niinpä rakkaudessa

Kertokaahan kokemuksistanne... Uusi ihana rakkaus voiko ihanampaa olla pitkän hiljaiselon jälkeen .. Niin uuden rakkauden entinen puoliso sitten menehtyy, suru... ymmärrän täysin että hän suree. Omalla kohdalla paljon ristiriitaisia tunteita. Onko kukaan lukijoista ollut samassa tilanteessa? Siis kun lohduttaa rakastaan.. ja tavallaan hajoaa kun toinen niin paljon kaipaa entistä?

 

en ole ollu, mutta ajattelisin asiaa niin, että mitä enemmän surua, sitä parempi ihminen. ihmiset ovat niin halukkaita ratkaisemaan suhdeongelmat eroamalla, että tämä puoli tulee sitten ihan yllätyksenä: kun joku on joskus ollut niin tärkeä, tunteet voivat jäätyä ja etäisyys helpottaa, mutta usein suhde tavallaan menee vain hyllylle. kun toinen sitten kuolee, tulee samaan aikaan surtavaksi sekä ero että kuolema.

anna toiselle tilaa surra, se voi jalostaa teitä molempia.

 

Minusta olisi perin outoa, jos ex-puolison kuolema syöksisi kumppanin syvään suruun. Ymmärrän, että se varmaan voi tuntua jossain, mutta ihan lohtua kaipaava suru? Silloin ei varmaan kaikki ole ollut lopusa heidän väliltään?

 

astro, sä oot kumma tapaus. Esim mun lasten isä on mulle hyvä ystävä, vaikka ollaankin erottu. Ihan järkyttävä tilannehan se olisin, lastenkin puolesta! Sulla on joku ihmeellinen mustasukkaisuus entisiä kohtaan. Kertoo sun huonosta itsetunnosta noi sun "viisaudet"

 

En tosiaan näe mitään outoa siinä että ex:n kuolemaa suree syvästikkin. Onhan se ihminen kuitenkin jakanut elämänsä ex.n kanssa ties kuinka pitkän aikaa... kuulostaa oudolta ettei joku sitä ymmärrä! :O

 

enpä vetäisi mitään johtopäätöksiä. Onhan sitä ihmisiä, jotka suree ihan hirveästi tsunamin uhreja tms vaikka eivät ole edes tunteneet ketään henkilökohtaisesti.

Ehkä kuolema tuo mieleen muutakin.

 

[QUOTE="just";28575422]astro, sä oot kumma tapaus. Esim mun lasten isä on mulle hyvä ystävä, vaikka ollaankin erottu. Ihan järkyttävä tilannehan se olisin, lastenkin puolesta! Sulla on joku ihmeellinen mustasukkaisuus entisiä kohtaan. Kertoo sun huonosta itsetunnosta noi sun "viisaudet"[/QUOTE]

Ja mistähän nää sun viisaudet kumpuaa? Tää itsetunto hölpötys tässä yhteydessä on täyttä skeidaa.
Mä olen ollut mainitussa tilanteessa eikä mies surrut kuin lastensa puolesta. Jos mun exä kuolis niin en minä sitä surisi.

 

Hmm.. en itsekään ymmärtäisi kuin lasten puolesta suremisen. Muuten en. Exä on exä syystäki ja toki eri juttu mikäli on jääty ystäviksi, mutta siltikin suruntaso ei pitäisi olla samanlainen kuin oman puolison kohdalla, koska se rakkaus toiseen mielestäni olisi silti erilaista?!
Tai jätetty toki suree sitä jättäjää jos ei ole yli päässyt erosta..

Juu, oon tunnevamminen kun en itkisi jokaista exääni. Muutama harmittaisi kovasti mutta elämään kuuluu kuolemakin. Joku väkivaltainen luonnoton kuolema tuntuisi järkyltä, mutta pari sellaisenkin kyllä itse ansaitsis..

 

Enhän minä sitä surua täysin teilannut, mutta kyllä minua kummastuttaisi, jos puolisoni exänsä takia vajoaisi jonnekin ammottavaan surun kuiluun ja aikani menisi häntä lohduttaessa hänen kaivatessa entistään.