Nuorelle mielialalääkitys, mitä mieltä olette?

lisää lippuja

 

Pitäisi nyt päättää aloitetaanko nuorellemme mielialalääkitys. Onko teidän nuorenne syöneet tai jättäneet syömättä tai oletteko itse syöneet niitä. Kaipaisisin kokemuksia päätökseemme?

Riippuu vahvasti siitä, millainen lääkitys kyseessä. Masennuslääkkeille sanoisin EHDOTON EI.
On todettu, että plaseboilla on yhtä suuri vaikutus kuin masennuslääkkeillä. Potilasta auttaa enemmän se TOIVO siitä että voi parantua. Itsekin masennusta sairastaneena, EN huolinut lääkkeitä, tivasin niin kovasti asiaa, että sain sitten psykoterapiaa kotikäynteinä, ensin 2 kertaa viikossa, sitten 1 kerta vähitellen jne harveni. TODELLA toimiva tapa oli minulle, kärsin vaikeasta masennuksesta, kaksisuuntaisesta, ahdistus- ja paniikkihäiriöistä. Nyt on masennus voitettu, paniikkihäiriötä vielä vähän kummittelee välillä, kaksisuuntaisesta nyt ei eroon pääsekään MUTTA en tarvitse mitään lääkkeitä enää.

 

ei pitkäkesoisia masennuslääkkeita nuorille.........niistä irtipääseminen on tuskaa jajotkut esom prozac en tiedä suom. nimeä on oiken pakkauksen ohjelapussa sivuoireena merkitty itsetuhouoisuus

 

Ite aloin syömään SSRI-lääkkeitä 14-vuotiaana ja ne kyllä auttoivat.

 

edelliselle jos se on tarkkaan harkittu ja niin poispäin. hyvä juttu et sait apua ja well done että uskalsit pyytää tuossa iässa ja vieläpä muistit ottaa ne

 

edelliselle jos se on tarkkaan harkittu ja niin poispäin. hyvä juttu et sait apua ja well done että uskalsit pyytää tuossa iässa ja vieläpä muistit ottaa ne

Yhteys koululääkäriin -> lähete nuorisopsykiatrian polille -> terapiaa ja lääkitys rinnalle tukemaan. Olisipa muillakin nuorilla nykyään noin helppoa avunsaanti

 

Mitä? Onko se vaikeaa nykyään suomessa?

 

Mitä? Onko se vaikeaa nykyään suomessa?

Ainakin jonot ovat melkoiset, ei riitä terapeutteja

 

.........niistä irtipääseminen on tuskaa jajotkut esom prozac en tiedä suom. nimeä on oiken pakkauksen ohjelapussa sivuoireena merkitty itsetuhouoisuus

Niin? Lääkkeillä on haittansa. Olisiko fluoksetiini, kauppanimeä (Suomessa myytävistä en muista).

 

Minun mielipide on että mielialalääkitystä ei kannata aloittaa jos selviää arjen perustoiminnoista ilmankin, jaksaa ns. pitää huolta itsestään, käydä suihkussa, syödä ja nukkua ( ihmisen perustoiminnot ) vaikka olisikin masentunut ja paha mieli niin jaksaa kuitenkin olla kiinnostunut elämästä ( ei siis tunnu siltä että mikään ei kiinnosta ).

Olen ollut pitkään vakavasti masentunut ja aloitin lääkityksen kun olin niin huonossa kunnossa että mikään ei kiinnostanut, en halunnut muuta kuin nukkua sekä päivät ja yöt. Ja kyllä se lääke auttoikin alkuun, sitten vaihdettiin toiseen ja taas toiseen.
Ainakin minulla siis SSRI-lääke auttaa noin puoli vuotta ja sitten teho alkaa hyytyä, aivot tottuvat ja lopulta pitää vaihtaa ja kun niissä on aina niitä sivuvaikutuksia niin minulla ainakin meni lopulta totaalisesti hermot niihin ja niinpä lopetin ne lääkärin ohjeella tänä vuonna.

Ja vaikka ne auttoikin itseäni aluksi pääsemään sängyn pohjalta niin en suosittele niitä kuin sellaisille jotka ovat niin huonossa kunnossa etteivät selviä arjesta muuten. Ja miksi en suosittele : sivuvaikutukset;
yleensä väsyttävät aika paljon, hikoiluttavat ( ja nuo ei tosiaan niitä pahimpia ees )
tasaavat tunteita molemmista päistä; samalla kun vievät pois niitä huonoimpia niin myös nitä parhaimpia tunteita
lopetusoireet: lääkärit hokevat ettei tule vieroitusoireita; minusta ne lopetusoireet oli kuitenkin aika kamalia, pään särky oli jotain kauheaa vaikka lääkärin ohjeella lopetinkin ja monet saavat tosi pahoja lopetusoireita
ja viimeiseksi se minusta isoin asia: kun söin lääkkeitä, käsittelin asioita paljon ammatti-ihmisten kanssa ja voin sanoa etten oikeastaan ole enää paljoakaan masentunut varsinkin kun olen päässyt eroon lääkkeistä; nyt kun olen ollut ilman lääkkeitä noin puoli vuotta olen joutunut opettelemaan melkein kuin uudelleen nuo vaikeiden asioiden käsittelytaidot, kun asiahan on niin että jossain vaiheessa ne ikävät tunteet pitää kokonaisuudessaan voida ja saadakkin tuntea eikä vain turruttaa niitä lääkkeillä pois, jos ei sitten syö lääkkeitä loppu elämänsä, ja tietysti on sellaisiakin mielen sairauksia että lääkitystä ei voi lopettaa, en siis sitä sano.

Ja tämä oli siis vain minun mielipiteeni, näitähän on jokaisella omansa. Ihmettelen kuitenkin vielä että miksei teillä ole järjestetty tapaamista hoitavan lääkärin, nuoren ja sinun kanssa yhdessä jossa kaikki voisivat kertoa oman kantansa asiaan ja muutenkin puhua asiasta, vai eikö nuori halua?

 

Mun tunteita ei kyllä lääkkeet turruta. Ns. kovemmatkaan sellaiset.