ohut limakalvo ennen alkion siirtoa

Kääk
Kokemuksia pliis?
Mulla on nyt kp12 ja takana estradot laasraria nahkaan. Limis oli kontrollissa n.5mm eli ohut. Aikaisemmin ollut 7-9mm. Ennen ei ole olut vaikeutta kasvattaa limistä. Sain käskyn ottaa lisäksi zumenonia.
Onko kellään kokemusta voiko limis kasvaa. .siirto olis vasta 1.5vk päästä.
 
Mulla ekassa PAS yrityksessä oli estradot ja ekan ultran jälkeen annos vielä tuplattiin (viikon 2 laastaria). Ei ollut vaikutusta limakalvoon. Siinä vaiheessa lääkäri sanoi, että voidaan tehdä siirto n. 5 mm. limakalvoon tai sitten kokeilla onko zumenonilla parempi vaikutus. Valitsin kierron alasajon ja zumenon-kokeilun. Ekassa PASsissa limakalvo just yli 6, muistaakseni 6,1 ekassa ultrasta josta siirto 6 päivän jälkeen. Tästä tuloksena nega. Toisessa PASsissa limis zumenonilla 6,3 mm ja siirto kahden päivän jälkeen. Tästä plussa ja valitettavasti varhainen km.
Eli zumenon voi kyllä toimia vaikka estradot ei toimi. Sama lääkeaine, mutta lääkäri selitti asiaa jotenkin niin, että kaikilla ei välttämättä ihon läpi lääke imeydy samoin.

En tiedä oliko vastauksesta hyötyä, mutta älä siis menetä toivoa.
 
Mulla oli viimesimmässä lääkkeelllisessä siirrossa ensin Zumenon (5mg) annos 3 tabl/päivä, ja kp13 limis 6mm. Sitten annos nostettiin 4/päivä ja seuraava ultra oli kp20 ja limis 7,8mm. Tästä meni vielä lähes viikko kasvatellessa ja siirto oli vasta kp26. Joten ei varmaan ois liian myöhään siirtää sillon 1,5vk päästä ja ehtii vielä kasvaakin hyvin! Onnea siirtoon!
 
Kyllä mun mielestä 1,5vkossa limis voi paksuuntua vielä! Mulla naikkarilla oli yhdessä kierrossa käytössä progynova ja söin sitä kolme pilleriä päivässä alku kierron, muistaakseni mun limis oli silti ekassa ultrassa vaan en 5mm joten annosta nostettiin neljään pilleriin ja vähän pidennettiin aikaa ennen siirtoa. Siinä se sitten kasvoi noin 7mm muistaakseni siirtoa varten.

Sori etten aiemmin tätä huomannut Tammityttö. Tehtiinkö sulla päätöksiä kierron suhteen jo?
 
Kiitos :)
Ja Mandala, eipä mittään :) Me päätettiin jatkaa tää hoito loppuun kävi ku kävi. Itse on niin skeptinen tohon siirtopäivään ku joskus omilla siirtp meni myöhään ja negaa tuli. Olin jotenkin vakuuttunut että limis oli Liian vanha tai jotain :unsure: tosin tod näk syy oli alkiossa.
Onks muilla ollu tätä: mä syynään ny ehkä liikaa ja mulla on suurennuslasi silmillä.. mutta pidin tänään pikkuhousunsuojaa ja valkovuoto on sellasta hyvin hyvin haalean valkeankeltaista jossa sellanen pieni häive pinkkiä/vaaleanruskeaa. Siis nii pieni että moni tuskin edes huomais mutta itse syynää.
Mihinkää paperiin ei tuu pyyhkiessä yhtään mitään, vain tohon suojaan joka ollu aamusta. Siis tosiaan häive. Ei mitään selkeää. Samoin liman mukana tuli yhdellä vessareissuilla eilen pinkki häive. En muista et ennen olis ollu..tosin en oo ennen noit phs pitänyt tälleen syynäysmielessä..
 

Yhteistyössä