Olen pöyristynyt Hesarin tasosta

  • Viestiketjun aloittaja insinööri-äiti
  • Ensimmäinen viesti
insinööri-äiti
En ole lukenut valtakunnan päälehteä vuosiin paperiversiona ja netin kauttakin selaillut vain muutamia pääuutisia. Nyt olen viikon ajan lukenut paperilehteä tuttavani ollessa matkoilla ja kauhukseni olen saanut todeta juornalismin alennustilan.

Minne on hävinnyt puolueeton ja neutraali uutisointi?

Valitettavasti Hesaria lukiessa ei voi olla huomaamatta selvästi, mihin ryhmään toimittajakunta kuuluu. Uutisissa välittyy räikeästi toimittajien omat mielipiteet ja oman aatemaailman tuputus. Juttuihin on lisätty täysin asiaankuulumattomia adjektiiveja, joiden tarkoitus on ohjata kertomaan lukijalle, onko kysessä (toimittajan mielestä) hyvä vai huono asia.
 
vierailija
Ei tuossa ole mitään uutta. Itse luin satunnaisesti kyseistä lehteä jo 10-15 vuotta sitten, ja myös silloin joka kerta silmille hyppäsi rivienvälisten poliittisten vaikuttamisyritysten valtava määrä. Kaikki kuvakulmia myöten on valjastettu poliittiseen vaikuttamiseen.

Esim. tulee mieleen vuoden 2006 presidentinvaalien alla Hesarin kampanjointi Halosen puolesta ja Niinistöä vastaan.

Lehden lempinimi Pravda tai Helsingskaja Pravda ei ole ihan tyhjästä vetäisty.
 
Hyyssäri-nimitystä olen myös kuullut käytettävän ja se ainakin tuntui sopivan kuin nappi otsaan Hesarin nykylinjaan.
 
Aika vähän on enää objektiivisia lehtiä, jotka eivät ole biasoituneet mihinkään suuntaan. Suomen media on aivopesuun keskittynyt ja selkeästi näkee, miten tietyt uutiset masinoidaan läpi kaikissa viestimissä. Seuraamalla esim. jotain terveysuutista, näkee selvästi, että taustalla on THL tai jokin ruokafirma, joka laittaa lehdistötiedotteen idioottimaisille toimittajille eri lehtiin, jotka kirjoittavat sitten aiheesta hieman eri sanankääntein, mutta samalla ydinsisällöllä. Ei tarvitse kuin ottaa MindMap, laittaa artikkelit ja niiden ilmestymispäivän siihen, niin avot, tajuaa, miten hommat taustalle pelittää.

Meno ei oikeastaan ole muuttunut miksikään ajoilta, jolloin olimme neukkulan alusmaa (eli ennen 1990 lukua). Ennen 1990 lukua tieto piti käydä kaivamassa Reutersilta tai muilta tiedon välittäjiltä. Edelleenkin katselen sateliittifeedejä, eli feediä, jossa paikalla olevat uutisyksiköt lähettävät sateliittien kautta kuvaa lähetysasemille. Niissä näkee ja kuulee nekin jutut, jotka leikataan pois tai peittyvät mainoksiin (sekä usein kiroilut sun muut taustajutut). Tällä tavalla saa luotettavamman kuvan tapahtumista, etenkin katastrofien aikaan.

Pidän Anonymous-hakkeriryhmän toimintaa ja näitä todella isojen juttujen paljastajia tietyllä tapaa sankareina, vaikka ovatkin joutuneet maanpakoon toimittuaan lakien vastaisesti. Toivon, että kehitys menee avoimuuden suuntaan, sillä nythän moni uskoo kaiken nettiin kirjoitetun ja näin ollen, se joka hallitsee tietoa, hallitsee myös ihmisten mieliä (ja totuutta).

Google on tästä vaarallinen esimerkki. Kiinassa kun googletin asioita, oli siellä filtteroitu pois todella paljon asioita (esim. Google Scholarista).
 
vierailija
Minkäs takia pilapiirtäjä Kari sai aikoinaan potkut Hesarista? Sen takia, ettei osannut piirtää vai..... poliittisten mielipiteidensä takia? :eek:
Karin potkut on hyvä esimerkki suvisten suvaitsemattomuudesta.

Ei muuten olisi silloin aikoinaan uskonut miten oikeassa Kari oli. Pidin Karin piirroksia oikeansuuntaisina, mutta aivan liian yliampuvina, ikävä kyllä olin väärässä ja Kari oikeassa.
 
vierailija
Alkuperäinen kirjoittaja kampanjointi Halosen puolesta [/QUOTE:
Kun halosen kampanja oli 40/60 tappioksi SAK ja yleisradio kumpikin sijoittivat viime hetkillä 20 miljoonaa, siis 40 milj. Halosen tukemiseen ja voitto tuli 50/50. Reilua vai mitä? Ei kai verorajoilla?
 
vierailija
Hesari jatkaa sinnikkäästi valitsemallaan linjalla. Tänään Hesarin toimittaja Satu Vasantola yritti kumota Helsingin apulaispoliisipäällikön toteamuksen uudesta ilmiöstä naisten ahdistelussa haastattelemalla turvapäällikkö Ville Ketosta Local Crew -yrityksestä, joka vastasi senaatintorin uuden vuoden tapahtuman turvaamisesta. Ketonen ei ollut nähnyt tapahtumassa ahdistelua, vaikka sitä kuulemma oli ollutkin. Uutta oli se, että ahdistelu tapahtui porukassa.

Samana päivänä Iltsarissa julkaistiin haastattelu, jossa myös Helsingin poliisipäällikkö vahvistaa apulaispoliisipäällikön eiliset puheet uudesta vakavasta ongelmasta, joka on tullut turvapaikanhakijoiden myötä Helsinkiin.
 
Samaa ihmettelin. Hesari (ja monet muut) mediat ovat oikeasti valheellisia, aivopesuun tähtääviä ja jonkun oudon agendan mukaisesti toimitettuja.

Hyviä kavereita ovat poliisit, portsarit ja taksikuskit. Heiltä saat oikeaa ja ajankohtaista tietoa.
 
vierailija
Me olemme jo vuosia sitten lopettaneet HS:n viikkotilauksen ja siitä lähtien meille on tullut viikonloppu-HS. Pikkasen kyllä mietityttää, että pitäisikö perua kokonaan. Täysin kritiikitön kirjoittelu turvapaikanhakijoista ärsyttää, lisäksi jo kahteen kertaan on ollut kriittinen kirjoitus Tor-verkosta, jossa Tor leimataan lapsipornoksi ja terroristien verkoksi. Ei esim. tajuta, että monelle oikeasti turvapaikan tarpeessa olevalle Tor-verkko on ainoa tapa viestiä turvallisesti.

Jos hallituksen suunnittelemat pakkolait ja palkanleikkaukset toteutuvat, niin HS on kyllä meidän perheemme leikkauslistalla.
 
vierailija
Ei tule meille enää Hesaria, ja mies on työpaikallaan siinä asemassa että lopetti Hesarin tilauksen sielläkin. Puhelinmyyjä on soittanut mulle kotiin sen jälkeen, ja olen sille kertonut että rasistista suomalaisvihamielistä lehteä emme tilaa jatkossakaan.
 
vierailija
Marxistit aloittivat kirkon soluttamisen 70-luvulla ja nykyisin pulju on sisältä täysin mätä.
http://sarastuslehti.com/2013/02/07/totuuden-henki-johda-sina-meita-harhaan-eli-kuinka-kulttuurimarxismin-henki-taytti-valtionkirkon/

" Kristillisen kirkon menestys aikojen myrskyissä on perustunut sen joustavaan kykyyn sovittaa oppejaan kulloisenkin maallisen eliitin tavoitteisiin. Tämä näkyy etenkin Pohjois-Euroopan protestanttisissa kirkoissa kuten meidän evankelis-luterilaisessa valtionkirkossamme.
Siksi on vaikea uskoa ateistien ja arvoliberaalien usein toistamaan väitteeseen, että protestanttinen kirkko olisi jotenkin lähtökohtaisesti muutosvastarintainen.

Lähempi tarkastelu paljastaa, että luterilaisessa kirkossa vaikuttaa nykyään iso joukko pappeja, joiden moraaliset asenteet ovat liberaalempia kuin keskivertokansalaisilla, eivätkä he epäröi julistaa radikalismiaan myös maallisilla foorumeilla.

Naispappien yhteys kirkon maallistumiseen

Jatkuvista tieteelle annetuista myönnytyksistä huolimatta kirkko on kyennyt säilyttämään moraalia koskevat perusarvonsa lähes koskemattomina, mutta viimeisen neljän vuosikymmenen aikana se on joutunut tekemään kompromisseja myös niissä.
Kirkon muurien sisään on astunut joukko, jolla on maallisen ideologian päämäärät, mutta niitä on vaikea tunnistaa, koska ne on kääritty kristinuskolle mieluisiin humaaneihin arvoihin.

Mikäli tällainen syytös olisi mahdollista esittää julkisuudessa, vastaisivat eri asiantuntijat siihen luultavasti, että kirkon arvomuutos on osa yhteiskunnan luonnollista muutosta, jopa ”edistystä”.
On kuitenkin sinisilmäistä olettaa, että vakaan instituution dramaattiset muutokset perusarvoissa olisivat pelkästään seurausta ympäröivän yhteiskunnan kehityksestä. Todisteet viittaavat pikemminkin siihen, että muutoksen taustalla ovat aatteelliset toimijat, jotka eivät aina itsekään ole tietoisia humaaneilta näyttävien maallisten pyrkimystensä ideologisista päämääristä. "
 
vierailija
Hyysärin Sanomat kirjoitti vuosi sitten tammikuussa, että Suomi tarvitsee vuosittain 34 000 maahantulijaa
Mihin Suomi tarvitsee 34 000 loisivaa ammattitaidotonta sosiaalihuollon elättiä? Raiskaamaanko?
11.01.2016 00:03, 3944 lukukertaa

Kuvakaappaus Hyysärin Sanomista viime tammikuulta.

Hyysärin Sanomien luku 34 000 on kiusallisen lähellä vuonna 2015 toteutunutta.

Hyvä kysymys tietenkin on, että onko nyt hyvä?
 
vierailija
Neukkulassa käytettiin eläimiä mielikuvien ja propagandan levittämisessä
Helsingin Sanomat on tukevasti samalla tiellä.
10.01.2016 23:57, 3053 lukukertaa

Lähde: Arre Kougappi
 
En ole lukenut valtakunnan päälehteä vuosiin paperiversiona ja netin kauttakin selaillut vain muutamia pääuutisia. Nyt olen viikon ajan lukenut paperilehteä tuttavani ollessa matkoilla ja kauhukseni olen saanut todeta juornalismin alennustilan.

Minne on hävinnyt puolueeton ja neutraali uutisointi?

Valitettavasti Hesaria lukiessa ei voi olla huomaamatta selvästi, mihin ryhmään toimittajakunta kuuluu. Uutisissa välittyy räikeästi toimittajien omat mielipiteet ja oman aatemaailman tuputus. Juttuihin on lisätty täysin asiaankuulumattomia adjektiiveja, joiden tarkoitus on ohjata kertomaan lukijalle, onko kysessä (toimittajan mielestä) hyvä vai huono asia.
Olisi helpompi keskustella, jos sinulla olisi konkreettisia esimerkkejä tästä. Minusta esim. eilisen sunnuntain lehden lukemiseen meni tosi paljon aikaa, koska siinä oli niin paljon kiinnostavia juttuja (esim. sunnimuslimien jättimoskeijahankkeen rahasotku, Pauliine Koskelon haastattelu oikeuslaitoksesta jne.)

Voisitko antaa konkreettisen esimerkin, missä tämä alennustila ja tarpeettomat adjektiivit yms. näkyvät?
 
Mies laittoi lehden jo saunan pesään, joten valitettavasti en nyt pysty näitä ihmettelemiäni juttuja sinulle enää kaivamaan.
 
vierailija
Minne on hävinnyt puolueeton ja neutraali uutisointi?
Jenkeistä alettiin maksamaan reippaita summia eurooppalaisille vaikuttaville lehdille jo vuosia sitten. Näiden samojen jenkkien takia meille vaeltaa syyrialaisia niiden aloittaman sodan alta. Mutta itänaapurihan on kaikessa syyllinen kerta hesari niin kertoo.
Mediat kuten MVlehti ovat toistaiseksi vielä rehellisiä mutta sekin muuttuu.
Kaikki riippuu rahasta.
 
Yhteistyössä