Pakolaistutkija: Suomalaiset katupartiot muistuttaneet pahimmillaan Irakin kaaosta

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Irakilaisten pakolaisuudesta raportin tiistaina julkaisseen Lähi-idän tutkijan Marko Juntusen mukaan pakolaiskriisin jälkeen yleistyneet toistuvat tappouhkaukset saattaisivat oikeuttaa jopa poliittiseen turvapaikkaan.

    • Pakolaisraportin kirjoittaja Marko Juntunen sanoo, että yleistyneet tappouhkaukset voisivat täyttää jopa poliittisen turvapaikan hakukriteerit.
    • Tutkijan mukaan katupartiotoiminta on muistuttanut pahimmillaan Irakin sekasortoista tilannetta.
    • Juntusen mukaan viranomaisten pitäisi olla entistä voimakkaammin esillä julkisessa keskustelussa.

Irakilaisten pakolaisuutta tutkinut Marko Juntunen muistuttaa, että katupartiotoiminta on toiminut pahimmillaan kuin Irakin sekasortoisessa sodan jälkeisessä tilanteessa. (SAMI KOSKI)
Tarina on tuttu kaikille niille, jotka ovat osallistuneet joillain tavalla turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen - tai ylipäänsä keskustelleet aiheesta.

Uhkailu on lisääntynyt.

Esimerkiksi Turun Sanomat uutisoi jo syyskuussa 2015, että Turun vastaanottokeskuksen pakolaisia auttavat yksityiset kansalaiset ja heidän hyväntekeväisyystempauksensa "ovat joutuneet väkivaltaisten uhkausten kohteeksi".

Tiistaina julkaistun Poikkeustilan sukupolvet - Irakilaispakolaisuus Suomessa -raportin tehneen Marko Juntusen mukaan Suomessa yleistynyt vihapuheella, väkivallalla ja jopa tappamisella uhkailu voisi pahimmillaan oikeuttaa jopa poliittiseen turvapaikkaan.

- Jotkut, jotka olivat auttaneet turvapaikanhakijoita, olivat joutuneet sellaisen ajojahdin kohteeksi, että ne saattaisivat jopa täyttää poliittisen turvapaikan hakukriteerit. Mietin hetken, että onko meillä kohta suomalaisia pakolaisia hakemassa turvapaikkaa muualta. Tätähän pakolaisuus on, ja se voi rakentua tässä yhteiskunnassa, Juntunen sanoo.

Katupartiot kuin Irakissa

Arabimaihin ja islamiin perehtyneen sosiaaliantropologi Juntusen tutkimusraportti on ensimmäinen laaja katsaus irakilaisista Suomessa.

Pakolaisuutta vuosikausia seuranneelle Juntuselle ei tullut yllätyksenä puhekielen koventuminen Suomessa, kun irakilaisia turvapaikanhakijoita alkoi tulla satojen henkilöiden päivätahdilla viime syksyn aikana.

Sen sijaan se tuli, ettei koventunutta kielenkäyttöä tuomittu laajemmin.

Pakolaisuutta tutkineen Juntusen mukaan esimerkiksi katupartiotoiminta muistuttaa hyvin paljon kehitystä, joka edelsi Irakin nykyistä sekasortoa Saddam Husseinin diktatuurin kukistumisen jälkeen.

- Niinhän kävi Irakissa. Tietynlaiset poliittiset kannat ja poliittiset toimijat alkoivat ulkoistaa turvallisuutta omille paramilitaarisille (puolisotilaallisille) ryhmilleen, jotka rupesivat vastaamaan katujen turvallisuudesta. Kauhunsekaisesti olen miettinyt, että ne ihmiset, jotka jalkautuivat, syyttivät irakilaisia kotimaansa jättämisestä, toimivat aivan samanlaisen poliittisen logiikan varassa kuin minkä kaoottisuutta nämä nuoret pakenivat.

Viranomaisille tuki

Juntunen myöntää, että hänen oli hankala löytää "omaa paikkaansa" viime vuonna liekkeihin roihahtaneessa pakolaiskeskustelussa.

- Viime vuosi oli osoitus sitä, että me idealistit ehkä voimme ajatella, että kaikki turvaa tarvitsevat tervetuloa Eurooppaan. Me kaikki kuitenkin huomasimme, että sitten syntyy kovin odottamattomia reaktioita.

Juntusen mukaan viranomaisten ääni pitäisi kuulua nykyistä selkeämmin pakolaiskeskustelussa.

- Yhteiskunnan pitäisi ottaa selkeästi kantaa sellaisiin kysymyksiin, minkälaiset nimenomaan turvallisuuteen kytkeytyvät kollektiiviset toiminnat on ehdottomasti monopolisoitava yhteiskunnalle. Mielestäni katupartiotoiminnassa alettiin mennä vaarallisen lähelle sitä suuntaa.

- Jos tällainen turvapaikanhakijoiden vastainen liikehdintä kytkeytyy väkivallantekoihin, siitä on ainakin keskusteltava hyvin vakavasti. Henkilökohtaisesti minua on hämmentänyt se hiljaisuus, missä suomalainen viranomaiskoneisto on käynyt keskustelua.

SAMI KOSKI
sami.koski@iltalehti.fi
 
vierailija
Laitoin ILlle palautetta :

Pakolaistutkija: Suomalaiset katupartiot muistuttaneet pahimmillaan Irakin kaaosta
juttuun perustuen voin vaan sanoa, että sinä päivänä kun IL ajautuu valheittensa takia konkurssiin tulette kuulemaan monesta suunnasta lauseen ''sitä saa mitä tilaa''. Toivottavasti se päivä on pian.
Hävetkää, olette pettäneet suomalaiset.
 
vierailija
Juuri piti tehdä aloitus aiheesta, että Suomi tarvitsisi nykyään kipeästi katupartioita joka paikkaan, jossa matuja liikkuu.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/kaksi-neuvokasta-ohikulkijaa-pelastivat-naisen-ahdistelijoiden-kynsista-poliisi-pyytaa-auttajia-ilmoittautumaan/6051538

Kaksi neuvokasta ohikulkijaa pelasti naisen ahdistelijoiden kynsistä – poliisi pyytää auttajia ilmoittautumaan
RIKOS JULKAISTU 30.08.2016 16:38

Lehtikuva

Poliisi kertoo saaneensa tiedon kahden ulkomaalaistaustaisen miehen ahdistelemaksi joutuneesta naisesta.

Kaksi muuta paikalle saapunutta naista kuitenkin puuttuivat tilanteeseen ja saivat miehet poistumaan paikalta.

Ahdistelun kohteeksi joutunut nainen oli palaamassa ravintolasta kotiin Hangossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Kaksi miestä kuitenkin tavoitti naisen Bulevardin ja Kulmakadun risteyksessä. Miehet yrittivät estää naista poistumasta paikalta.

Poliisi luonnehtii miehiä iältään 25–30 -vuotiaiksi ja arvioi heidän olevan Lähi-Idästä tai Välimeren alueelta kotoisin. Miehet puhuivat huonoa englantia.

Ahdistelutilanteeseen puuttui kaksi paikalle osunutta naista. Miehet poistuivat paikalta naisten saavuttua.

Poliisilla ei ole tietoja tekijöiden henkilöllisyydestä. Tilanteeseen puuttuneita naisia toivotaankin olemaan yhteydessä poliisiin.

Poliisi kaipaa myös muita silminnäkijähavaintoja miehistä. Yhteydenotot pyydetään sähköpostiosoitteeseen: raasepori.poliisiasema@poliisi.fi.

MTV UUTISET
 
Toivottavasti emännät ymmärtävät olla ilmottautumatta. Poliisi todennäköisesti haluaa syyttää heitä rasistisesta rikoksesta :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis
vierailija
Tämänkin tutkiskelijan pitää ymmärtää, että nämä irakit tuovat kaaoksensa mukanaan tänne. Katupartioilla ei olisi mitään tilausta, jos irakit eivät raiskaisi ja käyttäytyisi väkivaltaisesti.
 
vierailija
Katupartiot. Paljon melua tyhjästä. Muutama paikallinen mies kävelee ympäri kotikaupunkiaan, raiskaamatta, ryöstämättä ja tappamatta ketään ja kaikki ovat kahuissaan. Kummallista, ettei ihmisillä ole enää oikeutta edes olla perillä siitä, keitä ihmisiä kävelee sillä omalla kotikadulla, alueella jossa oma suku on asunut satoja vuosia, jossa kaikki, ihan kaikki, on niiden omien ihmisten, omien sukulaisten ja tuttavien rahoittamaa ja rakentamaa. Sitä ei helsinkiläinen voi ehkä ymmärtää, että muualla ei ole olemassa samanlaisia anonyymejä yhteisiä tiloja kuin Helsingissä ja muissa suuremmissa kaupungeissa. Yrittäjät, joilta on alettu varastaa yhä enemmän ja enemmän, on aina jonkun paikallisen sukulaisia. Naiset ja lapset ja vanhukset joita on ahdisteltu, ovat näille rakkaita ihmisiä. Maa katujen ja talojen alla on ollut ennen kunnan pakkolunastusta samoilla suvuilla satoja vuosia. Se kiintymys toisiin ihmisiin, kaupunkiin ja sen ympäristöön on vähän eri mittaluokkaa kuin betonikolhooseissa joissa tuntemattomat, kasvottomat ihmiset menevät ja tulevat tuntematta toisiaan.

Muualla maassa on edelleen luvallista katsoa toista ihmistä silmiin ja kysyä, että mistäs sinä tulet ja aiotko olla kunnolla tässä meidän yhteisössä, jota me rahoitamme ja rakennamme ja jossa kaikki pöllöily lankeaa paikalisten korjattavaksi ja maksettavaksi, ei minkään kasvottoman koneiston josta riittää loputtomasti rahaa paijata ja siivota toisten sotkuja ja ymmärtää ymmärtämästä päästyäänkin.
 
vierailija
Tutkijan mukaan Irakin kaaos siis tarkoitti sitä, että Bagdadissa käveli iltamyöhäisellä alle kymmenen kärttyistä miestä, ilman aseita. Siitä on kuitenkin melko pitkä matka aseellisiin yhteenottoihin, raketti-iskuihin, salamurhiin, kiduttamisiin ja raiskaamisiin. Että jotain rajaa liioittelullakin.
Minua alkaa kovasti kiinnostaa, kuka näitä tutkimuksia oikein rahoittaa.
 
Juntusen mukaan Suomen tilanne odinpartioineen muistuttaa tilannetta Irakissa. Hän siis todistaa pakolaistutkijan statuksella, että Suomessa asiat ovat samoin kuin Irakissa. Kaikki turvapaikanhakijat tulee palauttaa koska turvallisuustilanne ei maiden välillä eroa?
 
vierailija
Mua ei haittais yhtään, vaikka Suomalaisten katupartiot lisääntyisivät räjähdysmäisesti. Olisi sitten turvallisempi kulkea näillä pimeillä kaduilla, joita täälläpäin on sammutettu säästösyistä, koska tänne tuli se perhanan vokki ja älämölyä pitävät matut! Tuo Juntunen on niin pihalla kaikesta tapahtuneesta kuin lumiukko.
 
vierailija
Tutkijan mukaan Irakin kaaos siis tarkoitti sitä, että Bagdadissa käveli iltamyöhäisellä alle kymmenen kärttyistä miestä, ilman aseita. Siitä on kuitenkin melko pitkä matka aseellisiin yhteenottoihin, raketti-iskuihin, salamurhiin, kiduttamisiin ja raiskaamisiin. Että jotain rajaa liioittelullakin.
Minua alkaa kovasti kiinnostaa, kuka näitä tutkimuksia oikein rahoittaa.
Näinpä.
 
vierailija
Jos katupartiot Irakissa saavat yhtä vähän väkivaltaa aikaiseksi kun odinit, ei kenelläkään ole mitään syytä hakea turvapaikkaa. Tutkija sen itse nyt (tahtomattaan) tuli ääneen sanoneeksi.
 
Yhteistyössä