Hänellä saattaa olla PDA, se on monesti autismin/aspergerin liitännäinen. Hankaloittaa paljon normaalia elämää.
Hyvä pointti. Kaikki täällä eivät välttämättä tajua, että nyt kyse on oikeasti sairaasta ihmisestä, joka ei ole täysin samalla viivalla työmarkkinoilla. Tietysti tiedän, että kyseessä on autismin KIRJO, jossa skaala vaihtelee hyvinkin työkykyisestä täysin työkyvyttömään ja on myös välimaastossa olevia ihmisiä. Oikeasti laiskat, mutta täysin terveet ovat sitten eri juttunsa, joilla on enemmänkin asennevamma töitä kohtaan.
Olen itse lähellä kolmeakymmentä oleva nainen, jolla on diagnosoitu vaikka mitä vaivaa pienestä pitäen. Tämän hetkiset diagnoosini ovat laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joka tuli kuudennella luokalla diagnosoidun lievän kehitysvamman tilalle, ja autismi (tai sitten olen autismipiirteinen, pidän autismirajaa häilyvänä kohdallani, ehkä voin olla epätyypillinen autisti jos mennään vanhojen termien mukaan). Oli minulla diagnosoitu hyvin pienenä semanttis-pragaaamattinen dysfasia vaikea-asteisena, mutta sitä ei enää löydy tuoreimmista diagnoositiedoista. Aikuisiällä minulla on diagnosoitu Sjögrenin oireyhtymä. Liian varhain olen raihnaistunut näköoireiden, väsymyksen, aivosumun yms. takia, jota Sjögren on tuonut mukanaan. Tuntuu kuin keho olisi alkanut vanhentumaan kaksikymppisenä kuivasilmäisyyden, valonarkuuden ja päänsärkyjen myötä.
Alunperin minun piti suorittaa peruskoulu täysin yksilöllistetysti, mutta sitä ei koskaan tehty lukuun ottamatta peruskoulussa yksilöllistettyä matematiikkaa ja myöhemmin yläasteella yksilöllistettyä fysiikkaa matemaattiten tehtävien takia. Tarvitsin peruskoululaisena enemmän tai vähemmän erityis-/tukiopetusta. Olin ala-asteen kokonaan pienryhmässä välillä ison ryhmän mukana kahdessa aineessa. Yläasteelle siirtyessä siirryin kokonaan isoon ryhmään lukuun ottamatta matematiikkaa. Arvosanat ilman yksilöllistämistä vaihtelelivat 5-8. Tosin kaksi vitosta nostin pienellä vaivalla seitsemäksi. Keskiarvo oli lopulta 7,5 päästyäni peruskoulusta. En tosin koulukiusattuna jaksanut hirveämmin ajatella koulua ja koin itseni todella masentuneeksi, olin liian ujokin ja olisin halunnut vapautua ryhmätöistä. Jos olisin saanut päättää, niin olisin käynyt ennemmin kotikoulua jos äidilläni olisi ollut vain resursseja järjestää kotiopetusta. Ehkä en olisi nohevammaksi tullut kotiopetukessa, mutta sen sijaan olisin voinut edes vähän paremmin ilman pelkoa henkisestä kiusaamisesta. Välillä sitä miettii, mitä jos olisinkin saanut ennemmin turpaan niin jokainen olisi nähnyt ne jäljet minussa ja siitä olisi tiedusteltu. Sielullisia vammoja ei kukaan näe.
Olen työrajotteinen ja tiedän vallan mainiosti, että olen se "työtä vieroksuva", "laiska", "loinen" ja "elämäntapatyötön", vaikka olen opiskellut ammattikoulussa, missä käytännön opetus oli alkuun hankalaa johtuen oman toiminnanohjauksessa. Ehkä ujoudella oli jotain vaikutusta asiaan ja myös sillä, että 17- eikä edes 18-vuotiaanakaan nuori ole vielä täysin valmis kehitykeltään. Lopulta suoritin ravintola-alan tutkinnon hyvin arvosanoin ja sain työpaikan extratyöntekijänä, missä olin kuusi vuotta töissä kunnes yritin opiskella uutta alaa (nuorisonohjaaja) kiinnostuessani erilaisista tuen tarpeista ja erityisnuorisotyöstä, mutta olin käytännössä, erityisesti verbaalisesti, täysin susi kun taas teoreettisia tehtäviäni kehuttiin sekä sitä, kuinka riittävästi hain tietoa ja kirjoitin selkeästi. Nyt opiskelen merkonomiksi, mitä en osannut ennen kuvitellakaan johtuen peruskoulussa yksilöllistetystä matematiikasta, ja valmistun ensi kuussa. Olen saanut merkonomiopinnoissa hyviä arvosanoja (H3 ja jopa H4:ia) lukuun ottamatta matematiikkaa, joissa arvosanat ovat vaihdelleet T1:stä T2:en. En ole anonut armoykkösiä, jos olisin niin susi, etten osaisi niitä helpoimpiakaan laskuja. Hyvä, kun osaan laskea 2+2=4.
Toinen asia onkin sitten työllistyminen. Niin kovasti haluaisin olla aikuinen, joka haluaisi tuoda yhteiskunnalle veroeuroja. Itselleni todellä nöyryyttävää, kun nk. normaalit sisarukeni ovat töissä käyviä aikuisia, joilla on omat asunnot ja pääsevät jopa matkustamaan. Kauhea ahdistuskin ollut nyt päällä, kun ahkerista etsinnöistä huolimattan en ole saanut edes kutsua haastatteluun. Sjögrenin takia kulut ovat nousseet, esim. silmälasit taas uusittava ja rahan merkitys on korostunut entisestään, vaikken halua olla mikään sokea mammonaa palvova materialisti. Olen päivittänyt CV:ni ja tiedän, mistä töitä haetaan ja olen etsinyt vinkkejä työnhakuun. Onko kohtaloni sitten se, että 10-15 vuoden päästä olenkin liian vanha työmarkkinoille ja tutkinto onkin mennyt hukkaan, vaikka olen pärjännyt ok kierrätysmyymälässä ja erikoismyymälässä suorittaessani näyttöjä. Ei ole oikein mitään avuja, millä voisin pärjätä tässä maailmassa. No, vitsillä toki välillä heittänyt että eihän sillä naisen pään sisällöllä ole mitään merkitystä, kun voisi ryhtyä edustusvaimoksi tai vaikkapa maailman vanhimman ammatin harjoittajaksi. Tiedän, vitsailuni menee välilllä synkän humoristiseksi...
yle.fi
