Nyt tartteis apuja, miten saisin järjestettyä lapselle kyydin kouluun.

Eli tilanne se, että pojalla menee huonosti koulussa, sillä on diagnooseja jne joihin en sen enempää tässä puutu. Nyt tilanne on se, että pojan kannalta olis parasta että hän saisi asua joka toinen viikko isällään. Ongelmana vain se, ettei pojan isällä ole autoa käytössä.
Koulutaksikyydin poika saisi vain jos olisi kirjoilla isänsä luona. Tämä tarkoittaa sitä, että multa tippuis asumistuet, ja muut pojan etuudet pois, jolloin meidän ei olisi mahdollista asua nykyisessä asunnossa. Olemme juuri muuttaneet, ja se ei olisi hyväksi kenellekkään, jos nyt heti joutuisimme lähtemään tuolta pois.
Bussilla poika ei vielä itsekseen voi kulkea. Taksimatkat tulisivat aika kalliiksi.

Mitä mä voisin nyt tehdä, ideoita?
 
"harmaa"
Onko teidän kunnassa palveluliikennettä? Mun poika kulki tavallaan vastaavassa tilanteessa sellaisen kyydissä. Otin suoraan kuljettajaan yhteyttä ja kyselin onnistuuko aikataulut. Hyvin onnistui ja maksoin kyydistä bussitaksan verran.

Myös muihin taksiyrittäjiin kannattaa olla yhteydessä ja kysellä onnistuisiko kyydit jonkinlaisella sopimushinnoittelulla.
 
"Lissu"
Entä jos soittaisit kuntaan sille henkilölle joka vastaa koulutaksikyydeistä ja kysyisit onko mahdollisuutta koulukyyditykseen tuossa tilanteessa? Vaikkapa maksamalla jokin tietty omavastuu.
 
"harmaa"
Eli tilanne se, että pojalla menee huonosti koulussa, sillä on diagnooseja jne joihin en sen enempää tässä puutu. Nyt tilanne on se, että pojan kannalta olis parasta että hän saisi asua joka toinen viikko isällään. Ongelmana vain se, ettei pojan isällä ole autoa käytössä.
Koulutaksikyydin poika saisi vain jos olisi kirjoilla isänsä luona. Tämä tarkoittaa sitä, että multa tippuis asumistuet, ja muut pojan etuudet pois, jolloin meidän ei olisi mahdollista asua nykyisessä asunnossa. Olemme juuri muuttaneet, ja se ei olisi hyväksi kenellekkään, jos nyt heti joutuisimme lähtemään tuolta pois.
Bussilla poika ei vielä itsekseen voi kulkea. Taksimatkat tulisivat aika kalliiksi.

Mitä mä voisin nyt tehdä, ideoita?
Teidän tai sinun ja lapsesi elämäsi on tukien varassa elämistä? Töihin?
Jos muuttaisit pienempään ja halvempaan johon et tarvisi tukia ja lapsi isälleen.
 
näin
[QUOTE="harmaa";29620285]Teidän tai sinun ja lapsesi elämäsi on tukien varassa elämistä? Töihin?
Jos muuttaisit pienempään ja halvempaan johon et tarvisi tukia ja lapsi isälleen.[/QUOTE]

Peesaan tätä. Lapsi isälleen. Et voi häntä vaan tukien takia pitää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin;29620293:
Peesaan tätä. Lapsi isälleen. Et voi häntä vaan tukien takia pitää.
Mä olen työssäkäyvä ihminen, lapsen isä on sairaseläkkeellä. Me ollaan just muutettu tohon, ja pystyn sen maksamaan. Mulla on ajateltavana myös pojan sisarukset, joita en halua repiä pois kodista taas.

Poika ois isällään vaan väliaikaisesti, ja vaan joka toinen viikko. Enempään ei isä pysty. Kesäloman alkaessa poika ois taas kokonaan mun luona, niinkuin tähänkin mennessä.

Miksköhän mä taas ees vaivaudun kommentoimaan teille, jotka ette osaa muuta kuin ilkeillä?
 
"hmmm"

Tää on niin totta oli asia mikä hyvänsä niin aina tulee paskaa niskaan. Täällä on varmaan aina ne samat kun nauttii kun saavat toisen pahalle mielelle.
 
Yhteistyössä