onko normaalia..

onko kellään uusperheellisellä sellaista että ei vaan pidä siitä että puolisolla on edellisestä suhteesta lapsia ja silti ollaan yhdessä. millä tavalla tälläinen näkyy vai näkyykö????

 

Uskoisin että kaikilla jossain vaiheessa on olo, että helpompaa olisi jos olisi vain yhteisiä lapsia. Sehän on totuus! Mutta jos todella on valmis elämään uusperheessä, niin kyllä ne ajatukset siitä katoavat! Tilanteeseen tottuu ja toisen lapset tulevat tietyllä tavalla "omiksi", vaikkeivät välttämättä koskaan samalla tavalla kuin omat lapset, mutta perheen jäseniksi kuitenkin. Niin ainakin minulle kävi, vaikka välillä oli ja on edelleenkin vaikeita hetkiä.

Huomaan usein että toisen lapset ärsyttävät helpommin kuin oma jne. Helpottaa kun katsoo lasta ja ajattelee itsekseen , että tämä on täysin samanlainen kuin muutkin lapset eikä ansaitse millään tavalla tulla kohdelluksi eritavoin.

Ja tietenkin joskus oli sellaisia tavallaan kateellisia tai mustasukkaisia ajatuksia siitä, kuinka omalla miehellä on ollut perhe jonkun toisen kanssa. Mutta se on asia jonka tietää jo kun toisen tapaa. Ja jos ei sitä pysty hyväksymään (ajan kanssa), niin on parempi etsiä mies jolla ei ole menneisyyden taakkaa/hedelmiä. :heart:

 

\

Uskoisin että kaikilla jossain vaiheessa on olo, että helpompaa olisi jos olisi vain yhteisiä lapsia. Sehän on totuus! Mutta jos todella on valmis elämään uusperheessä, niin kyllä ne ajatukset siitä katoavat! Tilanteeseen tottuu ja toisen lapset tulevat tietyllä tavalla "omiksi", vaikkeivät välttämättä koskaan samalla tavalla kuin omat lapset, mutta perheen jäseniksi kuitenkin. Niin ainakin minulle kävi, vaikka välillä oli ja on edelleenkin vaikeita hetkiä.

Huomaan usein että toisen lapset ärsyttävät helpommin kuin oma jne. Helpottaa kun katsoo lasta ja ajattelee itsekseen , että tämä on täysin samanlainen kuin muutkin lapset eikä ansaitse millään tavalla tulla kohdelluksi eritavoin.

Ja tietenkin joskus oli sellaisia tavallaan kateellisia tai mustasukkaisia ajatuksia siitä, kuinka omalla miehellä on ollut perhe jonkun toisen kanssa. Mutta se on asia jonka tietää jo kun toisen tapaa. Ja jos ei sitä pysty hyväksymään (ajan kanssa), niin on parempi etsiä mies jolla ei ole menneisyyden taakkaa/hedelmiä. :heart:

Puhut asiaa. Minulle oli aluksi hyvin vaikeaa hyväksyä ajatusta mieheni entisestä perheestä mutta ajan kuluessa tulin minäkin järkiini.
Mieheni lapsella on täysi oikeus isäänsä erosta huolimatta ja poika on tosi mukava ja hyvinkasvatettu kun olen hänet oppinut tuntemaan.

 

No minulla se meni niin päin, että ensin tuntui ihan mukavalta ajatus, että miehellä on lapsia. Lapsirakas olen aina ollut. Sitten tapahtui kaikenlaista (lähinnä exän taholta kiusantekoa) ja aloin inhota sitä tosiasiaa, että mielellä nuo lapset on. Ilman lapsia suurin osa kiusanteosta ei olisi ollut mahdollista ja numerot olisi voinut laittaa salaisiksi ym. Eli en todellakaan pidä siitä, että miehellä on lapsia. Se pilasi tietyllä tavalla elämäni. Eivät lapset itse, vaan se, että ovat olemassa.

 

\

Uskoisin että kaikilla jossain vaiheessa on olo, että helpompaa olisi jos olisi vain yhteisiä lapsia. Sehän on totuus! Mutta jos todella on valmis elämään uusperheessä, niin kyllä ne ajatukset siitä katoavat! Tilanteeseen tottuu ja toisen lapset tulevat tietyllä tavalla "omiksi", vaikkeivät välttämättä koskaan samalla tavalla kuin omat lapset, mutta perheen jäseniksi kuitenkin. Niin ainakin minulle kävi, vaikka välillä oli ja on edelleenkin vaikeita hetkiä.

Huomaan usein että toisen lapset ärsyttävät helpommin kuin oma jne. Helpottaa kun katsoo lasta ja ajattelee itsekseen , että tämä on täysin samanlainen kuin muutkin lapset eikä ansaitse millään tavalla tulla kohdelluksi eritavoin.

Ja tietenkin joskus oli sellaisia tavallaan kateellisia tai mustasukkaisia ajatuksia siitä, kuinka omalla miehellä on ollut perhe jonkun toisen kanssa. Mutta se on asia jonka tietää jo kun toisen tapaa. Ja jos ei sitä pysty hyväksymään (ajan kanssa), niin on parempi etsiä mies jolla ei ole menneisyyden taakkaa/hedelmiä. :heart:

Todellakin näin on ja asiaa kirjoitat ! Uusperhekuvio on sen verran vaikea juttu (ja iso juttu, kun lapsia mukana), että mutkia tulee matkaan varmasti. Monesti tosiaankin se on niin, että alussa on tosi kiva olla yhtäkkiä ihan oikea perhe (jos vaikka elänyt sinkkuna). Tulee ehkä käyttäytymisestäkin sellaista ylikorostunutta "äitimäisyyttä". Ei osata olla aitoja (tosin kukapa vieraiden ihmisten kanssa aluksi aito onkaan) ja näyttää myös niitä tunteita.

 

Minä en pidä siitä että puolisolla on edellisestä liitosta lapsia. Lapset ovat kyllä mukavia eikä niistä ole pahaa sanottavaa mutta en silti pidä siitä että polisoni on niitä exänsä kanssa tehnyt. Mutta lapsille en koskaan näytä sitä.
Ja mua vähän semmonen ihmetyttää kun aina sanotaan että ajan kans se helpottuu ja lapset ottaa ikään kuin omikseen, niin miten sekään on mahdollista jos lapset käyn noin 10 kertaa vuodessa ja vain pe-su (ei koskaan pitempään) koska äiti ei useammin päästä. Niin että jos ja kun ne vain silloin tällöin vierailevat kodissamme niin miten niihin koskaan oppii suhtautumaan perheenjäseninä????

 

mun miehel 10.v tytär.suoraan sanottuna en välitä hänestä ollenkaan..kamala sanoa mutta totta.ollaan oltu 8v yhdes ja ensi kyl olin tytön kasn,leikin jne.mut näin vaan on käyny vuiósien aikana,taustoja en jaksa kummemmin selittää mut miehen ex esim sanoi joskus ettei tytön asiat kuulu mul lainkaan ym.päätin etten sekaannu.ja nyt meil 2 yht.lasta 6.v ja 5.v.mieheni tapaa tytärtään ja lapset tekemisis keskenää.mut mä mieluusti vieläkin toivoisin ettei miehel olis tätä lasta koska ei vaa kiinnosta.tien että kuulostaa pahalta mut oon oppinu elään tavallaan niinku tyttöä ei oliskaa...

 

\

Ja mua vähän semmonen ihmetyttää kun aina sanotaan että ajan kans se helpottuu ja lapset ottaa ikään kuin omikseen, niin miten sekään on mahdollista jos lapset käyn noin 10 kertaa vuodessa ja vain pe-su (ei koskaan pitempään) koska äiti ei useammin päästä. Niin että jos ja kun ne vain silloin tällöin vierailevat kodissamme niin miten niihin koskaan oppii suhtautumaan perheenjäseninä????

Musta miehen lapset ihan ok ja menettelee tällä hetkellä, joskus aikoja kun ei haluaisi tietääkään koko miehestä, lapsista ja entisestä elämästä mitään... JA toisinaan on oikein ihanaa koko porukalla.

Meillä aikanaan lapset olivat lähes puolet ajasta. Musta silloin oli paljon helpompi suhtautua ja olla aidosti mukana lasten elämässä ja pysyä kärryillä heidän touhuistaan. Siltä ajalta kuitenkin lasten lähi aiheutti niin paljon pahaa, että ei voi sille mitään, että sekin vaikuttaa minussa tietynlaisena varautuneisuutena.
Nyt kun lapset ovat hädin tuskin sen joka toisen viikonlopun meillä, menee kaikkien aika totutellessa ja aika pihalla on kaikesta lapsiin liittyvästä - väliaikoina tieto ei juurikaan kulje. Selvästi on etäännytty toisistamme tänä aikana. Harmi, koska silloin on mun mielestä aika hakusessa ne hyvätkin hetket, joina tuntuu kuuluvansa kaikki samaan porukkaan. Mutta näin sitä sitten vain mennään - eipä muu auta. Yritetään pärjätä parhaalla mahdollisella tavalla.
Jaksamisia kaikille!

 

\

Uskoisin että kaikilla jossain vaiheessa on olo, että helpompaa olisi jos olisi vain yhteisiä lapsia. Sehän on totuus!

En pidä siitä että miehelläni on lapsia äxän kanssa , mutta olen oppinut elämään asian kanssa.Takana on jo 10 vuotta ja meillä on yhteisiä lapsia.Välillä asiat sujuu välillä taas ei.Nyt on selvästi ei sujuu kausi.Lapset ovat murkkuiässä ja osaavat olla todella julmia ja ilkeitä..Ei le mitään rajaa mitä ne voi suustaan päästää..Tällä hetkellä ei yhtään jaksaisi heitä...

]

 

\

onko kellään uusperheellisellä sellaista että ei vaan pidä siitä että puolisolla on edellisestä suhteesta lapsia ja silti ollaan yhdessä. millä tavalla tälläinen näkyy vai näkyykö????

KYLLÄ VAIN!
Normaalisti perheet voivat suunnitella elämäänsä tai tehdä jotain extempore. Että nyt mennään tai tuolloin tehdään.
meillä katsotaan aina kalenteria, onko tapaamisviikonloppu, tuleeko lapset. Sitten menot ja tekemiset karsiutuu. Normaali perhe, suurikin, menee, käy. Mutta me emme tapaamisviikonloppuina ole ns. normaali perhe, koska etälapset eivät ole "meidän tavoilla" vaan elävät melko erilaista elämää siellä äidillään. Sitten näissä tilanteissa tapahtuu kaikkea pientä mikä ärsyttää minuan suunnattomasto, koska ne jäävät minun vastuulle, mies ei näe eikä kuule eikä huomaa. En ymmärrä, miksi hän ei tiedä, että hänen lapsensa pitää opastaa ja valistaa jokaiseen uuteen paikkaan, joka kerta erikseen.. samoin kuin aina kun tulevat, ne meidän säännöt ja tavat, että ne on edelleenkin samat kuin edellisellä ja sitä edellisellä tapaamisella.

eihän se minun tehtävä ole, eivät he minun lapsia ole. En minä ole heille opettanut tai jättänyt opastamatta jotain perusjuttuja.

Mies ei suostu vähentämään tapaamisia. Jos on joku juttu, että pitäisi siirtää, perua, vaihtaa, hän siirtää lapset isovanhemmilla.Mies ja isovanhemmat ovat ihan rähmällään exän edessä, eivät uskalla sanoa omaa mielipidettä, tai sanoa vastaan, olla eri mieltä napakasti.

 

Minä en haluaisi että miehellä olisi lapsia(mutta kun on), siedän heidän olemassaoloaan ja en näytä tunteitani lapsille.
Tämä tunne johtuu täysin miehen inhottavasta exästä ja tiedän että väärin välillisesti kostaa lapsille, mutta kun elämäni olisi paljon ihanampaa ilman tätä ikuista kiusanhenkeä.
Ja samaan syssyyn vielä sekin et minua pännii se et miehen lapset meillä kaikki lomat, jolloin me ei ikinä miehen ja yhteisten lastemme kanssa päästä mihinkään lomalle,reissuuun taikka voida elää ns.kiireetöntä aikaa kotona meidän perheen kesken.

 

Miten voitte olla mustasukkaisia miehenne menneisyydestä? Sitähän se on, jos ei pidä siitä, että mies on tehnyt ex-vaimon kanssa lapsia. Eihän mies tiennyt mitä tulevaisuudessa tapahtuu, kun eli entistä parisuhdetta - rakasti silloista kumppaniaan ja teki hänen kanssaan lapsia. Nyt on tilanne toinen, elämä on mennyt eteenpäin ja asiat ovat toisin - menneisyys on muisto, mutta lapset ovat tätä hetkeä ja heitä ei voi jättää taakseen. Aikuistukaa hyvät naiset! :saint:

 

\

Miten voitte olla mustasukkaisia miehenne menneisyydestä? Sitähän se on, jos ei pidä siitä, että mies on tehnyt ex-vaimon kanssa lapsia. Eihän mies tiennyt mitä tulevaisuudessa tapahtuu, kun eli entistä parisuhdetta - rakasti silloista kumppaniaan ja teki hänen kanssaan lapsia. Nyt on tilanne toinen, elämä on mennyt eteenpäin ja asiat ovat toisin - menneisyys on muisto, mutta lapset ovat tätä hetkeä ja heitä ei voi jättää taakseen. Aikuistukaa hyvät naiset! :saint:

Meillä ainakin tilanne oli se et miehen exä jätti pillerit ja halusi raksaaksi ilman miehen suostumusta.Mies kuitenkin vei vaimon perheen mieliksi akan vihille ja tässä tulos...Onneksi nyt ollaan onnellisia!

 

\

Miten voitte olla mustasukkaisia miehenne menneisyydestä? Sitähän se on, jos ei pidä siitä, että mies on tehnyt ex-vaimon kanssa lapsia. Eihän mies tiennyt mitä tulevaisuudessa tapahtuu, kun eli entistä parisuhdetta - rakasti silloista kumppaniaan ja teki hänen kanssaan lapsia. Nyt on tilanne toinen, elämä on mennyt eteenpäin ja asiat ovat toisin - menneisyys on muisto, mutta lapset ovat tätä hetkeä ja heitä ei voi jättää taakseen. Aikuistukaa hyvät naiset! :saint:

Ei se pelkkää mustasukkaisuutta ole. Kyllä uusperhekuviosta tulee silloin tällöin ylimääräistä vaivaa ja joskus suorastaan p-aa niskaan, vaikkei kukaan olisi yhtään mustasukkainen kenellekään.

Itse ajattelin aikoinani, etten ikinä ota miestä, jolla on jo lapsia. Silloin nuorena ja kokemattomana kyse oli "ennakoivasta mustasukkaisuudesta", muistan ajatelleeni, että haluan että eka raskaus, synnytys, vauva-aika on molemmille eka. Sitten kun perhettä perustin, niin ei se niin tärkeältä enää tuntunutkaan. Kun oma suhde on vakiintunut, ei se ex-kuvio arjessa tunnu - mutta turhan usein juhlassa, kun pitää just viilata, tuleeko lapsi joulupäivänä klo 12 vai 14 ja päästetäänkö isomummon 85-vuotispäiville "ylimääräisenä tapaamisena" ja sen sellaista.

 

En minä ainakaan ole mustasukkainen mieheni menneisyydestä. Minullakin on sellainen. Ero on siinä, että minun menneisyyteni jäi taakse, mieheni menneisyys seurasi mukana ex-vaimon kiusanteon muodossa. Kaksi vuotta h.elvettiä. En pysty edes kertomaan, miten hirveää aikaa se oli. Toipumiseen meni toiset kaksi vuotta. Jos lapsia ei olisi, tuotakaan ei olisi tapahtunut. Olisimme laittaneet numerot salaisiksi ja hankkineet lähestymiskiellon. Yhden rikosilmoituksen teimme, vaan poliisi varoitti, että tuollaiset sekopäät lähtevät yleensä kostamaan.

 

\

\Ei se pelkkää mustasukkaisuutta ole. Kyllä uusperhekuviosta tulee silloin tällöin ylimääräistä vaivaa ja joskus suorastaan p-aa niskaan, vaikkei kukaan olisi yhtään mustasukkainen kenellekään.

Itse ajattelin aikoinani, etten ikinä ota miestä, jolla on jo lapsia. Silloin nuorena ja kokemattomana kyse oli "ennakoivasta mustasukkaisuudesta", muistan ajatelleeni, että haluan että eka raskaus, synnytys, vauva-aika on molemmille eka. Sitten kun perhettä perustin, niin ei se niin tärkeältä enää tuntunutkaan. Kun oma suhde on vakiintunut, ei se ex-kuvio arjessa tunnu - mutta turhan usein juhlassa, kun pitää just viilata, tuleeko lapsi joulupäivänä klo 12 vai 14 ja päästetäänkö isomummon 85-vuotispäiville "ylimääräisenä tapaamisena" ja sen sellaista.

Tämä on musta hyvin osuva kirjoitus! Kaikki ei ole kiinni tunteista ja mustasukkaisuudesta vaan myös käytännöstä! Asiat täytyy suunnitella etukäteen, meidän tilanteessa exä käyttää lasta "pelinappulana", joten viikonloput ovat hyvin epävarmoja.

Itse olen perheestä, jossa vanhemmat ovat olleet naimisissa vuodesta yksi tähän vuoteen saakka eikä mistään muusta ole tietoakaan. Olen siis ajatellut aivan samalla tavalla ensimmäisestä raskaudesta ja lapsesta, kuin lainatussa kirjoituksessa. Ja tunsin syyllisyyttä siitä. Olenko nyt paha, kun tavallaan toivon, että miehelläni ei olisi vielä lasta?
Aluksi tuntui, että suhteestamme ei tule yhtään mitään. Tein kuitenkin suuren eron siihen, mitä kukakin sanoo/tekee. Ennen niputin kaikki yhteen: exä, oma mies, stressi ja viikonloppu lapsen kanssa. Eikä siitä tullut tietenkään yhtään mitään! Nykyään yritän antaa exän sanomiset/tekemiset mennä toisesta korvasta sisään ja samantien toisesta ulos. Viikonloppuisin unohdetaan se ja nautitaan yhdessä olosta!
Tietenkin harmittaa mieheni puolesta, mitä hän joutuu kokemaan. Kukaan ei ansaitse sellaista.
Monesti käytännön asiat, oma suhde, exä ym. ovat niitä stressaavia ja tunteita herättäviä juttuja. Viattomat lapset täytyy jättää niistä ulos, eikä kanavoida mustasukkaisuutta tai omaa pahaa oloaan lapseen.

 

siis mä en tykkää miehen lapsesta koska sitä ei saisi kieltää ja se hyppii kaikkien vanhempien ihmisten silmille ja käyttäytyy todella huonosti. silti sitä on pakko kattoa, ei voi mitään. mies on ihana enkä luovu siitä sen takia että ex-akka ei osaa kasvattaa lastansa.

 

\

siis mä en tykkää miehen lapsesta koska sitä ei saisi kieltää ja se hyppii kaikkien vanhempien ihmisten silmille ja käyttäytyy todella huonosti. silti sitä on pakko kattoa, ei voi mitään. mies on ihana enkä luovu siitä sen takia että ex-akka ei osaa kasvattaa lastansa.

Kai se sun ihana miehesikin on joskus niitä kamalia kakaroita kasvattanut - toivottavasti! Ties vaikka se kauhea käytös olisi hänestä lähtöisin? Ja onhan hänellä edelleen mahdollisuus olla lastensa kanssa ja yrittää heitä kasvattaa?? Vai eikö hän osaa (vai etkö sinä anna)?

 

Mies ja sen lapset tulevat samassa paketissa. Sen paketin joko otat tai jätät. Jälkeenpäin on turha vikistä!

 

No en minä ainakaan käynyt treffeillä minkäänsortin paketin kanssa; ihan vaan miehen kanssa. Miehellä on lapsia, mutta ne ovat hänen lapsiaan, eivät minun. Eivätkä ne minun lapsikseni muutu. Tietysti vierailevat isänsä luona, mutta ei se tilanteesta mitään pakettiratkaisua tee.

Ei kun mä en kestä tätä pakettisaarnaa. Voi hajotus.

 

Paketista voidaan puhua kai lähinnä silloin, kun lapset ovat lähilapsia. Jos etäisä elää 80-90% ajastaan ilman lapsia, niin kyllä siinä on enemmän kuin paljon tilaa jollekin muullekin. Eli lapset saattavat loppujen lopuksi olla aika pieni osa isän elämässä, vaikka tärkeitä olisivatkin.

 

vieras: totta pakiset. -Veit varpaat suustani!