Oletteko vanhempienne luona kuin kotonanne?

Minä kysyn aina lupaa jos menen jääkaapille tai haluan syödä jotain.

 

En ole. Äidin luona melko lähellä sitä kyllä. En ole koskaan asunut siinä talossa, joten se ei ole lapsuudenkotini tai muutenkaan ollut kotini, se voi vaikuttaa.

 

Äiteen luona olen, isän luona en ihan mutta melkein.

 

Olen. He myös olettavat sitä, alkaisivat kummastella jos kysyisin lupaa mennä jääkaapille jne. Aina hokevat että meet vaan kaapille hakemaan jtoain jos nälkä tulee jne.
Meillä on tuollainen tyyli

 

Tunnen olevani kuin kotona, esim voin käydä vaikkei kukaan olisi kotonakaan. Jääkaapilla en kyllä käy kysymättä.

 

Olen lapsuudenkodissani. Huoneenikin on vielä teinimäisesti sisustettu xD

 

No kotona mä yleensä ensimmäisenä otan peruukin pois päästä ja riisuudun mahdollisimman alasti, joten pakko vastata että en

Mutta muuten kyllä äitin luona on aina rento tunnelma. Vettä otan "ilman lupaa" jääkaapista, mutta kyllä mä syömiseen pyydän aina luvan Se vaan on kohteliasta.

 

Juu olen, asutaan siellä kuitenkin kesät ja muut lomat

 

Olen. Ei oo ikinä tullu edes mieleen että pitäisi kysyä lupa jääkaapilla käymiseen. Siis isän luona, äitin luona en käy.

 

Äidin luona aika lailla kyllä ja niin äiti olettaakin. Mulla on sinne omat avaimetkin. Isällä käyn tosi harvoin ja nykyään tuntuu että se on lähinnä isän uuden vaimon koti jossa käyttäydytään todellakin kuten hienossa kyläpaikassa.

 

Varmaan asiaan kyllä vaikuttaa se, että asuvatko vanhemmat "lapsuuden" kodissa vai uudessa kodissa. Musta tuntuu, että äidin koti on sen ja hänen miehensä ja minä olen vieras joka on kylässä.

 

Olen kyllä, johan se alkais ihmetellä jos kyselisin lupaa vaikkapa voileivän tekoon

 

Olen, mutta voin löhöillä siellä enemmän kuin omassa kotonani, koska en ole vastuussa huushollista.

Asuin elämästäni 16 vuotta siinä talossa, joten se on minulle Koti.

 

Olen kuin kotonani. Vietetään siellä kaikki kesä-ja talvilomat lasten kanssa, asuu kauempana. Omat avaimet on ja se on ollut nuoruudenkotini monet vuodet. Isäni uudessa kodissa en ole käynyt, vaikka on lähempänä. Sitä en ole ikinä pitänyt kotinani koska hänen vaimonsa on ihminen, jota en voi sietää ja se vaikuttaa siellä käymiseenkin.

 

Olen. Ihmettelisivät jos alkaisin kyselemään esim. jääkaapille menoa. Omat avaimetkin on sinne.

 

Oon. Avaimia ei oo. Mut aina saa mennä kun haluaa ja kotona ne ovat pitkälti.

 

Olen. Johan ne pitäisi minua hölmönä jos alkaisin kyselemään syömälupia. Samoin kun sisareni tulevat meillä käymään niin tietävät että siitä vaan ruokakaapille jos jotain mieli tekee.

 

En.
Hermostun siellä.

 

En ole kuin kotonani. Enkä edes kysyisi lupaa mennä jääkaapille, koska en kysy sitä muissakaan kyläpaikoissa. En siis käytä jääkaappia kuin omassa kodissani.

Lisään vielä, että kyllä siellä ruokaa saa, jos on ruoka-aika, mutta äitini kattaa silloin pöydän ja laittaa ruuan tarjolle. Samoin toimitaan meidän kotona. Ruoka-aikana laitan ruuan tarjolle kaikille niille, jotka meillä silloin sattuu olemaan.

 

Olen ja en ole.
Avaimet mulla on, mutta en mee kylään ilman, että soitan ensin. Voin ottaa jääkaapista mitä vaan, mutta kysyn ensin. Pskalla en käy, jos ei ole pakko.

Eli en kai sitten ole niin kovin kotonani, vaikka olenkin mielestäni

 

Joo ja ei. On omat avaimet sinne,en kysy lupia syömiseen tai juomiseen (tai syötävän/juotavan antamiseen lapsille). Tosin,yleensä en juurikaan "napsi" esim jääkaapista mitään ruoka-aikoijen ulkopuolella ja kun ajat on kaikilla tiedossa,niin..
Siinä mielessä en ole kuin kotonani,että en esim tiedä niin hyvin missä tavarat ovat (vanhempani ovat juuri muuttaneet,olen käynyt heillä muuton jälkeen vasta kerran),ja yleensä kun menen lasten kanssa vanhemmilleni,he ottavat vastuun lapsista. Saan siis esim maata sohvalla lukemassa lehteä,toisin kuin omassa kotona jossa olen itse vastuussa lapsista ja siis leikin,ruokin jne..

 

En mää ihan oo, mut rennosti kuitenkin.
Se ei oo mun lapsuudenkoti eli se varmaan vaikuttaa.

 

Olen, se on mun lapsuudenkoti jonne mulla on avaimet edelleen ja siellä on yksi huone mulle+miehelleni ja toinen meidän lapsille.

 

Olen kuin kotonani siellä, onhan se ollut munkin koti joskus. Katsoisivat minua varmaan kuin halpaa makkaraa, jos alkaisin kyselemään lupaa mennä kaapille.

 

Meillä ollaan kotona. Jos äiti tulee meille on kuin kotonaan ja sama toisin päin. Sama asia tytölläni.