Onko tämä normaalia riidoissa ollessa???

Hölmö mies, mutta parhaiten sitä apua silti saa niin, että jaksaa pyytää nätisti. Eihän se siltä telkkariltaan huomaa mitä pitää tehdä, eli pitää aika tarkkaan pyytää.

 

myös aapeen kannattais vilkasta peiliin

palaute menee paremmin perille jos se annetaan rakentavassa hengessä

 

myös aapeen kannattais vilkasta peiliin

palaute menee paremmin perille jos se annetaan rakentavassa hengessä

Kehtasit sitten miehen rutjake arvostella naista.

 

Kehtasit sitten miehen rutjake arvostella naista.

aattelin, että nyt olis sopiva hetki kerjätä verta nenästä

 

Mykkäkoulu on henkisen väkivallan yksi muoto. Sitähän tuon ap:n miehen käytös on aivan selvästi. Olisiko ap:lla ja hönen miehellään nyt vakavan keskustelun paikka ja avun hakeminen ulkopuolelta... Tuo tilannehan on kestämätön tuollaisenaan. En minä jaksaisi tuollaista miestä kovinkaan montaa vuotta katsoa, vaikka riitoja olisikin harvoin.
Miten ap sinun miehesi kertoo häntä ärsyttävistä asioista parisuhteessa? Mitem sinä niihin reagoit? Kuinka usein keskustelette hankalista asioista vai ovatko ne vaan suurena elefanttina keskellä olkkaria, jota kumpikaan ei halua nähdä?

 

Täällähän on keskustelu jatkunut tällä välin.

Joku kysyi miten mies sanoo minulle mikä ärsyttää... no ei mitenkään tai sitten niin omituisessa yhteydessä ettei mitään rajaa. Ei meillä yleensäkkän toiselle ole tarvetta sanoa oikeastaan mistään mutta sitten kun on niin vastaanotto on tämä. Asiaa ei koskaan selvitetä, siihen ei tule parannusta eikä siitä puhuta. Mies mököttää aikansa, minä hoidan kaiken sillä välin ja mies elää omaa elämäänsä. No, hoidan kaiken tosin muullakin välin mutta tässä tapauksessa kun olen kipeä, tuntuu liian kohtuuttomalle.

Tänäänkin näyttäytyi sen verran että kävi syömässä, muuten loistaa poissaolollaan. Minä makaan sohvalla ja itken koska sattuu ja lapset tarvitsisivat vaikka mitä. Käytännlössä viimeisillä voimillani kävin kaupalla lasten kanssa, nyt pitäisi saada lepoa sen verran että voi seistä taas sen verran että saan lapsille välipalaa latettua. Ei päästy edes ulos tälläisenä päivänä. Mies on siellä ollut koko päivän mutta eihän hän voi lapsia katsoakkaan. Puhelimessa on mennyt taas hänenkin päivä.

 

tuossa teidän elossa ei ole mitään normaalia. Ilman riitaakaan.

Etköhän pääsisi elämässäsi helpommalla ilman tuollaista miestä?

 

Vähän epäkorrektia kysyä, kun olet raskaana, mutta MIKSI ihmeessä haluat miehesi kanssa vielä lisää lapsia? Kun jo nytkin joudut valtaosan kotitöistä ja lastenhoidosta ymmärtääkseni hoitamaan.

Itse erosin, kun esikoiseni oli 4 vuotta. Meillä oli koko ajan enemmän ja enemmän riitoja, lapsen tulo ei auttanut asiaa vaan parisuhteemme jatkoi alamäkeen menemistä. En halunnut elää sillä tavalla enää enkä antaa lapselleni sellaista parisuhteen mallia, jossa ei ole lämpöä eikä hellyyttä - pelkkää arvostelua, nalkutusta ja väittelyä kummankin taholta.

Ei tullut MIELEENKÄÄN, että olisin hänen kanssaan vielä toisen lapsen halunnut. Ensimmäinenkin oli oikeastaan "ajautumista", ajattelin että tällaista tämä elämä on enkä tästä nuorene (olin 32).

Toisin kävi. Heti erottuani tapasin elämäni miehen, jonka kanssa olen naimisissa ja meillä on yhteinen lapsi. Elämme ihanaa uusperheen elämää, johon kuuluu tietysti nyt jo 9-vuotiaan esikoiseni ajoittaiset kiukuttelut ynnä muut, mutta yhtä kaikki olemme kaikki onnellisia.

Kannattaa yrittää keskustella rakentavasti. Minkäin pystyn juttelemaan exäni kanssa nykyään vaikka kuinka kauan ja olemme kuin neutraaleja kavereita. Kun ei tarvitse olla yhdessä.

Mutta jos tunteita on, niin keskustelu avoimesti voi johtaa siihen, että pystytte yrittämään riidatonta perhe-elämää. Sen ovat lapset ja vanhemmat ansainneet. Jos taas ette pysty olemaan riitelemättä ja yhteiselonne on enemmän tai vähemmän jatkuvasti kuvailemasi kaltaista, eikä muutosta tapahdu, niin ei elämäänsä kannata hukata tuollaiseen. Lapsetkin siinä kärsivät.

 

tiedät sen varmasti itsekin ettei tuollainen ole normaalia