Oudot isovanhemmat

Osaako kukaan neuvoa, mitä tehdä, tai onko kellään samanlaista tilannetta. Meillä miehen (suht nuoret) vanhemmat eivät oikein osaa olla lasten kanssa. Väittävät ikävöivänsä hirveästi ja aina lasten kanssa ollessaan leikkivät kovasti. Sanomattakin on selvää että lapset pitävät heistä kun jaksavat leikkiä yms. Ja me myös kaipaisimme kovasti hoitoapua kolmen pienen kanssa. Muttamutta heidän kykynsä ottaa todellista vastuuta pienistä lapsista on sellaista, että haluavat esimerkiksi kylvettää lapset (vanhin 3v), laittavat istumaan kainaloita myöten ammeeseen ja sit kylpyhuoneen ovi kiinni ja tupakalle. Tai anoppi lupaa katsoa vauvaa että saan juotua kahvin rauhassa ja viiden minuutin sisällä ihmettelen missä vauva on kun anoppi puuhastelee muuta eikä vauvaa näy missään, ja paljastuu että siellähän se ryömimisikäinen vauva on pimeässä makuuhuoneessa sängyn päälle jätettynä hereillä. Että niin kovasti ikävöivät että näin jaksavat sitten huolehtia, kun vastuu jää hetkeksikin heille. Esimerkkejä on runsaasti, lähes joka tapaamiskerralta. Appiukko on jos mahdollista vielä pahempi. En uskalla jättää lapsia heille hoitoon, tapaavat näitä isovanhempia vain kun olemme itse läsnä. Tilanne on kovasti ristiriitainen, he painostavat kun haluaisivat lapset jopa koko viikonlopuksi hoitoon, enkä kuitenkaan pidä heitä sopivina vaikka apua kaipaisinkin. Heillä on myös outo käsitys siitä mihin lapset pystyvät. 1 ja 2 vuotiaat heidän mielestään voivat askarrella joulutonttuja saksilla leikellen jne. Mistä kyse? Ovatko teidän muiden mielestä outoja? Kellään tutulla ei ole tälläisiä isovanhempia, ehkä teistä jollain on? Miten toimisitte? En kohta kestä tätä painostusta..

 

Must toi on oikeesti pöyristyttävää. En jättäis heille lapsia, en millään. Vaikka lapsi osaisi soittaa itselleen ambulanssin, ei sekään auttais..

Sano suoraan miltä susta tuntuu. Toisaalta en usko, että he tapansa olisi helposti kitkettävissä.

 

\

Osaako kukaan neuvoa, mitä tehdä, tai onko kellään samanlaista tilannetta. Meillä miehen (suht nuoret) vanhemmat eivät oikein osaa olla lasten kanssa. Väittävät ikävöivänsä hirveästi ja aina lasten kanssa ollessaan leikkivät kovasti. Sanomattakin on selvää että lapset pitävät heistä kun jaksavat leikkiä yms. Ja me myös kaipaisimme kovasti hoitoapua kolmen pienen kanssa. Muttamutta heidän kykynsä ottaa todellista vastuuta pienistä lapsista ----

--- Mistä kyse? Ovatko teidän muiden mielestä outoja? Kellään tutulla ei ole tälläisiä isovanhempia, ehkä teistä jollain on? Miten toimisitte? En kohta kestä tätä painostusta..

Onko näiden isovanhempien lapsista kukaan selvinnyt hengissä aikuiseksi asti? Miehelläsi ilmeisesti on ollut hyvä tuuri.
Isovanhemmilla on kokemuksesta joskus vielä jäljellä herkät tuntosarvet ja silmät selässäkin, joten voivat näyttää huolettomilta.

 

\

\

Osaako kukaan neuvoa, mitä tehdä, tai onko kellään samanlaista tilannetta. Meillä miehen (suht nuoret) vanhemmat eivät oikein osaa olla lasten kanssa. Väittävät ikävöivänsä hirveästi ja aina lasten kanssa ollessaan leikkivät kovasti. Sanomattakin on selvää että lapset pitävät heistä kun jaksavat leikkiä yms. Ja me myös kaipaisimme kovasti hoitoapua kolmen pienen kanssa. Muttamutta heidän kykynsä ottaa todellista vastuuta pienistä lapsista ----

--- Mistä kyse? Ovatko teidän muiden mielestä outoja? Kellään tutulla ei ole tälläisiä isovanhempia, ehkä teistä jollain on? Miten toimisitte? En kohta kestä tätä painostusta..

Onko näiden isovanhempien lapsista kukaan selvinnyt hengissä aikuiseksi asti? Miehelläsi ilmeisesti on ollut hyvä tuuri.
Isovanhemmilla on kokemuksesta joskus vielä jäljellä herkät tuntosarvet ja silmät selässäkin, joten voivat näyttää huolettomilta.

...tai sitten on "taidot" ruosteessa parin vuosikymmenen jälkeen...? En minä yhtään kellekään, joka lastani noin "hoitaisi", jättäisi myöskään lastani. Luultavimmin eivät aikoinaan ole noin toimineet, nyt ote jotenkin lipsunut, tai sitten vaan yksinkertaisesti heillä ollut hyvä tuuri, että isommilta vahingoilta ovat välttyneet. (Tai sitten ei, onhan niitä saattanut käydä, mutta kuka niitä enää muistelee?) Lisäksi, onhan noita nykyäänkin vanhempia, jotka lapsiaan yhtä huolettomasti "silmät selässä" hoitavat - ja vahinkoja sattuu!! (Sitäpaitsi, ihan alkuperäisen yhteen esimerkkiin viitaten, paljonkos ne silmät selässäkään hyödyttää, jos jättää ryömimisikäisen vauvan eri huoneeseen sängylle hereillä - äkkikös vauva sieltä muksahtaa!)

 

\

\

Osaako kukaan neuvoa, mitä tehdä, tai onko kellään samanlaista tilannetta. Meillä miehen (suht nuoret) vanhemmat eivät oikein osaa olla lasten kanssa. Väittävät ikävöivänsä hirveästi ja aina lasten kanssa ollessaan leikkivät kovasti. Sanomattakin on selvää että lapset pitävät heistä kun jaksavat leikkiä yms. Ja me myös kaipaisimme kovasti hoitoapua kolmen pienen kanssa. Muttamutta heidän kykynsä ottaa todellista vastuuta pienistä lapsista ----

--- Mistä kyse? Ovatko teidän muiden mielestä outoja? Kellään tutulla ei ole tälläisiä isovanhempia, ehkä teistä jollain on? Miten toimisitte? En kohta kestä tätä painostusta..

Onko näiden isovanhempien lapsista kukaan selvinnyt hengissä aikuiseksi asti? Miehelläsi ilmeisesti on ollut hyvä tuuri.
Isovanhemmilla on kokemuksesta joskus vielä jäljellä herkät tuntosarvet ja silmät selässäkin, joten voivat näyttää huolettomilta.

...tai sitten on "taidot" ruosteessa parin vuosikymmenen jälkeen...? En minä yhtään kellekään, joka lastani noin "hoitaisi", jättäisi myöskään lastani. Luultavimmin eivät aikoinaan ole noin toimineet, nyt ote jotenkin lipsunut, tai sitten vaan yksinkertaisesti heillä ollut hyvä tuuri, että isommilta vahingoilta ovat välttyneet. (Tai sitten ei, onhan niitä saattanut käydä, mutta kuka niitä enää muistelee?) Lisäksi, onhan noita nykyäänkin vanhempia, jotka lapsiaan yhtä huolettomasti "silmät selässä" hoitavat - ja vahinkoja sattuu!! (Sitäpaitsi, ihan alkuperäisen yhteen esimerkkiin viitaten, paljonkos ne silmät selässäkään hyödyttää, jos jättää ryömimisikäisen vauvan eri huoneeseen sängylle hereillä - äkkikös vauva sieltä muksahtaa!)

 

\

\

Osaako kukaan neuvoa, mitä tehdä, tai onko kellään samanlaista tilannetta. Meillä miehen (suht nuoret) vanhemmat eivät oikein osaa olla lasten kanssa. Väittävät ikävöivänsä hirveästi ja aina lasten kanssa ollessaan leikkivät kovasti. Sanomattakin on selvää että lapset pitävät heistä kun jaksavat leikkiä yms. Ja me myös kaipaisimme kovasti hoitoapua kolmen pienen kanssa. Muttamutta heidän kykynsä ottaa todellista vastuuta pienistä lapsista ----

--- Mistä kyse? Ovatko teidän muiden mielestä outoja? Kellään tutulla ei ole tälläisiä isovanhempia, ehkä teistä jollain on? Miten toimisitte? En kohta kestä tätä painostusta..

Onko näiden isovanhempien lapsista kukaan selvinnyt hengissä aikuiseksi asti? Miehelläsi ilmeisesti on ollut hyvä tuuri.
Isovanhemmilla on kokemuksesta joskus vielä jäljellä herkät tuntosarvet ja silmät selässäkin, joten voivat näyttää huolettomilta.

...tai sitten on "taidot" ruosteessa parin vuosikymmenen jälkeen...? En minä yhtään kellekään, joka lastani noin "hoitaisi", jättäisi myöskään lastani. Luultavimmin eivät aikoinaan ole noin toimineet, nyt ote jotenkin lipsunut, tai sitten vaan yksinkertaisesti heillä ollut hyvä tuuri, että isommilta vahingoilta ovat välttyneet. (Tai sitten ei, onhan niitä saattanut käydä, mutta kuka niitä enää muistelee?) Lisäksi, onhan noita nykyäänkin vanhempia, jotka lapsiaan yhtä huolettomasti "silmät selässä" hoitavat - ja vahinkoja sattuu!! (Sitäpaitsi, ihan alkuperäisen yhteen esimerkkiin viitaten, paljonkos ne silmät selässäkään hyödyttää, jos jättää ryömimisikäisen vauvan eri huoneeseen sängylle hereillä - äkkikös vauva sieltä muksahtaa!)

 

\

\

Osaako kukaan neuvoa, mitä tehdä, tai onko kellään samanlaista tilannetta. Meillä miehen (suht nuoret) vanhemmat eivät oikein osaa olla lasten kanssa. Väittävät ikävöivänsä hirveästi ja aina lasten kanssa ollessaan leikkivät kovasti. Sanomattakin on selvää että lapset pitävät heistä kun jaksavat leikkiä yms. Ja me myös kaipaisimme kovasti hoitoapua kolmen pienen kanssa. Muttamutta heidän kykynsä ottaa todellista vastuuta pienistä lapsista ----

--- Mistä kyse? Ovatko teidän muiden mielestä outoja? Kellään tutulla ei ole tälläisiä isovanhempia, ehkä teistä jollain on? Miten toimisitte? En kohta kestä tätä painostusta..

Onko näiden isovanhempien lapsista kukaan selvinnyt hengissä aikuiseksi asti? Miehelläsi ilmeisesti on ollut hyvä tuuri.
Isovanhemmilla on kokemuksesta joskus vielä jäljellä herkät tuntosarvet ja silmät selässäkin, joten voivat näyttää huolettomilta.

...tai sitten on "taidot" ruosteessa parin vuosikymmenen jälkeen...? En minä yhtään kellekään, joka lastani noin "hoitaisi", jättäisi myöskään lastani. Luultavimmin eivät aikoinaan ole noin toimineet, nyt ote jotenkin lipsunut, tai sitten vaan yksinkertaisesti heillä ollut hyvä tuuri, että isommilta vahingoilta ovat välttyneet. (Tai sitten ei, onhan niitä saattanut käydä, mutta kuka niitä enää muistelee?) Lisäksi, onhan noita nykyäänkin vanhempia, jotka lapsiaan yhtä huolettomasti "silmät selässä" hoitavat - ja vahinkoja sattuu!! (Sitäpaitsi, ihan alkuperäisen yhteen esimerkkiin viitaten, paljonkos ne silmät selässäkään hyödyttää, jos jättää ryömimisikäisen vauvan eri huoneeseen sängylle hereillä - äkkikös vauva sieltä muksahtaa!)

 

\

\

Osaako kukaan neuvoa, mitä tehdä, tai onko kellään samanlaista tilannetta. Meillä miehen (suht nuoret) vanhemmat eivät oikein osaa olla lasten kanssa. Väittävät ikävöivänsä hirveästi ja aina lasten kanssa ollessaan leikkivät kovasti. Sanomattakin on selvää että lapset pitävät heistä kun jaksavat leikkiä yms. Ja me myös kaipaisimme kovasti hoitoapua kolmen pienen kanssa. Muttamutta heidän kykynsä ottaa todellista vastuuta pienistä lapsista ----

--- Mistä kyse? Ovatko teidän muiden mielestä outoja? Kellään tutulla ei ole tälläisiä isovanhempia, ehkä teistä jollain on? Miten toimisitte? En kohta kestä tätä painostusta..

Onko näiden isovanhempien lapsista kukaan selvinnyt hengissä aikuiseksi asti? Miehelläsi ilmeisesti on ollut hyvä tuuri.
Isovanhemmilla on kokemuksesta joskus vielä jäljellä herkät tuntosarvet ja silmät selässäkin, joten voivat näyttää huolettomilta.

...tai sitten on "taidot" ruosteessa parin vuosikymmenen jälkeen...? En minä yhtään kellekään, joka lastani noin "hoitaisi", jättäisi myöskään lastani. Luultavimmin eivät aikoinaan ole noin toimineet, nyt ote jotenkin lipsunut, tai sitten vaan yksinkertaisesti heillä ollut hyvä tuuri, että isommilta vahingoilta ovat välttyneet. (Tai sitten ei, onhan niitä saattanut käydä, mutta kuka niitä enää muistelee?) Lisäksi, onhan noita nykyäänkin vanhempia, jotka lapsiaan yhtä huolettomasti "silmät selässä" hoitavat - ja vahinkoja sattuu!! (Sitäpaitsi, ihan alkuperäisen yhteen esimerkkiin viitaten, paljonkos ne silmät selässäkään hyödyttää, jos jättää ryömimisikäisen vauvan eri huoneeseen sängylle hereillä - äkkikös vauva sieltä muksahtaa!)

 

\

\

Osaako kukaan neuvoa, mitä tehdä, tai onko kellään samanlaista tilannetta. Meillä miehen (suht nuoret) vanhemmat eivät oikein osaa olla lasten kanssa. Väittävät ikävöivänsä hirveästi ja aina lasten kanssa ollessaan leikkivät kovasti. Sanomattakin on selvää että lapset pitävät heistä kun jaksavat leikkiä yms. Ja me myös kaipaisimme kovasti hoitoapua kolmen pienen kanssa. Muttamutta heidän kykynsä ottaa todellista vastuuta pienistä lapsista ----

--- Mistä kyse? Ovatko teidän muiden mielestä outoja? Kellään tutulla ei ole tälläisiä isovanhempia, ehkä teistä jollain on? Miten toimisitte? En kohta kestä tätä painostusta..

Onko näiden isovanhempien lapsista kukaan selvinnyt hengissä aikuiseksi asti? Miehelläsi ilmeisesti on ollut hyvä tuuri.
Isovanhemmilla on kokemuksesta joskus vielä jäljellä herkät tuntosarvet ja silmät selässäkin, joten voivat näyttää huolettomilta.

...tai sitten on "taidot" ruosteessa parin vuosikymmenen jälkeen...? En minä yhtään kellekään, joka lastani noin "hoitaisi", jättäisi myöskään lastani. Luultavimmin eivät aikoinaan ole noin toimineet, nyt ote jotenkin lipsunut, tai sitten vaan yksinkertaisesti heillä ollut hyvä tuuri, että isommilta vahingoilta ovat välttyneet. (Tai sitten ei, onhan niitä saattanut käydä, mutta kuka niitä enää muistelee?) Lisäksi, onhan noita nykyäänkin vanhempia, jotka lapsiaan yhtä huolettomasti "silmät selässä" hoitavat - ja vahinkoja sattuu!! (Sitäpaitsi, ihan alkuperäisen yhteen esimerkkiin viitaten, paljonkos ne silmät selässäkään hyödyttää, jos jättää ryömimisikäisen vauvan eri huoneeseen sängylle hereillä - äkkikös vauva sieltä muksahtaa!)

 

\

\

Osaako kukaan neuvoa, mitä tehdä, tai onko kellään samanlaista tilannetta. Meillä miehen (suht nuoret) vanhemmat eivät oikein osaa olla lasten kanssa. Väittävät ikävöivänsä hirveästi ja aina lasten kanssa ollessaan leikkivät kovasti. Sanomattakin on selvää että lapset pitävät heistä kun jaksavat leikkiä yms. Ja me myös kaipaisimme kovasti hoitoapua kolmen pienen kanssa. Muttamutta heidän kykynsä ottaa todellista vastuuta pienistä lapsista ----

--- Mistä kyse? Ovatko teidän muiden mielestä outoja? Kellään tutulla ei ole tälläisiä isovanhempia, ehkä teistä jollain on? Miten toimisitte? En kohta kestä tätä painostusta..

Onko näiden isovanhempien lapsista kukaan selvinnyt hengissä aikuiseksi asti? Miehelläsi ilmeisesti on ollut hyvä tuuri.
Isovanhemmilla on kokemuksesta joskus vielä jäljellä herkät tuntosarvet ja silmät selässäkin, joten voivat näyttää huolettomilta.

...tai sitten on "taidot" ruosteessa parin vuosikymmenen jälkeen...? En minä yhtään kellekään, joka lastani noin "hoitaisi", jättäisi myöskään lastani. Luultavimmin eivät aikoinaan ole noin toimineet, nyt ote jotenkin lipsunut, tai sitten vaan yksinkertaisesti heillä ollut hyvä tuuri, että isommilta vahingoilta ovat välttyneet. (Tai sitten ei, onhan niitä saattanut käydä, mutta kuka niitä enää muistelee?) Lisäksi, onhan noita nykyäänkin vanhempia, jotka lapsiaan yhtä huolettomasti "silmät selässä" hoitavat - ja vahinkoja sattuu!! (Sitäpaitsi, ihan alkuperäisen yhteen esimerkkiin viitaten, paljonkos ne silmät selässäkään hyödyttää, jos jättää ryömimisikäisen vauvan eri huoneeseen sängylle hereillä - äkkikös vauva sieltä muksahtaa!)

 

\

\

Osaako kukaan neuvoa, mitä tehdä, tai onko kellään samanlaista tilannetta. Meillä miehen (suht nuoret) vanhemmat eivät oikein osaa olla lasten kanssa. Väittävät ikävöivänsä hirveästi ja aina lasten kanssa ollessaan leikkivät kovasti. Sanomattakin on selvää että lapset pitävät heistä kun jaksavat leikkiä yms. Ja me myös kaipaisimme kovasti hoitoapua kolmen pienen kanssa. Muttamutta heidän kykynsä ottaa todellista vastuuta pienistä lapsista ----

--- Mistä kyse? Ovatko teidän muiden mielestä outoja? Kellään tutulla ei ole tälläisiä isovanhempia, ehkä teistä jollain on? Miten toimisitte? En kohta kestä tätä painostusta..

Onko näiden isovanhempien lapsista kukaan selvinnyt hengissä aikuiseksi asti? Miehelläsi ilmeisesti on ollut hyvä tuuri.
Isovanhemmilla on kokemuksesta joskus vielä jäljellä herkät tuntosarvet ja silmät selässäkin, joten voivat näyttää huolettomilta.

...tai sitten on "taidot" ruosteessa parin vuosikymmenen jälkeen...? En minä yhtään kellekään, joka lastani noin "hoitaisi", jättäisi myöskään lastani. Luultavimmin eivät aikoinaan ole noin toimineet, nyt ote jotenkin lipsunut, tai sitten vaan yksinkertaisesti heillä ollut hyvä tuuri, että isommilta vahingoilta ovat välttyneet. (Tai sitten ei, onhan niitä saattanut käydä, mutta kuka niitä enää muistelee?) Lisäksi, onhan noita nykyäänkin vanhempia, jotka lapsiaan yhtä huolettomasti "silmät selässä" hoitavat - ja vahinkoja sattuu!! (Sitäpaitsi, ihan alkuperäisen yhteen esimerkkiin viitaten, paljonkos ne silmät selässäkään hyödyttää, jos jättää ryömimisikäisen vauvan eri huoneeseen sängylle hereillä - äkkikös vauva sieltä muksahtaa!)

 

\

\

Osaako kukaan neuvoa, mitä tehdä, tai onko kellään samanlaista tilannetta. Meillä miehen (suht nuoret) vanhemmat eivät oikein osaa olla lasten kanssa. Väittävät ikävöivänsä hirveästi ja aina lasten kanssa ollessaan leikkivät kovasti. Sanomattakin on selvää että lapset pitävät heistä kun jaksavat leikkiä yms. Ja me myös kaipaisimme kovasti hoitoapua kolmen pienen kanssa. Muttamutta heidän kykynsä ottaa todellista vastuuta pienistä lapsista ----

--- Mistä kyse? Ovatko teidän muiden mielestä outoja? Kellään tutulla ei ole tälläisiä isovanhempia, ehkä teistä jollain on? Miten toimisitte? En kohta kestä tätä painostusta..

Onko näiden isovanhempien lapsista kukaan selvinnyt hengissä aikuiseksi asti? Miehelläsi ilmeisesti on ollut hyvä tuuri.
Isovanhemmilla on kokemuksesta joskus vielä jäljellä herkät tuntosarvet ja silmät selässäkin, joten voivat näyttää huolettomilta.

...tai sitten on "taidot" ruosteessa parin vuosikymmenen jälkeen...? En minä yhtään kellekään, joka lastani noin "hoitaisi", jättäisi myöskään lastani. Luultavimmin eivät aikoinaan ole noin toimineet, nyt ote jotenkin lipsunut, tai sitten vaan yksinkertaisesti heillä ollut hyvä tuuri, että isommilta vahingoilta ovat välttyneet. (Tai sitten ei, onhan niitä saattanut käydä, mutta kuka niitä enää muistelee?) Lisäksi, onhan noita nykyäänkin vanhempia, jotka lapsiaan yhtä huolettomasti "silmät selässä" hoitavat - ja vahinkoja sattuu!! (Sitäpaitsi, ihan alkuperäisen yhteen esimerkkiin viitaten, paljonkos ne silmät selässäkään hyödyttää, jos jättää ryömimisikäisen vauvan eri huoneeseen sängylle hereillä - äkkikös vauva sieltä muksahtaa!)

 

Nettiyhteys katkesi, enkä päässyt keskusteluun takaisin ennenku nyt. Mut sen verran vastailen kuitenki, että olen ajatellut niin että miehellä on käynyt tuuri kun on selvinnyt aikuiseksi asti. Luulen että vahinkoja on tapahtunutkin, mutta ne on sitten olleet "kohtalon oikkuja" , eikä niitä tosiaan ole syytä muistella, varsinkaan miniän kuullen. Lisäksi sukulaiset olleet varmaankin apuna melkoisesti. On helpottavaa kuulla, että en teistä muista ole ylitiukkis, kun en suostu jättämään lapsia heille. Kun tarpeeksi tapahtuu noita outoja juttuja alkaa kelata, että ymmärttää jotain väärin. Mies suuttuu jos mainitsen asiasta, vaikka myöntääkin tilanteet vaarallisiksi. Kun taas sanoin anopille siitä kylpyasiasta, kun hän palasi tupakalta, että "näin pieniä lapsia ei voi jättää kylpyyn vahtimatta", hän vastasi "ei voi". Aivan, mutta jätti kuitenkin. Saman vastauksen olen saanut usein. Tai appiukko vastaa yleensä "ei siinä mitään olisi tapahtunut" Eli ei riitä että olen samassa talossa, pitää olla vieressä. En voi esim siivota kellaria tai keskittyä ompelemiseen tai opiskeluun toisessa huoneessa. Lapsi on hetkessä nostettu parvekkeen kaiteelle ja vahinko on jo tapahtunu... Usein mietin onko kyse enemmän tyhmyydestä vai v.....maiduudesta.

 

Niin... Kerronpa hieman omia kokemuksia...

Lapseni oli 2 viikkoa vanha, kun miehen vanhemmat tulivat meille käymään. Mies ja isänsä lähtivät baariin samantien ja jäivät kiertämään kyliä. Miehen äiti keksi keskellä yötä, että nyt lähdetään hakemaan ukkoja kotiin autolla 15km päästä. Sanoin, että en tosiaankaan lähde vauvan kanssa mihinkään, niin hän tokaisi minulle, että pysyyhän se siinä sohvalla sen aikaa!!
No, tietysti siitä syntyi riita, koska ei tullut omaan mieleenkään lähteä hakemaan juoppoja ja jättää oma vauva kotiin. Siitä lähtien olen ollut huono äiti, lapsi on myös huono, eikä ole heidän mukaan heille mitään, lasta ei muisteta jouluna, ei synttäreinä...
MUTTA olen itse sitä mieltä, että parempi sitten olla kokonaan erossa heistä, koska en luota heihin tippaakaan, enkä jättäisi lastani heille hoitoon edes 15 minuutiksi!! Pettynyt olen heidän käytöksestään ja siitä miten he kohtelevat lasta. Tytön isällä on toinenkin lapsi, joka on tyttöä 7 vuotta vanhempi ja tämä esikoinen on isovanhemmille lapsenlapsi ja se on tehty minullekin selväksi. Sain kuulla tytön isän äidin suusta äitienpäivänä ennenkuin tyttö syntyi, että sinä ja sun lapses ette ole ikinä meille mitään...

 

Aika törkeätä käytöstä isovanhemmilta.Kuinka voi elentua tollaseen lasta kohtaan.

 

Kuinka voi tulla edes mieleen että vauvan vois jättää yksin kotiin! Taitaa olla sunkin miehellä käynyt aika tuuri, kun on kasvanut aikuiseksi. Mistä näitä ihmisiä tulee? Ja mikä niitä vaivaa? Surullista myös lasten takia. Oon välillä katkera kun ympärillä on isovanhempia, joiden kanssa lapset voi tosiaan jättää vaikka viikonlopuksi Vanhemmat saa kaivattuja lepohetkiä ja lapset ja isovanhemmat saa nauttia toisistaan. Mutta niin ei koskaan tule käymään. Painajaiseni on, että jos meille tulee joskus ero, lapset on vuoroviikoin isällään ja silloin noilla kykenemättömillä on mahdollisuus tunkea "hoitamaan" lapsia. Mies ei kykene vanhempiaan kieltämään tai vahtimaan, vaikka tilanteet näkeekin. Onko neuvoa miten saa estettyä isovanhempia tapaamasta lapsenlapsia eron jälkeen? Kun syy on kuitenki lasten turvallisuus?

 

Niin... En ole enää tytön isän kanssa yhdessä ja kyllä ne hänen vanhempiensa kasvatustavat alkoivat näkyä miehessä alkuhuuman jälkeen hyvinkin nopeasti, kun vauva tuli taloon, ts. yhtä vastuuton, kun äitinsäkin... Eli en anna lasta isälleen (mutta eipä ole halunnutkaan...), meillä hän saa käydä lasta katsomassa, jos haluaa. Pelkäsin aluksi, jos isä voi viedä tytön vanhempiensa luo hoidettavaksi ja vedin lastensuojelun mukaan kuvioon, kun lapsen turvallisuudestahan on kyse. Lastensuojelusta sanottiin, että vaikka on kuinka isovanhemmat, niin minun ei tarvitse heille lasta antaa, jos katson sen parhaimmaksi. En tiedä onko tapauskohtainen vai ihan normi käytäntö, mutta tuo tieto rauhoitti minun mieltäni paljon.
Ovatpa isovanhemmat uhkailleet minua lastensuojelulla muutenkin, joten kuulumme tytön kanssa heidän asiakkaiksi ja sieltä saamme apua kiperiin kysymyksiin ja tukea myös muutekin, kun omat vanhempani ovat kuolleet, joten meillä ei noita isovanhempia ole käytännössä ollenkaan.

 

Onpa hyvä tietää että lastensuojelu ottaa kantaa myös isovanhempien tapaamisoikeuksiin. Voikohan ne rajoittaa jos isällä on täydet tapaamisoikeudet. Vai voiko isä silloin arvioida tilanteen itse? Meillä ei ole onneksi sitä ongelmaa ettei isä itse olisi tarkka ja hyvä hoitaja lapsilleen. Eikä eroakaan vireillä, mut joskus kun katson sitä touhua alkaa tulevaisuus pelottaa... Erot on niin tavallisia.

Tsemppiä sulle ja toivottavasti saat lastenhoitoapua muualta, kun ei isovanhempia ole.

 

Sinuna rupeaisin pistämään merkintöjä minä päivänä isovanhemmat kävivät, olitteko kotona kun katsoivat lapsukaisia, mitä vahinkoja on sattunut heidän valvonnassa.
Sitten jos/kun tulee ero (toivon kuitenkin että eläisitte yhdessä pitkään) ja mies rupea valittamaan ettet luota hänen vanhempiin, ota yhteys lastensuojeluun ja vie vihkosen näyttäville. Sille varmistat ettei isovanhemmat satuttaisi lapsukaisia.

Toinen neuvo on: Keskustele miehes kanssa tästä "isovanhempien hoitotavasta". Kerro miltä sinusta tuntuu. Ajemmin tai myöhemmin kuitenkin sanot hänelle tästä.

Tämä on minun ehdotus.
Hyvää jatkoa sinulle.

 

Joo, meillä tuo lastensuojelu katsoi tilanteen niin, että minä saan päättää lapsen tapaamiset isovanhempien kanssa. Sitä en tiedä mitä tulisi, jos isovanhemmat yks kaks haluaisivatkin olla lapseen yhteydessä ja tavata, että miten ne tapaamiset toteutuisi. Vai toteutuisiko ollenkaan.
Olen pedannut tulevaisuutta ajatellen asioita, koska ex-miehen äiti on ladellut uhkauksia yms. mitkä olen ottanut esille myös lastensuojelutapaamisissa, koska kuka tahansa voi kiusallaankin tehdä lastensuojeluun ilmoituksia jne. Pelkoni on se, että jos minulle käy jotain, niin mihin menee lapseni... Meillä ei ole, kun toisemme. Lastensuojelun sanoin: tiivis paketti. Isästä ei ole tällä hetkellä huolehtimaan edes itsestään, saati sitten lapsesta. Erot on aina kurjia, mutta joskus niitäkin tulee. Aina toivoisi, että voisi jatkaa elämää yhdessä, mutta joskus niin ei vaan käy. Raskastahan yksin on, mutta lapsi onneksi tuo iloa niin paljon.

Toivotaan, että elämä rullaa kaikessa rauhassa eteenpäin. Valoisia päiviä ja tiivis paketti kevättä odotellessa.

 

Hyvä neuvo on tuo asioitten ja päivämäärien ylös kirjaaminen. Jos todistajia löytyisi, hyvä olisi.

Isovanhemmatkin voivat olla varsin uskomattomia. Meillä anoppi yritti mielenhäiriössään pakottaa meidät eroamaan. Meillä ei ollut mitään aikeita, mutta hän yritti kovasti painostaa. Kun tämä meidän asioihin sairaalloinen sotkeutuminen katkaisi välimme, isovanhemmat yrittivät väittää, että heillä on oikeus lapsiimme. Lastemme puolesta peläten päätimme että on parempi ettemme tapaa heitä lainkaan. Kun lapsi joskus aikaisemmin jäi hetkeksi anopille, oli anoppi lasta haettaessa täydessä pöllyssä (viinaa ja rauhoittavia). Näin me ratkaisimme asian. Sukulaisille on sitten levitelty jos jonkinlaisia juttuja. Kaikkeen on siis hyvä varautua.

 

Anoppi on muuten ihan ok, mutta ei hänelle kyllä voi luottaa pientä lasta hoitoon. Ollaan nähty sama juttu, että anoppi ei tajua vaaranpaikkoja, joihin pieni voi joutua. Lupaa katsoa lasta, kun juomme kahvia, mutta viiden minuutin päästä tulee juttelemaan meille ja jättää 6 kk vanhan yksin makuuhuoneeseen sängylle. Yhdistän tämän siihen, että hänellä on kovin vähän omaa kokemusta lasten hoidosta. Hoitanut iltaisin omaa lastaan pari tuntia ja laittanut sitten nukkumaan tai on antanut lapsensa vanhemmilleen hoitoon, tehnyt töitä ja kehittänyt itseään opiskellen työn ohessa. Hänellä siis vain yksi lapsi, mieheni, jonka laittoi tarhaan 3kk ikäisenä. Uran luonti on aina mennyt kaiken perhe-elämän edelle.

 

Aion tehdä kuten täällä neuvottu. Aloitan sen vihkon pitämisen. Ja vaikka aihe kurja onkin, helpottavaa kuulla että on muitakin joilla samanlaisia kokemuksia. Vielä kun mieskin tajuaisi etteivät hänen vanhempansa voi hoitaa pieniä lapsia ja lopettaisi sen "käytetään nyt joskus hyväksi mun vanhempia ja pyydetään ne hoitaman lapsia"- jauhamisen, niin voisin elää rauhassa. Kun se kuitenkin toisaalta on samaa mieltä että ne on lapsille vaarallisia... Oon muuten miettinyt just noita tilanteita, kun ensin halutaan vahtia, että saatte juoda kahvit tms ja sit aletaankin tehdä muuta. Vaikka siis just oli hirveä ikävä ollu monta viikkoa. Niin että kyllähän kyse on jonkinlaisesta tunteen puutteesta lasta kohtaan. Vai mitä? Koska ne isovanhemmat joiden oon nähny tosiaan ikävöivän lastenlapsiaan, eivät kyllä hetkeksikään "jätä lasta rauhaan" kun kerrankin saavat tilaisuuden hetken viettää sitten sitä niin kaivattua yhteistä aikaa. Mies tietty haluaa nähdä sen että sen vanhemmat aina ruikuttaa ikäväänsä. Ja mä taas en lasteni huoltajana voi sivuuttaa sitä tosiasiaa etteivät kyvyt riitä. Ristiriitoja ja paineita avioliitolle kyllä tässä kertyy.