Näitä tapoja en ymmärrä II

"vieras"
Miksi joka kauppareissulla pitää ostaa useita kauppakasseja? Miksi ei osta kangaskassia ja ota sitä aina kauppaan mennessä mukaan ja ei aina tarvitsisi muovi/paperikasseja. Meillä on aina mukana kangaskassit, koska joutuisimme aina ostamaan kolme-neljä kassia.
 
vaippaikäisen äiti
Itse käytän keittiön roskista siksi, että se tulee tyhjennettyä päivittäin, kun taas wc:n roskis harvemmin (sisältää yleensä vain wc-paperihylsyjä, topseja, vanupalloja ja sellaista). Kylässä yleensä kysyn, mihin roskikseen voi vaipan laittaa.
 
kahvikirahvi
Alkuperäinen kirjoittaja Siivoojan näkökulma;29025513:
En koskaan ole ymmärtänyt ihmisiä jotka sulkevat wc:n kannen. Siinä joutuu aina turhaan kumartelemaan ja näpräilemään likaista kantta ennen omien asioidensa toimittamista. Sitten niillä bakteeripesäisillä käsillä pitäis lähmiä se kansi taas kiinni.

En siivoojana kauan työskennelleenä koskaan ole tajunnut tätä. Sitten kun mennään siivoamaan vessaa, taas joutuu siivooja näpräämään bakteerista kantta, sen sijaan että saisi puhtailla käsillä samantien levittää pesuaineet ja ottaa puhtaan liinan käteen.

Tiedoksi: Mitä enemmän näpräilette ympäriinsä niillä ulosteisilla/virtsaisilla käsillä, sitä enemmän levitätte bakteereja ympäristöön. Lisäksi jos kaikki sulkisivat kansia vessoista, mieti mitä tekee siivojan selälle kun joutuu kumartelemaan kansia auki joka kerta jotta pääsisi siivoamaan.

Enemmän kiinnittäisin huomiota näihin sikailijoihin jotka jättää jarrujälkiä pönttöihin. Se vessaharja on sitä varten ettei niitä jätöksiä tarvii jättää siihen posliiniin kiinni!!!!
Mä suljen sen kannen ennen kun vedän vessan ja pesen kädet viimesenä ennen kun poistun vessasta.
Mää en muuten suostuis pesemään yleisiä vessoja ilman hanskoja.
 
"..."
Hillitsee vähän vessapöpöjen leviämistä. Ja mulla estää esineiden ja lemmikkien hyppimisen pönttöön.
Joo, pienten lasten (ynnä muitten hauskojen otusten) kanssa vessanpytyn kansi on taivaan lahja... en oikein tykkää noukkia esim. pehmoleluja sieltä pöntöstä. Ja kunnon mahataudissa, missä varpusparvi lentää, on se kansi kyllä ihan pöpjenleviämiskysymys.
 
"Anne"
Alkuperäinen kirjoittaja Siivoojan näkökulma;29025513:
En koskaan ole ymmärtänyt ihmisiä jotka sulkevat wc:n kannen. Siinä joutuu aina turhaan kumartelemaan ja näpräilemään likaista kantta ennen omien asioidensa toimittamista. Sitten niillä bakteeripesäisillä käsillä pitäis lähmiä se kansi taas kiinni.

En siivoojana kauan työskennelleenä koskaan ole tajunnut tätä. Sitten kun mennään siivoamaan vessaa, taas joutuu siivooja näpräämään bakteerista kantta, sen sijaan että saisi puhtailla käsillä samantien levittää pesuaineet ja ottaa puhtaan liinan käteen.

Tiedoksi: Mitä enemmän näpräilette ympäriinsä niillä ulosteisilla/virtsaisilla käsillä, sitä enemmän levitätte bakteereja ympäristöön. Lisäksi jos kaikki sulkisivat kansia vessoista, mieti mitä tekee siivojan selälle kun joutuu kumartelemaan kansia auki joka kerta jotta pääsisi siivoamaan.

Enemmän kiinnittäisin huomiota näihin sikailijoihin jotka jättää jarrujälkiä pönttöihin. Se vessaharja on sitä varten ettei niitä jätöksiä tarvii jättää siihen posliiniin kiinni!!!!
Meillä se luukku laitetaan kiinni, ei voi olla yhtään sen likaisempi kuin rengaskaan jota mies joutuu sitten nostelemaan ylös alas (kai?) kun käy pissalla. Meillä lapsi niistää vessapaperiin, pyyhkeet on wc-pöntön edessä, lavuaari kiinni pöntössä ja minä pudottelen tavaroita (meikkejä) joten mieluiten kiinni, niin ei joka pumppauksen jälkeen tarvitse esim vaihtaa pyyhkeitä että uskaltaa naamansa kuivata.
 
Jos mä oisin sä...
[QUOTE="mami";29025525]Se kansi on sitä varten, että kun pönttö vetäistään, pöpöt pysyy siellä sisällä eikä leviä ympäriinsä... Pönttö kuuluu sulkea ja vetää mahdollisimman pian istunnon jälkeen.

[/QUOTE]

Nää on just näitä jotka jättää ne jarrarit jälkeensä. Eivät viitsi edes katsoa pönttöön käyntinsä jälkeen vaan äkkiä kansi kiinni. Kiva sitten seuraavan kävijän ihailla teidän paskarantuja.
 
"Kuukeli"
En tähän päivään mennessä ole ymmärtänyt yleistä tapaa keskustelupalstoilla ja uutiskommentoinneissa: kommentoidaan innolla vaikkei olla edes luettu koko juttua. Näin syntyy väärinkäsityksiä, tappeluita ja puuduttavaa samojen asioiden toistoa... esim. kysyt neuvoa otsikossa, viestissäsi kerrot mitä kaikkea olet jo kokeillut eikä ole toiminut, ja sitten saat 10 neuvoa juuri niitä samoja... Voisiko joku selvittää kun olen niin tyhmä etten tajua, miksi on niin tärkeää päästä kommentoimaan jos ei edes ehdi/jaksa lukea sitä mihin tulee vastaamaan?

Olen joskus sitä täällä jo kysellytkin ja vastauksiksi sain lähinnä että juttu on huonosti kirjoitettu jos asia ei tule selväksi jo otsikosta... Epäselväksi jäi vielä, mihin näitä viestejä enää tarvitaan jos niitä ei kuulu lukea ja vain otsikoiden välityksellä kommentoidaan.
 
so simple
Meillä on vauva, ja vessassa roskis, johon on kätevä laittaa vaipat. Mutta monet vauvaperheet meillä kyläillessään kiikuttavat käytetyn vaipan sieltä vessasta keittiön roskikseen. Useampi tuttuni toimii näin. Eikä se mitenkään haittaa (kakkavaipoille pyytävät pussin ja vievät huomaavaisesti mennessään ulkoroskikseen, eli niitä ei tule keittiöön haisemaan) mutta en vain käsitä mikseivät käytä vessan roskista. Enkä kehtaa kysyäkään, kun pelkään että kokevat sen arvosteluksi että olen kovinkin tyytymätön että keittiön roskista on käytetty:) Voisiko joku siis valaista, mikä ajatus tässä on takana?
Opasta hyvä ihminen vieraitasi, eivät he voi tietää teidän perheen käytäntöjä. Sano ensi kerralla, että voit pudottaa vaipan sinne vessan roskikseen.
 
yritä ymmärtää nyt
Alkuperäinen kirjoittaja Siivoojan näkökulma;29025513:
En koskaan ole ymmärtänyt ihmisiä jotka sulkevat wc:n kannen. Siinä joutuu aina turhaan kumartelemaan ja näpräilemään likaista kantta ennen omien asioidensa toimittamista. Sitten niillä bakteeripesäisillä käsillä pitäis lähmiä se kansi taas kiinni.

En siivoojana kauan työskennelleenä koskaan ole tajunnut tätä. Sitten kun mennään siivoamaan vessaa, taas joutuu siivooja näpräämään bakteerista kantta, sen sijaan että saisi puhtailla käsillä samantien levittää pesuaineet ja ottaa puhtaan liinan käteen.

Tiedoksi: Mitä enemmän näpräilette ympäriinsä niillä ulosteisilla/virtsaisilla käsillä, sitä enemmän levitätte bakteereja ympäristöön. Lisäksi jos kaikki sulkisivat kansia vessoista, mieti mitä tekee siivojan selälle kun joutuu kumartelemaan kansia auki joka kerta jotta pääsisi siivoamaan.

Enemmän kiinnittäisin huomiota näihin sikailijoihin jotka jättää jarrujälkiä pönttöihin. Se vessaharja on sitä varten ettei niitä jätöksiä tarvii jättää siihen posliiniin kiinni!!!!
Mutta enemmänhän siinä joutuu kantta näpräämään, kun sulkee sen ensin siksi aikaa kun vetää vessan ja sitten avaa uudestaan. Vai ei kai kukaan vedä vessaa kansi auki? Siinähän ne pöntön pöpöt vasta leviääkin huoneilmaan. Sitä varten se kansi on että se laitetaan kiinni ennen kuin vessa vedetään.
 
kahvikirahvi
Alkuperäinen kirjoittaja Siivoojan näkökulma;29025536:
Ei estä yhtään mitään pöpöjen leviämistä. Likaisin bakteerisin paikka on vessanpöntön nuppi ja ovenkahvat. Ei ne bakteerit sieltä pöntöstä ylös hypi.
Ei estäkään, vaan hillitsee. Ja kyllä ne hyppii, on niitä pöpöjä ympäri vessaa muuallakin kuin kahvoissa ja nupissa.

Mutta tästä päästäänkin kysymykseen jotta miksi ei pestä käsiä vessa-asioinnin jälkeen?
 
Siivoojan näkökulma
Mä suljen sen kannen ennen kun vedän vessan ja pesen kädet viimesenä ennen kun poistun vessasta.
Mää en muuten suostuis pesemään yleisiä vessoja ilman hanskoja.
Eihän kukaan pese vessoja ilman hanskoja. Mutta ilmeisesti tuo aseptiikka ja hygienia on hieman hukassa sinulta. Siivous aina aloitetaan puhtaasta likaisimpaan. Jos hanskaan tulee heti bakteereja kun nostellaan kansia, niin heti on bakteereja hanskan pinnalla josta ne leviää sitten runsaammin, sen sijaan että voi levittää ensin pesuaineet ja aloittaa samantien puhtaalla liinalla pyyhkimisen, koskematta pönttöön ollenkaan omin käsin.

Toisekseen, kun suljet kannen ja vedät vessan, niin muistitko tarkistaa ettei jää ulostetta kaakeliin kiinni?

Kolmanneksi, kotonaanhan saa vessanpönttöön laittaa vaikka munalukon mun puolesta. Minä puhuinkin nyt lähinnä yleisistä vessoista.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Siivoojan näkökulma;29025536:
Ei estä yhtään mitään pöpöjen leviämistä. Likaisin bakteerisin paikka on vessanpöntön nuppi ja ovenkahvat. Ei ne bakteerit sieltä pöntöstä ylös hypi.
Kyllä hyppii kun vedät vessan, justhan siitä oli juttua lehdissäkin, että useamman metrin päähän pöntöstä roiskuu kaikenlaista bakteeria, jos ei ole kansi kiinni vetäessä. Hammasharjaa ei kande säilyttää ihan pöntön vieressä...

Itse en ymmärrä roskaamista ulkona/luonnossa, ihmiset heittelee surutta tölkkejä ja tupakannatsoja sinne ja tänne, viimeks näin melko törkeän tapauksen, mcdonaldsin parkkipaikalla jengi söi autossa ja viskas roskat tyynen rauhallisesti siihen auton viereen asfaltille, vaikka se auto oli parkissa aivan roskiksen edessä. Ai että teki mieli mennä vähän valistamaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Kissimi ja Zucchini
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Jos mä oisin sä...;29025562:
Nää on just näitä jotka jättää ne jarrarit jälkeensä. Eivät viitsi edes katsoa pönttöön käyntinsä jälkeen vaan äkkiä kansi kiinni. Kiva sitten seuraavan kävijän ihailla teidän paskarantuja.
Niin miksi rantuja pitää jäädä ihailemaan? Minä käyn vessassa toimittamassa asiani, oli rantuja tai ei. Ei liene kellekään yllätys että pyttyyn laitetaan paskaa.
 
Guru paljastaa salaisuuden
[QUOTE="vieras";29025549]Miksi joka kauppareissulla pitää ostaa useita kauppakasseja? Miksi ei osta kangaskassia ja ota sitä aina kauppaan mennessä mukaan ja ei aina tarvitsisi muovi/paperikasseja. Meillä on aina mukana kangaskassit, koska joutuisimme aina ostamaan kolme-neljä kassia.[/QUOTE]

Minä kerron. Olen lukenut, että muovikassi on ekologisempi kuin kangaskassi, vaikka otettaisiinkin huomioon kangaskassin pitkä käyttöikä. Ja meillä ne muovikassit kuluvat kaikki roskapusseina & kaikenlaiseen pakkamiseen, joten ei tarvitse koskaan heittää pois muovikassia yhden käytön jälkeen.
 
Juuri eilen kävin erään ystäväni kanssa saunassa ja tuli siinä mieleen että miten jotkut pystyy käymään saunassa kastelematta hiuksiaan? Siis hiukset ponnarilla kiinni -> huuhdotaan vartalo -> saunotaan -> pestään vartalo -> puetaan ja lähdetään. Kyllähän se pääkin hikoaa siinä saunoessa sen verran, että ne hiukset pitää pestä lähituntien aikana kuitenkin (tai muuten rasvaletti) niin miksei sitä voi tehdä saman tien? Ei voi tuntua yhtä saunapuhtaalta olo kuin oikeasti kokonaan pestynä tuntuisi.. :S

Niin no siksihän minun tuntemani ihmiset ovat tuota tehneet kun ovat jossain muualla kuin omassa kotonaan saunassa ja pitää vielä matkustaa kotiinkin (= ei jakseta alkaa hiustenkuivaus- ja laittorumbaan, joka tietysti on pakollinen jos meinaa julkisilla paikoilla liikkua).. Erityisesti eräs ystävistä joka tätä harrastaa on melkoinen hygieniafriikki ja bakteerikammoinen jnejne (käy mm. jopa 2-3krt/pv suihkussa), mutta näin voi kuitenkin tehdä. Mitä!?
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas
"vieras"
En ymmärrä tätä pöpöhysteriaa liittyen pytyn kanteen. Se vetonuppikin on täynnä pöpöjä, mutta kai te nyt toivottavasti uskallatte vetää pytyn asioittenne jälkeen?
 
ymmärtämätön.
Ei kai tässä mitään vikaa ole, mutta minä en ymmärrä miten jotkut kuulemma käyvät JOKA PÄIVÄ saunassa. Miten jaksavat, ehtivät, viitsivät? Itse kun käyn ehkä kerran kuussa tai kahdessa, on kai vain niin erilaiset tottumukset ettei ymmärrä:)
 
"vieras"
Minä kerron. Olen lukenut, että muovikassi on ekologisempi kuin kangaskassi, vaikka otettaisiinkin huomioon kangaskassin pitkä käyttöikä. Ja meillä ne muovikassit kuluvat kaikki roskapusseina & kaikenlaiseen pakkamiseen, joten ei tarvitse koskaan heittää pois muovikassia yhden käytön jälkeen.
Kyllä mekin käytämme meille tulleet muovipussit roskapusseina jne., mutta siltikään en ymmärrä miksi joka kauppareissulla pitää ostaa useampi muovikassi. Niin että sorry vaan guru, en sorru. Laiskojen ihmisten hommaa toi yletön pussien ostaminen.
 
  • Tykkää
Reactions: rops
"Anne"
[QUOTE="vieras";29025602]En ymmärrä tätä pöpöhysteriaa liittyen pytyn kanteen. Se vetonuppikin on täynnä pöpöjä, mutta kai te nyt toivottavasti uskallatte vetää pytyn asioittenne jälkeen?[/QUOTE]

Meillä se liittyy noin 90% siihen että on ne pyyhkeet siinä pöntön eessä kun muualle ei saa. Ei oikeen viehätä ajatus kuivata naamaa johonkin kakkapissaroiskeisiin.
 
Siivoojan näkökulma
[QUOTE="vieras";29025588]Niin miksi rantuja pitää jäädä ihailemaan? Minä käyn vessassa toimittamassa asiani, oli rantuja tai ei. Ei liene kellekään yllätys että pyttyyn laitetaan paskaa.[/QUOTE]

Tuntuu varmaan kivalta kun pöntössä on toisen kurat siellä kiinni, mukava varmaan istua sille pöntölle! Eikä niitä ihailla tartte, ne rannut kyllä paistaa sieltä heti kuin Naantalin aurinko silmään kun pönttöä vilkaiset. Hyi olkoon. Tällaisia sikoja nää ihmiset on. Sitten niitä jynssätään otsasuoni pullistuen kun ne on kuivahtaneet siihen posliiniin kiinni.

Wc:tä vedettäessä sieltä reunoilta tulee puhdasta vettä, joka huuhtoo ulosteet viemäriin. Ei sieltä mitään pöpöjä hypi sisäilmaan. Bakteerit leviää käsien kautta, ja se käsien pesu ei auta mitään kun te ensin avaatte sen hanan ulosteisilla käsillä, pesette kädet ja puhtailla käsillä suljette sen saman ulosteisen hanan... Ja poistutte ovenkahvaa käyttäen. Lopputuloksena, likaiset kädet.
 
Pin
Meillä on vauva, ja vessassa roskis, johon on kätevä laittaa vaipat. Mutta monet vauvaperheet meillä kyläillessään kiikuttavat käytetyn vaipan sieltä vessasta keittiön roskikseen. Useampi tuttuni toimii näin. Eikä se mitenkään haittaa (kakkavaipoille pyytävät pussin ja vievät huomaavaisesti mennessään ulkoroskikseen, eli niitä ei tule keittiöön haisemaan) mutta en vain käsitä mikseivät käytä vessan roskista. Enkä kehtaa kysyäkään, kun pelkään että kokevat sen arvosteluksi että olen kovinkin tyytymätön että keittiön roskista on käytetty:) Voisiko joku siis valaista, mikä ajatus tässä on takana?
Meillä ei ole pitkään aikaan edes ollut vessassa roskista ja sitäkin ennen toimi lähinnä kuiville roskille mitä vessasta tulee. Syy on se, että keittiön roskista vaihdetaan yleensä päivittäin eli kakkavaipat eivät muhi kauaa missään ja annan aina pikkupussin jos on haiseva tuotos niin ei tule hajua keittiöön. Varmaan vaistomaisesti kysyisin pussia jotta voin kiikuttaa vaipan keittiön roskakoriin.
 
"Anne"
Alkuperäinen kirjoittaja Siivoojan näkökulma;29025619:
Tuntuu varmaan kivalta kun pöntössä on toisen kurat siellä kiinni, mukava varmaan istua sille pöntölle! Eikä niitä ihailla tartte, ne rannut kyllä paistaa sieltä heti kuin Naantalin aurinko silmään kun pönttöä vilkaiset. Hyi olkoon. Tällaisia sikoja nää ihmiset on. Sitten niitä jynssätään otsasuoni pullistuen kun ne on kuivahtaneet siihen posliiniin kiinni.

Wc:tä vedettäessä sieltä reunoilta tulee puhdasta vettä, joka huuhtoo ulosteet viemäriin. Ei sieltä mitään pöpöjä hypi sisäilmaan. Bakteerit leviää käsien kautta, ja se käsien pesu ei auta mitään kun te ensin avaatte sen hanan ulosteisilla käsillä, pesette kädet ja puhtailla käsillä suljette sen saman ulosteisen hanan... Ja poistutte ovenkahvaa käyttäen. Lopputuloksena, likaiset kädet.
Hana avataan alta ja suljetaan kämmenselällä päältä. Oven kahva pestään pari kertaa viikossa vessan pesun yhteydessä ja kaikki perheenjäsenet pesee kädet ja pumppaa kansi kiinni niin ei kahvaan lentele pöpöt.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";29025613]Kyllä mekin käytämme meille tulleet muovipussit roskapusseina jne., mutta siltikään en ymmärrä miksi joka kauppareissulla pitää ostaa useampi muovikassi. Niin että sorry vaan guru, en sorru. Laiskojen ihmisten hommaa toi yletön pussien ostaminen.[/QUOTE]

Aina en aamulla liikkeelle lähtiessäni tiedä tuleeko tarve poiketa päivän aikana kaupassa vai ei joten en viitsi kantaa ylimääräistä kassia kaiken varalta mukanani koko päivää.
 

Yhteistyössä