Onnistuin kasvatuksessa

  • Viestiketjun aloittaja hyvinkasvatettu poika
  • Ensimmäinen viesti
hyvinkasvatettu poika
Molemmat isoisäni ovat sotaan osallistuneita ja sen jälkeen maatamme rakentaneita. Isäni on armeijan käynyt , eikä hänen silmiensä eteen olisi edes voinut kuvitella vievänsä sivaria. Mieheni on armeijan käynyt reserviläistointaan osallistuva ja poikani kävi juuri armeijan.

Meille olisi täysin mahdoton ajatus jos pojastamme olisi tullut sivari tai jos hän olisi vasemmistolainen taikka jos hän olisi homoseksuaali tai jos hän suhtautuisi avoimin mielen maahanmuuttoon - silloin katsoisin epäonnistuneeni kasvattajana.

Eipä mulla muuta.
 
vierailijakökkö
myös mun molemmat isoisät on sotineet maan puolesta, vaikka toinen heistä ei alunperin ollut edes suomen kansalainen.
kaikki lapseni ovat avarakatseisia, toiset huomioon ottavia ja sosiaalisia ihmisiä joille on tärkeää myös muiden kuin itsensä hyvinvointi.
esikoinen meni armeijaan, mutta se jäi kesken terveydellisistä syistä, itselle se armeijan käyminen ei ole mikään tärkeä asia, mut esikoinen tietysti sai itse päättä mitä tekee.Ihan yhtä ylpeä olisin vaikka olis sivariksi lähtenyt, sen olisi voinut suorittaa kokonaan, toisin kuin nyt kävi.

eihän noista voi olla kuin ylpeä.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
Itse katson olevani onnistunut jos tuosta kasvaa omilla aivoillaan ajatteleva ja ratkaisunsa tekevä kansalainen. Eikä tee mammaa miellyttääkseen ja sukua. En ole niin putkikatseinen että ne minun mielipiteeni ja ajatteluni olisivat ne oikeat jotka lapsenkin on tehtävä jotta hänet hyväksyn. Kunhan elää ihmisiksi. Ja jos homous olisi kasvatusasia, ei heitä taatusti olisi läheskään yhtä paljon kun on. Vielä ei tiedä tuonkaan lapsen seksuaalista suuntautumista, mutta ei se ehdollista ole ja vaikuta äidinrakkauteen.
 

Yhteistyössä