Työkaverinani on 2 minua reilusti vanhempaa naista. Toinen heistä on todella ihana, kun olemme kahdelleen töissa, mutta kolmannen läsnäollessa hänestä tulee piikittelevä ja lähes v-mainen, koska kolmaskin on luonteeltaan sellainen.
On vain joskus niin paha mieli, kun ikäni vuoksi (28) minua kohdellaan kuin aivotonta, vaikka esim. työkokemusta on minulla oikeasti paljon, paljon enemmän kuin heillä. Mutta koska minulla ei ole lapsia, niin en tiedä elämästä mitään (suora lainaus). Tiedän, että jos nyt ilmoittaisin vaikkapa raskaudesta, niin saisin haukut siitäkin ("hankitaan vaan työpaikka siksi, että päästään äitiyslomalle").. Heidän mukaansa lapset ovat elämän paras asia, mutta ne pitäisi tehdä siten, ettei siitä ole heille haittaa.
Asioiden tulee tapahtua joka päivä samalla tavalla, keskustella ei voi kunnolla, kun kolmas puskee päälle mielipiteineen ja vielä kun tällä kolmannella on jokseenkin kova ääni ja melkoisen raaka tapa puhua, huomaamme tämän toisen kanssa vaikenevamme mieluummin kuin koetamme saada omaa asiaamme sanottua.
On niin paljon asioita, joista olen joutunut pahoittamaan mieleni, mutta en näytä sitä, koska sitten saisin taas lisää huutia. Työni teen hyvin, sen sanon rehellisesti, mutta koska en valita pienistä muutoksista kovaan ääneen, eli otan asiat rauhallisesti, niin se ärsyttää tätä kolmatta ihan hirveästi. Mieheni sanoo, että hän ei olis kestänyt moista piikittelyä kovin kauaa, vaan olisi sanonut takaisin, mutta minä en halua ruveta huutokilpasille. Kerran erehdyin kysymään eräästä epäselvästä asiasta, että pitäisikö meidän kysyä esimieheltä, miten toimitaan, ja tämä kovaääninen huusi minulle lopun päivää, miten tyhmä olen, kun en älyä ettei niiltä mitään kysytä, en tajua työelämästä mitään jne. Minulla on työvuosia lähes saman verran kuin näillä vanhemmilla, koska he eivät ole halunneet tehdä töitä nuorempana, ja luulen että tiedän, miten toimitaan työelämässä.
Se minua nyt ärsyttää, että en näytä osaavan lukea rouvia oikein, millä tuulella milloinkin ollaan. Ja toki ärsyttää se, että tunnen, ettei minua kunnioiteta lainkaan. Tiedän, että se on kaksisuuntainen katu, mutta vaikka kuinka koetan olla kiinnostunut ja ystävällinen ja pitää omat mielipiteeni omana tietonani, niin en näytä toimivan siltikään oikein. Ärsyttää niin, että mieli tekisi repsahtaa johonkin äklömakeaan herkkuun, mutta koetan olla sinnikäs..
Onneksi kotona on niin hyvä olla aina, että paha mieli hälvenee hetken päästä.. Kun jaksais vielä muutaman kuukauden niin sitten helpottaa, kun kesäloma alkaa
Mieheni puhuu jo työpaikkakiusaamisesta, on pari kertaa vihastunut kun olen tullut itkien kotiin, mutta minua ei nujerreta, sen olen päättänyt..