Pettäjille, petetyille asiatekstiä. :)

Jotkut viisaat sanovat, että pettämisestä TAI sen suunnittelusta ei kannata kertoa puolisolle. Sillä katsos vain pahoittaisi toisen mielen ja suhde vaarantuisi.
Näitä lausuntoja lukiessa tulee mieleen vain yksi asia ja se on "MITÄ
VIT**A????!!!!!?????".


Mistä lähtien toiselle on tehty paha mieli ja suhde vaarannettu kertomalla? Eikö hitto vie se paha mieli ja vaarannus ole tehty silloin, kun on petetty??? En väitäkään ymmärtäväni Telluksen olentojen toimintaa tai logiikkaa, mutta käsittääkseni pankkiryöstökin on rikos siksi, että se on tehty eikä vain siinä
tapauksessa, että siitä on jääty kiinni.

Sillä hetkellä, kun joku päättää, että perheestään ja suhdesitoumuksestaan huolimatta alkaa vonkaamaan seksiseuraa vanhoista tutuista tai uusista valloituksista, tämä joku on tietoisesti valinnut riskeerata suhteensa rikkomalla suhteen sisäistä sopimusta tai lupausta.

Pettäminen on valinta, tietoinen teko. Uskomatonta, että aikuisikäiset ihmiset kehtaavat selitellä, että 'se vaan nyt meni näin, kompatuin maton reunaan ja se meni sisään: jos oma toiminta tosiaan on niin hallitsematonta, vastaus on holhouksen alaisuuteen siirtyminen eikä parisuhde tai perheenlisäyksen hankkiminen!!

Pettämisestä ei kerrota (ja 'asiantuntijat' suosittavat salaamista), koska petetylle voisi tulla paha mieli. Voi herranjestas. Petetylle on tehty paha mieli pettäessä, ja sitten tehdään loukkaus rajuksi salaamalla ja valehtelemalla. Mikä on sekin tietoinen teko oletettua suhdesopimusta vastaan ('ollaan toisillemme rehellisiä ja luotettavia').
Se että petetty saa tietää "hämärätouhuista" itse penkomalla todistusaineistoa, mm. puhelinta tai taskuja, on aina pahinta. Kauan meininki selän takana olisi jatkunut ilman uteliaisuutta? Sattuuhan sekin jos pettäjä tekosistaan itse kertoo, mutta ainakin kumppani olisi edelleen ollut ihminen, jonka sanaan voi uskoa - luottamus olisi jollain tasolla säilynyt. Kun sitten pettäminen tulee esiin aikojen kuluttua, rike on syvästi loukkaava.

Jos ihminen valehtelee tietoisesti sille, jonka kanssa on sopinut muuta ja jonka kanssa tulisi olla läheinen, minkä arvoinen on kyseisen ihmisen sana tai luotettavuus ylipäätään? Eikös parisuhde perustu ajatukseen, että 'me kaksi yhdessä, toisiimme luottaen ja läheisinä'? Eikö puolison pitäisi olla se, johon voi luottaa kun muu maailma hajoaa ja vaikka kaikki muu katoaisi alta?

Kun paljastuu, että kumppani on pettänyt TAI harkinnut pettämistä, kyseenalaistuu koko suhde: sitä miettii, että jahas, viimeisen 3 kuukautta tuo on valehdellut, elänyt kanssani ja puhunut paskaa rakkaudesta ja koko ajan valheelliselta pohjalta.

Kertomatta jättämisellä EI suojella kumppania pahalta mieleltä, VAAN ITSEÄ seurausten kantamiselta, vastuulta ja ikävältä tilanteelta. Pahimman lajin vellihousuisuutta, itsepetosta ja paskapääpelkuruutta!!
Pettämisestä ei kerrota kumppanille, *koska* toinen on niin rakas, kallis ja ihana. Ja koska toista ei haluttu loukata tai satuttaa. Ja koska suhteelle ei haluttu pahaa ja haluttiin elää koko elämä yhdessä. Ja koska sillä ei ollut yhtään mitään merkitystä (niin, salata pitää, koska asia on merkityksetön?) Ei mitään ristiriitaa eikä järjenköyhyyttä siinä, miksi sitten petettiin TAI suunniteltiin pettävän, jos kerran puoliso ja suhde oli niin tärkeä. Varsinkin kun tiedossa on, että pettäminen harvoin ilahduttaa puolisoa tai vankentaa suhdetta.

Kun sitten on petetty, pettäjää ottaa päähän ja itkettää vain se, että jää kiinni ja suhde menee kiville (tai siitä ei ehdi edes kehkeytyä suhdetta: harmi!). Tuntuu olevan tuo uskollisuussopimus sellainen, että tokijuu luvataan ettei muita ole, mutta tokijuu kaikilla muita on ja tuo kumppanikin luultavasti jossain vaiheessa pettää, miksen pettäisi ekana, niin on varalla sitten jo panoseuraa.
Miksi sitten sellaista luvataan ja sovitaan, jos mielessä elää käsitys, ettei sitä sanaa oikeasti tarvitse pitää?

Kun kerran on se sitoumus tehty, se on tehty. Jos on tehnyt typerän sitoumuksen (äijä/akka on tyhmä ja ruma, eikä se anna) se on voi voi. Sitten pitää purkaa sitoumus eikä vongata vierailta. Jos sitoumusta ei pureta, se pidetään ja käyttäydytään ihmisiksi. Mikä hitto tuossa on niin vaikea käsittää?!!

Jos joku näkee parisuhteen pikavoittosijoituksena (sijoitan tähän, jos tulee voittoa pidän, mutta myyn jos ei tuu), siitä vaan. Itse näen sen pitkällisenä panostamisena - päätöksenä, valintana, joka toivottavasti kestää eliniän. Juu, ei välttämättä oo aina herkkua. Ja muitakin kivoja vaihtoehtoja tulee vastaan, juu. Muttakun kysehän on juuri siitä, että on valintansa tehnyt, eikö? Ei sen jälkeen enää tarvitse arpoa, oisko toi Frank sittenkin parempi sijoitus ku tää nykyinen Simon. Onnellinen se, joka haluaa sitä, mitä on saanut.

Uskollisuus on minulle tärkeä juttu, uskollisuus siinä luottamusmielessä. "Pettämistä on se, mitä ei puolisolle voi kertoa". Ei uskollisuutta ole se, että on panematta muita koska ei käy flaksi TAI kun eihän tässä ole töiltä ja muilta hommilta aikaa edes tavata toisia naisia, saati sitten paneskella niitä- uskollisuutta on se, että huikeista houkutteistakin huolimatta muistaa ja pitää antamansa lupauksen, omasta vapaasta tahdostaan.

Tämän mä lähetin miehelleni, kun jäi kiinni seksitekstiviestittelystä.
Asia meni perille, että väärin oli tehnyt ja toista kertaa ei tarvitse mokata. :kieh:

 

Aamen!

 

No minusta ei pettämisestä kannata kertoa jälkikäteen jos sen tajuaa virheeksi, jota ei toiste enää tee. Miksi kertoa? Ei se muuta jo tehtyä, siirtääpä vain tuskan petetyn niskaan. Muutenhan kärsimään joutuisi syyllisyydentuskissaan piehtaroiva pettäjä. Se, joka väärin on tehnytkin ja näin ollen ansainnut tuskan.

Tämä vain näin yhtenä kommenttina, muuten tuossa kirjoituksessa oli joitain viisaitakin ajatuksia. Mutta mielipiteitä on sallittua olla monenlaisia, myöskin tästä aiheesta.

 

musta kertomatta jättäminen kertoo lähinnä itsekkyydestä, raukkamaisuudesta, oman edun tavoittelusta, kyvyttömyydestä olla aikuinen ja ennen kaikkea siitä ettei toiseen voi luottaa. Siitä kertoo sekin että on mennyt aidan tuolle puolen vihre'mpää ruohoa etsimään.

 

Mitäs jos mies tahi nainen kertoo vaan puolisolleen siinä pelossa että tämä ns.salasuhde kertoo asiasta puolisolle?näin kävi meillä nimittäin enkä tiedä antaako anteeksi vai ei miehelleni! ei varmasti olis kertonnu jos ei olis ollu niin peloissaan että hoito ilmottaa kumminkin lähipä'ivinä asiasta!

 

kun pettämisestä kertoo siinä vaan keventää omaa mieltää ja kippaa tuskan toisen niskaan. mielestäni ei kannata kertoa

ei se pettämisen tarvitse olla kaiken loppu. joskus niin voi käydä kenelle tahansa. jos kaduttaa, kannattaa ottaa opikseen eikä toista kertaa petä. jos ei kaduta, niin sitten kannattaa miettiä miksi on nykyisessä suhteessa.

 

kun pettämisestä kertoo siinä vaan keventää omaa mieltää ja kippaa tuskan toisen niskaan. mielestäni ei kannata kertoa

ei se pettämisen tarvitse olla kaiken loppu. joskus niin voi käydä kenelle tahansa. jos kaduttaa, kannattaa ottaa opikseen eikä toista kertaa petä. jos ei kaduta, niin sitten kannattaa miettiä miksi on nykyisessä suhteessa.

Peesaan edellistä!
Miksi tuottaa toiselle osapuolelle pahaa oloa ja näin keventää omaa paskamaista olotilaansa??

 

ai on ihan ok pettä kunhan ei kerro.. sama ku on ihan ok tehdä rikos kunhan ei jää kiinni. lapsellista ajattelua... pettäminen on avioRIKOS

 

ai on ihan ok pettä kunhan ei kerro.. sama ku on ihan ok tehdä rikos kunhan ei jää kiinni. lapsellista ajattelua... pettäminen on avioRIKOS

Naivia kääntää edelliset viestit tähän muotoon. Kukaan ei käsittääkseni kirjoittanut, että pettäminen olisi ok. Tuo on sinun mielikuvituksesi tuotetta. Kysymys oli yksinkertaistaen siitä, että kun tekee virheen, jota katuu niin kenen tulee tästä virheestä kärsiä - pettäjän vai petetyn. Keventämällä omantuntonsa taakkaa pettäjä siirtää tuskan petetyn kannettavaksi.

En usko, että kukaan täällä olevista ajattelee, että pettäminen tekona olisi ok. Mutta on realistista ajatella, että tähänkin virheeseen syyllistyy paljon ihmisiä, jotka myöhemmin katuvat tekojaan aidosti.

Rinnastaminen rikoksiin on sinällään ymmärrettävää, MUTTA kannattaa muistaa, että rikosnimikkeenä aviorikos on poistunut käytöstä aika päiviä sitten.

 

Pettäminen ei nyt ole ihan rinnastettavissa RIKOKSEEN! Paha asia, mutta ei nyt kuitenkaan rikos. (Rikos on oikeustieteellisten määritelmien mukaan teko, josta on laissa säädetty rangaistus.)

Pettäminen on aina väärin, oli tilanne mikä tahansa! Asiat pitäisi saada selvitettyä muulla tavoin, kuin loikkaamalla toisen matkaan.

 

En edes jaksanut loppuun asti lukea, mutta Ap kyllä veti puolessa välissä jo niin ristiin..
Ensin kertoo penkoneensa taskut ja sitten puhuu täydestä luottamuksesta
Eli siis syytät miestäsi, kun hän on pettänyt luottamuksesi.
Teit itse saman penkomalla sen puhelimen ja taskut. Sepä ei vaan tule mieleen.

Toisekseen puhelin on verrattavissa kirjeeseen. Suomessa on kirjesalaisuus. Puhelin on jokaisen henkilökohtainen, minusta on naurettavaa, että joku viitsii alentua edes tonkimaan toisen puhelinta.
Epäillessähän olisi yksinkertaisinta kysyä asiasta suoraa??

 

Se oli sitä aikaa kun mies oli intissä.
Olin kännissä, ja baarista bongasin miehen inttikaverin, joka sit tuli meille ja tehtiin niks naks.
Mulla oli aivan hirveät tunnon tuskat sen asian kans, kertoako vai ei. No, mun rakas "ystäväni" päätti mun puolesta, ja kerto miehelle.
Siinä vaiheessa mä vasta tajusin oikeesti, kuinka paljon mä miestäni rakastan, ja että nyt taisi olla yhteinen tulevaisuus mennyttä...

Me oltiin luvattu mun appivanhemmille aikaisemmin et mennään sinne viikonlopuksi, ja sotatilasta huolimatta sovittiin miehen kans, et yhdessä mennään. Mä istuin viikonlopun metsässä kannonnokassa, itkin ja mietin asian läpi. Kotiin tultua me keskusteltiin asia vakavasti, ja sovittin, että se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun meidän katon alla vastaavaa tapahtuu. Mies anto anteeksi, ja mä kadun edelleen koko asiaa.
Se tuska, mikä miehen silmistä kuvastu, kun asia hälle selvisi, oli niin jotain kamalaa katsottavaa, että mä en iki-kuuna-päivänä enää halua aiheuttaa hänelle semmosta. Meni aika pitkään, ennen kuin miehen 100% luottamus minuun palautu ennalleen.
Nyt kaikki on hyvin, mentiin hiljattain naimisiin, ja lapsi on jo 3.5-v. Rakastan todella miestäni, ja se tunne on vain vahvistunu, kun sain tämän kamaluuden anteeksi.
Ja edelleen pitää paikkansa sopimus, että kumpikaan EI mene vieraisiin, tai se on sitten kerrasta poikki.
Näin meillä!

 

En voi ymmärtää, miten ihmiset ajattelevat, että pettäminen voisi vain tapahtua, ja että riittää, kun siitä itsekseen kärsisi. Jos pettää niin mielestäni se on seuraus, eikä syy - siis asiat ovat jo useimmiten siinä jamassa, että sitten sitä pettää. Ehkä joidenkin suhteet ovat sellaisia, ettei haittaa, jos toinen onkin jonkun muun kanssa, voidaan jatkaa edelleen antaen anteeksi tai tietämättä että toinen on pettänyt, ja voimatta näin ollen valita. Meillä asia on kuitenkin kerrasta poikki. Suhteemme perustuu täydelliseen luottamukseen ja rakkauteen. Voimme molemmat viettää iltaa omissa oloissamme vaikka vastakkaisten sukupuolten kanssa tietäen, että rakastamme toisiamme, ja että kumppanille minä olen tärkein ja arvokkain, eikä hän aiheuttaisi minulle sitä pahaa oloa, jonka typerä virhe voisi ainoastaan aiheuttaa. Jos kumppanini jostain syystä pettäisi minua, haluaisin ehdottomasti tietää siitä, koska silloin suhteemme ei olisi enää samanlainen, luottamus olisi mennyttä. Vaikka pettämisestä kuuleminen kirpaisisi ja olisi järkyttävää, on mielestäni enemmän kuin oikeuden mukaista, että pettjä menettää puolisonsa, eikä selviä kuin koira veräjästä, tottakai kumppani loukkaantuu, mutta teko on jo tapahtunut, se on västämäöntä. Emme voisi enää jatkaa suhdettamme. Ja puhun kokemuksesta, sillä aikaisemmissa suhteissamme sekä minä, että mieheni olemme tuleet petetyiksi - ja ne suhteet ovat loppuneet siihen. Kaksi pettäjää voi olla ehkä onnellisia omassa suhteessaan, mutta ihminen jonka ajatusmaailmassa pettäminen on vääryyttä kumppania kohaan ei ikinä voi elää onnellisesti pettäjän kanssa. Asiat on kärsittävä, mutta olen onnellinen, että olemme ne kärsineet, en vaihtaisi tätä suhdettani mihinkään muuhun, enkä miestäni yhden illan panoon.

 

Minkä ikäinen sä olet?

Jos sä mun tekstiin viittaisit tuolla kirjoituksellasi, niin enkö mä tehny sen aika selväksi, että mä en todellakaan päässy pettämisestä kuin koira veräjästä. Mä kärsin siitä aika kauan, että mies halusi aika tarkkaan tietää esim. baari-illan kuviot, koska se ei luottanu minuun. Ja toisekseen mä kärsin itsekin aika kauan omantunnon tuskista asian takia. Aika kuitenkin parantaa haavat, ja nyt ei enää tarvitse kysellä tai tuskailla.
Ja toisekseen tämän tapahtuman aikoihin mä olin 19 vee. Mä en sillon oikeasti tienny kuinka paljon tämmönen asia toista satuttaa. Mutta mä tiedän sen nyt, enkä enää aio moista sallia.
Sun on ihan turha tuomita ketään ihmistä sen tekojen perusteella, olethan tuota itsekin pyöriny vieraissa lakanoissa.
Mun mies antoi mulle anteeksi, ja mä olen siitä hänelle ikuisesti kiitollinen.
Ja lopuksi; meidän suhde oli silloin muutenkin koetuksella, ja nyt kun aikaa on kulunu jo vuosia, niin tämä kriisi ON LÄHENTÄNY MEITÄ!!

 

LT82, en viitannut tekstiisi kirjoituksellani, olisin siitä erikseen maininnut kyllä. En myöskään tuomitse muiden tapaa selvittää asioita, ihmettelen vain ääneen ihmisiä, jotka voivat jatkaa suhteitaan KERTOMATTA pettämisestä. Ymmärrän, että sinä olet kärsinyt teostasi, ja mielestäni hoiditkin asian hyvin, kun selvititte miehen kanssa asian yhdessä, onneksi suhteenne sen jälkeen vain parani. En ymmärrä sellaista ajattelu maailmaa, että pettäjä kärsii jo itse teostaan, turha siitä on kumppanin mieltä pahoittaa kertomalla - tämä ei silti ole minulta minkään tuomio, ajatelkoot muut niinkuin ajattelevat, haluan vain mieheni ajattelevan ja toimivan samoin kuin minä. Ja itse en ole pettänyt, ja pyörinyt vieraissa lakanoissa, vaan entinen kumppanini petti minua (kahden, ihmisen kanssa, salaili asiaa, ja jäi kiinni rysän päältä jne) ei siinä kyllä ollut yhtään mielessä jatkaisinko suhdetta vai en, peli oli sillä selvä. Nyt olen 23-vuotias, mieheni huomattavasti vanhempi, ja kuten sanoin, MEIDÄN suhteessamme peli on selvä, että pettämisestä on kerrasta poikki, sen tietää molemmat. Joidenkin kavereideni suhteet kestävät miesten vieraissa käymistä, meillä niin ei ole, en silti sano, että se on jotenkin väärä tapa elää suhteessa, meillä se vain ei onnistu.

 

"Ja puhun kokemuksesta, sillä aikaisemmissa suhteissamme sekä minä, että mieheni olemme tuleet petetyiksi - "
Tästä saa kyllä sen käsityksen, että...

 

Ahaa, anteeksi, taisin kirjoittaa epäselvästi, tarkoitin siis, että edellinen mieheni peti minua, ja nykyisen kumppanini edellinen suhde päättyi myös koska hänen kumppanillaan oli suhde toisen kanssa. Eli siis sekä minä, että mieheni (nykyinen) olemme molemmat tulleet aikaisemmissa suhteissamme petetyiksi. hankala selventää :| Tästä syystä meillä on suhteessamme aikalailla selvät säelet.

 

Ok, sorry Haltia, taisin olla liian kiihkeästi puolustamassa tätä meidän ratkaisua ( tai siis mieheni ratkaisua) antaa anteeksi. :ashamed:
Jokainen tietysti päättää miten tehdään jos väärille poluille eksyy. Ja tietysti kunnioitan teidän yhteistä ratkaisua.
Siitä olen ihan varma, että mä tein siinä virheen, että lähdin vieraan mukaan, enkä ikinä sitä tule uusimaan. Mutta tämä meidän suhde todella sai uutta voimaa kun kriisi oli takana päin.
Ja tämä mun mies on ehdottomasti sieltä parhaasta päästä!! Mulle paras aviomies ja meidän lapselle paras isä, mitä kuvitella saattaa!

Ei siis muistella pahalla, vai? :flower:

 

Kaikki ok LT82 :hug: Hyvähän se on omaa kantaansa puollustaakin, kun täällä monesti on myös aivan älyttömiä mielipiteitä ja kommentteja. Mutta munkaan tarkoitukseni ei ollut sinua (tai ketään) loukata, joten ei muistella pahalla Niin ja onkin aivan ihanaa, että sinulla on noin hyvä mies, joka pystyi näkemään, että se sun virhe oli vain virhe, jota kadut enemmän kuin mitään, ja että hän pystyi antamaan anteeksi. Kyllä niitä hyviä suhteita loppuu aivan turhaa, joten tuo kyllä on mielestäni erittäin kypsää käytöstä.