Paljon ottaisit lainaa, jos perheenne nettotulot olisivat 3400e?

  • Viestiketjun aloittaja "haave"
  • Ensimmäinen viesti
"haave"
[QUOTE="jaa-a";29807374]Meillä oli lainaa otettaessa melko vastaavat tulot, sittemmin ovat onneksi nousseet :) Mutta me laskettiin, että semmoinen 100 00 euroa olisi ollut optimaalinen, päädyttiin ottamaan 120 000 euroa, koska sekin tuntui vielä sopivalle. Silloin korot oli viittä ja laskettiin, että ei haittaa jos nousee vielä siitä sen pari prosenttia.

Eihän sellaista oikeaa vastausta tähän voi olla, että kuinka paljon kannattaisi ottaa. Riippuu siitä kuinka paljon lapsia, ovatko hoidossa, mitä harrastavat, mitä vanhemmat harrastaa jne. Onko jotain muita velkoja, jotka syö tuloja, paljonko on nykyinen vuokra (jos se on lähellä sitä kk-erää kun maksaisi omaansa pois niin kyllähän se laina silloin kannattaa ottaa). Se kannattaa kuitenkin muistaa ettei liian tiukoille laita itseään, paperillahan se näyttää helpolta että tottakai on varaa, mutta moniko muistaa kuitenkin laskea kaikki huvitukset, matkat, yllättävät menot vielä mukaan?

Ja sekin kannattaa muistaa, että viime vuosina eläminen noin muuten on kallistunut hirveästi; ruuan hinta, polttoaine jne. Eli senkin puolesta pelivaraa pitää olla. Sillä suosittelisin mahdollisimman pientä lainaa millä vaan löytyy suht sopiva asunto. Ainahan siitä voi sitten muuttaa kalliimpaan kun on ensin jonkun aikaa lainaa maksanut pois :)[/QUOTE]

Tällä hetkellä meillä on lainaa n. 50 000 euroa nykyisestä asunnosta jäljellä ja asunnon arvoksi välittäjä arvioi n. 70 000 euroa. Muita lainoja meillä ei ole, molemmat autot on omia. Päivähoitomaksuja lapsista ei ole, ovat jo koululaisia. Toki lasten kasvaessa tietyt menot nousevat, mutta hoitomaksut ovat jääneet pois. Tällä hetkellä asumiseen menee n. 900 euroa (lainat, vastike, vesim. autopaikat). Olemme miettineet, että meillä olisi varaa max. 1300 euroa laittaa asumiseen, jotta rahaa jää tarpeeksi muuhunkin.

Ulkomaanmatkoja emme harrasta, kesällä käymme vanhempien mökillä ja jossain huvipuistossa. Se on ollut meille riittävää lomailua, puuhailemme paljon asioita, jotka eivät juurikaan mitään maksa. Lasten harrastuksiin ei juuri mene rahaa eikä meidän vahempienkaan, eli suurimmat menot on ruokamenot, vakuutukset, puhelinlaskut. Luulisin, että jos elämiseen jää tuo miehen palkka kokonaisuudessaan ja minun palkkani asumiseen, pärjäisimme hyvin. Säästöönkin rahaa jäisi.

Tällä hetkellä pohdimme siis sitä, että ostaisimmeko suuremman kerrostaloasunnon, jolloin lainamäärä olisi melko pieni ja riskikin siis pieni. Vai ottaisimmeko riskin ja ostaisimme omakotitalon. Olemme koti-ihmisiä ja omakotitalo toisi hurjasti lisää asumismukavuutta ja kotikin tuntuisi enemmän kodilta kuin nämä kerrostaloasunnot. Ikää kuitenkin alkaa olla sen verran jo lapsillakin, että nyt jos koskaan omakotitalon ostaminen olisi ihanteellista, mutta toimeentulo näillä pienillä palkoilla pelottaa, jos jotain sattuukin. Lainaan toki ottaisimme korkokaton ja vakuutuksen työttömyyden tai sairastumisen varalta. Työttömyyttä tosin meidän aloilla ei tarvitse oikeastaan pelätä.
 
"haave"
[QUOTE="vierailija";29807753]220 000 pienemmällä et perhe asuntoa saa pk-seudulta. Me maksetaan noilla tuloilla vuokraa 1200e joten lyhennys olis vähemmän.[/QUOTE]

Täältäpäin tuolla summalla saisi uuden tai uudehkon omakotitalon vuokratontilla. 250 000 saisikin sitten jo omalla tontilla talon :)
 
"Mira"
Alkuperäinen kirjoittaja ¤vieras¤;29806668:
No jos KAHDELTA jää tuon verran, niin juu, ON pienet.

Meillä vain mies käy töissä ja käteen jää silti sen 4000e. Lainaa on (oli) 180 000e, kuukausierä 1300e (pienellä korolla). Eikä nuo miehen tulot minusta mitkään suuret ole.

En muuten kehuisi Audilla, uudella tai vanhalla... :p
Kylläpä kehun, kun on helkutin hyvä ajettava, näyttävä auto :p Teillä käy VAAN MIES töissä, sää makaat, empä menis kehuun :D Me tullaan erinomasesti toimeen, eikö se riitä meille ;) Ollaan onnellisia.
 
"viera"
[QUOTE="Mira";29807850]Kylläpä kehun, kun on helkutin hyvä ajettava, näyttävä auto :p Teillä käy VAAN MIES töissä, sää makaat, empä menis kehuun :D Me tullaan erinomasesti toimeen, eikö se riitä meille ;) Ollaan onnellisia.[/QUOTE]

3400 tulette erinomaisesti toimeen? :) Paljonko teillä menee lainoihin ja asumiseen? Harrastatteko? Teettekö matkoja?
 
"Mira"
[QUOTE="viera";29808146]3400 tulette erinomaisesti toimeen? :) Paljonko teillä menee lainoihin ja asumiseen? Harrastatteko? Teettekö matkoja?[/QUOTE]

Asumiseen menee 1000e kk, salimaksut yht 60 e kk, mies Golffaa kesäsin työpaikan piikkiin, käydään pari kertaa vuodessa ranta/kaupunkilomalla. Toiset ei syö rahojaan, toiset tekee niin, siihen menee monella rahat :D
 
"Mira"
Musta on kiva summa, kun kk jää ruokaan ja muuhun 1800e kahdelle. Ruokaan, dieseliin menee noin 700e, 1100e jää tuhlattavaksi, jos se on vähän jonkun mielestä niin ok :D Me eletään ainaki leveesti ja piste :D
 
"empuli"
Meillä nettotulot 5000-8000 euroa kuukaudessa, lainaa ollaan suunniteltu otettavaksi max 200 000, tod.näk.kuitenkin vain 150 000. Enemmänkin sataisiin, mutta mun mielestä se on sulaa hulluutta... Tämä vuosi ajateltiin vielä säästää, jos olis laittaa 40 000 omaa rahaa, mutta katsoo nyt.
 
vierass
On kyllä aika pienet nettotulot kahdelle. Mä sain ennen esikoista nettona 2000 ja mies paljon enemmän, nyt oon hoitovapaalla ja mieskin hieman pienempipalkkaisessa työssä mutta saa yksin jo tuon kuin ap:n netto yht. Meidän itsellemme asettama lainamaksimi on 150.000-170.000 euroa nyt kun olemme okt:a etsimässä. Tästä osakehuoneistosta ei lainaa käytännössä ole.
Omakotitalossa on aika paljon kuitenkin muitakin kuluja, joten ei kovin suurta lainaa ole ehkä ap:n tapauksessas varaa ottaa. Varmempi olisi osakehuoneisto uudehkosta talosta, jossa ei súuria remontteja ole näköpiirissä. Noilla tuloilla ottaisin maksimissaan 120.000, en yhtään enempää ja tuonkin maksaminen olisi tiukkaa jos/kun korkotaso nousee.
 
"minis"
Mun mielestä oleellisempaa on laskea, paljonko menee rahaa kaikkeen muuhun. Lisäksi omakotitalossa vaikuttaa mm se, ettei vastikkeeseen mene rahaa ja vesimaksut menee puhtaasti kulutuksen mukaan. Asumiskuluina tietysti lämmitys yms on korkeammat kulut, lisäksi tulee kiinteistöveroja, jätemaksuja jne. Oma valinta, mihin rahansa haluaa laittaa. Meillä 3 lasta, nettotulot kahdelta aikuiselta about tuon 3400-3600/kk, tulossa pientä pudotustakin. Meillä lainanhoitoon menee n. 1100/kk, lisäksi 2 autoa kuluineen. Asumme vanhaa omakotitaloa, joten huoltoon menee rahaa ja vakuutuksiin. Varaudun säästämällä joka kk jonkin verran. Joka vuosi muutama pikkuristeily tms ja vähintään joka toinen vuosi veri vetää lentokoneella jonnekin lämpimään. Toisaalta meille ei tule lainkaan esimerkiksi maksullisia lehtitilauksia.
 
"viera"
[QUOTE="Mira";29808281]Asumiseen menee 1000e kk, salimaksut yht 60 e kk, mies Golffaa kesäsin työpaikan piikkiin, käydään pari kertaa vuodessa ranta/kaupunkilomalla. Toiset ei syö rahojaan, toiset tekee niin, siihen menee monella rahat :D[/QUOTE]

Pieni rivari ja pitkä laina-aika? :) Niin joo, se tekee tosi paljon ettei teillä ole lapsia. Huoltaako ja korjaako miehesi auton itse? Meillä netto vähän pienempi, mutta 2 lasta. Ollaan mainioita taloudenhallitsijoita, mutta en mä nyt väittäisi että me pärjätään _erinomaisesti_ Toki erinomaisesti on suhteellista :) Ja meillä on uusi omakotitalo.
 
"haave"
MITÄ te ihmiset teette oikein työksenne, jotka tuon tienaatte jo yksinkin? :O En kyllä itse taida tuntea ketään, jonka kuukausipalkka bruttonakaan olisi paljonkaan yli 3000e saati että sen yksi ihminen saisi nettona käteen. Silti tiedän moniakin meidän kanssa samassa palkkaluokassa olevia, joilla on omakotitalot ym. Toki saisihan ne rahat menemään vaikka uusiin hienoihin autoihin ja etelän matkoihin, joihin meillä taas ei mene rahaa. Masentavaa :( En ole enää yhtään varma onko meillä sittenkään varaa tästä mihinkään, vaikka nyt kyllä tuntuu siltä että varaa olisi se 600 euroa laittaa lisää asumiseen, mutta toisaalta jos yllätyksiä tulee, sitten ollaan toki tiukilla :/
 
"wieras"
Hulluutta. Saahan sitä ajaa ittensä ongelmiin kun muutkin on ajaneet. 200 000 euroa 3% korolla 20 vuoden maksuajalla tekee 1100 euroa kuussa ja 300 000 1600 euroa kuussa. Aapeen tapauksessa kyseessä on kaksi pienituloista työssäkäyjää, joiden palkkataso ei taida hirveästi nykyhommissa nousta. Siihen nähden summat kuulostavat järjettömiltä. Se tietäis 20 vuotta pelkkää kitumista ilman mitään ekstraa. Miten sitten kun tuo 3% on vaikka 6%. Isossa lainassa ne muutokset on väistämättömiä
Kyllä ne talouden ongelmat alkaa ihan muualta kuin pk-seudulta. Vrt. esim. Salo. Täällä ei asuntojen hinnanlaskua ole ihan heti luvassa, ja jos laina käy ylivoimaiseksi, voi asunnon myydä.
 
"viera"
[QUOTE="Mira";29808703]Autonhuolto maksaa 100-200e 2 krt vuodessa. Juu 25v laina-aika, mut ollaan 25v itsekkin vasta.[/QUOTE]

Juu, niin ajattelinkin :) Eikö autoa korjata tarvitse? Jos ei itse osaa niin se on järkyttävän kallista.
 
liu
Alkuperäinen kirjoittaja ¤vieras¤;29806668:
No jos KAHDELTA jää tuon verran, niin juu, ON pienet.

Meillä vain mies käy töissä ja käteen jää silti sen 4000e. Lainaa on (oli) 180 000e, kuukausierä 1300e (pienellä korolla). Eikä nuo miehen tulot minusta mitkään suuret ole.

En muuten kehuisi Audilla, uudella tai vanhalla... :p
Jos miehen nettotulot on 4000e, hänellä on suuret tulot, verotus kun on progressiivista. Kummallista ettet ymmärrä ettei kaikilla ole tollasia tuloja. meillä jää yhteensä nettotulot 6000e, mutta aivan hyvin ymmärrän että matalapalkka-aloilla jää puolet vähemmän. Nytkin sapettaa kun joutuu maksamaan niin törkeästi veroja.
 
pienituloiset
Me otettiin 3200 euron nettotuloilla lainaa 200 000 euroa 8 vuotta sitten. Marginaaliksi saatiin silloin 0,4 % , mutta korot olivat tuolloin melkein 6 %. Välillä tulot ovat pudonneet (yksi lapsi syntyi ja työttömyyttä), mutta koskaan ei ole tarvinnut pitää lyhennysvapaita, vaan aina on ihan hyvin pystytty laina maksamaan. Ollaan järkeviä rahankäyttäjiä.
 
"Mira"
Meil on 4kk vanha auto, ajettu 6500km about, et tuskin tarvii korjailla hetkeen :D Edellisessäkään ei ollu vian vikaa, kun perushuollot. Meillä on tuhansia euroja säästössä pahojen päivien varalle. Meillä menee jopa paremmin kun yhdellä tuttava pariskunnalla, jotka nettoo puolet enemmän :D
 
"heip"
[QUOTE="Mira";29808989]Meil on 4kk vanha auto, ajettu 6500km about, et tuskin tarvii korjailla hetkeen :D Edellisessäkään ei ollu vian vikaa, kun perushuollot. Meillä on tuhansia euroja säästössä pahojen päivien varalle. Meillä menee jopa paremmin kun yhdellä tuttava pariskunnalla, jotka nettoo puolet enemmän :D[/QUOTE]

Noista huutelijoista ei kannata välittää. Meidän nettotulot on 3800 euroa. Okt (velkaa jäljellä 110 000 euroa), velaton auto ja velaton rantamökki. 2 lasta ja vuosittain käydään ulkomailla. Tulot on paperilla pienet, mutta meillä on silti säästöjä ja varallisuutta. Pienilläkin tuloilla pärjää, kun kattoo miten arkensa elää;)
 
Puutalounelmia
Kyllä noilla tuloilla saa luultavasti max 150 000 lainan. Itse aina kehotan ihmisiä, jotka omakotitalosta haaveilee, ostamaan vanhan talon ja remontoimaan sen. Itse näin teimme noin 3000 nettotuloilla (nykyään korkemmat tulot). 30 kilometriä helsingistä, en tiedä kuulutaanko pk-seutuun :D mutta aika maalla asustellaan. Ostettiin siis 60-luvulla rakennettu talo 80 000 eurolla, remonttirahaa sitten 60 000. Nyt meillä on uudenveroinen ihana 100 neliön pikkuperheen koti hehtaaritontilla :) eli jos vaan on halua ja osaamista vähänkin niin kannatan! Haaveista totta vaikka sitten pienillä tuloilla <3
 
"Mira"
[QUOTE="heip";29809005]Noista huutelijoista ei kannata välittää. Meidän nettotulot on 3800 euroa. Okt (velkaa jäljellä 110 000 euroa), velaton auto ja velaton rantamökki. 2 lasta ja vuosittain käydään ulkomailla. Tulot on paperilla pienet, mutta meillä on silti säästöjä ja varallisuutta. Pienilläkin tuloilla pärjää, kun kattoo miten arkensa elää;)[/QUOTE]

Juu en välitä, kun tiedän että meillä menee hyvin :D Taitaa osa huutelijoista olla kateellisia. En määkä mee huutelee, jotka tienaa 2000 e kk, et ootpa köyhä :D Antaa kaikkien kukkien kukkia. Tää työttömyys mikä täällä on tällä hetkellä, niin saa olla onnellinen työpaikasta, etenkin vakituisista. Paljon on työttömyyttä, alkoholismia yms...
 
pankista terveisiä
Mulla on yksin netto 3300 ja olisin saanut 160 000 e lainan. Pankista sanottiin, että jos tuon tienaisi 2 henkeä, niin saisi noin 190 000 e lainaa. (Yhdelle on isompi riski antaa lainaa kuin kahdelle.) Mutta en todellakaan ottaisi noin paljoa kuin mitä pankista olisin saanut. Nyt on lainaa 120 000 e ja maksan siitä 750 e/kk 15 vuotta. Minusta se on ihan ok. Olen yh ja kaksi lasta.
 
"viera"
[QUOTE="heip";29809005]Noista huutelijoista ei kannata välittää. Meidän nettotulot on 3800 euroa. Okt (velkaa jäljellä 110 000 euroa), velaton auto ja velaton rantamökki. 2 lasta ja vuosittain käydään ulkomailla. Tulot on paperilla pienet, mutta meillä on silti säästöjä ja varallisuutta. Pienilläkin tuloilla pärjää, kun kattoo miten arkensa elää;)[/QUOTE]

Mistä huutelijoista? :D Jos olisit lukenut niin olisit huomannut, että meillä on 4 henkeä, uusi omakotitalo ja pienemmät tulot kuin Miralla, mutta silti pärjätään jees ;)

Mira, ostitte ilmeisesti auton ilman lainaa? :)
 

Yhteistyössä