Oulun seudun odottajat

Yritin tänne jo kerran kirjoittaa, mutta ei antanut, varmaan kun ei mitään asiaa ole.

Hiljaista on tosiaan tämä pino, mutta omalta osalta se johtuu siitä että ei ole mitään ihmeempää kerrottavaa, sitä vain odoottaa että joulu lähenee ja pääsee hakeen nyytin kotiin eikä viitti hirveesti turhia höpinöitä rustailla.

Neuvolassa käyty ja kaikki ok, paitsi hemppa oli 105 ja rautakuurille ja rautakuurin ansiosta myös levottomat jalat hävisivät, aah ihanaa se olikin niin hirveä vaiva että.

Nyt on tän päivän ollu menkkamaista kipua niin selässä kuin mahassa ja muutenkin omituinen olo, pitänee varmaan huomenna soitella johonki jos ei ala helpottuun niin saa ainakin varmistuksen että kaikki on ok.

Uusille tervetuloa tänne mahan kasvattelijoiden joukkoon :wave:

Minttuliina 32+
 
Täältäkin tervetuloa mukaan ja LukasMomille jaksamisia ja pikaisia paranemisia!

Mitenkäs Minttuliinalla nuo menkkamaiset kivut? Asettuiko yön aikana? Mulla kun kävi esikoisen kanssa niin että viimeisellä viikolla tuntui siltä niin kuin olis menkat alkamassa - niin kovasti juili alamahaa ja -selkää - ja sitten lauantaina pitikin lähtä synnyttämään :) Mutta sulla noita viikkoja on vielä sen verran vähän, että ei kait ne sulla voi sitä vielä enteillä... :/

Niin joo, ja vieläkin Minttuliinalle! Hoksasin tuolta 20-30-v äitien puolelta 08-alueen pinosta että te asutte myös Kaijonharjussa...? Mekin asustellaan täällä päin ja mietin että uskaltaisko laittaa vaikka y-viestiä kun ollaan vielä samaa vuosimalliakin :D

Pimmi 19+3
 
Mikälaista mammajumppaa oulusta löytyy? itse löysin vain tuon Oulun kansalaisopiston äitiysjoogan, mutta en ole koskaan joogaa harrastanut niin mukaan lähtö epäilyttää... Onko täällä mitään muuta? Jos ei niin sitten täytyy järjestää.
 
olen käynyt useasti näillä sivuilla katseleen ja lueskelemassa kirjoituksia, mutta ehkä on jo aika laittaa omaki nimi joukkoon =) Asustelen heinäpäässä 6v. tyttären ja avopuolison kanssa, odotellaan yhdessä toisen lapsen tuloa rv 22+6. Vatsa on pullahtanut esille jo rv 9 paikkeilla, vaikka taisikin olla ihan turvotusta koko juttu, nyt kuitenkin on jo kunnon vauvamaha B)

Mites teillä muilla tuo pelokkuuden laita vauvaa kohtaan? siis näen painajaisia ja pelkään kokoajan että jotain on vinossa. Taitaa kuulua näihin hormooneihin nuo olotilat. Muutenkin tämä raskaus on ollut erillainen kun ensimmäinen, oksensin viikolle 19 asti ja tosiaan alussa tuo vatsan turvotus oli uutta myös. Tunteet on todella pinnassa, joulua ja lunta odotan melkein itkusilmässä ja mitään surullista tai iloista ohjelmaa tv:stä ei pysty katsomaan ilman älytöntä itkemistä :LOL:

Ehkä tämä tästä lähtee tasoittumaan tai sitten ei...

Mariann rv22+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja ElinaMaria:
Mikälaista mammajumppaa oulusta löytyy? itse löysin vain tuon Oulun kansalaisopiston äitiysjoogan, mutta en ole koskaan joogaa harrastanut niin mukaan lähtö epäilyttää... Onko täällä mitään muuta? Jos ei niin sitten täytyy järjestää.
Minä päivänä ja mihin aikaa tuo jooga on. Nyt kun mammaloma koittaa oiskohan vielä jaksanu lähtä sinne pakertaan.. Olen illat arkena töissä joten ei oikee ole päässyt mihinkää jumppii yms.

 
Mahtuuko mukaan? Tuolla toukokuun toivotuissa olen kirjoitellut, mutta nyt ajattelin laittaa täännekin. La 8.5 ja kolmatta odottelen. Ultrassa käyty ja masussa köllötteli reilun kokoinen vauveli. Perheessä pari ihanaa teini-ikäistä, minä ja mies. Asustellaan Oulun eteläpuolella, mutta koska olen avojalakanen, niin kuulun mielestäni tähän joukkoon
:LOL:

Jumpista tuli mieleen, että minä ainakin karsastan kaikkea mammajumppaa ja olen mieluummin normitunneilla mukana siihen saakka kun jaksan. Ei sillä, en ole koskaan mammajumpassa käynyt, eli tämä on ihan vaan mutu :ashamed: Kaipa sitä pitäisi laajentaa maailmankatsomusta ja käydä vilasemassa edes yhtä tuntia, niin tietäisi mistä oikeasti kieltäytyy. Mulla on vaan näkemys, että siinä hommassa on hien virtaaminen ja adrenaliinin virtaus kaukana, eli syyt, miksi minä liikun. Korjatkaa toki jos olen väärässä. Eikä ole todellakaan tarkoitus loukata ketään ko jumpassa käyvää, puhun vain omasta puolestani. Minä tarvitsen hikeä ja tuskaa kun liikun, mutta en välttämättä ihan tervejärkinen olekaan :D
 
Pimmi84: Juu ovat asettuneet, mutta tilalle on tullut alavatsaan pistelyä ja oikealle puolelle semmosta repäsevää kipua mutta ilmeisesti kuuluu asiaan. Kävin antaan pissanäytteen tulehduksen varalta, mutta ei ollut mitään.

Kyllähän mulle uskaltaa y-viestiä pistää, ellen kerkiä pistää ennen sua sulle =)

Tervetuloa uusille :wave:

Nyt pitää tehdä isänpäiväkortit ukille ja papalle loppuun (leikkaus ja pakkaustyö) ennen kuin neiti herää päikkäreiltä.
 
Tännehän on tullu uusia :) Tervetuloa mukaan vaan!

Äitiysjoogasta juteltu ja tuosta kansalaisopiston joogasta tiedän ainakin sen verran että nyt syksyllä ei mene vissiin kuin tämä yksi ryhmä jolla on viimeiset tunnit tässä kuussa ja seuraava ryhmä menee sitten keväällä... Tämmösen käsityksen ainakin minä oon saanu. Mä yritin ilmottautua tuohon ryhmään sillon kun ilmottautumisaikaa oli vielä, mutta eihän sinne enää mahtunu :(

Teknopalatsissa (Linnanmaalla) menee kans äitiysjooga ihan joka viikko, mutta siitä en tiedä että mikä niillä on vapaiden paikkojen tilanne. Mulla ja siskolla olis suunnitelmissa alottaa siellä tuo äitiysjooga ens kuussa... Aika tais olla sunnuntaisin klo.19 ja 10 kertaa maksaa 49 euroa. On kalliimpi ku kansalaisopistolla, mutta pitää kait sitä päästä kokeilemaan kun en minäkään oo ikinä käynyt missään joogaan viittaavassakaan :D

Haukiputaalla menee muuten myös äitiysjooga! Kiiminkijoen opistolla tais mennä jopa 4 ryhmää tämän lukuvuoden aikana ja seuraava ilmottautumisaika alkaa 1.12. Hinta ei ollu kuin 25 euroa että sekin vois olla hyvä vaihtoehto :)

Mariann-81 kyseli pelokkuudesta ja mun täytyy kyllä myöntää että vaikka edellisestä raskaudesta on näinkin vähän aikaa niin mä oo ollu tämän kanssa jotenkin paljon pelokkaampi ja melkein jopa vainoharhainen :ashamed: Alussa olin aivan varma että on tuulimuna, sitten huolestuin kun en tuntenu liikkeitä ja nyt sitten menin lukemaan uudesta vauva-lehdestä kohtukuolemista ja arvatkaapas mikä nyt pelottaa |O Koko ajan kuulostelee liikkeitä ja heti kun on ollu esikoisen kanssa liian haipakka päivä niin illalla on syyllinen olo kun ei ole kiinnittäny vauvaan mitään huomiota ja kehokin on aivan rätti poikki väsynyt kun ei pysty rehkimään ihan samanlailla kuin ennen... Noh, kyllä tässä sentään aina välillä on ihan vaan iloisesti raskaana ja silittelee tyytyväisenä mahaa :)

Pimmi 20+1

PS. Tänään oli muuten neuvola ja kaikki oli paremmin kuin hyvin ;)
 
Täälläkin yksi oulunmamma. Oon saattanu jo tänne kirjotella mutta en muista niin ilmoittaudun taas :D

Elikkäs ensimmäistä meille ootellaan syntyväksi helmikuussa ja itse olen 19 ja kaakkurin suunnalla asustellaan.

Kiitti pimmi tuosta H-putaan joogasta! =) ite oon ettimällä ettiny että mistä ihmeestä mie löytäisin vapaata niin tuohonhan voisi koittaakkin kun aikaakin jo tammikuussa on.

saana 24+6

 
hei taas! tänään oli neuvolakäynti vihdoinkin, edellisestä kun oli aikaa yli 2kk:tta! Kaikki muuten hyvin, mutta tuo sf-mitta tahtoo olla aika suuri 23cm. Meinas th että sokerirasitustestiin joutuu, mikäli mitta ei ala tasoittuun ens kertaa varten. Seuraavaksi onkin sitte lääkäri käynti. Vauvelin sydänäänet oli 130 luokkaa, hyvin vikkelä ja joutui vähän metsästämään että sai kuunneltua vähän pitempään sykettä =)

Tunnen itseni hyvin laiskaksi kun kaikki puhuu joogasta tai muista jumpista :ashamed: , hyvä että jaksan edes ajatella tuollaista liikuntaa. Riittää työpäivät ja kotona olevat hommat minulle. Vauveli ainakin jumppaa kovasti tuolla sisällä, aamulla alkaa ja illalla ennen kuin minä unen saan, niin ne loppuu.

Mariann 23+1
 
Moi kaikille.

Olen täällä jonkun aikaa taustalla pyörinyt.
Jos nyt uskaltais liittyä joukkoon. Laskurin mukaan laskettu aika ois 8.7.

Olen 28-vuotias ja ensimmäinen lapsi tulossa. Asutaan avokin ja koirulin kans täällä Pateniemessä.

Eka neuvola on 30.11. ja ei millään malttais oottaa:)

Oone rv5+3
 
:wave: :wave:
Nostanpas taas meidätkin "kartalle"

Tänne ei kummoista... jännityksellä odotellaan vaan millon pääsee synnyttään ja minne :eek: kun nää tehyn irtisanoutumiset "sotkee" vissiin mun suunnitelmat... ja näillä näkymin pääsisin testaan sitten Kajaanin sairaalan miten siellä hommat toimii...

Äitiliinin ja vertti 35+5
 
Minäki ilmoittaudun! Asutaan aviomieheni kanssa oulun naapuri kunnassa. Plussa testin tein kun menkat oli myöhässä kaksi viikkoa eli eilen aamulla. Todella selkeä plussa =) . Tänään varasin sitten ekan neuvolan ja sain sen vasta 13.12. Saas nähdä miten jaksan sinne asti odottaa.

Sunnuntai-illasta asti ollut pahoinvointia, joka jatkuu aamusta iltaan. Maanantain jälkeen en ole pystynyt syömään mitää kunnolla. Toivottavasti tätä ei kestää pitkään. Vatsa on jo nyt ihan krampissa ku koko ajan pitää oksentaa :( . Ah tätä alkuraskauden ihanuutta!
 
Terve uusille ja vanhoillekin :wave:

Jopas me tiputaan aina nopeeta.

Tietääkö joku ´muuttuuko neuvola toiminta nyt kun tuo irtisanomiset ovat ihan ovella?
Entä miten Oyssi toimii nyt, joko ovat alkaneet valmistuun irtisanomisiin vai toimiiko ohan normaalisti tiistaihin asti?

Minä uskon ihan vahvasti että irtisanomiset toteutuvat, mutta toivon että ne eivät kovin montaa päivää kestäis.Mutta kyllä tuo sairaala toiminta menee sekasin vaikkei irtisanomisia tulisikaan, koska siihen on niin valmistauduttu nyt.
 
täällä on kyllä aika hiljaista välillä..

minttuliina: OYS toimii jo nyt vajailla vuodeosastoilla ja muutenkin toimintaa on jo jouduttu supistamaan. Päivystyspalvelut toimii normaalisti tuonne 19.11 asti sitten muuttuu tietääkseni niin, että joutuu soittaa lähimpään tk:hon tarvittaessa. OYS päivystys toimii vain kiirreellisten hätätapausten ensiapuna. Lisää vuodeosastoja menee kiinni 19.päivä mikäli irtisanoutumiset tulee. Neuvolatoiminta pitäisi toimia ihan normaalisti, oli tilanne mikä hyvänsä.

Lucia: onneksi olkoon :D , kaikista ihaninta oli saada testiin ne 2viivaa.. siitä se lähtee. Kauheen nopeesti menee aika, että ota raskaudesta kaikki ilo irti mitä vaan voit!!! =)

Äitiliini75: OYS:in synnytystoiminta pitäisi olla normaalia, ainakin mitä olen nyt kuullut. Toivottavasti ei irtisanoutumiset kestä kauaa, ikävä olla koko ajan peloissaan minne joutuu vauvan kanssa. tsemppiä! =)

mulla olisi muutama kysymys :D : työkaveri oli sitä mieltä, että oululaiset synnyttäjät saavat jonkun oulu-rahan, kun perhe suurenee? ainakin ovat joskus saaneet jonkin avustuksen kaupungilta. Tietääkö kukaan siitä?
ja toinen: Mulla on 6v esikoululainen tyttö, saako avustuksia kelalta tästä isommasta, kun en enää tarvitse kunnallista hoitoa, kun jään äippälomalle? saishan tuon kelaltaki selville, en vain jaksais sinne alkaa soitteleen.

ja tuosta vauvelista vielä: viikot menee kauheaa vauhtia, olen saanut jo ostettua muutamia ihanan pieniä vaatteita (vaaleenpunaisia ;) ) Tämä neitokainen on todella kova potkimaan, tuntuu, että läpi tulee mahasta :LOL: Eilen oli vähän kipuja alavatsalla, ja supisteli töissä, kylläkin kivuttomasti. Välillä aina pelko ennenaikaisuudesta käy mielessä, mutta toistaiseksi kaikki ollut hyvin. Vatsa kasvaa, toivottavasti ei joudu sokerirasitukseen kun tuo sf-mitta on muutenkin liian iso, aikoivat jouluna sen tarkistaa uudelleen...

Mariann 24+1
 
Eilen oli taas neuvolakäynnin aika. Kaikki muuten hyvin mutta sf- mitta oli kasvanut vain puoli senttiä. Terveydenhoitaja ei siitä mitään sanonut enkä otsekkään huomannut vasta kuin kotimatkalla, että taisi olla aika lähellä edellistä lukemaa. Mitta on otettu nyt kolme kertaa ja ensimmäisellä kerralla mentiin lähellä yläkäyrää, toisella kerralla keskikäyrällä ja nyt alakäyrällä. Onkohan tuo ihan normaalia? Vauva oli kyllä kääntynyt edellisen mittauksen jälkeen ja mittaajakin oli eri, voikohan niillä olla vaikutusta asiaan?
 
täällä on kyllä hiljaista.. Pitää välillä käydä nostaan näkyville tämä palsta :xmas:

Viia82: kattelin tuota minun ensimmäisen lapsen kohdalla menneitä sf-mittoja ja minulla on kans silloin ollut samallalailla. Nyt taas menen yläkäyrän yläpuolella, seuraavalla kerralla varmasti kerkeää tasoittua aika paljonki. Ja onhan se mittaajastaki kiinni, toinen painaa mittanauhaa kipeästi häpyluuhu ja joku toinen hyvä että uskaltaa koskea :LOL:

Mulla on niin jouluinen olo :xmas: :xmas: Joskus tulee vain näitä -ihana päivä tänään- oloja, pitää odotella että tulis palkka päivä niin lähtis osteleen lahjoja kasan kaappiin piiloon..
tästä masuasukistakin huomaa kun äiti on iloisella mielellä niin tulee potkuja paljon enemmän, vai kuvittelenkohan minä... :LOL:

Ihanaa maanantaita kaikille!

Mariann ja 24+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mariann-81:
mulla olisi muutama kysymys :D : työkaveri oli sitä mieltä, että oululaiset synnyttäjät saavat jonkun oulu-rahan, kun perhe suurenee? ainakin ovat joskus saaneet jonkin avustuksen kaupungilta. Tietääkö kukaan siitä?
ja toinen: Mulla on 6v esikoululainen tyttö, saako avustuksia kelalta tästä isommasta, kun en enää tarvitse kunnallista hoitoa, kun jään äippälomalle? saishan tuon kelaltaki selville, en vain jaksais sinne alkaa soitteleen.

Oululisää saa vanhempainrahakauden jälkeen jos on oikeutettu muutenkin kotihoidontukeen. Siis jos lapsi ei mene kunnalliseen hoitoon vanhempainvapaan jälkeen ja saa kelalta kotihoidontukea saa siihen sitten automaattisesti (oliko nyt 143e) Oulunlisän, jota saa sitten siihen asti kun lapsi täyttää 2v. Tuosta eskarilaisesta en ole varma saako mitää lisää noihin kotihoidontukiin kun kuitenkin esikoulussa on. Samaa ole kyllä miettinyt itekkin ku sitten kun mulla on edessä kotihoidontukin yms niin vanhin poika on silloin jo eskarilainen.

Ompa helpottavaa ku näyttää nyt hyvinki siltä ettei se lakko toteudu. Saa huokasta helpotuksesta ja ihanaa ettei kenellekään koitunut (jos nyt se posu saadaa, mitä ne nyt niin hehkuttaa) siitä mitää haittaa.

Täällä muuten masun kanssa lyllerretään. Aika työlästä on jo noiden 2 viikarin kanssa kuleksia noita kerhomatkoja yms. Mutta niin pitkää mennää ku jalat kantaa :) Huomenna sitten onkin ensimmäinen virallinen mammalomapäivä:) Viikko sairaslomaa takana. Ja tosi helppottavaa on ollut ettei tarvinnu enää iltoja pakertaa töissä. Aamut nyt kuitenki menee lasten kanssa kotosalla ku mies on töissä.

Seuraava neuvolakin on taas viikon päästä, nyt sitä varmaa aletaankin ramppaa siellä 2vk välein ku viikkojakin alkaa olemaan mukavasti.

Nyt ruokaileen :p

Saaru rv 34+3 +poijjaat
 
Kuulumisia täältä! Pahoinvointi loppui muutaman päivän jälkeen, jotka menivätkin kyllä aika kurjasti ku ei saanu syötyä mitään. Yhtenä aamuna syöminen taas onnistui vaikkakin vähän huonosti, pysyi sisällä kuitenkin. Paleluakin oli mutta sekin loppui.

Ehdin jo miettiä et onko masussa ketään. No nyt sitten taas alkanu oleen pientä äklötystä varsinkin aamuisin mut ei oo varsinaisesti oksettanu. Saas nähä miten lähtee meneen :) Viikkoja kasassa jo 7+?

Kysymys: Mihin asti on se ns. kriittisin aika jolloin voi mennä kesken?
 
:wave: :wave: nostelenpas taas kartalle

Saaru ja kukas muukin kyseli tuosta kotihoidon tuesta eskarilaisesta niin on mahdollista saada jos ei ole päivähoidossa tuon eskarin lisäksi tuolta kelan sivulta löytyy ihan hyvin selostusta siittä http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/170701122305EH?openDocument

täällä odotellaan jo että pääsis pikkuhiljaa lähtee vaikka viikkoja ei ole ku 37 mutta jotenkin niin tukala olo ja tuntuu ettei taivu minnekkään ym... ja olis kiva muutenkin vauvan kaa vähä rauhoittua kotona ennen kunnon joulutohinoita vaikka mun tuurillahan tää menee yli ja olen vielä joulun aikaankin yhtenä kappaleena :eek:
 
anskuli77 samoja tuntemuksia täälläkin.. ei usko olevansa raskaana ja pelkää pahinta.

kävin eilen gynellä muiden vaivojen takia, ultras samalla ja sieltä paljastui kohdunsisäinen raskaus viikkoja 6+1 ja sydän sykki jo kovasti. :heart: itkuhan se tuli. esikoinen 2,5 vuotias joten raskaus ongelmat kerennyt mukavasti unohtua, mutta nyt alkaa palailemaan mieleen. :$

onnea odotukseen anskuli sinulle. kaikki menee varmasti hyvin :heart:
 
Onnittelut kaikille plussanneille!

Olen yrittänyt ottaa rennosti tän raskauden mutta minkäs teet..aina sitä pitää huolehtia.
Vime viikolla kävin np-ultrassa ja huh helpotusta kun siellä kelli pieni elämän alku :heart: . Vastasi viikkoja, kokoa oli 58mm. Ajatella, että noin pieni siellä vaan heilutteli käsiään! Saatiin ihania kuvia!
Seuraava neuvola onkin lääkärineuvola ja sen joulukuun lopulla.

Kivaa viikonloppua kaikille!

Mamma rv 12+4 ja Luka 1v10kk
 

Yhteistyössä