Onko pakko olla onnellinen?

Se mitä täällä on höpötetty "sisäsyntyinen onnellisuus", "linnunlaulun kuuleminen aamulla" ja mitä niitä muita imeliä kielikuvia oli, joita en pystynyt lukemaan, on nimenomaan kaukana terveellisestä onnellisuudesta.

Terveellinen onnellisuus? Eikö terveellinen onnellisuus ole jotain mikä on epäterveen vastakohta. Eikö terveellinen onnellisuus olisi jotain, mikä tekee hyvää tuntijalleen ja jolla on voimaannuttavia ominaisuuksia. Ja epäterveellinen taas vahingoittaa lopulta tuntijaansa.

Miten linnunlaulu voisi olla epäterveellisempää kuin mustahuumori? Nyt puhutaan kuitenkin yksilötasoneroista. Siinä missä sinä koet toisen onnellisuuden imelänä hömppänä, se on toiselle voimaa antava, hyvinvointia lisäävä ja siten onnellisuutta ylläpitävä. Sinulle ne onnellisuutta lisäävät asiat ovat toisenlaisia, eivät ne silti ole sen vähempää tai enempää kuin muidenkaan. Ymmärrätkö. Onnellisuus on subjektiivinen kokemus, ei objektiivinen. Et voi sanoa toisen onnellisuuden olevan kliseistä, falskia tai epätervettä vertaamalla sitä omaan kokemukseesi.

 

On paljon helpompi olla vittuuntunut.

EI oo pakko olla onnellinen, mut ei se myöskään ole välttämättä helppoa.

 

Minusta tuntuu, että onnellisuus ja onnentunteet ovat hiukan erilaisia ja koostuvat erilaisista asioista. Onnellisuus on kokonaisvaltainen tunnetila, onnentunteet taas enemmän hetkittäisiä muistamisia. Onnentunteita voi olla sellaisellakin, joka ei tunne olevansa onnellinen.

Minä koen myös onnellisuuden koostuvan monesta eri asiasta. Uskon myös siihen, että aivorakenteilla ja aivokemioilla on yhteyttä onnellisuuteen ja siihen kykyyn tuntea onnellisuutta ja onnentunteita. Eikä se voi koostua vain siitä. Asenteilla, itsensä hyväksymisellä jne. on hyvin paljon merkitystä.

Enkä usko, että onni on vain hyväosaisille. Miten se hyväosaiset määritellään? Vai ovatko hyväosaiset juuri niitä, jotka ovat onnellisia (eikä katsota sairauksia, kipuja, yhteiskuntaluokkaa, taloudellista tilannetta, sosiaalista verkostoa jne)? Eikö onnellisuus ole jotain mitä yksilö itse juuri kokee ja tuntee.

 

Määritä Onnellisuus ?
Määritä Onni ?


Minusta Onni on hetkellisiä pakahduttavia välähdyksiä elämässä .
En uskaltaisi väittää olevani koko ajan onnellinen , jotenkin epätodellisen ja elämästävieraan tuntuista. Ihan kuin koko_ajan_onnellinen ei eläisi samassa maailmassa ?
Mulla tulee joskus mieleen , että tukehduttaakohan aina_onnellinen ihminen melko monenmoisia muita (harmaampia) tuntoja itsessään ?

Voihan se olla että minun - ja muidenkin - serotoniini tasot vaan on erilaisia kun niiden jotka ovat _koko_ajan_onnellisia ?
Tai kärsivällisyys, elämänjano ja -nälkä, tavoitehakuisuus tms piirre tai olosuhde elämässä ?


Itse tavoittelisin mieluummin kohtuullista mielenrauhaa ja tasapainoa.
Jatkuva Onni ei edes tunnu tavoittelemisen arvoiselta .
Elämä on aaltoliikettä - ups and downs - vastoinkäymiset havahduttavat ja alamäen jälkeen tulee ylämäki. Kumpi lie sitten parempi ?
Jatkuvasta auringonpaisteesta tulee melanooma ja migreeni ?
Jatkuvassa sateessa kastuu ja masentuu ?

 

luulen että olen aina ollut perusonnellinen, vaikka välillä olenkin sitä kyseenalaistanut. Siis lapsuuden koin hyvin positiivisena ja huolettoman onnellisena aikana, olin tyytyväinen siihen mitä minulla oli. Yläasteella tutustuin uusiin ja uudenlaisii ihmisiin jotka sitten saivat min ut kyseenalaistamaan tuota onnellisuutta, huomaamaan että elämänihänihän oli tylsää ja minä olin tylsä. Että jos halusin elää täysillä ja kehittyä ihmisenä, olla luova ja persoonallinen minun pitäisikin olla jotain muuta. Usean vuoden ajan yritin löytää tätä "muuta", kunnes josain vaiheessa sitten huomasinkin olevani tylsä ja mitäänsanomaton minä, mutta onnellinen sellaisena.

Tässä oli nyt jotain samaa kuin alkuperäisessä artikkelissa..

Mä en kyllä hae elämältä pelkkää mielenrauhaa ja tasapainoa, joskus pitää olla pikkasen pöpi ja reunalla.. Se ei ehkä ole tie onneen mutta se on aika vahvasti elämänmakuista

Mutta onko elämä sitten hukkaan heitettyä jos ei ollutkaan onnellinen? Edelleen onko pakko olla onnellinen? (ei "oletko onnellinen", "mikä tekee sinut onnelliseksi" tai "mitä onni on"..) onko elämän tarkoitus olla onnellinen?

Toisaalta vastaillaan että ei tietty oo ihan pakko, mutta kuitenkin toisaalla siihen pyrittäisiin jos sitä ei olisi.
Pyrkisittekö onneen muiden kustannuksella?
Joku neuvoi äitiä joka ei enää kokenut rakastavansa miestään lähtemään sillä argumentilla että lapset oppivat että on oikeus olla onnellinen. Eivätkö lapset silloin opi myös ettei avioliitto merkitse mitään ja että perheen saa hajottaa jos tuntuu siltä jne.? Eiköhän se lähtö tapahdu ainakin lasten ehkä miehenkin onnen kustannuksella.. Toki jos tilanne olisi toinen, mies vaikka hakkaisi äitiä niin olisi myös lasten edun mukaista lähteä, se nyt on sivuseikka...