Onko normaalia 8v. käytöstä?

Tyttö 8v. on äänessä koko ajan. Jatkuvasti kyselee ja kommentoi ja jos en vastaa niin alkaa ikävästi nälvimään. Kyselee ihan "tyhmiäkin" ihan tahallaan, koska tietää minun siitä ärsyyntyvän.

On myös erittäin itsepintainen. Jos ei jotain asiaa saa niin kärttää ja kärttää.... Ei usko millään, että asia ei onnistu tai ei saa jotain.

Saa myös itkukohtauksia ja huutaa joskus jopa öisin.

On motorisesti levoton ja välillä ei osaa keskittyä siihen mihin pitäisi. Jos on syömässä niin saattaa välillä mennä vilkaisemaan telkkaria tai jos pitäisi pukeutua koulua varten niin syventyy leikkimään pikkusisaren kanssa ja vastaavaa....

Osaa olla ihanakin ja hellyttävä, mutta myös rasittavan ärsyttävä! Koulussa menee hyvin ja läksyt tekee omatoimisesti, mutta joissakin asioissa pitää patistaa koko ajan.

Kuulostaako tavalliselta 8v. vai onko syytä huoleen?

 

Kaipaisi selkeämpiä rajoja.

 

Meijän 8v. tyttö on äärirauhallinen tuohon verrattuna.

 

Rajat on. Mutta jatkuvasti uhmaa niitäkin vastaan. On tosi kovapäinen. Hänellä on pikkusisko 5v. ja isoveli 13v. Ovat ihan erilaisia ja samat säännöt koko perheellä. Tämä keskimmäinen on jotenkin "kova". Ihan kuin olisi jo teini-iässä =/

 

Osa sopii mun 8 v tyttäreeni. Äänessä tuo on paljon, on ollut aina, mutta osaa olla hiljaakin kun on sen aika. Ja joissain asioissa pitää kyllä patistaa: "joo, ihan kohta" kuuluu erittäin usein.

Mitään itkukohtauksia tyttö ei kyllä saa, ei ole univaikeuksia, ei nälvi mulle (ei uskaltaisi :kieh: ), uskoo että kun sanon ei niin se on ei (pienestä asti on tottunut tuohon).

Pääasiassa on ihana, mutta on välillä myös rasittava. Rasittavuus kuulunee ikään, se on käynyt ilmi muiden samanikäisten tyttöjen vanhempien kanssa keskustellessa

 

Tämän aamun esimerkki: tein kaurapuuroa, koska tyttö edelleen tykkää puuroista. Sitten kiljui, että haluaa mannapuuroa! Katselee samalla lastenohjelmia ja sitten kun oli suostuvainen puuron syöntiin alkoikin "lempiohjelma" telkkarista eikä ehtis mukamas syömään. Nyt itkee ja raivoaa sitä. Pikkusisko pistelee tuolla puuroa poskeensa eikä valita. Näitä tällaisia tilanteita on paljon päivän mittaan ja olen jo tosi väsynyt tämän uhmakkaan käytökseen.

 

Meillä kohta 8v poika eikä kyllä kuulosta yhtään samalta. Välillä kyllä uhmaa ja huutaa, mutta aika rauhallinen tapaus.

 

Minusta vielä tuntuu, että tyttö tahallaan ilkeilee juuri minulle, ei isälle. Mutta se, että selvä asia ei mene perille ei sitten millään, on kyllä äärimmäisen rasittavaa. Ja kyse ei ole siitä, että antaisin periksi. En anna, olen aika tiukka. Hellyyttä lapsi saa ja hakeekin monta kertaa päivässä. Mutta mistä tuo ilkeily ja asioiden ja ihmisten vähättely johtuu?

 

[QUOTE="aapee";27199310]Tämän aamun esimerkki: tein kaurapuuroa, koska tyttö edelleen tykkää puuroista. Sitten kiljui, että haluaa mannapuuroa! Katselee samalla lastenohjelmia ja sitten kun oli suostuvainen puuron syöntiin alkoikin "lempiohjelma" telkkarista eikä ehtis mukamas syömään. Nyt itkee ja raivoaa sitä. Pikkusisko pistelee tuolla puuroa poskeensa eikä valita. Näitä tällaisia tilanteita on paljon päivän mittaan ja olen jo tosi väsynyt tämän uhmakkaan käytökseen.[/QUOTE]

Tv kiinni ruokailun ajaksi. Tuskin poistaa ongelmia mutta ainakin helpommin keskittyy syömiseen.

 

Minusta vielä tuntuu, että tyttö tahallaan ilkeilee juuri minulle, ei isälle. Mutta se, että selvä asia ei mene perille ei sitten millään, on kyllä äärimmäisen rasittavaa. Ja kyse ei ole siitä, että antaisin periksi. En anna, olen aika tiukka. Hellyyttä lapsi saa ja hakeekin monta kertaa päivässä. Mutta mistä tuo ilkeily ja asioiden ja ihmisten vähättely johtuu?

eikös tuohon ikähaarukkaan menee juuri se pikkumurrosikä? Olisiko se päällä?

Olet varmasti hyvä äiti, mutta suosittelen silti hieman kiristämään otetta. Esim. itse olisin napsauttanut television kiinni ja sanonut, että jatkossa sitä ei aamuisin tarvitse katsoa, jos ruoka ei maistu.

 

Minusta vielä tuntuu, että tyttö tahallaan ilkeilee juuri minulle, ei isälle. Mutta se, että selvä asia ei mene perille ei sitten millään, on kyllä äärimmäisen rasittavaa. Ja kyse ei ole siitä, että antaisin periksi. En anna, olen aika tiukka. Hellyyttä lapsi saa ja hakeekin monta kertaa päivässä. Mutta mistä tuo ilkeily ja asioiden ja ihmisten vähättely johtuu?

Niin ja läheisin saa aina sen suurimman likasangon niskaansa. Klassinen äidin dilemma

 

Meinaa voimat mennä. Tänäänkin taas ollut tosi rasittava. Miten minä jaksan koko pitkän joululoman???!! Illalla harmittaa, kun koko päivä mennyt riidellessä. Tyttö kiukkuaa ja mankuu ja vääntää ja on ärsyttävä ja minä... minä huudan! Ei vaan pysty vain rauhassa kuuntelemaan, kun toinen marisee ja on tyytymätön ja kiittämättömän oloinen. Koulussa menee todella hyvin. On täysin "kympin" oppilas ja käyttäytyy hyvin. Mikä minussa on vikana, kun minun lähelläni tytöstä tulee riiviö???!! Mustasukkaisuutta voi osin olla pikkusisarusta 3v. kohtaan, mutta ei sitä yksin syyksi voi sanoa...

 

Meillä tyttö kohta 9v. ja samanlaiselta kuulostaa. Tosin käyttäytyy noin pääasiassa vain isälleen. Eli kun isä on vapaalla niin kiukuttelee, haastaa riitaa, nälvii, nimittelee, marisee säännöistä, kitisee, usein jatkaa riitelyä/nimittelyä unissaan.

Minun kanssani ei tapahdu tuollaista juurikaan. Minulta heilahtaa samantien pelikieltoa, telkkari/musiikkikieltoa, karkkipäivän/viikkorahan menetystä tms. minkä katson aiheelliseksi ja opettavaiseksi seuraamukseksi.
Isä pahoittaa mielensä kun ovat eri mieltä ja tyttö nälvii, isä antaa myös helposti periksi kun tyttö kiukuttelee ja polkee jalkaa. Minun kanssani sama ei onnistu. Elämme hyvinkin tasaista arkea mutta silloin kun isä on vapaalla niin alituiseen joku tilanne päällä.

Ehkä johtuu iästä, ehkä siitä että isä on paljon pois kotoa. Minä olen pienestä asti asettanut ne perussännöt ja rajat. Kuitenkin puuhataan paljon yhdessä, jutellaan, pohditaan jotain isompia juttuja tai tutkitaan kirjoista historiajuttuja tms. Isänsä kanssa ovat toisaalta samanlaisia, toisaalta erilaisia kuin yö ja päivä.

Meilläkin on tyttö kympin oppilas, ainoastaan mielipiteiden ilmaisussa toivottiin enemmän rohkeutta. No, kotona se voisi olla jopa hieman hillitympää Jotain kivaa kun isi keksii yhteiseksi puuhaksi (molemmat tykkäävät askarrella/näperrellä kaikkea kivaa) niin jossain vaiheessa tytön mielestä isi on ihan tyhmä ja isi tekee huonosti ja kaikki on aivan surkeaa. Tulee sellainen olo että on kiittämätön.

Samoja juttuja pohditaan meilläkin. Onko teillä tyttö millainen toista vanhempaa kohtaan?

 

Mitä teet kun se alkaa ikävästi nälvimään?

Jos koulussa menee hyvin ja tekee läksytkin omatoimisesti, tuskin on kyse mistään muusta kuin että et ole vaan laittanut sille rajoja. Toi puuroesimerkki kertoo siitä. Minä olisin sanonut, että nyt annan varoituksen ja se on ensimmäinen ja myös viimeinen ja se kuluu näin: Rääkyminen puurosta loppuu nyt, tähän. Joko syöt sen tai et, mutta jos jatkat yhtään vien sut huoneeseesi ja pysyt siellä puoli tuntia, tai jos kiljut siellä niin puoli tuntia siitä kun kiljunta loppuu. Valitse.
Jos rääkyminen ei loppuisi, veisin sen sinne ja tekisin just noin.

Tota ei saa toteuttaa suuttumuksen vallassa, vaan nimenomaan päättäväisesti ja johdonmukaisesti.
Sitten kun lapsen hakee sieltä, kysyy että joko rauhoituit ja haluatko tulla pois. Sitten selität sille vielä uudelleen, että huonosta käytöksestä joutuu omaan huoneeseen, eikä muittenkaani tarvitse sietää sellaista.
Sitten halaat häntä, kun hän ymmärsi ja saa tulla pois.
Nämä on Supernannyn hyviä oppeja.

Vähän muunneltuina käytän näitä 14-vuotiaaseen raivopää- teiniinkin ja toimivat. Teinille vaan sanotaan että mene huoneeseesi, mutta palautus pitää hoitaa noin että lapsen kanssa puhutaan. Ettei lapselle jää kuvitelmaa siitä, että hän on paha, hän on jotenkin ilkeä.
Teini nyt saattaa ilmoittaa että en tule nyt ja laita ovi kiinni, mutta rauhoittuu kuitenkin ja tulee yleensä
huoneestaan vähän ajan kuluttua.

 

Meillä tyttö kohta 9v. ja samanlaiselta kuulostaa. Tosin käyttäytyy noin pääasiassa vain isälleen. Eli kun isä on vapaalla niin kiukuttelee, haastaa riitaa, nälvii, nimittelee, marisee säännöistä, kitisee, usein jatkaa riitelyä/nimittelyä unissaan.

Minun kanssani ei tapahdu tuollaista juurikaan. Minulta heilahtaa samantien pelikieltoa, telkkari/musiikkikieltoa, karkkipäivän/viikkorahan menetystä tms. minkä katson aiheelliseksi ja opettavaiseksi seuraamukseksi.
Isä pahoittaa mielensä kun ovat eri mieltä ja tyttö nälvii, isä antaa myös helposti periksi kun tyttö kiukuttelee ja polkee jalkaa. Minun kanssani sama ei onnistu. Elämme hyvinkin tasaista arkea mutta silloin kun isä on vapaalla niin alituiseen joku tilanne päällä.

Ehkä johtuu iästä, ehkä siitä että isä on paljon pois kotoa. Minä olen pienestä asti asettanut ne perussännöt ja rajat. Kuitenkin puuhataan paljon yhdessä, jutellaan, pohditaan jotain isompia juttuja tai tutkitaan kirjoista historiajuttuja tms. Isänsä kanssa ovat toisaalta samanlaisia, toisaalta erilaisia kuin yö ja päivä.

Meilläkin on tyttö kympin oppilas, ainoastaan mielipiteiden ilmaisussa toivottiin enemmän rohkeutta. No, kotona se voisi olla jopa hieman hillitympää Jotain kivaa kun isi keksii yhteiseksi puuhaksi (molemmat tykkäävät askarrella/näperrellä kaikkea kivaa) niin jossain vaiheessa tytön mielestä isi on ihan tyhmä ja isi tekee huonosti ja kaikki on aivan surkeaa. Tulee sellainen olo että on kiittämätön.

Samoja juttuja pohditaan meilläkin. Onko teillä tyttö millainen toista vanhempaa kohtaan?

Kyllä osaa olla samanlainen isälleenkin, mutta harvemmin. Isä antaa vielä helpommin periksi kuin minä. Nyt olen kieltänyt lähes kokonaan tietokoneella pelaamisen, mutta miten käy kun tulen kotiin: tyttö istuu koneella, kun isä on antanut luvan! Isä on vähemmän kotona ja minä siis koko ajan. En kyllä ymmärrä ja välillä olen ihan oikeasti itku kurkussa niin koville tuo ottaa. Ollut aina temperamenttinen ja älykäskin eli tietää mitä sanoo ja tekee ja osaa senkin tehdä taitavan ovelasti. Sitten minulla loppuu mielenkiinto edes järjestää mitään kivaa tytölle. Noidankehä on valmis.