OCD-mies puree lautasia, nolottaa :(

Tarkennatko vielä tuota puremista. Kestääkö yksi puraisu kauan, pureeko hän lujaa/ kovaa / äänekkäästi. Pureeko hän tyhjää lautasta vai lautasta jossa on ruokaa, entä pureeko hän jokaista lautasta jolta hän aikoo syödä. Pureeko hän lautasta jota hän on jo kerran purrut ts. aterian välillä?

 

Yksi puraisu on yksi puraisu, se kelpaa jos se "tuntuu oikeanlaiselta" ja siitä "kuuluu oikeanlainen ääni". Kyllä sen ihan selvästi siis kuulee kaikki lähellä olevat, kalauttaa ihan kunnolla. Hampaissakin ongelmaa tämän takia, pitää tehdä nimenomaan etuhampailla. Lautasella on ruokaa, jos aikoo syödä niin ensin on pakko kalutaa. Aterian ollessa kesken ei pure, muttei voi aloittaa syömistä ennen kaluuttamista.

 

Miten mies itse kokee asian? Onko halukas lähtemään juhliin? Nolottaako häntä? Vai nolosteleeko vain sinun puolestasi ja takiasi?

 

Olisiko jossain vertaistukea josta saisi vinkkejä vastaaviin tilaisuuksiin? Esim. Jotain nettisivustoa? Yksinään ei kannata pohtia.

 

Jos söis sitten ennen juhlia ja juhlissa jättäis väliin, kävis vaikka kävelyllä sillä aikana...

 

Ap, ymmärrän, että sinua nolottaa miehesi käytös, mutta jos kyseessä tosiaan on OCD-oireilu, niin teidät varmaan, että miehesi ei asialle mitään voi. Minua vähän vihlasee tuo, että täällä ehdotetaan johonkin piiloon menemistä tai jopa kokonaan kotiin jäämistä (ja pahiten se, että sinä ap pohdiskelet samoja keinoja), kun minusta tuollaiset asenteet kuuluu johonkin menneeseen aikaan. Jos piilottelun, salailun ja häpeän tielle taannutaan, niin sen tien päässä on kaiken normista poikkeavan erilaisuuden tuomitseminen -pahimmillaan jopa vaino.

Ja jos piilottelu, salailu ja häpeä ovat ratkaisuja ap:n tilanteeseen, niin mihin -noin yleisemmin ajateltuna- vedetään raja? Kehitysvammaiset nyt tietysti ihan ensimmäisinä toiseen huoneeseen syömään -sitä nyt ei tiedä, mitä ne suustaan päästää ja miten käyttäytyy. Ja esim. touretten syndroomasta kärsivät on myös selvä tapaus -tosi noloja. Mutta entäs vaikka psoriasis? Kyllähän sekin näkyy ja ihmiset voi luulla, että tarttuu. Tai paha ärrävika / änkytys? Sanotaanko vaan, että on hiljaa koko juhlan ajan? Ja kyllä jossain pienemmissä kylissä vielä neekereitäkin tuijotetaan. Parempi jättää nekin kotiin vaan. Ja saman tien "liian" pitkät / lyhyet / laihat / lihavat jne. ihmiset myös. Ettei tule puheita.

Anteeksi, ap, että provosoin, mutta minusta tässä kohtaa ongelma on sinulla -ei miehelläsi. Sinä varmastikin rakastat miestäsi? Hyvä. Hänellä on sairaus, joka oireilee kuvaamallasi tavalla. Selvä. Aiheuttaa toki pieniä järjestelyitä kodin astiaston suhteen, mutta vähentääkö se sinun rakkauttasi häntä kohtaan? Niinpä.

OCD on sairaus, josta Matti / Maija Meikäläinen tietää vielä varsin vähän, ja siksi siitä oireilevat ihmiset herättävät hiukan kummastusta ja tuijotustakin. Mutta niin kuin me kaikki tiedämme, mitä enemmän jostain vieraasta asiasta tietää, sitä vähemmän se pelottaa -ja kohta siitä on tullut asia, jota ei enää vaivauduta edes tuijottamaan.

Olisko nyt ap näissä juhlissa hyvä paikka "tulla kaapista" ja hyväksyä sinunkin se, että miehesi on omalla tavallaan hiukan erilainen, normista poikkeava -ja on sitä myös kodin ulkopuolella, aina ja kaikkialla? Ne, ketkä tuijottavat -tuijottakoot! Suu auki suoraan tuijottaminen ei ole hyvää käytöstä ja se on heidän häpeänsä. Jos joku asiaa ääneen ihmettelee, voit kertoa asiallisesti, mistä on kyse. Tai miehesi voi, on kai hänelläkin joku mielipide asiaan. Lapsille kannattaakin kertoa asiasta, vaikka ihan oma-aloitteisesti. Heistä kun saattaa kasvaa se suvaitseva ja hyväksyvä sukupolvi, joka ei halua piilottaa erilaisuutta keittiön puolelle ruokailemaan.

 

En ota kantaa oireen hoitamiseen, oletan että miehesi käy hoidossa.

Elämä käy raskaaksi mikäli aina joutuu piilottamaan päänsä pensaaseen. Siksi uskoisin, että jo aikaisemmin ehdotettu oikea plaseeraaminen ja asiasta kertominen läheisille ruokailijoille on riittävä keino välttää vaivaantuneisuutta. Se miten asian kerrotte ja missä vaiheessa, ennen vai jälkeen pakkotoiminnon, on tilanteesta riipuvainen. Asiasta ei kuitenkaan kannata tehdä itse turhan isoa asiaa. Juhlaparille voi asiasta etukäteen ennen häitä kertoa mutta en pidä hyvänä ideana, että asiasta kannattaa juhlassa numeroa tehdä.

[QUOTE="Vieras";27124280]Vai laittaisinko jo jotain tekstiviestiä etukäteen? Tai voisikohan juhlapari ehkä puhua asiasta? Latistaahan se ehkä vähän tunnelmaa...[/QUOTE]
Mitä useammin asian edessä olette sitä luontevammin kertominen ja asian kanssa eläminen julkisella paikalla sujuu. Yksi asia mitä välttäisin on, että sinä kerrot "Penan" pakkotoiminnosta. Toki asiaahan voi alustaa mikäli Penan oireilu vie kauan aikaa ja kerää katseita. Se, että Pena kertoo itse pakkotoiminnostaan on kuitenkin luonnollista kanssaruokailijoille. Onhan Pena jo aikuinen mies, joka osaa huolehtia ja kertoa itsestään ja häntä vaivaavasta ongelmasta.

[QUOTE="Vieras";27124280]Parempi varmaan vaan kertoa asiasta ihan suoraan. Miten sen sitten esittäisi? "Kuulkaas kun toi meidän Pena, niin sillä on sellanen tapa purra lautasia.. Se on niinku sairaus..." :/*[/QUOTE]

Tässä on tietysti monta teidän tyylistänne riippuvaa asiaa. Kannatta miettiä ja harjoitella tilannetta ja miettiä etukäteen mitä ja miten sanoa. Teidän oma tapanne toimia tilanteen kanssa vaikutta myös siihen miten pöytäseurue tilanteen huomioi. Huumori on hyvä keino saada ympärillä olevat rentoutumaan ja pitämään yllä normaalia tunnelmaa. Asiasta ei myöskään kannata tehdä tarpeettoman isoa numeroa. Asian toteaminen ja oireesta kertominen (mikäli kokee tarpeellisena niin toki voi pahoitella myös esim. ikävää ääntä) riittää. Tämän jälkeen kannattaa keskustelu viedä mahdollisimman jouhevasti seuraavaan aiheeseen. Tilanteen lukeminen on kuitenkin tärkeätä.

No tällaista tuli mieleen tähän hätään. Onnea ja selvitymistä pakkotoiminnon kanssa.

 

Kertokaa ihmeessä ihmisille mistä on kyse ja reippaasti mukaan juhliin. Isompi ongelma olisi jos miehesi haluisi pureskella kaikkien muidenkin lautaset. Moni asia sujuu kevyellä huumorilla ja ihmiset kyllä yleensä ymmärtävät kun kuulevat mistä on kyse. Täällä vilkuttelee näet kanssa yksi samasta oireyhtymästä kärsivä. Tosin lautaset eivät kuulu oirelistalle, mutta monta pientä muuta ihmeellisyyttä.Ystävät ja tuttavat tietävät ja kaikki auttavat parhaansa mukaan, eikä kenellekään tule mieleen naureskellä ilkeästi.

 

vittu tää on paras ai että oikein kahenksan kertaa??mistä tää luku tulee ,joku papsuuden trauma vai.ei jumalauta jos tollanen ongelma niin ei helvetti ja toki ihan pakko tää tehdä.

 

Minun miehelläni on myös OCD, joka ikävä kyllä tuntuu pahenevan vuosien kuluessa. Terapiaan ei suostu yhden kerran keskeytettyään sen. Minäkin häpeän mieheni toimintaa monesti, mutta hänellä ei ole kuitenkaan mitään noin outoa tapaa. Ikävä kyllä lautasen pureminen olisi minulle niin vaikea paikka, että jättäisin juhlat väliin tai pyytäisin miestä jättämään aterian väliin jollain tekosyyllä. Lautasen puremista ei varmaan pysty peittämään millään, eikä selittämään normaaliksi toiminnaksi tai jonkun asian liioitteluksi, niin kuin esim. minun mieheni hygieniakäyttäytyminen. Oletko keskustellut tuosta edessä olevasti tilanteesta miehesi kanssa? Miten hän ajattelee itse hoitavansa asian? Kyse on hänen kohdallaan siitä, kestääkö hän sen purematta jättämisen aiheuttaman ahdistuksen. Jos hän pystyisi jättämään puremisen väliin, se tekisi vain hyvää hänelle, mutta tuskin onnistuu ilman harjoittelua ja varsin jos on pahenemisvaihe päällä. Lääkitystä ja terapiaa suosittelisin, mutta se ei varmaan tässä tapauksessa ehdi ratkaista ongelmaa.

Täytyy mennä nukkumaan, mutta tulen seuraamaan keskustelua huomenna ja kommentoin sitten enemmän.

 

vittu tää on paras ai että oikein kahenksan kertaa??mistä tää luku tulee ,joku papsuuden trauma vai.ei jumalauta jos tollanen ongelma niin ei helvetti ja toki ihan pakko tää tehdä.

Hyi häpeä. Kyseessä ihan todellinen sairaus ja harvinaisen ahdistava juuri siksi kun ihminen kyllä ilman naureskelujakin tajuaa tekonsa oudoksi, mutta ei pysty niitä hallitsemaan. Vähän ymmärrystä ja sielunsivistystä. Terveisin hän joka ovia ja helloja tarkistaa ja syö loppuelämänsä lääkkeitä.

ps. kiitos ystäville ja perheelle ettei minun vaivaani ole koskaan noin pidetty pilkkana.

 

Hyi häpeä. Kyseessä ihan todellinen sairaus ja harvinaisen ahdistava juuri siksi kun ihminen kyllä ilman naureskelujakin tajuaa tekonsa oudoksi, mutta ei pysty niitä hallitsemaan. Vähän ymmärrystä ja sielunsivistystä. Terveisin hän joka ovia ja helloja tarkistaa ja syö loppuelämänsä lääkkeitä.

ps. kiitos ystäville ja perheelle ettei minun vaivaani ole koskaan noin pidetty pilkkana.

On vähän eri asia olla bakteerikammoinen tai juuri neuroottisesti tarkistella liettä, ovia yms. Siinä on tavallaan jokin pointti takana (turvallisuus jne) mutta tuollainen lautasten pureskelu on jo jotain ihan älytöntä ja pitä kyllä olla jotenkin kontrolloitavissa. Sitä ahdistusta pitää vain sietää ja sillä siisti.

 

Te jotka ehdotitte, että "Pena" kertoisi ongelmastaan avoimesti kaikille; uskotteko te oikeasti, että ihmiset pystyisivät suhtautumaan siihen asiallisesti? Minä en usko. Kun katsoo näitä kommentteja täällä, näkee että monet eivät osaa suhtautua asiallisesti, kun oire on noinkin erikoinen. Jos kyseessä on vaikka suvun tapaaminen, on paremmat mahdollisuudet, että Penalle ei ilkeillä, mutta jos kyseessä on vaikka joku ison työpaikan tilaisuus, hienostelevan yhdistyksen juhlat tms., niin minusta ei kannata paljastaa tuollaista asiaa itsestään. Joutuu vaan sitten räävittäväksi ja saa huomata että selän takana supistaan.

Mietin sellaista, että pystyisikö ap:n mies muuttamaan pakko-oirettaan hieman eli vaihtamaan lautasen kalauttamisen hampailla lautasen kolistamiseen haarukalla tai veitsellä? Sitä pitäisi varmaan harjoitella kotona, mutta ehkä se voisi olla mahdollista. Sellainen ei herättäisi varmaan juurikaan huomiota.

Minun miehelleni pakko-oireinen häiriö on niin vaikea asia, että hän on kieltänyt minua kertomasta siitä yhtään kenellekään. Edes hänen omat sukulaisensa eivät tiedä, vaikka ovat joskus puoliääneen ihmetelleet hänen ylihygieenistä käytöstään. Veikkaan että harva haluaa puolituntemattomien tietävän asiasta ja mitä turhia kertomaankaan, jos harvoin näkevät. Sukulaisten taas olisi hyvä tietää, se voisi ehkä vähentää jännitystä.

 

Kyllä se ongelma on sillä miehellä, turha vierittää naisensa niskaan.
Häpeä on luonnollista ja sitä tarvitaan mm. käytöksen kontrolloimiseen.
OCD-oireilu aiheuttaa (tavallista voimakkaamman) häpeän lisäksi voimakasta ahdistusta, mitä pyritään hallitsemaan esim. erilaisilla rituaaleilla eli pakkotoiminnoilla.

OCD-ihminen ymmärtää itse toimintojensa järjettömyyden, joten nimim. ha hah voisi opiskella asiasta lisää ennen räkätystään.

Kenenkään EI tarvitse "tulla kaapista" kertomaan "kaikille" sairauksistaan, häiriöistään tai muista yksityisistä asioista. Ja se yksityisyys ei ole aloittajan "vika", vaan tavallista huomioonottamista mikäli mies ei halua puhua hävettävistä oireistaan koko kylälle ja esitellä niitä kaiken maailman puolitutuille häissä.

Kun suhtautuminen palstallakin on tiettyä luokkaa, niin livenä pahimmillaan moinen oireilu on jopa häiden pilaamista... osan mielestä...

Vaihtoehdot:
1. Suorittaa tavalla tai toisella, paikassa tai toisessa, pakkorituaali
2. Jättää suorittamatta ja kärsiä ilman tai lääkityksellä voimakas ahdistuneisuus
3. Jäädä kotiin
-

Jos ihminen voisi noin vain sietää ahdistusta ja sillä sipuli... öh ei varmaan olisi häiriötä ocd.

 

[QUOTE="vieras";27124202]Pakko-oireiset ovat muita fiksumpia älykkyydeltään. Niin et älkää naurako.[/QUOTE]

Eivät ole. Ihan laidasta laitaan noitakin on.

 

OCD vaatii tavallista monimutkaisemman tavan ajatella, ei siihen joka dorka pystykkään. Eli hei, sun mieshän on varsin fiksu sit.

Mä en lähtis tota tapaa piilottelemaan. Mies kyllä tietää että se on tyhmää, pelkää itseään hulluksi jne. Ja mitä enemmän asiasta etukäteen puhutte, sitä todennäkösimmin mies ei pysty estämään pakkotekoaan siellä juhlissa. Jos oot ihan rauhassa asiasta välittämättä niin on potentiaalinen mahdollisuus et mies pystyy estämään teon itse siinä tilanteessa.

Mulla on ollut itsellä osittain tosi pahojaki pakko-oireita, hengitysten laskentaa lapsilta yöllä, ovien rynkyttämistä kunnes rivat irti jne. Vuoden lääkitys ja stressin karsiminen muilta elämän osa-alueilta vei oireet todella minimiin.

Kannattaa tosiaan miettiä mikä miehellä stressaa siinä määrin että oireet on noin selkeät ja vahvat.

 

No minä kyllä sanoisin että mies syö muualla tai sitten ei syö. Turha sinne on teidän molempien mennä ahdistumaan kun vaihtoehtokin on. Ilmotatte asiasta juhlan järjestäjille ja kysytte mahdollisuudesta "Penan" syödä muualla tai sitten "pena" tankkaa masun täyteen kotona ja kerrotte pakko- oireesta syömiseen liittyen niin tarkasti kuin hyvältä tuntuu, jos joku kyselee. Ymmärrän kyllä että jotkut on sitä mieltä että reteesti vaan kaikkien eteen ongelmineen, mutta tässä tapauksessa sanoisin ettei ehkä toisten juhlat ole kuitenkaan välttämättä se paras paikka.

Ihan mielenkiinnosta, mikä on taustalla tähän lautasten puremiseen? Mitä miehesi mielestä tapahtuu jos hän ei tee näin? Vai onko joku muu syy?

Itselläni lieviä tarkistus pakko-oireita ollut koko elämän kunnes ymmärsin että johtuvat äärimmäisestä itseluottamuksen puutteesta ja epäonnistumisen pelosta.

 

Tän on pakko olla vitsi.

 

En nyt ihan sana-sanalta ketjua lukenut, mutta onko lautasen pakko olla sama jolta syö? Olisiko mahdollista pitää kertakäyttölautasta vaikka puvun taskussa ja käydä WC:ssä ennen ruokailua räväyttämässä leegot lautasen reunaan?

 

On vähän eri asia olla bakteerikammoinen tai juuri neuroottisesti tarkistella liettä, ovia yms. Siinä on tavallaan jokin pointti takana (turvallisuus jne) mutta tuollainen lautasten pureskelu on jo jotain ihan älytöntä ja pitä kyllä olla jotenkin kontrolloitavissa. Sitä ahdistusta pitää vain sietää ja sillä siisti.

Asia on eri vain sinun kannaltasi. OCD-potilaan näkökulmasta esimerkiksi siihen lautasten pureskeluun on yhtä lailla jokin hyvä syy. Toki moni erikoisemmalla tavalla oireileva vaihtaisi mielihyvin vaikka jatkuvaan käsien pesuun, mikä on helpommin selitettävissä kanssaihmisille, mutta kun he EIVÄT VOI sitä tehdä. Ei kai nyt kukaan ***** huvikseen oirehdi.

OCD ei tee ihmisestä tyhmää tai sosiaalisesti lahjatonta, niin etteivät he tajuaisi tekevänsä jotain epänormaalia tai muuten sellaista, mitä muiden on vaikea hyväksyää ja ymmärtää. Iso osa ahdistuksesta syntyy turhautumisesta ja häpeästä, kun he eivät hallitse oireitaan. Ja ahdistus taas pyrkii purkautumaan näkyvänä oireiluna.

Potilaan kyky sietää ahdistusta ja kontrolloida oireita ei valitettavasti riipu oireen tyypistä vaan sen voimakkuudesta. Voi olla, että joku kykenee helpommin kontrolloimaan tarvettaan väännellä hellannappuloita kuin toinen tarvettaan pureksia lautasia. Tai päinvastoin. Tämä siis viittauksena tuohon "Tuollainen lautasten pureskelu on jo jotain ihan älytöntä ja pitä kyllä olla jotenkin kontrolloitavissa. Sitä ahdistusta pitää vain sietää ja sillä siisti." Sinusta oire saisi olla, jos se olisi vähemmän kummallinen. Tämä on nyt vähän samaa, kuin kutsuisi juhliin jonkun, jolla on jalka kipsissä, sillä jalka ei näy pöydän alta. Käsi kipsissä olijan pitäisi jäädä kotiin, koska kipsi näkyy. Ja tervetuloa sitten, jos onnistut siirtämään vaivan jalkaasi.

No joo, älä suutu tuosta hassusta kärjistyksestä.

 

Ei luoja...

Itse olen lapsena kärsinyt pakko-oireista. pahin oli kun oli PAKKO mennä kyykkyyn joka kymmenennellä askeleella. Onneks meni ennen koulun aloitusta ohi..
Kiva tietää että ollaan sitten normaalia fiksumpia ihmisiä Mistähän moisen tutkimuksen löytäisi?

 

Jättäisin ne juhlat väliin miehen osalta. Harjoittelisin asiaa jossain muualla.

 

Te jotka ehdotitte, että "Pena" kertoisi ongelmastaan avoimesti kaikille; uskotteko te oikeasti, että ihmiset pystyisivät suhtautumaan siihen asiallisesti? Minä en usko. Kun katsoo näitä kommentteja täällä, näkee että monet eivät osaa suhtautua asiallisesti, kun oire on noinkin erikoinen. Jos kyseessä on vaikka suvun tapaaminen, on paremmat mahdollisuudet, että Penalle ei ilkeillä, mutta jos kyseessä on vaikka joku ison työpaikan tilaisuus, hienostelevan yhdistyksen juhlat tms., niin minusta ei kannata paljastaa tuollaista asiaa itsestään. Joutuu vaan sitten räävittäväksi ja saa huomata että selän takana supistaan.

Mä käsitän, että on inhottavaa joutua silmätikuksi ja on varmasti helpompi jäädä kotiin, jos oire on erityisen huomiota herättävä. Toisaalta vain se on hirmu sääli, sillä yhdeltä jää aina juhlat väliin ja muilta mahdollisuus oppia jotain suvaitsevaisuudesta. Vakavia pakko-oireita ei kuitenkaan ole kovin monella ja koska sen lisäksi heistä osa välttelee sosiaalisia tilanteita, monelle aikuisellekin asia on uusi ja ihmeellinen ja sitten tuijotetaan kuin sonni uutta veräjää, jos sattuu näkemään jonkun oirehtivan.

Muistan itse yläasteajalta, kun välitunnilla mun kaveriporukan likat tekivät pilaa vanhasta miehestä, joka liikkui silminnähden eri tavalla kuin muut ihmiset. Onneksi mies oli niin kaukana, ettei kuullut, mitä siinä hihiteltiin. Kaverit pistivät kuitenkin suunsa kiinni, kun huomautin, että mies ei ole sen puoleen "vajaa" kuin juopunutkaan, vaan hänellä on molemmin puolin proteesit. Mun omalla vaarilla oli myös, joten tunnistin kyllä liikkumistavan ja näin, ettei kumpikaan nilkka taipunut. Näimme miehen joskus myöhemminkin, mutta hän ei herättänyt enää kiinnostusta.

Ala-asteella koulun yhteydessä oli erityiskoulu, oppilailla oli meidän kanssa yhteinen eteis-ja aulatila. Muutaman kerran kipitimme karkuun paljon meitä isompaa poikaa, joka vaikutti pelottavalta juostessaan huutaen perässämme, vaikka meille vakuutettiin, että hän on ihan vaaraton. Opimme, että jos häntä moikkaa reippaasti, se riittää hänelle huomioksi, eikä hän silloin aja ketään takaa. Kyllähän eteisessä näki jos jotakin toimintaa, mutta edes me lapset emme kokeneet tarvetta tuijottaa ja ihmetellä, asia oli kuitattavissa lähinnä että "jaa, Jaakko tekee taas tänään noin" ja se siitä.

Varmasti pitkän päälle on raivostuttavaa olla silmätikku ja itsekin tiedän, miten pienestä tulee epävarma olo. Mutta toivottavasti enemmistöllä on pokkaa elellä mahdollisimman normaalisti ihmisten keskellä ja toivottavasti aikuisillakin on kykyä oppia suvaitsevaisuutta.

 

Jos se mies käy kerran terapiassa niin parhaita ohjeita varmaan asiaan saa sieltä häntä hoitavalta taholta eikä täältä palstalta. Lääkäri, terapeutti jne eikä lauma naisia ilman mitään pätevyyttä kommentoida asiaa.

Mun vastaus olisi että Pena syö keittiössä tai ei lähde juhliin.

 

Oho, enpä tuollaisesta ole ennen kuullutkaan.
Sen vaan sanon, että edes bakteerikammoista ocd-potilasta ei pyritä ymmärtämään, tuomitaan vaan, joten sitäkään en mainostaisi.
Jos mua epäilyttää ruoan hygienia, jätän vain syömättä, enkä koe siitä tunnontuskia.
Eivät krantutkaan koe, ja mulla on ennen sairastumistani kokemuksia siitäkin, miten erehdyin jossain ottamaan jotain, joka sitten maistui niin pahalle, etten pystynyt syömään. Siinäpä sitten mietit, miten pääset siitä ruoasta eroon.. Ja mä en piittaa mistään leetasta ja kahvileivistä, en syö kotonakaan.
Ja toisaalta, mulla on hitusen kahvikuppineuroosiakin.

Syön ennen lähtöä, ja sillä selvä. Jos syöminen on jossain pääosassa, ja muita vaivaa se, etten mä syö, niin se on toisten ongelma, ei mun.