oon niin surullinen

kopsua toisesta osiosta...
mie olen ihan masentunu en jaksa enää tätä surua ja joka kk tulevaa pettymystä... :'( ke olis sen meidän niin toivotun pikkuenkelin la ja mie olen ihan hajalla...mikään ei kiinnosta en jaksais ees töihin mennä mut pakko mikä pakko...tekis mieli jäähä vaan kotia peitonalle makaamaan ja hävitä pois. :'( illat täällä yksin mietin miksi? mitä tein väärin? miksi emme ole saanut uutta mahdollisuutta??! |O :'( hitto ku pittää yksin olla... |O
anteeksi suuresti omanapa mut on vaan niin paha olla... :'(

 

Voi mulmul :hug: :hug: :hug:

Kyllä varmasti on paha olla... On se niin epäreilua. Miksi se pitääkin olla näin vaikeaa. Aivan varmasti teille vielä se oma pieni tulee, mutta toivottasti toimitusajassa ei kestäisi enää kauaa..

 

:hug:

Oletko käynyt juttelemassa asiasta vaikkapa työterveyshoitajalle tai -lääkärille? Tsemppiä ja voimia kovasti Sinulle :hug: :hug:

 

:hug: :hug:

 

kiitos kaikille tuesta! en oo käyny missään juttelemassa mut ystävien kans oon puhunu paljon asiasta ja saanu paljon tukea. ehkä tää tästä kuhan huomisen yli pääsee...

 

:hug: Ajatukset mulla harhailee samanlaisessa aallokossa. Meidän Onne-enkelin LA olis 28.7. Miksi emme häntä syliin saaneet, miksi emme voineet nähdä hänen kasvavan. Miksi pieni poikamme piti olla kuolemansairas jo kohdussa? Välillä on hyviä aikoja, välillä huonompia. Viime kuun varhainen km ei ainakaan auttanut asioita. Vielä on haave vauvasta, mutta pelko kuitenkin jyllää, että emme sitä saa.

Olen kokenut tämän LA:n lähestymisen ennenkin, aina yhtä katkeralta tuntuu. Kuusi enkeliä tuolla jossain on, jossain he kaikki ovat onnellisia ja heillä on kaikki hyvin. Kaikilla pikku-enkeleilläni. Menetyksen kokeminen ei ole koskaan helppoa ja toipuminen kestää jokaisella juuri sen aikaa, kun tarve vaatii. Aika parantaa, tiedän kokemuksesta. Jokainen kyynel vie surua vähän pois, jokainen tuskainen hetki on lähempänä päivää, kun olo on kevyempi. Paljon voimia, et ole tunteidesi kanssa yksin :hug:

 

Lumi-Marja suuri :hug: sinullekin!! ei se elämä ole sinua helpolla päästänyt jos näin voi sanoa! :hug: päivä kerrallaan tässä mennään eiköhän se suru sitten helpota kun saa sen pienen ihmisen alun syliinsä sitten joskus kun aika on... :ashamed:

 

Tänne nyt tunkeudun ja pahoittelut teille kaikille. Itse koin eilen neljännen peräkkäisen keskenmenon. En millään olisi enää uskonut, että noin voi taas käydä!!!

Lumi-Marja miten oot jaksanut kuusi km:a? Itselleni tuli tän neljännen jälkeen ensimmäisen kerran tunne, että nytkö tämä pitää lopettaa? Jaksanko vielä tätä? Onko mitään mahdollisuutta saada pikkuinen syliin asti? Tutkimuksista ei ole tähän mennessä löytynyt mitään. Ja niin kovasti sen vauvan vielä haluaisin. Se kai saa jatkamaan. Olen toki etuoikeutettu, kun minulla on jo kaksi lasta. Heidänkään taipaleensa eivät ole kuitenkaan olleet helppoja. Aluksi ongelma oli vain raskaaksitulemisessa, nyt sen lisäksi myös raskaanaolemisessa.

On yhtä aikaa surullista ja lohduttavaa lukea, että km:n kokeneita on niin paljon.

Voimia teille jokaiselle! Kukaan ei voi kieltää haaveilemasta omasta tuhisevasta nyytistä :heart:

 

Tuntuupa heikolta... Itse olen kokenut yhden keskenmenon raskausviikolla 15 ja olemme jo miettineet, jaksaako tällaista enää. Teillä on jo neljä tai kuusi keskenmenoa ja silti porskutatte eteenpäin :hug: Olenko vieläkin ihan sekaisin surusta vai olenko niin heikko etten jaksa yhtään takapakkia :ashamed: :'(