Ostin itselleni Haglöfsin ulkoiluasun

  • Viestiketjun aloittaja "Stella"
  • Ensimmäinen viesti
"Stella"
Alkuperäinen kirjoittaja älä arastele pestä;29040875:
Muista pestä sitä kans suht säännöllisesti. Pesu tekee hyvää kalvolle: pysyy "auki" ja hengittävänä.
Juu, pesen silloin kun tarvetta tulee. Ja luultavasti sitä tulee; pyörällä ajaessa lahkeille roiskuu kuraa, lapsen kanssa ulkoillessa takki likaantuu väistämättä kun lasta nostaa ja pitää sylissä jne.
 
"Tiina"
[QUOTE="Stella";29040453]Sanokaa nyt että se on hintansa väärti :) Takin ja housujen ovh oli yhteensä 588 euroa ja maksoin niistä alessa 498 euroa. Puku tuntuu päällä hyvältä, näyttää hyvältä ja vedenkestävyys (vesipilari) muhkea 28 000 mm. Toivottavasti takki ja housut ovat myös kestävää sorttia.

Samassa rytäkässä ostin vielä alesta Haltin takin, jonka ovh oli 229 ja 60% alessa hintaa jäi vähän yli 90 euroa. Nyt on kampetta vuosiksi eteenpäin, kunhan vaan ei mitään mene rikki kuten edelliselle ulkoilupuvulle (onneksi reilusti halvemmalle) kävi.

Tuli noista vesipilariarvoista vielä mieleen, että sovitin myös yhtä perkuleen hyvännnäköistä Haltin takkia, jonka hinta oli n. 430 euroa. Hintaa vähän ihmettelin kunnes kurkkasin tekniset tiedot; vedenpitävyys 43 000 mm ja kaikki muutkin ominaisuudet ihan huippua. No se takki jäi ostamatta, en sentään tarvitse sen luokan varusteita.[/QUOTE]

Mullakin haglöfsin puku, takki kuin uusi 4v käytön jälkeen. Housut meni reklamaation kautta vaihtoon. Lahkeensuut hajosivat. Uusille housuille käynyt samoin. Vuoden olen myös pyöräillyt työmatkat ja takamuksessa penkin kuva. Vedenpito erinomainen, sekä hengittävyys yms. Mukava päällä.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja älä arastele pestä;29040875:
Muista pestä sitä kans suht säännöllisesti. Pesu tekee hyvää kalvolle: pysyy "auki" ja hengittävänä.
Tarkoittaa eVent kalvoja, joissa ei ole suojaavaa uretaania päällä. Gorelle ja muille pesusta liian usein on haittaa.
 
pön tt ö
Täytyypä vielä kertoa tämä, mulla on nykyään mökillä Columbian kuoritakki jonka olen ostanut heinäkuussa 2002. Pitää edelleen veden, paikoitellen on hiukan tummunut hiekasta ja muusta kun väri on kirkkaan oranssi, mutta vetskarit, kiristysnyörit, tarranauhat, kaikki toimii edelleen kuin uutena. Voi varmaan sanoa, että se takki on ollut ostohintansa reilu 200eur arvoinen!

Ja joku kun sanoi että köyhällä ei ole varaa jne. Kuinka köyhällä sitten on varaa ostaa esim. 70eur maksava takki-housu-yhdistelmä kerran vuodessa, ja heittää aina se edellinen roskiin, kun 500eur kertapanostuksella saa yli viiden vuoden vaatteet eli loppujenlopuksi sitä rahaa ei kulukaan yhtään enempää kun ei tarvitse koko ajan olla kaupoilla.

Kyllä mun vaakakupissa painaa myös se, ettei tarvitse ostaa ylimääräistä materiaa kaatopaikalle pilaantumaan.

Itse teen näiden vaatteiden kanssa samaa kuin lasten vk-kamppeiden kanssa, jos on kovin kuraista, huuhtaisen suihkussa suurimmat ravat ja pesen vasta kun on oikeasti niin likainen ettei tällä keinolla lähde. Ehkä senkin vuoksi vedenpitävyys on pysynyt niin hyvänä vuosikausia, kun ei turhaan rynkytetä koneessa.

Ja muistakaa oikea pesuohjelma kuorivaatteelle! Ei liian kovaa linkousta ja mieluiten nestemäinen pesuaine.

Onpa ihana jutella tällaisesta :D
 
Olen ensi keväänä hankkimassa kunnon ulkoiluasua. Erätukun halpikset alkaa riittää. Horjun Fjällrävenin ja Haglöfsin välillä. Käyttötarkoitus on luonnossa retkeily. Onko näillä kahdella merkillä merkittäviä eroja?
 
pön tt ö
Fjällräven on vahattu vettähylkiväksi, mutta ei ole mitään kalvokangasta, ainakaan siis nämä perinteiset takit ja housut. Haglöfsillä taas on tuota erinäköistä päällistä ja gorekalvoa vaatteet ja sen ansiosta vedenpitäviä. Itsekin olen näiden kahden välillä aprikoinut mutta päädyin sitten noihin goreihin, kun niiden ominaisuudet säilyvät paremmin ilman että niitä tarvitsee mitenkään käsitellä. Fjällräveneillehän myydään sitä vahaa jota voi itse lisätä vaatteeseen siinä vaiheessa kun tuntuu että kosteus alkaa tihkua läpi. Kaksiteräinen miekka, toisaalta kätevää että niin voi tehdä, mutta tuleeko sitä sitten saatua aikaiseksi kuitenkaan?
 
Tässä vaiheessa mun Haglöfsin housut on tulleet maksamaan 20 €/vuosi, ostin alesta 120 eurolla aikoinaan. Edelleen kuin uudet, lahkeensuut takaa vähän rispaantuneet kun lyhyyttäni tallon niiden päälle. Kovalla käytöllä ovat olleet, joten tällä kokemuksella ei voi kuin kehua.

Saman merkin vaelluskenkä ollut nyt vuoden käytössä eikä moitittavaa ole löytynyt. Vielä ei tietysti voi sanoa montako vuotta noilla menee mutta lupaavalta näyttää. Columbian kenkä oli pettymys, tokana talvena meni rikki. Sekundaa tietysti joka tehtaalta varmaan joskus lipsahtaa, olisi vaan pitänyt valittaa.

Laadusta kannattaa maksaa silloin, jos sitä laatua oikeasti tarvitsee. Jos käyttää tuulipukua kerran viikossa kun vie loton huoltsikalle ja tahtoo joka vuosi uudenvärisen, niin ei silloin olekaan mitään mieltä laittaa siihen satasia.
 
Miehellä takin GPS paikannin meni takista heti rikki, ja miehen kaverilla ei oo kestänyt mikään takki tai housut :( kuulemma kaikki ulkoiluvermeet olleet Haglöfsin eikä kehuttavaa niistä. Mut en tiiä, on varmaan maanantaikappaleita Haglöfsilläkin.
 
Ken guru
Tässä vaiheessa mun Haglöfsin housut on tulleet maksamaan 20 €/vuosi, ostin alesta 120 eurolla aikoinaan. Edelleen kuin uudet, lahkeensuut takaa vähän rispaantuneet kun lyhyyttäni tallon niiden päälle. Kovalla käytöllä ovat olleet, joten tällä kokemuksella ei voi kuin kehua.

Saman merkin vaelluskenkä ollut nyt vuoden käytössä eikä moitittavaa ole löytynyt. Vielä ei tietysti voi sanoa montako vuotta noilla menee mutta lupaavalta näyttää. Columbian kenkä oli pettymys, tokana talvena meni rikki. Sekundaa tietysti joka tehtaalta varmaan joskus lipsahtaa, olisi vaan pitänyt valittaa.

Laadusta kannattaa maksaa silloin, jos sitä laatua oikeasti tarvitsee. Jos käyttää tuulipukua kerran viikossa kun vie loton huoltsikalle ja tahtoo joka vuosi uudenvärisen, niin ei silloin olekaan mitään mieltä laittaa siihen satasia.
:LOL:

Että te keksittekin näitä heittoja...:D
 
"Stella"
[QUOTE="mona";29041042]Mä pidän itse samoja ulkoiluvaatteita vuosia. Eli varmasti tulee olemaan hintansa väärtti. Asusteilla saa sitten piristystä.Minkä värisen ostit?[/QUOTE]

Ostin kokomustan. Olisi ollut takkia myös pinkkinä, mutta se oli turhan räikeä sävy minun silmilleni. Ja mietin myös käytännöllisyyttä: lapsen kanssa kun ulkoilee niin turkoosit, pinkit ym. takit on hetkessä kauhean näköiset kun rapaista ja kuraista lasta nostelee ja kantaa sylissä (on kokemusta, yksi turkoosi takki pinttyi pahasti). Päädyin siis klassiseen mustaan. Siiehnsää kivasti piristystä kun vaihtelee pipon, lippiksen ja käsineiden väriä.
 
"Stella"
Alkuperäinen kirjoittaja pön tt ö;29041240:
Täytyypä vielä kertoa tämä, mulla on nykyään mökillä Columbian kuoritakki jonka olen ostanut heinäkuussa 2002. Pitää edelleen veden, paikoitellen on hiukan tummunut hiekasta ja muusta kun väri on kirkkaan oranssi, mutta vetskarit, kiristysnyörit, tarranauhat, kaikki toimii edelleen kuin uutena. Voi varmaan sanoa, että se takki on ollut ostohintansa reilu 200eur arvoinen!

Ja joku kun sanoi että köyhällä ei ole varaa jne. Kuinka köyhällä sitten on varaa ostaa esim. 70eur maksava takki-housu-yhdistelmä kerran vuodessa, ja heittää aina se edellinen roskiin, kun 500eur kertapanostuksella saa yli viiden vuoden vaatteet eli loppujenlopuksi sitä rahaa ei kulukaan yhtään enempää kun ei tarvitse koko ajan olla kaupoilla.

Kyllä mun vaakakupissa painaa myös se, ettei tarvitse ostaa ylimääräistä materiaa kaatopaikalle pilaantumaan.

Itse teen näiden vaatteiden kanssa samaa kuin lasten vk-kamppeiden kanssa, jos on kovin kuraista, huuhtaisen suihkussa suurimmat ravat ja pesen vasta kun on oikeasti niin likainen ettei tällä keinolla lähde. Ehkä senkin vuoksi vedenpitävyys on pysynyt niin hyvänä vuosikausia, kun ei turhaan rynkytetä koneessa.

Ja muistakaa oikea pesuohjelma kuorivaatteelle! Ei liian kovaa linkousta ja mieluiten nestemäinen pesuaine.

Onpa ihana jutella tällaisesta :D
Niinpä. Minäkin tosiaan kyllästyin siihen, että muutaman viikon tai kuukauden käytön jälkeen ulkoiluvusta hajoaa jotakin. Minusta 70-100 euroa on liian kova hinta puvusta, josta tulee nopeasti haravointiasu.
 
"Stella"
Tässä vaiheessa mun Haglöfsin housut on tulleet maksamaan 20 €/vuosi, ostin alesta 120 eurolla aikoinaan. Edelleen kuin uudet, lahkeensuut takaa vähän rispaantuneet kun lyhyyttäni tallon niiden päälle. Kovalla käytöllä ovat olleet, joten tällä kokemuksella ei voi kuin kehua.

Saman merkin vaelluskenkä ollut nyt vuoden käytössä eikä moitittavaa ole löytynyt. Vielä ei tietysti voi sanoa montako vuotta noilla menee mutta lupaavalta näyttää. Columbian kenkä oli pettymys, tokana talvena meni rikki. Sekundaa tietysti joka tehtaalta varmaan joskus lipsahtaa, olisi vaan pitänyt valittaa.

Laadusta kannattaa maksaa silloin, jos sitä laatua oikeasti tarvitsee. Jos käyttää tuulipukua kerran viikossa kun vie loton huoltsikalle ja tahtoo joka vuosi uudenvärisen, niin ei silloin olekaan mitään mieltä laittaa siihen satasia.
Minulle oli iloinen yllätys, että Haglöfsin housuissa löytyy (ainakin nykyään) myös short-malli. Minäkin olen lyhyt ja lyhytjalkainen ja lahkeiden jääminen kantapään alle on ikuinen ongelma. Olin onnesta pyöreä, kun myyjä vinkkasi että Hagflöfsiltä löytyy lyhyempää lahjemallia myös. Olin jo sovittanut perusmalliset housut ja todennut, kuten aina, että lahkeet ovat turhan pitkät. Liikkestä löytyi sitten yhdet S-kokoiset housut, joissa oli lyhyt lahje -ostopäätös syntyi sekunnissa :D
 
"vieras"
Varmasti hintansa väärti ostos, jos todella meinaa vuosikausia käyttää samaa pukua. Itse en viitsi niin paljon oikein mistään puvusta maksaa, koska tuntien itseni, jaksan käyttää yhtä ja samaa pukua max 2 vuotta ja sitten se alkaa omaan silmään tuntua "kulahtaneelta" ja tylsältä.
 
Kunnon ulkoiluvaatteita olen minäkin jo monta vuotta haaveillut, mut mut... kun eipä isommin ole töitäkään ollut niin vielä saa odotella...
Enpä sitten huonoilla ilmoilla pistäkään nokkaani ulos ja pakolliset menot autolla, vaikka kävellenkin voisi mennä. :whistle:
 
Viimeksi muokattu:
"Stella"
[QUOTE="vieras";29043953]Varmasti hintansa väärti ostos, jos todella meinaa vuosikausia käyttää samaa pukua. Itse en viitsi niin paljon oikein mistään puvusta maksaa, koska tuntien itseni, jaksan käyttää yhtä ja samaa pukua max 2 vuotta ja sitten se alkaa omaan silmään tuntua "kulahtaneelta" ja tylsältä.[/QUOTE]

Toki minulla on ja käytän jatkossa muitakin ulkoiluasuja, mutta tämä hankinta on nimenomaan tehty silmälläpitäen sitä, että tarvitsen (yhden) laadukkaan, kestävän ja vedenpitävän puvun. Aurinkoisena kevätpäivänä kävelylenkille ystävän kanssa lähtiessä riittää joku halvempikin asu, samoin pihatöihin.

Minä en kyllästy ihan nopeasti, jos puvun ulkonäkö miellyttää. Esim. tällä hetkellä minulla on kaksi "urheilutoppatakkia", joista toinen on ostettu muistaakseni 8-10 vuotta sitten (merkki H2O, sitä ei ole tainnut olla enää vuosiin?) ja toisellakin takilla on ikää jo ainakin 4-5 vuotta. Ensi talveksi pitää ostaa uusi, koska em. takeissa on jo pinttynyttä likaa ja tarranauhat ym. alkavat olla rikki.
 
[QUOTE="Stella";29043952]Minulle oli iloinen yllätys, että Haglöfsin housuissa löytyy (ainakin nykyään) myös short-malli. Minäkin olen lyhyt ja lyhytjalkainen ja lahkeiden jääminen kantapään alle on ikuinen ongelma. Olin onnesta pyöreä, kun myyjä vinkkasi että Hagflöfsiltä löytyy lyhyempää lahjemallia myös. Olin jo sovittanut perusmalliset housut ja todennut, kuten aina, että lahkeet ovat turhan pitkät. Liikkestä löytyi sitten yhdet S-kokoiset housut, joissa oli lyhyt lahje -ostopäätös syntyi sekunnissa :D[/QUOTE]

Hyvä tietää!
Jos vaikka vielä joskus joutuu ostamaan uudet :D
 
"vieras"
Olen ensi keväänä hankkimassa kunnon ulkoiluasua. Erätukun halpikset alkaa riittää. Horjun Fjällrävenin ja Haglöfsin välillä. Käyttötarkoitus on luonnossa retkeily. Onko näillä kahdella merkillä merkittäviä eroja?
Fjällrävenillä ei ole ollenkaan goretex ym.-kalvollisia vaatteita, vaan ympäristöystävällisempiä polyuretaanikalvovaatteita ilman perfluorattuja yhdisteitä myöskään pintakäsittelyissä ja sitten niitä vahattuja vaatteita, jotka ovat vaan vettähylkiviä (eli vähemmän teknisiä vaatteita, sopivat toki päiväretkeilyyn, muuten ovat paksumpien kankaiden vuoksi vähän painavia).
 
onpa kallis
On varmasti hyvä ja toimiva puku. Mutta mutta. Kyllä suu loksahti auki kun luki että joku on maksanut ulkoilupuvusta 500 €. Leukani meinasi pudota kokonaan kun tulin kohtaan jossa ap kertoi että puku ei tule edes päivittäiseen käyttöön vaan aikoo käyttää yhä useita muita asuja. Laskeskelin että 40 € vuotuisella jyvityksellä jolla 80 € puku haukkuu hintansa 2 vuodessa tämän pitäisi kestää 12,5 vuotta kovaa käyttöä ja useita vuosittaisia pesuja. Jos käyttö jakautuu puoliksi jonkun toisen asun kanssa niin sitten puvun pitää kestää jo 25 vuotta. Itse en missään tapauksessa maksaisi ulkoilupuvusta noin paljoa koska aktiiviseenkin käyttöön saa riittävän hyvän huomattavasti edullisemmin. Näissähän huomattava osa hinnasta tulee ihan merkkilisänä jolla ei ole mitään tekemistä ominaisuuksien kanssa. Ja vähintään 5-7 vuoden välein haluan vaihtaa asua jo ihan silmän iloksikin joten noin pitkällä poistoajalla en mitään ostaisi ellen olisi todella rikas. Noh jokainen tekee rahoillaan mitä haluaa. Kyllä se hyvä puku varmasti on ja pääasia että olet itse tyytyväinen.
 
No, puku on nyt ollut minulla n. 3,5 kk ja lähes joka päivä sitä on käytetty ("kiitos" myös tälle talvettomalle talvelle). Tänään ulkoilin -10 C kelissä Haglöfsin housuissa, hyvin tarkenin kun oli tarpeeksi alla. Olen tyytyväinen. Toki tässä on ollut joitakin viikon-parin ajanjaksoja että puku on ollut vähemmällä käytöllä mutta kaiken kaikkiaan siis on ollut ahkerasti käytössä. Minusta tuo sinun laskelmasi 40 euron vuotuisesta jyvityksestä on turhan "nuuka"; minulle riittää että puku maksaa laskennallisesti esimerkiksi 70-100 euroa vuodessa, kunhan sitä pukua ei tarvitse olla kerran vuodessa vaihtamassa uuteen kuten tähän saakka on ollut edullisemman hintaluokan puvuissa. Jos tämä puku palvelee minua 5 vuotta, olen tyytyväinen, jos enemmän niin entistä parempi. Jotenkin tuntuu että ainakin takki kestänee helposti 7-8 vuotta käytössä.
 
"Stella"
[QUOTE="nipsu";29445681]Ostin joskus alesta 2 Haltin pukua ja kestivät 10 vuotta ennenkuin alkoivat vuotaa.[/QUOTE]

Tämä kuulostaa hyvältä. Kuinka usein pesit niitä?
 
Yhteistyössä