt 2,1 vuotta, mutta ollut ihan vauvasta asti tempperamenttinen tapaus. nyt jo onneksi helpompaa, kun ymmärtää puhetta. Nuo kauppa raivarit ja muut yleisellä paikalla tapahtuvat on niin tuttuja. itsekin koitan olla välittämättä ihmisten katseita. Itselle hoen mielessäni, että ne joilla on kokemusta kyseisistä kiukunpuuskista jne ymmärtävät ne. mutta on myös niitä jotka tuomitsee, jos lapsi raivoaa kaupassa tms.

Sitähän se on, että pitkää pinnaa vaaditaan, vaikka aina ei sitä tunnu riittävän. itsekin tulee joskus huudettua ja itkettyä, kun tuntuu että mikään ei auta. Siitä tulee vaan niin turhautunut olo, kun tyttö ei anna pitää sylissä, kun kiukunpuuska iskee. ei anna olla lähellä eikä hellitellä.. tekis niin mieli vaan toinen pitää sylissä ja hyssyttää...

mutta jokainen on erilainen ja haluaa erilaisen ratkaisun eritilanteisiin. yksilöitä ne on

 

Meillä 2,5 vuotias poika joka kiukkuaa urakalla. Haasteellisimmiksi olen kokenut ne tilanteet kun pikkusistko 1v tarvitsisi kanssa äitiä, mutta joudun rauhoittamaan isoveljeä sylissä. En haluaisi jättää kiukkuavaa yksin, mutta pikkusisko tuntuu jäävän "heitteille" kun meillä myös kiukutaan monta kertaa päivässä. Kiukun laantumiseen voi mennä puolesta tunnista tuntiin, joskus kauemminkin. Olisiko vinkkejä.. :headwall:

 

Meillä on tuota kiukuttelua edelleen 5-vuotiaalla, viikonloppuna raapi minua, moksi kipeästi ja töni niin kovasti, että olin kaatua ! Myös appivanhempien luona osoitti mieltään mummoa vastaan moksimalla, mitä ei ole ennen tehnyt. Ehkä johtuu väsymyksestä, kun ei aina malta ottaa päiväunia enää täällä kotonakaan, ehkä nälästä. Hän kun ei itse osaa kertoa syytä kiukutteluunsa vieläkään. Kun rauhoittuu, halaa ja pyytää anteeksi. Ehkä vaan on turhautunut, kun iltaisin tai viikonloppuisin ei ole niitä leikkikavereita kuten yleensä on päiväkodissa. Onko muilla 5-vuotiailla tällaista vieläkin ?

 

Meillä oli ongelmana kohta 5-vuotiaan kanssa lyöminen. Ei kertakaikkiaan uskonut puhetta, vaan aina oli lyömässä toisia pienimmästäkin syystä. Kun pikkusiskoaan löi ensimmäisen kerran, ajattelin, että nyt tuosta on tultava loppu. Oli myös muuta huomautettavaa käytöksessä, kuten kirkuminen, jos jokin asia ei mennyt kuten tahtoi.
Keskusteltiin sitten pojan kanssa, että tuollainen käytös on saatava loppumaan. Kerroin, että olen päättänyt tehdä JOS-SITTEN taulun, jossa näkyy selkeästi että JOS tekee niin, SITTEN käy näin. Idea siis on ennaltaehkäisyssä, että lapsi tietää mitä seuraa joka kerta tietystä huonosta käyttäytymisestä. Ei siis ole kyse uhkailusta tms.
Askarreltiin pojan kanssa yhdessä taulu, johon piirrettiin kuvat eri sarakkeisiin niistä käytöstavoista, joista haluttiin eroon tai joita ei suvaita (esim. nimittely, tottelemattomuus, kunnioituksen puute, vastaanväittäminen, kirkuminen/huutaminen, lyöminen jne). Piirrettiin toiselle puolelle saraketta seuraus huonosta käytöksestä (esim. herkut pois/ tietokoneen käyttökielto/ saippualla suun pesu/ tärkeä lelu pois/ jäähy tms). Jokaiseen kohtaan etsittiin myös uskonnollinen syy, miksi tällaista käyttäytymistä ei suvaita.
Nostettiin taulu seinälle, ja sanoimme pojalle, että tästä hetkestä lähtien toisesta varoituksesta tulee seuraus eli rangaistus. Alkuun oli hankala, esim. lyömisestä meillä lähti koko päiväksi herkut pois (ei mitään, mistä poika todella tykkää, paitsi tietenkin ruokaa. Piti erikseen kaikki luetella, että hän ymmärtää). Oli niin kova pala ensimmäinen päivä ilman mitään hyvää (todellinen herkkusuu siis tapaus), että kesti kauan, ennen kuin tuli toinen samanlainen päivä. Jos näin, että poika oli hermostumassa, muistutin häntä, että käyppä katsomassa taulusta, mitä tapahtui, jos lyö. On vähentynyt monet huonot tavat hänellä, ja usein pelkkä muistutus nykyään riittää. Aiemmin oli käytössä reippaustarrat, mutta eivät toimineet toivotulla tavalla tässä tapauksessa. On vähän sellanen jääräpää, että asiat eivät mene kauniilla tavalla kaaliin On pitänyt vain olla tiukkana noiden seurausten suhtee. Piti vaihtaakin osa niistä, mitä ensin laitetiin, kun huomasin, että en voi pitää niitä. Mutta nyt hän tietää, mitä tekemisistään seuraa ja on itse rangaistuksensa hankkinut, jos sen saa.