Palautuminen elävienkirjoihin vatsataudin jälkeen

Kohtalotoveri
Vissiin on mullakin ollut ap:n kanssa samaa tautia. Alkoi viikko sitten torstaina. Kiloja lähti 2-3 päivässä semmoiset 3 kappaletta. Ripulia oli ja aivan vetistä.

Olen pakosta käynyt muutaman kerran kaupassa ja muuten pikku reissuja. Eilen sitten oikein uskaltauduin lenkille, lonkat vinkuu ja pää on tosiaan hutera, vissiin on niskat makaamisesta niin jumissa että veri ei kierrä.

Tein sellaisen puolentunnin lenkin, tai nyt meni niin paljon aikaa. Olo oli kuin vanhalla ämmällä, joutus keskittyyn jalan siirtämiseen toisen eteen loppumatkasta. Kuin ollenkaan voi voimat noin mennä!!
 

Yhteistyössä