Ovatko kaikki vierailevat lapset tällaisia

Miina
Alkuperäinen kirjoittaja Akkavalta:
Kun vastauksissa tuli esille useammin että hän huolehtii pienemmistään niin en oikein näe asiaa noin.
ja tämän asian takia olen korostanut että kun hän on kuitenkin 3-vuotta vanhempi kuin esikoiseni. eli jos vaikka lapset rupeaa piirtämään niin vieras kahmii kaikki parhaat kynät ja värit itselleen. tai kun olemme hiekkalaatikolla niin hän on suunapäänä kahmimassa parhaimmat hiekkalelut. jne.
Kun sanoin että ärsyttää jotkut asiat niin se ei tarkoita että olisin ilkeä lapselle. eilen tämä lapsi piirsi kuvan ja kirjoitti siihen että meillä on mukava käydä leikkimässä.
Minustakin hän on mukava tyttö vaikka jotkut asiat ärsyttääkin.
väitättekö te että teidän lastenne kaverit ei ikinä ärsytä vaan ovat oikeita kullannuppuja aina.
Vieläkin kuulostaa ihan normaalilta lapselta..
 
vieras

Tottakai ärsyttää...joka päivä!Mutta ajattelen että aika aikaa kutakin,hammasta purren =( Emmä ainakaa henno pahoittaa toisten mieliä,mä oon liika nössö sellaseen.Toki välillä täytyy sanoa että nyt ei käy ja selitän että miksi ei käy. Mä luulen että sekin tyttö on tosiaan yksinäinen ja ehkäpä jopa koulukiusattu ja ajattelee että teillä on niin ihana perhe ja elämä ja haluis kuulua siihen kanssa.Ilmeisesti on jääny niin vähälle omassa perheessään.Mulla itellä on 8v tyttö ja ei tosiaan voin kuvitella että senikäsen maailma on vielä niin erilaista kuin aikusen,ei ne ymmärrä tollasta että miksi meillä on näin ja noilla noin.
 
Huoh, en jaksa enää toistaa itseäni ja en minä tätä aloitusta edes niin vakavissani tehnytkään.
Mut se tuli kyl selväksi et ärsyynnyin turhasta :D
Sitäkin olen jo toistanut et lapseni ovat vielä pieniä, eli kaikki nämä kaveri jutut on mulle vielä ihan uusia. siis et lapset tulee meille ilman vanhempiaan. Mut elämähän on jatkuvaa oppimista.
enkä todellakaan hakemalla etsi vikoja lapsista. lapset ovat ihania.
voihan se olla et sitä on niin omiensa puolta mut eiks meistä jokainen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miina:
Alkuperäinen kirjoittaja Akkavalta:
Kun vastauksissa tuli esille useammin että hän huolehtii pienemmistään niin en oikein näe asiaa noin.
ja tämän asian takia olen korostanut että kun hän on kuitenkin 3-vuotta vanhempi kuin esikoiseni. eli jos vaikka lapset rupeaa piirtämään niin vieras kahmii kaikki parhaat kynät ja värit itselleen. tai kun olemme hiekkalaatikolla niin hän on suunapäänä kahmimassa parhaimmat hiekkalelut. jne.
Kun sanoin että ärsyttää jotkut asiat niin se ei tarkoita että olisin ilkeä lapselle. eilen tämä lapsi piirsi kuvan ja kirjoitti siihen että meillä on mukava käydä leikkimässä.
Minustakin hän on mukava tyttö vaikka jotkut asiat ärsyttääkin.
väitättekö te että teidän lastenne kaverit ei ikinä ärsytä vaan ovat oikeita kullannuppuja aina.
Vieläkin kuulostaa ihan normaalilta lapselta..
enpä ole epäillytkään etteikö hän normaali olisi.

Mua raivostuttaa ja yks lapsen kaveri kun se on neninee jokapaikassa. :ashamed: Jos mä oon tietsikal se tulee seläntaakse seisomaa ja kyselemää, mitä sä teet ?, mikäs sivu tää on ?, miks sä tääl oot ? ym. ym... Jos mä laitan ruokaa tai leivon taas se on vieres kyselemäs, et mitä ruokaa teil on ?, mitä sä leivot ?, saanks mä ?, miks sä et vois tehä sitä, ku mä en tykkää tuost ? :snotty: Juu ja en epäile että ei ois normaali tms. mitä joku kuitenkii alkaa epäilee... VAA SE, et mua välillä alkaa oikein ärsyttää, ku kokoajan pitää olla säätämäs, et mitä ne aikuiset tekee. :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja jiupo:
Hei oikeasti Akkavalta, taidat hieman etsiä vikoja. Vaikuttaa reippaalta ja oma-aloitteiselta tytöltä. Lapsella, 8-vuotiaallakin, vielä on hakusessa "aikuisten tavat" ja kyllä he niille hiljalleen oppivat. Mitään en tuosta kirjoituksesta löytänyt, joka osoittaisi hänen olevan huonosti kasvatettu. Jos lapsen kaveri mielestäsi tekee jotakin sopimatonta, hänelle voi aivan ystävällisesti sanoa, että 'hei, meillä tehdäänkin tämä asia näin, jookos'. Ei ole yhtään mitään syytä kiukutella vieraalle lapselle vain siksi että itseä ärsyttää.
En sanonut että hän olisi huonosti kasvatettu.
enkä todellakaan ole kiukutellut vieraalle lapselle. sanoin että antaa meidän tyttöjen avata oven ku ne siitä niin tykkää. tai jos omii kyniä niin ohjaan että ei oteta kuin yksi kynä kerrallaan.
en kait mää ny aikune ihmine rupia toisten lapsille kiukutteleen :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Texas Flame:
Mua raivostuttaa ja yks lapsen kaveri kun se on neninee jokapaikassa. :ashamed: Jos mä oon tietsikal se tulee seläntaakse seisomaa ja kyselemää, mitä sä teet ?, mikäs sivu tää on ?, miks sä tääl oot ? ym. ym... Jos mä laitan ruokaa tai leivon taas se on vieres kyselemäs, et mitä ruokaa teil on ?, mitä sä leivot ?, saanks mä ?, miks sä et vois tehä sitä, ku mä en tykkää tuost ? :snotty: Juu ja en epäile että ei ois normaali tms. mitä joku kuitenkii alkaa epäilee... VAA SE, et mua välillä alkaa oikein ärsyttää, ku kokoajan pitää olla säätämäs, et mitä ne aikuiset tekee. :headwall:
Kui sä uskalsit tässä ketjussa sanoa et sua raivostuttaa ja ärsyttää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Akkavalta:
Alkuperäinen kirjoittaja nyt ontuu:
Alkuperäinen kirjoittaja Akkavalta:
Alkuperäinen kirjoittaja Silvia Logo:
Mitähän pahaa siinä on jos ystävä avaa tyttäresi puolesta oven?
Lapseni ovat pieniä. 5v ja 2v. He kinastelevat aina et kuka kerkiää avata oven. eli todellakin haluavat avata itse meidän oven. Mutta tämä paljon isompi ystävä juoksee kiireen vilkkaa avaan oven niin että omani eivät kerkiä.

siis jätätkö sä ne keskenään jos omasi vielä noin pieniä? ja käytätkö tätä lapses kaveria lapsenlikkana??
en todellakaan jätä lapsia yksin kotia enkä varsinkaan jätä lapsiani jonkin 8-vuotiaan hoiviin.
no meetkö sä sitte "leikisti" kauppaan?

Mulla ei taida olla itsesuojeluvaistoo. :xmas: Ja oon muutes satavarma, et kaikkia välil ärsyttää jotkuu vierailevien lasten ominaisuudet, mut eivät vaan sano. :kieh: Ja sitäpaitsi mua välillä ärsyttää omatkin lapset... :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Texas Flame:
Mua raivostuttaa ja yks lapsen kaveri kun se on neninee jokapaikassa. :ashamed: Jos mä oon tietsikal se tulee seläntaakse seisomaa ja kyselemää, mitä sä teet ?, mikäs sivu tää on ?, miks sä tääl oot ? ym. ym... Jos mä laitan ruokaa tai leivon taas se on vieres kyselemäs, et mitä ruokaa teil on ?, mitä sä leivot ?, saanks mä ?, miks sä et vois tehä sitä, ku mä en tykkää tuost ? :snotty: Juu ja en epäile että ei ois normaali tms. mitä joku kuitenkii alkaa epäilee... VAA SE, et mua välillä alkaa oikein ärsyttää, ku kokoajan pitää olla säätämäs, et mitä ne aikuiset tekee. :headwall:

Voi ei... mun lapset tykkaa jutella aikuisten kanssa. Ja tykkaavat auttaa keittiossa ja kysella keittiojutuista..
Ma oon sen virheen ilmeisesti tehnyt, etta olen opettanut heidat kyselemaan ja olen jutellut paljon heidan kanssaan ja selitellyt asioita.

Ap:lle sanoisin, etta kylla sunkin tyttosi viela kasvaa sen 3 vuotta vanhemmaksi, ja silloin sua ei yhtaan hairitse tuollaiset ominaisuudet, mita lapsesi kaverilla on.. :)
 
kalkkisko
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Akkavalta:
Kun vastauksissa tuli esille useammin että hän huolehtii pienemmistään niin en oikein näe asiaa noin.
ja tämän asian takia olen korostanut että kun hän on kuitenkin 3-vuotta vanhempi kuin esikoiseni. eli jos vaikka lapset rupeaa piirtämään niin vieras kahmii kaikki parhaat kynät ja värit itselleen. tai kun olemme hiekkalaatikolla niin hän on suunapäänä kahmimassa parhaimmat hiekkalelut. jne.
Kun sanoin että ärsyttää jotkut asiat niin se ei tarkoita että olisin ilkeä lapselle. eilen tämä lapsi piirsi kuvan ja kirjoitti siihen että meillä on mukava käydä leikkimässä.
Minustakin hän on mukava tyttö vaikka jotkut asiat ärsyttääkin.
väitättekö te että teidän lastenne kaverit ei ikinä ärsytä vaan ovat oikeita kullannuppuja aina.

Tottakai ärsyttää...joka päivä!Mutta ajattelen että aika aikaa kutakin,hammasta purren =( Emmä ainakaa henno pahoittaa toisten mieliä,mä oon liika nössö sellaseen.Toki välillä täytyy sanoa että nyt ei käy ja selitän että miksi ei käy. Mä luulen että sekin tyttö on tosiaan yksinäinen ja ehkäpä jopa koulukiusattu ja ajattelee että teillä on niin ihana perhe ja elämä ja haluis kuulua siihen kanssa.Ilmeisesti on jääny niin vähälle omassa perheessään.Mulla itellä on 8v tyttö ja ei tosiaan voin kuvitella että senikäsen maailma on vielä niin erilaista kuin aikusen,ei ne ymmärrä tollasta että miksi meillä on näin ja noilla noin.

ja täytyy sanoa että asenteellaan aapee karkottaa tulevat lastensa kaverit. kun aika aikansa kutakin tosiaan. kyllä ne muutaman vuoden päästä osaa olla siellä lastenhuoneessa, ja haluavat tasan tarkkaan olla rauhassa. suothan sitten heille sen oikeuden??
 
Alkuperäinen kirjoittaja Alma Puunaula:

No, kuules saman virheen olen minäkin tehnyt. ;) Ja teen vieläkin...selitän, höpötän jne. Vaikka mua välillä sapettaa, nii enhän mä ny niitä lapsia käske v*ttuun painumaa vaan selitän ja höpöttelen niille silti...
 
Sen siita saa, kun hyvaa hyvyyttaan selittaa. Siita selittamiosestahan ei sitten loppua tule.. :D

Koittaisko kerran, ja kaskis painumaan jonnekin.... :whistle:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Accra:
mä tein avauksen aiemmin,siitä että mun tyttö avaa (talon asukkaat sanovat hänelle;avaatko oven ) naapurissa oven,jos ovikello soi..ja mun mielestä oven avatkoon talon omaväki..iästä viis!!
Huh. Eikö se ole ihan sama kuka oven avaa... laki pitäisi varmaan tehdä tästäkin asiasta.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Akkavalta:
Vai ärsyynnynkö turhasta?
Kyse on tyttäreni kaverista. Hän on esikoistani 3 vuotta vanhempi.
Mua tympäsee kun esim käyn kaupassa ja tulen kotiin ja soitan ovikelloa niin tämä vieras tulee avaan oven vaikka odotan että tyttäreni avaa oven. Olen tästä kyllä sanonut hänelle eikä taida enää tulla avaan.
Kuopus pissii välil lattialle. ja tämä tyttäreni kaveri saattaa sanoa lapselleni et ootko käyny pissalla. pitäskö sun käydä pissalla.
tai kun kuopus oli nukkumassa ja heräs niin tämä kaverikin tuli sinne katsoon kun otin lapsen syliin ja annoin herätä rauhas. Mua se häiritsi.
Kun mietin omaa nuoruuttani niin en ängenny toisten makuuhuoneisiin ellei kaverini pyytänyt minua sinne. Tai muutenkin ajattelin et mikähän olisi vieraissa sopivaa tehdä ja mikä ei.
muutenkin hän käyttäytyy kuin minä olisin hänen äitinsä ja hän minun lapseni.
hän on kuitenkin jo tokaluokkalainen. välil tuntuu et hän on isokokoinen alle kouluikäinen.
Häh. Siis jätät lapset kotiin keskenään...? Käyt kaupassa ja vieras lapsi avaa oven.
 
Juu, samaa mieltä oon, et sen siitä saa. :headwall: :D Mut en mä ainakaan haluu koittaa tuot, et käsken painumaan v*ttuu siit höpöttämäst, mut kokeile sä ja tuu sit kertoo kuin kävi ? B)

Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja Akkavalta:
Alkuperäinen kirjoittaja nyt ontuu:
Alkuperäinen kirjoittaja Akkavalta:
Alkuperäinen kirjoittaja Silvia Logo:
Mitähän pahaa siinä on jos ystävä avaa tyttäresi puolesta oven?
Lapseni ovat pieniä. 5v ja 2v. He kinastelevat aina et kuka kerkiää avata oven. eli todellakin haluavat avata itse meidän oven. Mutta tämä paljon isompi ystävä juoksee kiireen vilkkaa avaan oven niin että omani eivät kerkiä.

siis jätätkö sä ne keskenään jos omasi vielä noin pieniä? ja käytätkö tätä lapses kaveria lapsenlikkana??
en todellakaan jätä lapsia yksin kotia enkä varsinkaan jätä lapsiani jonkin 8-vuotiaan hoiviin.
no meetkö sä sitte "leikisti" kauppaan?
Ei sitte käynyt mielessä että täällä olisi toinenkin aikuinen joka katsoo lasten perään kun käyn kaupassa.

Alkuperäinen kirjoittaja Alma Puunaula:
Alkuperäinen kirjoittaja Texas Flame:
Mua raivostuttaa ja yks lapsen kaveri kun se on neninee jokapaikassa. :ashamed: Jos mä oon tietsikal se tulee seläntaakse seisomaa ja kyselemää, mitä sä teet ?, mikäs sivu tää on ?, miks sä tääl oot ? ym. ym... Jos mä laitan ruokaa tai leivon taas se on vieres kyselemäs, et mitä ruokaa teil on ?, mitä sä leivot ?, saanks mä ?, miks sä et vois tehä sitä, ku mä en tykkää tuost ? :snotty: Juu ja en epäile että ei ois normaali tms. mitä joku kuitenkii alkaa epäilee... VAA SE, et mua välillä alkaa oikein ärsyttää, ku kokoajan pitää olla säätämäs, et mitä ne aikuiset tekee. :headwall:

Voi ei... mun lapset tykkaa jutella aikuisten kanssa. Ja tykkaavat auttaa keittiossa ja kysella keittiojutuista..
Ma oon sen virheen ilmeisesti tehnyt, etta olen opettanut heidat kyselemaan ja olen jutellut paljon heidan kanssaan ja selitellyt asioita.

Ap:lle sanoisin, etta kylla sunkin tyttosi viela kasvaa sen 3 vuotta vanhemmaksi, ja silloin sua ei yhtaan hairitse tuollaiset ominaisuudet, mita lapsesi kaverilla on.. :)

juu sitä minäkin jo tuossa yhdessä viestissä sanoin et varmaan näen asiat eri tavalla kun lapset kasvaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kalkkisko:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Akkavalta:
Kun vastauksissa tuli esille useammin että hän huolehtii pienemmistään niin en oikein näe asiaa noin.
ja tämän asian takia olen korostanut että kun hän on kuitenkin 3-vuotta vanhempi kuin esikoiseni. eli jos vaikka lapset rupeaa piirtämään niin vieras kahmii kaikki parhaat kynät ja värit itselleen. tai kun olemme hiekkalaatikolla niin hän on suunapäänä kahmimassa parhaimmat hiekkalelut. jne.
Kun sanoin että ärsyttää jotkut asiat niin se ei tarkoita että olisin ilkeä lapselle. eilen tämä lapsi piirsi kuvan ja kirjoitti siihen että meillä on mukava käydä leikkimässä.
Minustakin hän on mukava tyttö vaikka jotkut asiat ärsyttääkin.
väitättekö te että teidän lastenne kaverit ei ikinä ärsytä vaan ovat oikeita kullannuppuja aina.

Tottakai ärsyttää...joka päivä!Mutta ajattelen että aika aikaa kutakin,hammasta purren =( Emmä ainakaa henno pahoittaa toisten mieliä,mä oon liika nössö sellaseen.Toki välillä täytyy sanoa että nyt ei käy ja selitän että miksi ei käy. Mä luulen että sekin tyttö on tosiaan yksinäinen ja ehkäpä jopa koulukiusattu ja ajattelee että teillä on niin ihana perhe ja elämä ja haluis kuulua siihen kanssa.Ilmeisesti on jääny niin vähälle omassa perheessään.Mulla itellä on 8v tyttö ja ei tosiaan voin kuvitella että senikäsen maailma on vielä niin erilaista kuin aikusen,ei ne ymmärrä tollasta että miksi meillä on näin ja noilla noin.

ja täytyy sanoa että asenteellaan aapee karkottaa tulevat lastensa kaverit. kun aika aikansa kutakin tosiaan. kyllä ne muutaman vuoden päästä osaa olla siellä lastenhuoneessa, ja haluavat tasan tarkkaan olla rauhassa. suothan sitten heille sen oikeuden??
en oikein ymmärrä että miten ystävällinen ja lasten kanssa leikkivä asenteeni karkottaa lasteni kaverit.
lapset saavat kyllä juosta pitkin kämppää ja sen tekevätkin. ja leikkivät missä huoneessa haluavat.
sanoinkin että kun kuopus oli nukkumassa yhdessä huoneessa ja hän heräsi. silloin en halunnut että sinne ketään vieraita tulee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Accra:
mä tein avauksen aiemmin,siitä että mun tyttö avaa (talon asukkaat sanovat hänelle;avaatko oven ) naapurissa oven,jos ovikello soi..ja mun mielestä oven avatkoon talon omaväki..iästä viis!!
Huh. Eikö se ole ihan sama kuka oven avaa... laki pitäisi varmaan tehdä tästäkin asiasta.
ei se ole ihan sama. minä haluan että minun nupukkani avaavat minulle oven.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Texas Flame:
Alkuperäinen kirjoittaja Alma Puunaula:
Alkuperäinen kirjoittaja Texas Flame:
Alkuperäinen kirjoittaja Alma Puunaula:
Alkuperäinen kirjoittaja Texas Flame:
Mua raivostuttaa ja yks lapsen kaveri kun se on neninee jokapaikassa. :ashamed: Jos mä oon tietsikal se tulee seläntaakse seisomaa ja kyselemää, mitä sä teet ?, mikäs sivu tää on ?, miks sä tääl oot ? ym. ym... Jos mä laitan ruokaa tai leivon taas se on vieres kyselemäs, et mitä ruokaa teil on ?, mitä sä leivot ?, saanks mä ?, miks sä et vois tehä sitä, ku mä en tykkää tuost ? :snotty: Juu ja en epäile että ei ois normaali tms. mitä joku kuitenkii alkaa epäilee... VAA SE, et mua välillä alkaa oikein ärsyttää, ku kokoajan pitää olla säätämäs, et mitä ne aikuiset tekee. :headwall:

Voi ei... mun lapset tykkaa jutella aikuisten kanssa. Ja tykkaavat auttaa keittiossa ja kysella keittiojutuista..
Ma oon sen virheen ilmeisesti tehnyt, etta olen opettanut heidat kyselemaan ja olen jutellut paljon heidan kanssaan ja selitellyt asioita.

Ap:lle sanoisin, etta kylla sunkin tyttosi viela kasvaa sen 3 vuotta vanhemmaksi, ja silloin sua ei yhtaan hairitse tuollaiset ominaisuudet, mita lapsesi kaverilla on.. :)
No, kuules saman virheen olen minäkin tehnyt. ;) Ja teen vieläkin...selitän, höpötän jne. Vaikka mua välillä sapettaa, nii enhän mä ny niitä lapsia käske v*ttuun painumaa vaan selitän ja höpöttelen niille silti...
Sen siita saa, kun hyvaa hyvyyttaan selittaa. Siita selittamiosestahan ei sitten loppua tule.. :D

Koittaisko kerran, ja kaskis painumaan jonnekin.... :whistle:
Juu, samaa mieltä oon, et sen siitä saa. :headwall: :D Mut en mä ainakaan haluu koittaa tuot, et käsken painumaan v*ttuu siit höpöttämäst, mut kokeile sä ja tuu sit kertoo kuin kävi ? B)
Emma taida viitsia, kun toiset vilpittoman kiinnostuneena ja innostuuneena kyselee..
Olisi pikkuinen isku vasten kasvoja.. :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Akkavalta:
Vai ärsyynnynkö turhasta?
Kyse on tyttäreni kaverista. Hän on esikoistani 3 vuotta vanhempi.
Mua tympäsee kun esim käyn kaupassa ja tulen kotiin ja soitan ovikelloa niin tämä vieras tulee avaan oven vaikka odotan että tyttäreni avaa oven. Olen tästä kyllä sanonut hänelle eikä taida enää tulla avaan.
Kuopus pissii välil lattialle. ja tämä tyttäreni kaveri saattaa sanoa lapselleni et ootko käyny pissalla. pitäskö sun käydä pissalla.
tai kun kuopus oli nukkumassa ja heräs niin tämä kaverikin tuli sinne katsoon kun otin lapsen syliin ja annoin herätä rauhas. Mua se häiritsi.
Kun mietin omaa nuoruuttani niin en ängenny toisten makuuhuoneisiin ellei kaverini pyytänyt minua sinne. Tai muutenkin ajattelin et mikähän olisi vieraissa sopivaa tehdä ja mikä ei.
muutenkin hän käyttäytyy kuin minä olisin hänen äitinsä ja hän minun lapseni.
hän on kuitenkin jo tokaluokkalainen. välil tuntuu et hän on isokokoinen alle kouluikäinen.
Häh. Siis jätät lapset kotiin keskenään...? Käyt kaupassa ja vieras lapsi avaa oven.
siis vielä kerran;
en jätä lapsia kotiin ilman aikuista henkilöä.
 
Vatkuli
Kyllä minulla ainakin joskus palaa "päreet" erääseen nuorimmaisen kaveriin, muttei se tarkoita, että näyttäisin sen ko. kaverille eli en siis usko ap:nkään ilkeilevän kaverille. Tuossa ap:n tilanteessa "ongelma" voi juontua myös tuosta ikäerosta, koska 8-v:n ja 5-v:n tiedot ja taidot ovat todella eri tasolla ja 8-v. ei välttämättä ymmärrä huomioida sitä nuorempaa, jos ei itselläkään nuorempia sisaruksia tms. Kirjoitusta lukiessa tuli mieleen 8-vuotiaan selvästi kaipaavan seuraa ja ehkä hän yrittääkin saada ap:ltä hyväksyntää käyttämällä omasta mielestä auttavaisesti jne. Toisaalta aivan ihanaa, että 8-vuotias haluaa leikkiä noin pienen kanssa ja selvästi hän tykkää olla teillä, kun noin hyvin viihtyy. Ehkäpä voisit joskus keskustella ko. tytön kanssa jonkinlaisista pelisäännöistä joilla teillä pelataan? :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja evita:
tokaluokkalaisen luokkakaveri tulee meille monesti jo klo 07, ....
Toistaiseksi ei ole auttanut se, että olen pyytänyt tulemaan seuraavana päivänä vasta puoli kahdeksan,
Paras puhua asiasta sekä lapselle että hänen vanhemmilleen.
 
Yhteistyössä