Nexplanon implantaatti ja päänsärky?

Hei kaikki palstalaiset. Ajattelin kysyä teidän kokemuksianne ehkäisykapselista.
Minulle asetettiin Nexplanon viime lokakuussa, ja menkkani ovat loppuneet, tai vähintäänkin erittäin niukat. Menkkamaista kipua on vain ekana päivönö, vuoto kestää 2-3 pv ja selviää pikkuhousunsuojalla. Eli olen erittäin tyytyväinen ollut :)

Ongelmana kuitenkin on, että olen joulukuun puolesta välistä asti kärsinyt pahasta jatkuvasta päänsärystä, joka usein johtaa migreenikohtaukseen. aiemmin minulla ei ole tällaista ollut, satunnaisia päänsärkyjä vain. Nyt kun lähes kaikki mahdollisuudet on tutkittu, kysyin eilen ehkäisyneuvolassa implantin poistoa, koska se voi olla osasyynä tähän kaikkeen. Yhdistelmävalmisteet eivät sovi minulle mielialan heilahtelun takia, jota minulla on muutenkin paljon. Ja samoten jos nexplanon aiheuttaa päänsärkyä niin eivät käy minipilleritkään...

Joten lääkäri ehdotti minulle kuparikierukkaa nukutuksessa laitettavaksi, koska minun on melko hankala fyysiseen liikkumiseen vaikuttava sairaus. Olen nyt siis jonossa, mutta en oikein tiedä, koska olen nuori ja synnyttämätön ja lisäksi olen lukenut että kuparikierukalla voi olla enemmän haitta kuin hyötyvaikutuksia.

Onko teillä ollut samanlaisia kokemuksia Nexplanonista? En haluaisi poistaa sitä, ellen ole täysin varma että särky johtuu siitä. Sain suukiskon ja odottelen viikon pari ennen poistamista.. Entä minkälaisia kokemuksia teillä on kuparikierukasta?

Olisin tosi kiitollinen jos joku viitsisi vastata :)
 
"rrr"
kuparikierukasta sain kohtutulehduksen. muutenkin elämä oli yhtä helvettiä sen kanssa joten minä en ainakaan suosittele.

mulla oli nexplanon 6kk ja vuosin melkeen jatkuvasti kun seula ja kyllä mulla suht usein oli päänsärkyäkin. tosin mullakin moni muu asia joka saattaa vaikuttaa päähän. esim aurallinen migreeni, kroonin jännityspäänsärky, väärä purenta ym ym.
Sitten mulle määrättiin cerazette minipillerit joista myös vuosin kun seula ja kaikki muuta ikäviä vaivoja. Nyt syön mini-pill merkkisiä minipillereitä ja en ole niistä saanut yhtääkään haittavaikutusta.
 
Ikävää, että kävi kuparikierukan kanssa noin :/ Mietin kanssa kun serkkuni sai kierukasta myös kohtu tulehduksen, ja minä olen allerginen nikkelille ja pronssille, että voinkohan edes ottaa sitä. Mulla Nexplanon niukensi vuotoja tosi paljon ja on ollu tasainen olo, päin vastoin kun pillereistä ja Nuvaringistä... Onko jollain hyviä kokemuksia kuparikierukasta?
 

Yhteistyössä