Paljonko teidän 1-2 vuotiaat nukkuvat ja mihin aikaan?

äire
Täällä kanssa yksi yökyöpelin äiti. Tosin huomenna olen jo toista viikkoa antamatta maitoa tai vettä taaperolle yöllä, silti hän kuitenkin kerran tai kaksi pitää pienimuotoisen konsertin, kunnes nukahtaa. Enkä aio enää yöimetykseen tai maitoa pullosta - systeemiin palata.

Ongelmana on iltapala, kun se ei vain maita häävisti, niin en ala toiselle sitä väkisinkään tuputtamaan. Kaikkea olen jo iltapalaksi kokeillut, mutta ei mitään ruokaa taapero siis isompaa satsia syö. Muutaman lusikallisen maistaa ja se on siinä sitten.

Parhaiten hänelle maittaa iltaruoka kuuden maissa, mutta että jaksaako tuolla koko yötä nukkua, se on asia erikseen. Taatusti ei.

Taapero menee unille noin kahdeksan pintaan ja iltapalan hän syö noin puoli kahdeksan maissa.

Ikää hänellä on pian 1,4v.
 
"jokuvaan"
Alkuperäinen kirjoittaja äire;30295672:

Jo yrität pidentää ruokailuvälejä esim. 4 tuntiin? Ja sitten kunnon ruoka vaikka tunti ennen nukkumaanmenoa.
 
alkuperäinen
Joku vaan, syödään nyt näin, että aamupala noin 8:30 - 9:00 aikaan, lounas 10:30 -11:00, jotain pientä välipalaksi, iltaruoka siis viiden - kuuden maissa ja iltapala puoli kasilta.
 
"jokuvaan"
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;30295707:
Joku vaan, syödään nyt näin, että aamupala noin 8:30 - 9:00 aikaan, lounas 10:30 -11:00, jotain pientä välipalaksi, iltaruoka siis viiden - kuuden maissa ja iltapala puoli kasilta.
Kuulostaa aika hyvältä rytmiltä, outoa ettei iltapala maistu. Tosin lounas tulee aika pian aamupalan jälkeen, joten ehkä se voisi olla myöhemmin ja iltaruoka aikaisemmin ja jos jättäisitte tuon lounaan jälkeisen välipalan pois? Meillä lapset ei syö juuri mitään jos ruokailusta vaan 2 tuntia...
 
vrss
1v10kk nukkunut jo muutaman kuukauden tällä rytmillä:
Yöunille 20-21 ja herää 6-7 aikaan, harvoin heräilee kesken unien (yösyötöt loppui 6kk ikäisenä).
Päikkäreitä malttaa nukkua n. tunnin, yleensä 13-14 aikaan, joskus harvoin saan jatkamaan uniaan puolisen tuntia tuohon päälle.

Touhukas on, liikkuu sisällä ja ulkona paljon, mutta jostain syystä ei tuon enempää unta tarvitse. Kiva olis kyllä jos aamuherätykset olis vähän myöhäisempiä, mutta näillä mennään.
 
Yhteistyössä