Miten varoitatte lasta...

Eli siis miten olette ottaneet lastenne kanssa puheeksi sen, että kaikkiin ihmisiin ei vaan voi luottaa? Tarkoitan nyt lähinnä näitä kaiken maailman sairaita namusetiä ym joita tuntuu olevan enenevässä määrin. Omat tytöt alkaa olemaan sen ikäisiä, että asiasta on puhuttu mutta aika pulmallistahan se on. Toisaalta pitäisi opettaa tietynlaista luottoa ihmisiin mut samaan hengenvetoon tekisi mieli sanoa että älä luota kehenkään. Eli ihan käytännön vinkkejä kaipaisin miten olette asiasta lapsille kertoneet?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja riikka83:
Kerrotaan asiat niikuin ne oikeasti on. Namusedistä turha alkaa kertomaan "vähätellen", tämä minun mielipide.
Näin mäkin olen ajatellut mut en haluais tyttöjä (4- ja 7-v.) kuoliaaksi pelästyttää. Erityisesti olen korostanut oikeutta oman kehon koskemattomuuteen eli KENELLÄKÄÄN ei ole oikeutta koskea.

 
Kieltämättä yksi hankalammista asioista ottaa esille... Meillä tuleva ekaluokkalainen osaa jo lukea ja joskus tavailee sitten aiheeseen liittyviä iltapäivälehtien "ihania" juttuja. SIlloin on ollut hyvä sauma ottaa puheeksi.
Olen omalleni vain yrittänyt teroittaa, ettei kenenkään tuntemattoman miehen (eikä myöskään naisen) mukaan saa koskaan lähteä, vaikka kuinka karkeilla tms. houkuttelisivat. EIkä myöskään kannata hirveästi jäädä juttelemaan täysin oudoille ihmisille... Äkkiähän tuo ikäiseltä kyllä neuvot unohtuu, joten täytyy vain toivoa ja luottaa ettei koskaan tulisi eteen tuollaista kamalaa tilannetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja riikka83:
Kerrotaan asiat niikuin ne oikeasti on. Namusedistä turha alkaa kertomaan "vähätellen", tämä minun mielipide.
Näin mäkin olen ajatellut mut en haluais tyttöjä (4- ja 7-v.) kuoliaaksi pelästyttää. Erityisesti olen korostanut oikeutta oman kehon koskemattomuuteen eli KENELLÄKÄÄN ei ole oikeutta koskea.
En minäkään nuorimmille vielä niin tarkkaan alkaisi selittää. Sanoisin että vieraat ihmiset voivat tehdä oikeasti pahaa.. ei liikaa pelotellen.
 
Sitäkin pitäisi lapsille opettaa että JOS jotain tapahtuisi niin kenen puoleen voi kääntyä eli että minkälaiset ihmiset ovat luotettavia. Meidän vanhempi (7-v) on luonteeltaankin arka ja epäluuloinen vieraiden seurassa mutta nuorempi, kohta 4v, lähtisi varmaan kenen matkaan tahansa.
 
Näin minä
Lapseni on hyvin puhelias, juttelee ventovieraillekin, en ole sitä voinut kieltää.
Mielestäni on myös kohteliasta vastata jos jotain kysytään.
Kenenkään mukaan olen kieltänyt lähtemästä ja ventovierailta mitään ottamasta!
 
puhun ja olen aina puhunut ja tulen aina puhumaan niin kuin asiat oikeasti on pienestä pitäen. Mutta vain sellaisia asioita joilla oikeasti on merkitystä. Esim. nyt kun koulu alkaa syksyllä ja poikani ei vielä ole missään liikkunut yksin, niin olen sanonut että silta kouluun ylitetään reippaasti, ei kurkotella tmv. kun koskaan ei tiedä vaikka joku ilkeä tulisi ja tuuppaisi "leikillään" alas ja sitten voisi ihan oikeasti tippuakin siinä...

Niin ja en minäkään sen enempää esim. pedofiileista ole kertonut kuin että he tekevät lapsille tosi kipeitä ja ilkeitä asioita!
 
Olen kertonut asiat kuten mä ne näen...eli on olemassa ihmisiä jotka tahtovat pahaa lapsille, mutta saattavat vaikuttaa kiltiltä ensin ja että koskaan ei saa mennä kenenkään luo ilman vanhempien lupaa, eikä ainakaan jos pyydetään katsomaan esim. kissanpentuja tms. tai luvataan namia! Ja jos joku tarttuu kiinni niin pitää juosta ja huutaa LUJAA!
Mutta että kaikki ihmiset jotka juttusille rupeavat eivät toki ole ilkimyksiä. Tyttö on 7v. mutta näistä asioista on puhuttu jo viimevuodesta lähtien.
 
mami
Meillä on narkareita naapurissa asunut jo useiden vuosien ajan, välillä vaan naamat vaihtuu ja pihalla liikkuu jos jonkin näköistä mönkijää välillä. Niin on jo ihan pienestä asti jouduttu sanomaan lapsille, että kaikki ihmiset ei ole kivoja ja meidän 3v tyttökin on tämän totuuden jo monta kertaa kuullut, kun haluaisi kovasti jäädä yksin ulos leikkiimään ja sehän ei ole mahdollista näissä olosuhteissa. Tosin esikoisemme 10v on jo vuosia osannut erottaa pahat ja hyvät ihmiset ja on hänelle myös kerrottu, että ei saa lähteä sellaistenkaan ihmisten mukaan jotka väittävät että äidille tai isälle on sattunut jotakin ja vievät mukamas sairaalaan. Aina tultt joku virkapukuinen tai sitten omaa sukua oleva.
 

Yhteistyössä