Nelihenkinen perhe kaksiossa?

  • Viestiketjun aloittaja Ap
  • Ensimmäinen viesti
Ap
Asumme vuoden ikäisen lapsemme kanssa 58 neliön kaksiossa ja odotamme toista lasta syntyväksi 4kk päästä. Toistaiseksi ei olla nähty tarpeelliseksi etsiä isompaa, kun ollaan ihan hyvin mahduttu asumaan. Meidän vanhempien sänky on olohuoneessa koska poika on niin herkkäuninen. Nyt kuitenkin arveluttaa miten järjestely toimii vauvan synnyttyä.

Kolmioon ei viitsisi vielä muuttaa koska meillä haaveissa lähitulevaisuudessa oman talon osto, mutta vasta sitten kun minä olen äitiys ja vanhempainvapaat pitänyt ja löytänyt jonkun vakituisen työpaikan. Miehen palkalla ja minun pätkätöillä lainan maksu voisi olla ajoittain hankalaa ja nyt äitiysrahakaudella ei viitsi liian tiukille taloutta vetää.

Onko täällä muita nelihenkisiä perheitä jotka asuvat kaksiossa? onko mahtunut hyvin asumaan?
 
Hei :wave:

Mä asun lasten kanssa kolmisteen tällä hetkellä kaksiossa. Nukutaan kaikki samassa huoneessa :)
Hyvin ollaan mahduttu, mutta muutetaan isompaan joulukuussa, koska löydettiin ihana asunto isolla keittiöllä. Mutta tää nykyinenkin järjestely toimii hyvin ja lapsilla ikää 3v ja 4v.
 
gab
Itse en ole noin asunut, mutta hyvä kaverini asuu 4-henkisenä perheenä kaksiossa, ovat asuneet jo 4 vuotta näin. Vaikuttavat ihan tyytyväisiltä, ja kertaakaan eivät ole valittaneet ahtautta. Vanhempien sänky on olohuoneen nurkassa ja makuuhuoneessa on lapsilla kerrossänky.
 
Me asuttiin 44 neliön yksiössä. Meitä asui siellä 2 aikuista,esikoinen 2 v ja kuopus joka nyt on 6kk. Hyvin mahduttiin. Muutetaan perjantaina uuteen isoon. Ainut ongelma talvisin oli ettei pyykkiä saanut kunnolla kuivumaan. Sitä,kun kertyy kummasti. Muuten mahduttiin hyvin!!
 
Me
Asuttiin kaksiossa, kunnes lapset olivat 2- ja 4-vuotiaat, kolmas oli syntymässä piakkoin. Hyvin mahduttiin, makuuhuone oli lastenhuone ja aikuiset nukuimme olo-työhuoneessa. Ihan vauvana kuopus nukkui meidän sängyn vieressä pahvilaatikossaan. Kolmas ei olisi enää niihin neliöihin mahtunut. Tai tietysti, teoriassa kerrossänkyyn, mutta...
 
ap
Kiva kuulla että on muitakin pienissä asunnoissa pärjänneitä :) Ei meilläkään ongelmaa tän asumisen kanssa ole. Joskus tulee tilanpuute mutta toisaalta olis ne tavarat levällään varmaan siinä kolmiossakin :D Sit hölmö kysymys. Mitä ajattelette kun vierailette perheessä jossa vanhempien sänky on olkkarin nurkassa? :D pidättekö outona? joskus kun meille tulee vieraita niin kattovat vaan pitkään ja ihmettelevät kun ei olla isompaan muutettu. Onks se sitten niin häiritsevä siinä olkkarissa...
 
Me
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

En varmaan edes huomaa jonkun sänkyä missään, jos on pedattuna... Eikä mua petaamatonkaan häiritsis, jos olis tuoli, mihin istua. Itse istuin aina omalla sängyllä, niin vieraille riitti tuoleja... Se "haitta" siinä oli, et piti pedata, nyt ei enää tarvii, kun voi laittaa makkarin oven kiinni. :D
 
rumaruu harmaana
Me asuttiin 41 neliöisessä kaksiossa vielä esikoisen ollessa alle 2v ja kuopus oli 8kk. Meille tila kävi ahtaaksi, kun pohjaratkaisu ei ollut parhain mahdollinen. Lisäksi asuttiin 7.kerroksessa ja talossa hissiremppa.
 
Me
Alkuperäinen kirjoittaja Me:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kiva kuulla että on muitakin pienissä asunnoissa pärjänneitä :) Ei meilläkään ongelmaa tän asumisen kanssa ole. Joskus tulee tilanpuute mutta toisaalta olis ne tavarat levällään varmaan siinä kolmiossakin :D Sit hölmö kysymys. Mitä ajattelette kun vierailette perheessä jossa vanhempien sänky on olkkarin nurkassa? :D pidättekö outona? joskus kun meille tulee vieraita niin kattovat vaan pitkään ja ihmettelevät kun ei olla isompaan muutettu. Onks se sitten niin häiritsevä siinä olkkarissa...
En varmaan edes huomaa jonkun sänkyä missään, jos on pedattuna... Eikä mua petaamatonkaan häiritsis, jos olis tuoli, mihin istua. Itse istuin aina omalla sängyllä, niin vieraille riitti tuoleja... Se "haitta" siinä oli, et piti pedata, nyt ei enää tarvii, kun voi laittaa makkarin oven kiinni. :D
Niin, siis eihän se pedattu sänky juuri eroa vuodesohvasta käytössä.
 
Yhteistyössä