Onko kenenkään lapsilla ollut noita mansikkaluomia?

Meidän typykällä otsassa tuollainen puoli senttiä x puoli senttiä kohollaan oleva mansikkaluomi... Kyselisin vaan, että kuinka isoiksi on teillä kasvaneet, ja kuinka vanhana alkaneet pienentyä ja koska hävinnyt kokonaan?
 
Mamma
Meidän tytölle tuli rintaan parin viikon ikäisenä ja kavo lopulta johonkin 3x3cm ja alkoi sitten haalenemaan. Nyt ikää 2½ vuotta ja jonkin verran näkyy, mutta ei kaukaa katsottuna. Kai se joskus siitä lähtee lopullisestikin.
 
Meidän esikoisella joka toukokuussa täyttää 8 on kyljessä enää aavistus mansikkaluomesta, joka oli aikalailla samankokoinen kuin teillä. En kyllä muista koska alkoi haalistumaan. Nuorimmalla taas oli silmäluomessa sellainen hieman nuppineulanpäätä vähän isompi, ja nyt kohta kolmen vanhana se on jo hävinnyt kokonaan.
 
Meillä on tytöllä, ikää nyt reilu 5v. 3 sillä kaikkiiaan on, yksi päässä, hiusten alla, oli suurimmillaan ehkä 20c kolikon kokonen, kyljessä on yksi pieni, nuppineulan pään kokonen, ja jalassa sääressä on reilu 2? kolikon kokonen. Toi jalan on suurin, ja myös eniten koholla, ja näkyy myös häviävän hitaiten. Nyt siitä näkyy enää rajat luomesta, sisus on normaalin ihon väristä, mut pahimmillaan oli ihan kirkuvan punanen, ja reilusti koholla. Eikä näköjään häviä 3 ikävuoteen mennessä, vaikka kovasti neuvolasta vakuuttivat niin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Laura08098:
Meidän esikoisella joka toukokuussa täyttää 8 on kyljessä enää aavistus mansikkaluomesta, joka oli aikalailla samankokoinen kuin teillä. En kyllä muista koska alkoi haalistumaan. Nuorimmalla taas oli silmäluomessa sellainen hieman nuppineulanpäätä vähän isompi, ja nyt kohta kolmen vanhana se on jo hävinnyt kokonaan.
Meidän vauvallakin on huulessa nuppineulanpään kokoinen toinen, mutta se ei oo kyllä lainkaan kasvanut isommaksi. Tuo otsassa oleva vaan siis kasvaa, mietin vaan, että kuinkahan isoksi se voi tulla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Meillä on tytöllä, ikää nyt reilu 5v. 3 sillä kaikkiiaan on, yksi päässä, hiusten alla, oli suurimmillaan ehkä 20c kolikon kokonen, kyljessä on yksi pieni, nuppineulan pään kokonen, ja jalassa sääressä on reilu 2? kolikon kokonen. Toi jalan on suurin, ja myös eniten koholla, ja näkyy myös häviävän hitaiten. Nyt siitä näkyy enää rajat luomesta, sisus on normaalin ihon väristä, mut pahimmillaan oli ihan kirkuvan punanen, ja reilusti koholla. Eikä näköjään häviä 3 ikävuoteen mennessä, vaikka kovasti neuvolasta vakuuttivat niin.
Mulle taas sanottiin lääkärissä, että häviää ennen kouluikää... Että taas näköjään on erilaisia "tietoja" jaossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiskirätti:

Joo, tuntuu olevan.
 
meidän 5v tytöllä oli ohimossa sellainen 2euronkolikon kokoinen mansikkaluomi,oli ison näköinen pikkusessa päässä,lähti häviämään yhden vuoden ikäsenä ja katos kokonaan kun oli 2,5v lääkärit varotteli että jos kolahtaa johonkin tulee paljon verta ja pitää jotenkin polttaa,mutta silloin se katoaa..
 
hipsu
Meidän tytöllä on poskessa, isoimmillaan halkaisija reilu pari senttiä. Olisko ollut vajaan kolmen kun alkoi hieman vaalenemaan ja reunoilta painumaan (ihan aavistuksen siitä vain koholla). Nyt tyttö on viisi ja edelleen kyllä helposti erottaa, vaikkei enää niin tumma eikä koholla olekaan. Häviämistä edelleen odotellessa.
 
Yhteistyössä