Paljonko teillä muilla 3- ja 5-vuotiaat osallistuu kotitöihin?

Mä olen yrittänyt noita meidän 3- ja 5-vuotiaita lapsia houkutella osallistumaan vähän enemmän kotitöihin ja mietin paljonko muut vaatii osallistumaan? Haluaisin, että lapset siivoisivat lelujaan paikoilleen, mutta itse täytyy usein avustaa. Sit tuo 5v tykkää ottaa esim. lakanoita pois sängystä siivouspäivinä. Välillä tuntuu noille olevan ylivoimaista vaikka banaaninkuortenkin vieminen roskikseen:kieh:
 
nhbe
meillä osallistuu liikaakin. Minulla siis 5v ja 4v lapset ja saa tapella imurin käytöstä! Nyt ostin lapsille oman imurin niin imuroikoon sillä. Itse kun haluan tehdä työn kunnolla. Omat huoneet pitää siivota säännöllisesti ja pölyt pyyhkiä. Eilen olivat itsenäisesti tyhjentäneet astianpesukoneen kun olin vielä aamulla nukkumassa "että äiti tulee iloiseksi" ja kaikki astiat oli vielä oikeilla paikoillaan. Poika 5v on enemmän innostunut siivoamaan kuin tyttö, mutta kyllä tuo tyttökin tekee kun sille päälle sattuu.
 
3,5-v ja 4,5-v tytöt siivoavat käskystä omaan huoneensa ihan itse. Juuri koskaan ei mun tartte sinne mennä auttamaan. Lähes aina myös tyhjentävät astianpesukoneen kun se tyhjentämistä vaatii. Ja tuo omien roskien vieminen on kyllä ihan arkipäivää. :O En vois kuvitellakaan että jättäisivät roskat lojumaan sinne tänne.
 
vähän höpsö
No omia ei ole tuon ikäisiä... Mutta mä ajattelisin, että ton ikäset tekee sen mitä tekevät/haluavat kotitöitä. Heillä ei vielä varsinaisesti tarvitse antaa mitään tehtäviä tai vastuualueita, mutta toki vanhempana pitää rohkaista, kannustaa ja opastaa erinäisiin kodin siisteyttä yläpitäviin toimiin. Esimerkiksi oletteitasin, että lapsi osallistuu oman huoneensa ja lelujensa siivoukseen eli se tehdään yhdssä vanhemman kanssa. Samoin voisin opastaa siihen, että likaiset astiat laitetaan tiskipöydälle tai koneeseen ja roskat roskiin. En kuitenkaan hirveitä pultteja vetäis asiasta vaan nimenomaan opastaisin, että mitä ja miten asioita voisi tehdä ja toimisin itse esimerkkinä ja yhdessä lapsen kanssa.
 
Okei, niin mä ajattelinkin, että on ihan normaalia vaatia viemään roskat roskiin jne...
Mä luulen, että meillä on välillä näillä lapsilla myös jotain huomionhakua tuo, etteivät "osaa" ja viitsi siivota, kun ei tuo pienin 1v joudu vielä ihan yhtä paljoa osallistumaan kun muut.
Lelujen siivoukseenkin on välillä jouduttu uhkaamaan roskapussilla, että alkaa siivous sujua:whistle:
Nyt voin ainakin hyvällä omalla tunnolla sanoa noille, että muutkin lapset joutuu tekemään:)
Itse olen kyllä ollut aina mukana ja yrittänyt olla esimerkkinä heille.
 
meillä
3 ja 5 vuotiaat kerää ympäri taloa kertyneet lelut ja vie paikoilleen (suunnilleen) omaan huoneeseen. likaiset vaatteet pyykkikoriin ja kelvolliset kaappiin, tyttöjä kun ovat, vaihtavat välillä kysymättä vaatteita ja sit kerran käytettyjä vaatteita on kaikki nurkat täynnä... tiskikoneen tyhjennyksessä auttavat, ja osaavat kattaa pöydän ainakin osittain.

kaikkee tollasta pientä. viikatut vaatteet vievät omiin kaappeihinsa... meidän 1 v osaa myös viedä roskia roskikseen kun sille vaan sanoo että " vie roskikseen". vaippoja annan lähinnä sen ite viedä roskiin. pääasia että ymmärtävät kodin olevan yhteinen yritys ja että kaikki tekee jotain...
 
poikani
3-vuotias siivoaa huoneensa (= tavarat paikoilleen) joka ilta, yleensä vanhempien avustuksella. Kattaa pöydän pyynnöstä, samoin tyhjentää kanssani astianpesukonetta. :) Vaatteet likapyykkikoriin, roskat roskikseen jne.
 
Meillä tyttö 3v kerää lelunsa kun käskee ja komentaa.

mutta muissa kotitöissä tykkää auttaa. Tyhjentää pesukoneen ja heittelee pyykit kuivuriin, tunkee likaisia koneeseen, panee koneen päälle.

Omassa kotona tyhjensi tiskikonetta, täällä varakämpässä tiskaa avuksi. Vie omat vaatteet pyykkiin kun muistuttaa. Tykkää imuroida kaveriksi ja pyyhkiä rätillä. Tyhjentää kauppakasseja. Vie roskat roskiin, välillä pitää muistuttaa.

Kattaa pöytää, toisinaan vie likaisia pois pöydästä.
 
Jarnuska h
Tässä taas näkee miten erilaisia tapoja perheillä on, ei mulla ole tullut mieleenkään pyytää 3 vuotiasta osallistumaan kotitöihin, hyvä kun omat lelussa pää-asiassa kerää. Jokainen tyylillään.
 
Kerää roskat, lelut ja vie likapyykkiä koriin/puhtaita viikattuja vaatteita hyllyynsä. Imurista tapellaan täälläkin, sen kun kaivaa esiin niin jo on apua. Usein saakin imuroida niin kauan kun jaksaa ja mä imuroin sen jälkeen sitten kunnolla. Astianpesukoneen tyhjennys, pyykinpesukoneen täyttö, ostoksien kaappiin purkaminen, kaikki semmonen mitä itse rupean tekemään niin kohta ilmestyy viereen yksi lisäpari käsiä, jos pitää viedä roskat niin on kaverina kantamassa ja viimesimpänä näkyy olevan että haluis kaupassa lappaa ostokset kassiin. Tietty on päiviä että nyt ei huvita sitten yhtään olla avuksi ja uhma nostaa päätään.
 
Meillä pyörivät kyllä omasta aloitteestaan apuna kodin töissä , mutta asiat joita "vaadin" ovat toistaiseksi vielä vähissä.
Ulkovaatteiden laittaminen paikoilleen riisumisen jälkeen on yksi sellainen joka kuuluu asiaan, toinen lelujen kerääminen leikkien jälkeen kasaan (myös kylppärissä vesivoimalaitoksen purku iltasuihkujen jälkeen). Muitakin voi olla, en vain heti keksi.
 
"vieras"
5 v tyhjentää ja täyttää tiskikonetta, laittaa pyykit kuivumaan, imuroi, pyyhkii pölyjä ja kerää leluja.
3 v on halukas vasta täyttämään tiskikonetta, mikään muu homma ei huvita ei sitten millään!
 
"Joku"
Tytöt siivoaa toisinaan avustettuna toisinaan houkuttelemalla omat lelunsa, 5v petaa sänkynsä aamuisin, 3v oikaisee yöpeiton ja aikuinen lattaa päiväpeiton. Tyhjentävät tiskikonetta toisinaan pyydettäessä ja täyttävät ja. Omat astiansa nostavat tiskipöydälle/altaaseen ruokailun jälkeen, vievät päivittäin likaiset vaatteet pyykkikoriin, käyttöön jäävät laittavat joko lastenhuoneeseen odottamaan aamua tai kaappiinsa. Ja sitten kumpikin kuskaa kuivia pyykkejä kaappeihinsa ja toisinaan kantavat koneesta märkiä pyykkejä jotka sitten aikuinen ripustaa kuivumaan. Isompi joskus innostuu laskostamaan kuivia pyykkejä ja toisinaan imuroimaan. Molemmat repivät lakananvaihtopäivinä petivaatteita sängyistään ja vievät pyykit vessaan.
 
"suvi"
meillä kohta 3 ja 4-veet raivaa lelut lattioilta (välillä autettuna), kattaa pöytää apuna, vie omat astiat astianpesukoneeseen ruuan jälkeen,kastelee kukkia...meillä ei oikeastaan muuta kotitöitä lapsille ole ohjattu, esim. imurointi 3 lapsen kanssa on nopeampaa itse tehtynä kertakaikkiaan minulla ei ole aikaa antaa lasten imuroida siinä samalla...astianpesukoneen tyhjennys on liian vaarallista puuhaa meillä kun eivät osaa/yllä vielä yläkaappeihin, astianpesukoneessa myös terävät veitset joiden kanssa en anna keikkua.
enemmän sitten lapset osallistuvat siihen sotkemispuoleen: leipomiseen, salaatintekemiseen jne.
 
Olipa tänne tullut monta vastausta, kiitos kaikille:flower:
Mä oon sen takia halunnut jo alkaa hieman vaatimaan noilta jotain tekemistä, kun muuten vain sotkevat ja sotkevat, kun eivät ymmärrä, että toisten on inhottava siivota muiden sotkuja.
Jos itse osallistuvat vähän siivoukseen, niin silloin pysyy koti edes hieman siistimpänä.

Onhan tuo 3v vielä aika pieni, mutta hyvä hänenkin on ymmärtää, ettei esim. roskat mene itsestään roskikseen ja hänen autot pysy ehjänä ja tallessa ilman huolenpitoa.
 
"vieras"
Omat roskansa vievät roskiin, leluja siivoavat/ pöydän tyhjentävät piirtäisen jälkeen. Verhot avaavat huoneestaan. Kaikkiin kyllä täytyy kannustaa ja pyytään. Siivoiluun joskus topakamminkin.
 
Mun 5v( alkuvuodesta 6v) kerää huoneestaan lelut paikalleen leikin jälkeen, petaa petinsä/tuo petivaatteet pyykkiin avustettuna, laittaa syömisen jälkeen astiat tiskialtaaseen, vie likapyykkinsä pyykkikoriin/puolipitoiset viikkaa penkille/puhtaita joskus kaappiin. välillä haluaa pyyhkiä pölyjä ja täyttää pyykkäriä tai imuroida. Ja muistaa motkottaa minulle kun itse en aina yhtä siisti ole kuin poika:whistle:
 
Meillä 4.5vee osallistuu mm kattamalla ja laittamalla ruokaa (Vanhempiensa kanssa). Tyhjentää kauppakassit keittiöön. Saa joskus imuroita. Kantaa eteisestä polttopuut takan luo. Ja tietty siivoaa omia sotkujaan.

En minä todellakaan kaikkea tee lapsen puolesta, kyllä hänkin osaa niitä tehdä. Meillä ansaitaan jo kotitöistä pisteitä. Tiedän että osan mielestä kotitöistä ei kuulu palkita vaan ne tehdään joka tapauksssa, mutta pidän mukavana konkreettisesti osoittaa että kotitöiden tekemisestä hyötyy jotenkin. Ja onhan isommilla lapsilla usein viikkorahoja ja en usko että nekään ansaitaan joitain extraa tekemällä vaan kotitöillä.
 

Yhteistyössä