vieras
Joo samaa mieltä. Joku systeemissä pahasti väärin jos ajattelee vain hankkivansa lisää lapsia mutta kellään ei ole aikomustakaan mennä koskaan töihin lapsia elättääkseen.Alkuperäinen kirjoittaja no:Tekee karhunpalveluksen ( = negatiivinen asia ) niille lapsille jotka syntyvät jatkuvaan rahanpuutteeseen. Jos työttömässä perheessä sellainen nyt edes on?
Kolme lasta on jo todella iso määrä elätettäväksi ja vähän pienempipalkkaisessa työssä käyvät ainakin joutuvat tekemään kaikkensa, että selviävät kun lapset tulevat isommiksi. Enää ei löydy vaatteita toisten antamina, ruokaa menee hirmuiset määrät.
Luultavasti Suomen sosiaalihuolto on hieman liian hyvä kun joku pärjää työttömänä niin hyvin, että pystyy edes harkitsemaan neljättä.