Onko sinulle jäänyt synnytyksestä traumoja?

Ekasta ei, tokasta kyllä, kolmannesta paheni, neljännellä ajattelin, että onneksi on viimeinen ja nyt viidettä jo panikoin, vaikka on vasta rv25+2. Se synnytys on kuitenkin sen verran pikkujuttu ton loppuelämän rinnalla (tenevat nyt 20, 18, 16 ja 3v), että unohtuu aika äkkiä. Toisaalta luulisi, kun mullakin kaikki on olleet ns oppikirjasynnytyksiä ja täysin "säännöllisiä", ettei tämmöisessä sivistysvaltiossa tarvitsisi saada traumoja tuollaisesta luonnollisesta asiasta, vaan toisin käy kun on kiire ja määrärahat ei anna myöten edes henkkohtaiseen kanssakäymiseen potilaan kanssa, joka muuten ei eläessään edes joutuisi sairaalaan. On kuulema täysin toisenkinlaisia kokemuksia ehkä toivottavasti mulle osuisi tällä oletettavasti viimeisellä kerralla semmoinen positiivinen elämys.

 

No pieni.

Tyttö tuli avosuisessa tarjonnassa, jäi jumiin synnytyskanavaan, ponnistus kesti toista tuntia ja imukupilla vedettiin. verta menetin litran ja kipu ei unohdu koskaan.

 

Mullä synnytystä käynnistettiin 3 päivää, kovat supistukset oli ja ponnistin tunnin. Poika joutui teholle seuraavana aamuna.
Mutta traumoja ei jäänyt...kovin haluaisin päästä taas synnyttämään

 

Ei traumoja mut toisen synnytyksen jälkeen jäi vähän "paha maku suuhun". En tiedä, mistä johtui, mut nyt sekin on jo unohtunut. Toisaalta, jos vielä lapsia saamme, niin voi olla että ne tunteet tulee uudelleen pintaan, mutta pyydän sit että pääsisin juttelemaan vaikka jonkun kätilön kanssa.

 

Ei minkäänlaisia, ei kummastakaan synnytyksestä.
Paitsi että kasvot edellä syntyvän lapsen ponnistaminen ulos oli aika voimia vievää, mutta hienosti se meni ja voisin synnyttää uudelleen vaikka heti =).
Mitäs kuikuttajille kuuluu muuten?

Kuikuttajat sai uuden kodin viime keskiviikkona Nokialta. Varmaan helpotus sekä niille, että meille. Saavat olla päivät vapaina =)

 

Eipä oo jääny minkäänlaisia =)

 

Ei ole. Aika kultaa synnytyksenkin

Jep, näin mustakin! =)

 

Ei jääny "traumoja", vaan semmonen tässäkö-tää-nyt-sit-oli-tunne kun koko homma meni niin nopeasti! :heart:

 

kyllä tästä synnytyksestä ja raskaudesta jäi jonkinasteiset traumat ettei kyllä kolmatta enää tehä.. ellei sitten vahingossa tule niin sitte kyl otetaan keisarinleikkauksella! :ashamed:

 

Kyllä. Henki meinasi lähteä. Nooh, mulle lääkärikin sanoi, että ei enää koskaan. Eka oli hätäsektio ja muut suunniteltuja.

 

Ensi maanantain Helsingin sanomissa on juttua synnytyspelosta ja sen voittamisesta, jos jotakuta kiinnostaa.

 

kyllä, ja oli ensimmäinen ja viimeinen kerta.

 

no täytyy myöntää että traumoja on jäänyt..ekasta ja viimesestä synnytyksestä ja kolmannestakin sen nopeuden tähden mutta siihen ei kukaan olisi voinut vaikuttaa:/

 

Minulle jäi traumat ensimmäisestä synnytyksestä, joka päättyi hätäsektioon. Toisella kertaa meinasivat pakottaa synnyttämään normaalisti ja kun sain taisteltua itselleni sen toivomani tavan synnyttää, niin olin niin puhki henkisesti, että päätin etten minä enää lapsia tee! Että kiitos vain "loistava" äitiyspolin henkilökunta! Saitte ainakin yhden äidin jättämään haaveet lisä lapsista!

 

Ei varsinaisesti. Mutta viime synnytys oli aika nopea, ja neiti syntyi sairaalan kylpyhuoneeseen, niin hiukan varmaan jos raskaana olis niin mietityttäis että miten mahtaa käydä :/ .

 

Ei jäänyt traumoja vaikka vaikea synnytys olikin 2h ponnistamisella ja repeytymisillä ja istukan sisäänjäämisillä.
Mieluummin synnytän kun menen hammaslääkäriin paikattavaksi !

 

Todellakin jäi.

Mulla todettiin pelvimetriassa raskausaikana, että lantio on suorastaan ihanteellisen leveä synnyttämiseen. Toisin kävi. Poika ei lasketunut tarpeeksi, koska lantio on liian leveä, ts. ei ohjaa lasta tarpeeksi. Tähän kun lisää 1½ vrk:n avautumisvaiheen, jonka aikana mulle nousi kuume ja mm. oksensin 7 h putkeen, niin traumoja todellakin jäi. Lopuksi supistuksia tuli varmaan minuutin välein, mutta siinäkin välissä nukahdin, olin niin lopen uupunut. Sitten kun olin ponnistanutkin yli tunnin, sanoin, etten kerta kaikkiaan jaksa enempää. Samassa vauvan sydänäänet heikkenivät, ja pääsimme sektioon.

Haluaisin kovasti lisää lapsia jossakin vaiheessa, mutten todellakaan taida uskaltaa enää yrittää alatiesynnytystä. Järki sanoo, että jokainen synnytys on erilainen ja toinen voisi olla helpompi, mutta tunne ei usko. Ja tietty sekin, että mihinkäs se mun lantio muuttuisi... Taidan siis vaatia suunnitellun sektion mahdollisella seuraavalla kerralla.

 

On. Ei mennyt "oppikirjojen mukaan". Lopulta tuli kiire ja päädyttiin imukuppiin (hätäsektiokin oli valmiudessa), mutta jo kaikki ennen tuota päätöstä oli....

 

Kiva lukea näitä juttuja.. Mulla toisen lapsen syntymästä jäi aika paha maku suuhun.. Kaikki meni suht ok ponnistusvaiheeseen asti, ja sitä ponnistusvaihetta sitten kestikin tunnin verran.. Ja sattu niin prk.... |O Toinen synnytyksessä mukana olleista kätilöistä oli tosi tyly. :headwall: Ja tikkejä sain aika reippaasti, yritin kysellä et monta niitä kaikenkaikkiaan tuli mutta kätilö oli lopettanut niitten laskemisen 20 jälkeen..
Kauhulla odotan ensi kesää kun pitäisi taas mennä synnyttämään.. Tai sitten mä vaadin sektiota..

 

On todellakin..ja se vaikuttaa paljon sihen että teenkö lapsia enää ikinä

 

ei synnytyksestä ole traumoja mutta ne kivut sen jälkeen.. väliliha leikattiin ja istukka poistettiin käsin nukutuksessa..

 

jäi |O
poika syntyi käsi poskella ja repesin ihan emättimen pohjasta asti,edestä taakse,ulompi (?) sulkijalihas säästyi,sisempi meni.
seuraavassa raskaudessa (jos toinen lapsi siunaantuu) aijon mennä pelkopolille.
jälkitarkastuksessakin sanottiin ettei toista lasta mahdollisesti anneta syntyä alateitse koska arpikudosta on niin pitkältä matkala ja tosi leveästi.
muutama kuukaus 1g panadolia kuurina eikä juurikaan tehoa,kävelemään ja istumaan pystyi kunnolla vasta 3kk jälkeen synnytyksestä.

niinjuu,ja poika syntyi 16.30 ja vasta noin puoli kahdeksan oli tikkaus valmis ja se tehtiin paikallispuudutuksella joten kipu oli jotain ihan käsittämätöntä.huusin kun tapettava sika konsanaan.pyysin leikkaus saliin mutta ei,2lääkäriä tikkas :kieh:
hb oli tuon jälkkeen vajaa 70 eli menetin verta pirusti ja 3pusia eli 1,5 litraa (?) sain lisää

 

Esikoisesta ei jääny, vaikka ponnistusvaihe pitkittyikin, mut kuopuksen hätäsektio kummittelee joskus mielessä vieläkin.

 

En voi sanoa että traumoja, mutta nelosen synnytys ja synnytyksen jälkeinen aika on jäänyt vähä mietityttämään että kyllä se on ainakin ollu meillä osasyy ettei viidettä varmaankaan enää tule. Lähinnä se synnytyksen jälkeinen aika vauvalla (ABO-immunisaatio).

 

Supistuksia alkoi tulla jo rv27 alkaen tasaiseen tahtiin, välillä viiden minuutin välein. Tyttö syntyi alateitse 35+5 . Eka epiduraali toimi mut kaks seuraavaa oli täysin tehottomia ja kätilökin oli ihmeissään.. Kipu oli jotain sanoin kuvaamatonta ja huusin niin lujaa kun pystyin, vauvan pienestä koosta huolimatta sattui kyllä niin paljon että luulin kuolevani siihen kipuun..Näin monta kuukautta synnytyksen jälkeen painajaisia synnytyksestä.. Aika kyllä kultaa muistot ja uusi vauva haaveissa..