oletko ikinä hämmentynyt lääkärikäynnillä sanattomaksi?

Ainut kerta on varmaan ollut kun menin lääkäriin juuri ennen äitiysloman alkua, kun ruumiillinen leipätyöni kävi sietämättömästi selän päälle. Lääkäri (vanha nainen) totesi, että ethän sinä mikään teiniäiti ole, etkä vielä riskisynnyttäjäkään, eli raskaus ei ole sairaus ja millään keinoa en saa sinulle sairaslomaa kirjoitettua. Kiitos. Ei kai siinä nyt sairautta haettu, vaan sitä etten kyennyt tekemään seuraavana yönä sitä työtä mitä mun olisi pitänyt tehdä.

 

Ainakin silloin kun olin neuvolalääkärissä ja tuli aika tutkia kohdunsuun tilanne. Nuori mieslääkäri käski ottaa housut pois ja selälleen, ja alkoi tutkia sormien kanssa. Aikansa siinä ronkittuaan sanoi: "En minä tätä osaa kun en ole ikinä tehnyt. Soitetaanpa kätilölle". Siinä sitten istuskelin ilman housuja seuraavat 5 min kunnes kätilö tuli eikä muuten lääkäri tehnyt elettäkään että olisi tullut opettelemaan tuon toimenpiteen. Teki mieli kysyä että miksi edes piti kokeilla kun tiesi ettei osaa....

Toinen oli erään gastroenterologian ylilääkärin kommentti vaivaan, joka myöhemmin paljastui ajoittain oirehtivaksi mahahaavaksi: "Kyllä minäkin oksentaisin, voisin pahoin ja laihtuisin jos minulla olisi kolme pientä lasta...!" :O

 

Olin jännetuppitulehduskierteessä käsieni kanssa. Pystyin olemaan töissä (maatalouslomittaja) 1-2 viikkoa ja sit saikulle. Tätä oli jatkunut jonkun kuun kun lekuri laittoi lähetteen keskussairaalaan reumatologin tutkimuksiin. Ensimmäinen mieheni oli kuollut samaiseen sairaalaan 1,5 vuotta aiemmin, ennen sitä oireita väheksytty, syötetty kipuun kalkkitabletteja, kotiutettiin "nuorena terveenä miehenä, jolla ei mitään vikaa" ja kun aluesairaala sitten tutki ja teki syöpä diagnoosin, keskussairaala yritti tilannetta pelastaa. Luottamus siis koko taloon oli mennyt ja menin jo asenteella "ei tästä mitään tule". Reumatologi tutki tarkkaan, teki monenlaisia kokeita ja ehdin jo luulla, et nyt mua hoidetaan. Lääkäri totesi tutkimuksien jälkeen "todennäköisesti on fibromyalgia, on paha juttu, jos on se" antoi esitteen käteen, mutta ei luvannut omaksi, sain siinä vilkaista ja jatkoi "en nyt kuitenkaan tee diagnoosia, uutta aikaa ei tarvita, nähdään" minä olin kyllä aika öönä, kunnes sain änkytettyä, että saisko saikkulapun ihmetteli mihin minä sitä tarvitsen ja kirjoitti pitkin hampain.

Oma lääkärini siirsi minut sitten aluesairaalaan tutkittavaksi, jos vaikka joku selkeys asiaan saataisiin. Siellä alettiin tutkimaan ja aina uusi aika lähtiessä n 1 kk:n päähän. Joka kerta en siellä ottanut sairaslomaa, vaan oli sovittu, et haen saikkua tarvittaessa tk:sta välillä, kun en suostunut jäämään kokonaan sairaslomalle. Olin taas sitten sairaslomahakureissulla tk:ssa ja juuri kertonut, et tutkimukset kesken aluesairaalassa ja olen laittanut hakupaperit koulutukseen, alan vaihto mieless. Lääkäri alkoi saarnaamaan "et sinä voi näin jatkaa, kyllä sinun pitää tehdä tälle asialle jotain, sinun pitää selvittää mistä kivut johtuu ja vaihtaa vaikka alaa, ei tuollainen jatkuva sairaslomalla olo ole mistään kotoisin..." Yritin änkyttää, et olenhan jo tehnyt asioille jotain ja tutkimukset kesken, mut ei pipatus jatkui...

 

Naisgynen ensimmäinen repliikki kun menin hänen vastaanotolleen: "Mitä äijä?"
En keksinyt miten tuohon vastaisi.

 

Raskauden puolivälissä sain ihan kamalia "kokomahan kramppeja"/supistuksia, tuntui, että taju lähtee ja huoli keskenmenosta ja pikkuisesta oli valtava. Sain soitettua kipujen välissä ä-polille. Minut yhdistettiin päiv.lääkärille joka totesi kylmästi "jos keskenmeno ei me voida tehdä mitään, ota särkylääke ja mene maate"...

 

Minulla oli ollut viisi päivää 40 asteen kuume ja kurkku oli todella kipeä ja tukkoinen niin ettei ääni kulkenut ja hengittäminenkin alkoi käydä raskaaksi. Poikaystäväni alkoi olla todella huolissaan kun en kyennyt syömään mitään, join tosi vähän, en käynyt vessassa kolmeen päivään ja vain joko nukuin tai valitin lihaskipuja. Ajanvarauksessa kuitenkin sanottiin ettei aikuiselle voi varata aikaa kukaan muu kuin aikuinen itse. No söin rasian kurkkupastilleja ja soitin itse. Hoitaja vain tuumi että hyvinhän tuo ääni kulkee kun kerran pystyn soittamaankin. Poikaystäväni nappasi puhelimen ja sai tapeltua minulle ajan lääkärille. Lääkäri oli vielä surkeampi. Hän ei tutkinut minua ollenkaan vaan käytti koko 15 minuuttisen selitetään miten kuumepäivät lasketaan ja kuinka minulla on oikeasti ollut vain neljä päivää kuumetta. Loppujen lopuksi lähetti kotiin kun kyse on varmaan vain jostain viruksesta ja käski soittaa jos kuume jatkuu yli seitsemän päivää ja kertoi vielä sen päivämäärän jolloin oikeasti saa aikaisintaan soittaa. Seuraavana aamuna jouduin sairaalaan diagnooseina vakava influenssa, kuivuminen, alkava keuhkokuume ja sydänlihastulehdus.

Äitiyspoliklinikan lääkäri suositteli tablettikäynnistystä "vaikka onhan siinä se iso kohdunrepeämisriski". Kaksi aiempaa lääkäriä olivat ehdottomasti kieltäneet käynnistyksen synnytystaustani vuoksi. En osannut reagoida kuin purskahtamalla itkuun.

 

Olin ravannut työterveydessä yli vuoden päivät työpaikkakiusaamisen ja siitä seuranneen uupumisen takia. Vakiolääkäri oli vaihtunut, ja menin uuden lekurin luokse. Kaikki tiedot tapaukseni historiasta on heillä ylhäällä, eli hän kyllä näki että kyseessä on pitkä prosessi ja asiaa on käsitelty mm. yhteispalavereissa jne. Kiusaaminen ilmeni mm. valheellisina sähköposteina (väitettiin etten ollut tehnyt töitä), palavereista "unohtamisineen" ja kaiken laisten resurssien kieltämisenä jne. Hyvin selkeää kiusaamista myös esim. työpsykologin mielestä siis.

Lääkäri aloitti keskustelun "jaa, sulla on jotain sanaharkkaa ollut esimiehen kanssa". Siitä sitten päästiin mm. "no kun sä olet noin nuori niin sulla on vielä mustavalkoinen ajatusmaailma" (olin silloin 32), "kun ikää tulee niin ei enää ota asioita niin vakavasti" ja samaa rataa. Pistin kyllä hanttiin ja kerroin että minusta ei ole vain sanaharkkaa jos järjestelmällisesti on kiusattu vuosia ja niin edelleen, mutta "no voihan sen niinkin ajatella" jälkeen sama vähättely vain jatkui. Loppuajan istuin hiljaa ja tyydyin nyökyttelemään, käynnin jälkeen tein lääkäristä valituksen (ei muutes johtanut mihinkään vaikka asiaan luvattiin palata ) ja ko. lääkärille en mene enää koskaan.

 

Meillä oli neuvolalääkäri kuopuksen kanssa sen vauva-aikoina ja siinä sitten, kun lääkäri kyseli, miten menee, vastasin, että ei muuten mitiä, mutta tarvitaan lopuksi taas sammaslääkeresepti (kundilla oli ennenkin ollut sammasta ja sitkeässä oli nytkin). Lääkäri rupesi siinä sitten puuhamaan reseptiä koneensa kanssa ja tutki kirjaansa. Sitten yhtäkkiä se kääntyi muhun päin ja kysyi: "niin mikä sä sanoitkaan, että se sana oli?" Minä siihen hiukan haavi auki hämilläni, että ai mikä sana. "Niin se sana, mitä sä sanoitkaan, että pojalla on. Mikäs sillä onkaan?" Tokaisin, että sammasko? Sammasta sillä on suussa. Lääkäri totesi, "niin juu, sammas. Sammakseksihan sitä kutsuttiinkin" ja jatkoi kirjansa tutkimista. Kirjoitti meille sitten lääkereseptin sammakseen, mutta pikkasen jäi nyt semmonen olo, että oliko sedällä kaikki inkkarit sinä päivänä kanootissa lainkaan...

 

Mulle reumalekuri sanoi että valehtelen kivut...tulehuskartassa kyllä näkyi tulehdusalueita jne mutta kun se yksi labrakoe näytti minkkaa niin eihän mulla mikään ole...Nuor likka ja en osannu olla ko :O Tajunnu ees valittaa sillon. Kerroin myöhemmin joskus äitille tapauksesta ja se kun kävi samalla lekurilla ni ties että se tyyppi tuijottaa vaan labra arvoja. Toista nii tympeää lekuria tavannu.

 

Ainakin silloin, kun olin raskausmyrkytyksen vuoksi toisesta raskaudesta sairaalassa. Ekassa raskaudessa oli myös rm, ja naistentautien ylilääkäri kysyi, että onko molemmilla sama isä ja myönnettyäni totesi mulle, että sitten se on isännän syy, että myös nyt on rm. Mä olin ihan, että "Ahaa..."

Sitä on kyllä epäilty rm:n syyksi, että miehen geenit naisen elimistössä ovat vierasta ainetta, johon naisen elimistö siis reagoi rm:llä.

Lisäys, tuosta on reilu 14v aikaa.

 

Meillä oli neuvolalääkäri kuopuksen kanssa sen vauva-aikoina ja siinä sitten, kun lääkäri kyseli, miten menee, vastasin, että ei muuten mitiä, mutta tarvitaan lopuksi taas sammaslääkeresepti (kundilla oli ennenkin ollut sammasta ja sitkeässä oli nytkin). Lääkäri rupesi siinä sitten puuhamaan reseptiä koneensa kanssa ja tutki kirjaansa. Sitten yhtäkkiä se kääntyi muhun päin ja kysyi: "niin mikä sä sanoitkaan, että se sana oli?" Minä siihen hiukan haavi auki hämilläni, että ai mikä sana. "Niin se sana, mitä sä sanoitkaan, että pojalla on. Mikäs sillä onkaan?" Tokaisin, että sammasko? Sammasta sillä on suussa. Lääkäri totesi, "niin juu, sammas. Sammakseksihan sitä kutsuttiinkin" ja jatkoi kirjansa tutkimista. Kirjoitti meille sitten lääkereseptin sammakseen, mutta pikkasen jäi nyt semmonen olo, että oliko sedällä kaikki inkkarit sinä päivänä kanootissa lainkaan...

Mikä ihme tuo nyt on, ettei muista jotain sanaa? Ilmeisesti et ole itse koskaan joutunut hakemaan jonkin asian nimeä??

 

Itseassa ihan aiheellinen kysymys lääkäriltä, joillain ihmisillä vaan joka ikinen lentsu menee poskionteloihinkin ja toisia ne eivät vaivaa kertaakaan elämän aikana. Mutta erikoisesti muotoiltu kysymys kieltämättä.

 

Meillä oli neuvolalääkäri kuopuksen kanssa sen vauva-aikoina ja siinä sitten, kun lääkäri kyseli, miten menee, vastasin, että ei muuten mitiä, mutta tarvitaan lopuksi taas sammaslääkeresepti (kundilla oli ennenkin ollut sammasta ja sitkeässä oli nytkin). Lääkäri rupesi siinä sitten puuhamaan reseptiä koneensa kanssa ja tutki kirjaansa. Sitten yhtäkkiä se kääntyi muhun päin ja kysyi: "niin mikä sä sanoitkaan, että se sana oli?" Minä siihen hiukan haavi auki hämilläni, että ai mikä sana. "Niin se sana, mitä sä sanoitkaan, että pojalla on. Mikäs sillä onkaan?" Tokaisin, että sammasko? Sammasta sillä on suussa. Lääkäri totesi, "niin juu, sammas. Sammakseksihan sitä kutsuttiinkin" ja jatkoi kirjansa tutkimista. Kirjoitti meille sitten lääkereseptin sammakseen, mutta pikkasen jäi nyt semmonen olo, että oliko sedällä kaikki inkkarit sinä päivänä kanootissa lainkaan...

Tai yksinkertaisesti lääkärit keskenään käyttävät siitä jotain eri nimeä, esim. xxxx-infektio suun limakalvoilla...

 

Mulle on sattunut pari sellaista "persoonallista" mieslääkäriä. En tiedä onko lääkärillä ihan hyvänä tarkoituksena olla tuttavallinen ja jutella ummet ja lammet, jotta se tilanne ois jotenkin asiakkaalle rennompi, mutta sitten kun se menee tietyn rajan yli ja semmoiseksi "yhden miehen show'ksi", niin musta se ei enää ole mukavaa vaan jotenkin alentavaa.

 

[QUOTE="vieras";28194650]Tai yksinkertaisesti lääkärit keskenään käyttävät siitä jotain eri nimeä, esim. xxxx-infektio suun limakalvoilla...[/QUOTE]

Ei oo kyse tästä. Juttelin meinaan asiasta yhden toisen lääkärin kanssa ja kyllä sana sammas on ihan käytössä (varsinkin neuvolalääkäreillä).

Ja tuolle toiselle ylempänä kommentoineelle: Sitä tilannetta on hankala kuvat pelkin sanoin, mutta kyse ei ollut pelkästään siitä, ettei sana tullut mieleen (ei tullut koko aihe sen paremmin). Siis kertakaikkisen epäluottamusta herättävä tilanne kaiken kaikkiaan. =)

 

[QUOTE="zzzzz";28194623]Mikä ihme tuo nyt on, ettei muista jotain sanaa? Ilmeisesti et ole itse koskaan joutunut hakemaan jonkin asian nimeä??[/QUOTE]

Itse asiassa tuollaisessa tilanteessa, jossa asiasta on just puolin ja toisin keskusteltu, sanaa toistettu, en ole. Jos olisit ollut kärpäsenä katossa, tietäisit, miksi.

 

Tein tästä aloituksenkin silloin kun tapahtui:

Kävin synnytyspelon takia psykologilla ja imetystä koskien käytiin suunnilleen tällainen keskustelu:

P: Imetitkö esikoistasi (1,5 v)?
Ap: Imetän vieläkin.
P: Oho! Vaikka olet raskaana (rv 20)?
Ap: Niin, nykyään sanotaan että raskaana ollessakin saa imettää.
P: Niin, tiedän, ajattelin vain jaksamistasi.
Ap: Jaksan oikein hyvin, se on mukava lepohetki työpäivän jälkeen. Imetän vain kerran päivässä.
P: Aiotko imettää molempia lapsia kun toinen syntyy?
Ap: En ole päättänyt vielä, riippuu siitä kuinka jaksan.
P: Imetys voi aiheuttaa supistelua.
Ap: Ei ole ainakaan vielä lisännyt supistelua.
P: Imetys aiheuttaa jälkisupistuksia.
Ap: Tiedän.
P: Mutta onko se eettisesti oikein imettää molempia?
Ap: !?! Aha?
P: Minusta voisit pikkuhiljaa vähentää imetystä ja lopettaa.
Ap: Teen kyllä kuten parhaaksi katson.
P: Niin tietysti, ajattelin vain että voisit miettiä asiaa.
Ap: Niin, olen miettinyt ja tulen miettimäänkin.

 

No vähän veti sanattomaksi kun 18 vuotiaana menin taas päivystykseen kun oli keuhkoputketulehdus tai keuhkokuume. Lääkäri katsoi mun papereita ja kirjoitti lähetteen saikulle. Sain myös ensimmäistä kertaa lääkkeet joiden avulla tauti ei kestänyt vielä viikkoja...

Mulla oli ollut vauvasta asti 5-10 keuhkoputkentulehdusta tai kuumetta vuoteen.. Eka lääkäri joka vaivautui katsomaan papereita huomatakseen tämän. Eihän se riittänyt jos itse sanoin...
Mulla todettiin astma polilla.

Kun sain lääkityksen, loppui jatkuvat tulehduksetkin.

 

Lapsi oli 6viikon lääkärin tarkastuksessa. Lääkärinä nuori kandi joka ei osannut käyttää edes sitä tutkimuslavettia(sänkyä). Tutki lasta ja ain välil vilkas koneelta et mitäs sitten piti tehdä. Ei oikein herättänyt luottamusta ammattitaitoon. Myös kysymykset oli mielenkiintoisia:
Lääkäri: niin, teille ei tule juoksevaa vettä?
minä: juu, ei tule. meillä on kaivo pihassa.
Lääkäri: onko teillä kuitenkin sähkö.
Minä: on.
Mietin vain et mistä häntiesi ettei meille tule vettä, ja miten se liittyi lapsen lääkärintarkastukseen.

 

olen

 

Varmaan pahin hämmentyminen oli erään pienen kunnan terveyskeskuksessa. Minua oli oksettanut ilman syytä kauan, pari kuukautta, ja olin oksennellut aika paljon. Varasin siis ajan lääkärille, että saisin jotain apua tilanteeseen. Lääkäri oli vanha tuttu, ollut varmaan iät ja ajat töissä tk:ssa ja kun kerroin mun ongelmani, se alkoi kysellä ensin mun painostani. "Oletko tyytyväinen painoosi?" Vastasin kieltävästi, koska kyllähän mulla oli muutama ylimääräinen kilo.

Lääkärin huippumahtava diagnoosi kuului näin: "Kärsit eräänlaisesta bulimismista. Se on ikään kuin tiedostamatonta bulimiaa. Ota tästä pahoinvointilääkettä."

Lähdin vastaanotolta hyvin hämmentyneenä ja hiljaisena pois. Hain apteekista pahoinvointilääkkeet ja söin niitä, mutta ei niistä ollut mitään apua. 9 kuukautta myöhemmin pääsin monen lääkärikäynnin jälkeen laktoosialtistustestiin ja mulla todettiin todella paha laktoosi-intoleranssi. Se siitä bulimismista.

 

[QUOTE="vieras";28194635]Itseassa ihan aiheellinen kysymys lääkäriltä, joillain ihmisillä vaan joka ikinen lentsu menee poskionteloihinkin ja toisia ne eivät vaivaa kertaakaan elämän aikana. Mutta erikoisesti muotoiltu kysymys kieltämättä. [/QUOTE]

en minä itse kysymystä ihmetellytkään epäilin näet itsekkin tulehdusta poskionteloissa

 

Olin gynellä tutkittavana endometrioosipatin takia, lekuri tutki, ja sen jälkeen alkoi selittämään, ettei sille nyt mitään tehdä ja ja jos alkaa vaivaamaan niin sitten uudestaan yhteys lääkäriin, selittää ja selittää, toinen jalka niillä rappusilla siinä pöydän päässä, nojaa polveensa. Onneks ei sentään mun, sillä mä olin yhä lokarit levällään siinä pöydällä...

 

Ihan tiedoksi vaan että joskus kun verenpainetta mitataan on hyvä ottaa kiristävät housut pois ensin etteivät ne vaikuta mittaustulokseen

 

Lääkäri oli sitä mieltä että mulle on sterilisaatio täysin turha koska hormonaalinen ehkäisy sopii, hänen mielestään sterilisaatio tehdään vain jos mikään muu ehkäisy ei sovi. Hetkisen kuluttua älysin kyllä tokaista että minä kun luulin että sterilisaatio tehdään siksi kun ei haluta lisää lapsia.