Muutto eri paikkakunnalle

Haluaisin kuulla kokemuksianne eri paikkakunalle muutosta. Oletteko sopeutuneet ja saaneet ystäviä, töitä yms. ?

Meidän perheellä voi olla edessä muutto 350km päähän miehen työn perässä. Aluksi olin innoissani, mutta nyt minua on alkanut hirvittämään, kuinka sopeudun pienempään kaupunkiin, eri alueeseen, kuinka itse saan töitä, ystäviä yms. Kertokaa kokemuksia ja vinkkejä kuinka sopeutua ja tietysti mikä voi mennä pieleen yms.

 

minä muutin lasteni kanssa 200km uuteen kaupunkiin jossa en tuntenut ketään muita kuin mieheni.
töitä sain hakemalla ilmotuksen kautta ja vakituinen työ kaiken lisäksi.
lapset ehtivät olla tarhassa sen verran että saivat kavereita ennen koulun alkua.
ystäviä hankin netin kautta etsimällä samalta paikkunnalta ja työn kautta.
mulla jäi siis kaikki kaverit ja sukulaiset vanhaan kaupunkiin.
mielestäni ihan asennekysymys miten sopeutuu ja kun on ulospäin suuntautunut niin ystäviä löytyy kyllä.
laita vaikka ilmoitus tänne kaks plussan tavataan osastolle,näin minä sain ainakin kaksi uutta ystävää.tutustuin myös naapuriini ja sain hänestä hyvän ystävän.

 

Me muutimme 4 vuotta sitten yli 300 km:n kilometrin päähän pienemmälle paikkakunnalle löydettyämme täältä unelmiemme talon. Ihmiset pitivät hulluina, mutta hetkeäkään emme ole katuneet! Mies sai töitä kuukauden sisällä muutosta, itse olen ollut nämä vuodet mammalomalla ja hoitovapaalla (ja jatkan samaa rataa: laskettu aika huhtikuussa...).
Ystäviä olemme saaneet, ja vanhojen ystävien kanssa ollaan tiiviissä yhteyksissä puhelimen välityksellä, ja (etupäässä kesäisin) he käyvät meillä muutaman päivän kyläreissuilla.
Pelkäsin ennen muuttoa, että kuinka usein iskisi "orpo olo", mutta ei iskenyt kertaakaan! Ihanaa oli tutustua uuteen paikkakuntaan ja uusiin ihmisiin, ja nyt kun ystävät ja sukulaiset ovat aina yökylässä tänne asti ajettuaan, niin heidänkin kanssaan tulee todella vietettyä aikaa, ja nautittua siitä!

 

Me muutettiin reiluvuosi sitten eri paikkakunnalle. No, tosin matkaa tuli vaan 9km mut tää kuuluu eri maakuntaan joten kaikki palvelut yms on ihan toisessa suunnassa jakauempana ku ennen.Kouluun 12km,Eskariin 9km jne...
Ei mulla ollu edellisessäkää paikkaa ystäviä eikä ole täälläkään...
Sopeutunu olen tosi hyvin...

 

Me muutettiin elokuussa Norjaan.
Tekisi mieli sanoa että jos paikkakunnalla jonne olet muuttamassa, puhutaan suomea, sinulla ei pitäisi olla mitään ongelmaa! :kieh:

Ystäviin voi pitää yhteyttä netitse tai puhelimella ja uusiakin löytyy jos vain itse jaksaa olla ulospäinsuuntautuva ja aktiivisesti etsiä esim. avoimia päiväkoteja tms. paikkoja joissa voi tavata muita lapsia äiteineen. Sopeutuminen on siis pitkälti itsestä kiinni.

Meillä on lapset 2- ja 4- vuotiaat ja kolmonen tulossa maaliskuulla.

 

Voi kun muilla on ollut hyviä kokemuksia, mulla taas ei... Muutin toiselle puolelle Suomea 1,5 vuotta sitten, enkä ole vieläkään sopeutunut. Opiskelen, käyn töissä jne. mutta ystäviä en ole saanut (no, oon kyllä todella nirso, eikä mulle kelpaa mikä tahansa seura... eli siitä saan syyttä itseäni), vain jotain tuttuja. Puhun aivan eri murretta kuin nämä täkäläiset ihmiset, ja muutenki tuntuu, että oon erilainen kuin paikalliset, siis tavoiltani ja asenteeltani. Totta kai sopeutuminen on omasta asenteesta kiinni... Mutta muuttoa en kadu, onpa tullut tämäkin osa Suomesta nähtyä ja koettua! Ja kotiseutua arvostan tämän jälkeen ihan eri tavalla kuin ennen.
Ja mitä lapsiin tulee, niin NE kyllä sopeutuu, paljon paremmin kuin me aikuiset.

 

Me muutimme reilun 600 km:n päähän kaupungista, jossa olin ikäni asunut. Ja minä, joka olin aina vakuuttanut, etten ikinä muuta mihinkään pieneen kaupunkiin, löysin itseni paikkakunnalta, joka ei edes ole kaupunki . Hyvin olen sopeutunut ja viihdyn täällä. ystäviä voisi olla enemmän ja sukukin voisi asua lähempänä. Juuri koskaan ei miehen kanssa kahden mihinkään päästä, koska "apujoukot" asuvat niin kaukana. Se ehkä on ainoa huono puoli tässä muutossa.

 

Kiitoksia vastauksistanne. Tuntuu vain, että tämä odottelu muutammeko vai ei tuntuu liian pitkältä. Joka toinen päivä olen innostunut asiasta ja joka toinen hirvittää. Täällä missä asumme asuu paljon sukulaisiani ja ystäviämme. Pienempi kaupunki, johon mahdollisesti muutamme on pienempi kaupunki lähellä mieheni sukulaisia. Eniten minua hirvittää, kuinka itse kestän anopin läheisyyden( n.30 km). Tietysti hyvä, jotta on tuttuja ja lastenhoitoapuakin kolmelle lapsellemme, mutta..

Anoppi on muuttunut eläkkeelle jäädessään mielestäni aika ärsyttäväksi. Sanoin miehelleni, että hän voi tulla käymään vain jos kutsumme hänet käymään, mutta tiedän jo etukäteen, että hän änkee meille harvase päivä. Rupeaa puuttumaan joka asiaan yms. Mieheni on tietysti innoissaan päästyään kotiseudulle 15 vuoden jälkeen.

 

Ma olen muuttanut ehka kymmenisen kertaa aivan uudelle paikkakunnalle ( usein ihan uuteen maahankin ) tuntematta sielta ennestaan ketaan. Tyon ja nyt myohemmin lasten kautta saa helposti uusia ystavia, kun pitaa mielen avoimena ja on itsekin aktiivinen. Myos harrastuksissa tutustuu samanhenkisiin ihmisiin.