Päivän tärkein ateria

Taas oli juttua aamiaisen tärkeydestä. Ehkäisee diabetestä jne. Gallup: mitä sinä söit tänä aamuna?

Minä keittelin luomukaurapuuroa, päälle mansikkamehukeittoa ja raejuustoa. Nam. Toisinaan syön puuron oivariinisilmän kanssa, joskus taas aamupalaksi on rahkaa ja ananasta/muuta hedelmää tai marjoja. Sunnuntaisin monesti pannukakkuja ja pekonia :D.
 
terveesti
Söin raakamaitoon keitettyä kaurapuuroa, pakastemustikoita ja pari kpl itsetehtyjä lese-siemenmuffareita sekä vihreää teetä iso mukillinen. Puuroa tai mysliä luonnonjogurtin kanssa, joka aamu. Samoin marjoja tai hedelmää, joka aamu. Kahvia en juo. Joskus herkuttelen paahtoleivällä tai jopa croissantilla.

Lounaaksi vihreää salaattia kera paistetun kanan tai kalan. Vaihtoehtoisesti joku kevyt keitto ja pala täysjyväleipää (ruista ei vatsa kestä). Mukillinen teetä.

Välipala rahkaa ja hedelmiä tai marjoja, joskus, n kerran viikossa, joku itsetehty leivonnainen.

Päivällinen normaalia kotiruokaa ja kasviksia lautasmallin mukaan, esim tänään oli lohikiusausta, salaattia ja punajuuriviipaleita. Juomana piimää ja lisäksi pari viipaletta näkkäriä levitteellä.

Iltapalaksi raakamaitoon keitettyä tummaa mannapuuroa sekä kotitekoista mansikkasoppaa. usein munakasta tai keitettyä kananmunaa parin leivän kera. Teetä.

Painoin aiemmin yli 100 kg. Sairastuin korkeaan verenpaineeseen ja kakkostyypin diabetekseen, nyt vaivat ovat takana ja painoa 72 kg. Laiha en ole vieläkään, mutta hyvinvoiva ja saan nauttia hyvästä ruuasta ja olosta :). Aiemmassa elämässä en syönyt aamupalaa. Aloitin päivän pullakahvilla n klo 10 aikaan. Iltapäivällä nälän iskiessä söin leipää rasvaisilla päällysteillä ja napostelin suklaata sekä pullaa. Kotiruokaa meni päivällisellä usein yli puoli kiloakin...lisäki monta leipää oltermannilla, meetvurstilla ja juomana monesti tuoremehua. Ennen nukkumaanmenoa meni sipsejä, karkkia, jäätelöä ja nämä sen jälkeen, kun olin syönyt tuhdin iltapalan, esim neljä karjalanpiirakkaa meetvurstin ja oltermannin kera mikron kautta...

Siihen aamupalaan tottuu! Minuakin yökötti aiemmin ajatellakaan ruokaa aamusta. Opettelin ensin syömään muutaman lusikallisen jogurttia ja mysliä, siitä se pikkuhiljaa lähti. Nykyään on kiljuva nälkä herätessä. Samoin jano, kun opettelin myös Berocan juomisen aamuisin, nyt suuta oikein kuivaa, kun heitän napin sihisemään puoleen litraan vettä. Kaveriksi 2 kpl Möllerin Nivelille-kapselia. Suosittelen :)
 
"terhi"
Söin lautasellisen kaurapuuroa voisilmällä ja yhden reissarin jonka päällä leikkelettä + kalsium-mehua ja paljon vettä. Syön aina aamuisin. Muuten ei vaan jaksaisi tehdä mitään.
 
"Anne"
Kupin kahvia. En ehdi, en jaksa eikä maistu.
Jos joskus jotain syön niin se on esim omena kiireessä autossa istuen tai jos kotona ehtii syödä niin vanukas. Muu ei mene alas.
Jos ei niin ei ja ei väkisin, yritetty on niin antaa olla. Syön kuitenkin muutoin terveellisesti, paljon kasviksia, ei mehuja, ei karkkeja, eikä paino-ongelmiakaan ole niin en huolestu.
 

Yhteistyössä